Olen seurustellut jo pian kaksi vuotta nyt 19 vuotiaan poikaystäväni kanssa. Viime aikoina tai oikeastaan jo puolisen vuotta minulla on ollut tunne etten ole aivan onnellinen. On aivan pakko myöntää etten rakasta poikaystävääni niin kuin minun kuuluisi rakastaa. Rakastan häntä ystävänä ja läheisenä hyvin paljon, mutta sen tietyn kipinän olen kadottanut. Olen vasta 17 vuotias enkä haluaisi joutua parisuhteen vangiksi. Minun pitäisi saada elää vapaana jos vain haluan ja minun ei olisi pakko sitoutua kehenkään. Ongelmana onkin se, että minun omatuntoni ei raski jättää poikaystävääni. En halua satuttaa häntä. Hän on hyvin herkkä ihminen ja rakastaa minua kovasti. Hänessä ei ole oikeastaan mitään vikaa... Paitsi ainahan jokaisessa jotain on.. Perheeni ja sukulaiseni pitävät hänestä myös kovasti.. En halua tuottaa pettymystä heillekään.. Käymme samaa koulua ja asumme yhdessä kuin mikäkin vanha pari...Hän haluaisi kanssani varmaan jopa naimisiin!!! Se tuntuu kauhealta..
Siitä syntyisi todellinen sotku jos nyt jättäisin hänet.. Mutta toisaalta onko oikein olla jonkun kanssa jos ei tätä rakasta... Minua masentaa joka päivä ja joskus minun tekisi mieli vain pakata tavarani ja häipyä.. HALUAISIN OLLA VAPAA! Oman itseni herra.. Mennä minne huvittaa, tehdä mitä huvittaa jne. Onhan minulla siihen oikeus? Vai onko?
Kertokaa mitä minä teen?
Jatkanko suhteessa joka on turvallinen muttei onnellinen vai teenkö jotain sellaista joka muuttaisi koko elämäni ratkaisevasti...?
Siitä syntyisi todellinen sotku jos nyt jättäisin hänet.. Mutta toisaalta onko oikein olla jonkun kanssa jos ei tätä rakasta... Minua masentaa joka päivä ja joskus minun tekisi mieli vain pakata tavarani ja häipyä.. HALUAISIN OLLA VAPAA! Oman itseni herra.. Mennä minne huvittaa, tehdä mitä huvittaa jne. Onhan minulla siihen oikeus? Vai onko?
Kertokaa mitä minä teen?
Jatkanko suhteessa joka on turvallinen muttei onnellinen vai teenkö jotain sellaista joka muuttaisi koko elämäni ratkaisevasti...?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kirjoitin itse juuri aiemmin viestin tilanteestani, joka oli aika paljon samanlainen kuin sinulla nyt ennen kuin erosimme. Kannattaa lukea tuo otsikko "Avio-/avoerot ym. masennuksen aiheuttajat" by jiimo. Suosittelen todellakin miettimään asiaa monelta kantilta ennen lopullisen ratkaisun tekemistä. Itsestäni tuntui aiemmin todella paljon samanlaiselta kuin sinusta nyt. Nyt tunteeni ovat kuitenkin täysin erilaiset.
Sun kannattaa olla rehellinen,kertoa kundikaverillesi asian laidan.
Ei ketään ole tarkotettu elämään TOISTA varten, hänhän tekisi varmasti saman,jos olisi sun tilanteessa... ei elämä siihen pääty,kummallakaan... uusia tuulia tulee ja menee...
T: M-34
Mutta tuota jos jatkaa, niin periaatteessa kusetat kahta ihmistä. Perjantaina vaikka otat asian puheeksi, niin voitte olla viikonlopun keskenänne ja jutella.
Todennäköisesti et kestä hänen itkuaan ja et raaski jättää.
Exä hoiti homman vittumaisesti, mutta tehokkaasti. 8v oli ikäeroa ja hän alkoi vasta pikkuhiljaa miettiä tulevaisuutta. Hän muutti ulkomaille ja pisti tekstarin, että homma on tässä.
Vieläkin olen katkera, mutta oikein se teki silti. Oishan se ollu kiva kuulla asuntolainan ja 2 lapsen jälkeen, että ei tää oikeen oo mun juttu...
Ethän sinä voi säälistäkään seurustella? Se ei ole reilua sinua eikä poikaystävääsi kohtaan. Ero sattuu, mutta siitä on mahdollisuus selvitä. Irrottaudu suhteesta ja elä omaa, vapaata elämääsi. Se tuntuu hienolta :)
Järkytyin kyllä kun sanoit alkaneesi seurustella aikuisen miehen kanssa 15-vuotiaana ja vielä asut hänen kanssaan ja vanhempien siunauksella..
En yhtään ihmettele että yhtäkkiä huomaat olevasi nuori ja vapauteen kaipaava nainen!
Itse tapasin ensimmäisen poikaystäväni vasta yli parikymppisenä, kun olin vain pari kuukautta ehtinyt asua omillani. Nyt alkaa kaduttamaan, etten saanut rauhassa itsenäistyä vanhemmistani ja asua yksin.. Ihminen kaipaa kokemuksia, varsinkin nykykulttuuri suorastaan painostaa siihen.
"Järkytyin kyllä kun sanoit alkaneesi seurustella aikuisen miehen kanssa 15-vuotiaana ja vielä asut hänen kanssaan ja vanhempien siunauksella.."
Onko 17-vuotiaas poika aikuinen mies?
