Onko sylikummi ns. "ykköskummi"?

Minun lisäkseni on ainakin kolme kummia lapsella. Mikä rooli sylikummilla on ns. teoreettisesti vai onko hän vain kummi muiden joukossa?
1213184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllä sylikummi on se tärkein lapsen elämässä. Muilla kummeilla ei ole niinkään merkitystä, vaan ovat vain varalla, jos sylikummi ei osaa hoitaa vastuullista tehtäväänsä.

Joten sylikummin valintaan kannattaa panostaa. Itse valitsin aikoinaan kaksi mahdollista sylikummia, joille teetin itselaatimani kummitestin, minkä avulla asia lopulta ratkesi.

Meillä yhtenä kummin tärkeimpänä ominaisuutena pidetään älykkyyttä, koska olemme itsekin älyllisesti lahjakkaita. Määritele kummille kuitenkin se sinulle tärkein ominaisuus ja testaa hänet tuohon ominaisuuteen liittyvillä kysymyksillä. Näin päätöksenteko on huomattavasti helpompaa.

Toki kannattaa myös ottaa selvää kummiehdokkaan varallisuudesta, ettei käy niinkuin tuttavaperheellemme, jonka kuopuksen kummi ei muistanut lastaan ikänään syntymäpäivinä tai edes jouluna. Sitävastoin hän kävi kuitenkin lasta katsomassa aina sopivasti siihen aikaan, kun tiesi talossa olevan vanhempien illanistujaiset ja lapset hoidossa.

Kannattaa todellakin panostaa itse valintaprosessiin, eikä ottaa ketään vain sen vuoksi, että hän on hyvä kaveri tai sukulainen.

Äänestä
  • Kyllähän se asia näin on

    Äänestä

  • Vai valitsit sylikumit ihan vallan ÄLYKKYDEN perusteella.
    Kaikenmaailman roskasakkia sitä siellä ollaankin ! HÄPEÄ !
    Ja lapsia sulla, joka erottelet ihmiset toisistaan älykkyden perusteella? Annat TODELLA huonoaesimerkkiä jälkikasvuillesi.
    YÖK ! ETOVAA SUN KIRJOITUKSESI !

    Äänestä

  • Eiköhän sen kummin alkuperäinen tehtävä ole se, että on mukana lapsen elämässä aikuisena "ystävänä" ja kristillisen kasvatuksen antajana kuin lahjojen ja korttien antajana! Kaikki on vain nykypäivänä niin kaupallistunut, että vain korteilla ja lahjoilla on väliä!

    Ei kaikilla ole aina varaa antaa kaikenmaailman lahjoja kummeille, kun suvussa ja ystäväpiirissä on paljon muitakin lapsia, joille pitäisi ostaa aina syntymä- ja nimipäivä- sekä joululahjat ja -kortit! Varsinkaan, kun nykyajan lapsilla pitäisi olla kaikki vähintään yhtä hienoa (eli kallista) kuin muillakin lapsilla.

    Äänestä

  • Vanhan kaavan mukaan oli sylikummit ja kakkoskummit! Nykyään niitä ei enää erotella mitenkään.. Jokainen kummi on TASAVERTAINEN, paitsi jos kummeja on enemmän kuin 4.

    Äänestä

  • Köyhä kummi kirjoitti:

    Eiköhän sen kummin alkuperäinen tehtävä ole se, että on mukana lapsen elämässä aikuisena "ystävänä" ja kristillisen kasvatuksen antajana kuin lahjojen ja korttien antajana! Kaikki on vain nykypäivänä niin kaupallistunut, että vain korteilla ja lahjoilla on väliä!

    Ei kaikilla ole aina varaa antaa kaikenmaailman lahjoja kummeille, kun suvussa ja ystäväpiirissä on paljon muitakin lapsia, joille pitäisi ostaa aina syntymä- ja nimipäivä- sekä joululahjat ja -kortit! Varsinkaan, kun nykyajan lapsilla pitäisi olla kaikki vähintään yhtä hienoa (eli kallista) kuin muillakin lapsilla.

    Aamen totisesti!
    Tärkeintä on ohjata kummilasta Herran Jeesuksen Kristuksen sanan ääreen ja sen tuntemiseen koska ei ihminen elä ainoastaan leivästä vaan jokaisesta sanasta joka lähtee Jumalasta.

    Valitettavasti on paljon perheitä joissa lapselle ei saa kertoa Jeesuksesta ja Raamatusta (varsinkaan ennen rippikoulua joka on ristiriitaista Raamatun opetuksen kanssa?). Joulu ja syntymäpäivä lahja pitäisi pystyä ostamaan vuosittain kummilapselle, vaikka kummilapsi ja hänen vanhemmat ei pitäisi mitään yhteyttä?

