Like on julkaissut suomeksi George P. Pelecanosin v. -99 kirjoittaman pokkarin King Suckerman. Kirja kuuluu hyllyn blaxploitation-osastolle, jossa jo ovat Ernest Tidymanin "Shaft - kivikova dekkari", Elmore Leonardin "Jackie Brown" ja pinkka Chester Himesin kirjoja. Kirja kertoo siitä, kuinka Washingtonissa 70-luvulla järjestettyjen USA:n 200-vuotisjuhlien aikaan paikallisella alamaailmalla karkaa mopo käsistä. Saman aikaan on ensi-iltaan tulossa King Suckerman-niminen blaxploitation-leffa.
Kirjailija on hyvin perillä 70-luvun elokuvista, TV-sarjoista ja musiikista, ja juoni on laadittu perinteiseen tyyliin. Huumeiden kanssa touhutaan todella rankasti - onkohan tällä tarkoitus vinoilla Superfly-filmille? Tämähän on jo liian katu-uskottavaa! Poliisit ovat statistin asemassa, koska perinteiseen B-elokuvatyyliin veljien on itsensä hoidettava pahikset pois tieltä. Pituutta kirjalla on 313 sivua ja actionia melko vähän, joten runsaasti sivutilaa menee 70-luvun Washingtonin elämän kuvailuun. Kirja kuitenkin paranee loppua kohti ja vanhana blaxploitation-friikkinä luin kirjan hyvällä "Harry Potter-vauhdilla".
Kirjoitin tästä kirjasta funk-palstalle sen vuoksi, että melkein joka sivulla heitetään kommenttia 70-luvun funk- ja soul-biiseistä, jotka ovat jatkuvasti soimassa jossakin taustalla levyautomaatissa, levyliikkeessä jne. Tästä seuraa se hauska efekti, että kirjaa lukiessa melkein koko ajan jokin biisi pyörii päässä. Myös rock-biisejä mainitaan, mutta blaxploitation-jutussa rockin kuuntelijoille on tarjolla vain luusereiden rooleja...
Kirjailija on hyvin perillä 70-luvun elokuvista, TV-sarjoista ja musiikista, ja juoni on laadittu perinteiseen tyyliin. Huumeiden kanssa touhutaan todella rankasti - onkohan tällä tarkoitus vinoilla Superfly-filmille? Tämähän on jo liian katu-uskottavaa! Poliisit ovat statistin asemassa, koska perinteiseen B-elokuvatyyliin veljien on itsensä hoidettava pahikset pois tieltä. Pituutta kirjalla on 313 sivua ja actionia melko vähän, joten runsaasti sivutilaa menee 70-luvun Washingtonin elämän kuvailuun. Kirja kuitenkin paranee loppua kohti ja vanhana blaxploitation-friikkinä luin kirjan hyvällä "Harry Potter-vauhdilla".
Kirjoitin tästä kirjasta funk-palstalle sen vuoksi, että melkein joka sivulla heitetään kommenttia 70-luvun funk- ja soul-biiseistä, jotka ovat jatkuvasti soimassa jossakin taustalla levyautomaatissa, levyliikkeessä jne. Tästä seuraa se hauska efekti, että kirjaa lukiessa melkein koko ajan jokin biisi pyörii päässä. Myös rock-biisejä mainitaan, mutta blaxploitation-jutussa rockin kuuntelijoille on tarjolla vain luusereiden rooleja...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.