Kirjoituksesi perusteella tuntuu, että jos et nyt eroa, niin tulet riutumaan vähemmän onnellisessa suhteessa vielä pari vuotta kunnes joudut kuitenkin jättämään poikaystäväsi ja häntä sattuu vielä enemmän, koska on jo täysin tottunut elämään kanssasi. Eli vähemmän sydänsuruja tuotat hänelle kun eroat jo nyt jos siltä tuntuu! Mutta keskustele hänen kanssaan äläkä töksäytä välttämättä suoraan, että haluat eroon hänestä.
Itse seurustelin itseni ikäisen tyttöystävän kanssa 16 kesäisestä lähtien 5 vuotta! kunnes hän ilmoitti, että haluaa kokea vielä nuoruutta ja vapautta ja intohimoa eikä olla vielä "sitoutunut" . Olisin vaan toivonut että hän olisi ilmoittanut sen vähän aikaisemmin, kun kuitenkin oli sitä pari vuotta miettinyt itsekseen. Noh mutta kyllä tämä vapaus ja sinkkuus taas maistuukin ja ehtii sitä taas parisuhteessa olla montakymmentä vuotta varmaankin.
Harva suhde enää kestää teinivuosista eläkeikään asti, sinänsä sääli kyllä! Mutta mielummin sitä eroaa nuorena kuin sitten kun on ne pari lasta ja asuntolaina...vaikka onnistuuhan se ero nähtävästi silloinkin!
Kirjoituksesi perusteella tuntuu, että jos et nyt eroa, niin tulet riutumaan vähemmän onnellisessa suhteessa vielä pari vuotta kunnes joudut kuitenkin jättämään poikaystäväsi ja häntä sattuu vielä enemmän, koska on jo täysin tottunut elämään kanssasi. Eli vähemmän sydänsuruja tuotat hänelle kun eroat jo nyt jos siltä tuntuu! Mutta keskustele hänen kanssaan äläkä töksäytä välttämättä suoraan, että haluat eroon hänestä.
Itse seurustelin itseni ikäisen tyttöystävän kanssa 16 kesäisestä lähtien 5 vuotta! kunnes hän ilmoitti, että haluaa kokea vielä nuoruutta ja vapautta ja intohimoa eikä olla vielä "sitoutunut" . Olisin vaan toivonut että hän olisi ilmoittanut sen vähän aikaisemmin, kun kuitenkin oli sitä pari vuotta miettinyt itsekseen. Noh mutta kyllä tämä vapaus ja sinkkuus taas maistuukin ja ehtii sitä taas parisuhteessa olla montakymmentä vuotta varmaankin.
Harva suhde enää kestää teinivuosista eläkeikään asti, sinänsä sääli kyllä! Mutta mielummin sitä eroaa nuorena kuin sitten kun on ne pari lasta ja asuntolaina...vaikka onnistuuhan se ero nähtävästi silloinkin!
Kirjoituksesi perusteella tuntuu, että jos et nyt eroa, niin tulet riutumaan vähemmän onnellisessa suhteessa vielä pari vuotta kunnes joudut kuitenkin jättämään poikaystäväsi ja häntä sattuu vielä enemmän, koska on jo täysin tottunut elämään kanssasi. Eli vähemmän sydänsuruja tuotat hänelle kun eroat jo nyt jos siltä tuntuu! Mutta keskustele hänen kanssaan äläkä töksäytä välttämättä suoraan, että haluat eroon hänestä.
Itse seurustelin itseni ikäisen tyttöystävän kanssa 16 kesäisestä lähtien 5 vuotta! kunnes hän ilmoitti, että haluaa kokea vielä nuoruutta ja vapautta ja intohimoa eikä olla vielä "sitoutunut" . Olisin vaan toivonut että hän olisi ilmoittanut sen vähän aikaisemmin, kun kuitenkin oli sitä pari vuotta miettinyt itsekseen. Noh mutta kyllä tämä vapaus ja sinkkuus taas maistuukin ja ehtii sitä taas parisuhteessa olla montakymmentä vuotta varmaankin.
Harva suhde enää kestää teinivuosista eläkeikään asti, sinänsä sääli kyllä! Mutta mielummin sitä eroaa nuorena kuin sitten kun on ne pari lasta ja asuntolaina...vaikka onnistuuhan se ero nähtävästi silloinkin!
että tuli moneen kertaan, tää suomi24 vittuilee :8
sori sori tää suomi24 vittuilee mulle ;(
Viime perjantaina kävin kavereideni kanssa tanssimassa. Tanssimme myös vastakkaisen sukupuolen kanssa. Sinä päivänä tajusin jotakin. Koska olen vielä 19-vuotias, nuori, vapaa menemään, hankkimaan kokemuksia ja päättämään itse elämästäni. Miksi seurustelen poikaystäväni kanssa? Etenkin, kun olen huomannut arvostavani häntä vain ystävänä, myös turvallisena ihmisenä, mutta en sen syvempänä ihmisenä. En rakasta häntä, rakastan häntä ystävänä.
Joten minulla tuli tunnettu ahistuskohtaus ja kriisi poikaystävääni kohtaa. Nyt olen jättämässä hänet... mutta toivon, että voisimme pysyä ystävinä. Tiettyjä paineita on jättämisen suhteen myös minulla, sukulaiseni pitävät hänestä ja tunnen pettäväni hänet.
En halua suhdetta, missä minun ei ole hyvä olla. On paha olo ja niin ei pitäisi olla, ei kenelläkään.
Sinullakin on vielä elämä edessä!
Saisko täältä apua? Haluisin erota mun poikaystävästä mut en tiiä miten sanon sen, se hajoais..
Pidä kuukauden tauko
Mulla on off suhde muslimimieheen. Vaikeaa ja onnetonta,mutta miksi en osaa lopettaa eikä hänkään osaa lopettaa,vaikka emme ole onnellisia..