    2.Tim.3:15
    ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
    16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
    17 että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.
    2.Tim.3:15-17
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=2. Tim. 3:1&rnd=1339918068127

    Luuk.4:4
    Jeesus vastasi hänelle: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä'."
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Luuk. 4:1&rnd=1339918428016

    Evlut suuntauksen sivusto kertoo seuraavanlaisesti.....

    Kummille!
    http://www.rippikoulu.net/rippikouluun/kummille/index.html
    Oikeastaan kummin tehtävä huolehtia lapsen hengellisestä kasvatuksesta päättyy, kun tämä pääsee ripille. Nuorelle on kuitenkin hyvä tarjota tukea vielä rippikoulun jälkeenkin hengellisissä kysymyksissä.
    Perheissä on erilaisia tapoja siitä kuka antaa rippiristin nuorelle lahjaksi.
    Viisitoistavuotias nuori saattaa hyvinkin kaivata monenlaisissa asioissa omien vanhempiensa lisäksi muidenkin aikuisten apua ja tukea.

    Vielä konfirmaatiossa kummilla on monissa seurakunnissa tärkeä rooli kun kummit osallistuvat nuoren siunaamiseen alttarilla. Se, onko tapa käytössä nuoren konfirmaatioseurakunnassa, selvinnee parhaiten kysymällä asiaa nuoren vanhemmilta tai nuorelta itseltään.

    Perheissä on erilaisia tapoja siitä kuka rippiristin lahjaksi antaa.
    Konfirmoitavalle nuorelle on tapana antaa jokin muistoesine. Perinteisesti joku nuoren kummeista lahjoittaa tälle rippiristin. Voi kuitenkin olla, että myös vanhemat haluavat antaa esimerkiksi suvussa kulkeneen ristin, joten tästäkin asiasta on paras sopia jo etukäteen.
    http://www.rippikoulu.net/rippikouluun/kummille/index.html

    Äänestä

  • Älyllisesti lahjakkaat ihmiset eivät kirjoita keskustelupalstalle näin!!

    Äänestä

... kummi on yhtä tärkeä. Sylikummiksi aikanaan valitsimme mieheni siskon ja minun hyvän ystäväni. Silti kaikki muutkin kummit olivat ja ovat edelleenkin yhtä tärkeitä, ellei osa jopa tärkeämpiä kuin tämä sylikummi.

Lähinnä tämä sylikummi homma erosi muista kummeista vain siinä, että kastajaisissa hän piteli vauvaa hikihatussa sylissä. Jos silloin kun mieheni kanssa sylikummia mietimme, pohdimme kenet haluaisimme laittaa hikoilemaan kastajaisissa :) Ja kuka mahdollisesti kummeista on valmis pitämään vauvaa sylissä pitkään. Osa kummeista oli kummiskin tuolloin hyvin kokemattomia vauvojen kanssa.

Monestihan lasta pitää jompikumpi vanhemmista. Tuskin se silti tarkoittaa, ettei ketään kummia pidetä tärkeänä

Äänestä

kaikki kummit ovat yhtä tärkeitä.
Sylikummiksi vaan nimitetään yhtä kummia, koska hän pitää lasta sylissä kasteen ajan.
On ikävää, että jotkut asettavat kummeja tärkeysjärjestykseen.

Äänestä

se sylikummi on tärkein kummi, muut ovat vaan kakkosia ja kolmosia. tästä syystä omilla lapsillani on vain kaksi kummia/lapsi. kaikki ylimääräiset kummit tuntuivat lahjojen ja huomion kalastelulta.

Äänestä

Ennen kuin tyttäremme kastettiin kysyimme papilta tätä. Hän sanoi että nykyään ei puhuta ns. tyttö ja poikakummeista, vaan kaikki kummit ovat samanarvoisia, olivat sitten sylikummeja tai eivät.

Äänestä
  • Itselläni on kaksi lasta ja toiselle heistä sylikummi oli se tärkein kummi, pojalle taas sylikummi on "vierain" kummi. Kyllä minusta se on pitkälti kummista kiinni, kuinka paljon on lapsen kanssa tekemisissä.Miten kummista voi tulla tärkeä ja läheinen ihminen jos esim. käydään vain synttäreillä ja muistetaan jouluna paketilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eka kerta kirjoitti:

Minun lisäkseni on ainakin kolme kummia lapsella. Mikä rooli sylikummilla on ns. teoreettisesti vai onko hän vain kummi muiden joukossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu