voiko pienarilla ampua veteen?

tällainen tyhmä kysymys tuli mieleeni, että voiko ja kannattaako pienarilla ampua vaikka sorsia veteen eikö se luoti kimpoa siitä pinnasta?
97826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kysy asiaa poliisilta tai riistanhoitoyhdistykseltä,
vaarana on, että menetät kyseiselle aseelle kantoluvan. Eikö sullekin olisi sapuskaa aivan kyllin lähi siwassa, niin ei tarvitse miettiä liian vaikeita.

Äänestä
  • Pienoiskiväärillä (.22) SAA ampua metsästettäviä sorsalintuja hanhia lukuunottamatta. Se missä ja miten kiväärillä metsästää, onkin jo toinen juttu. Ei näin päivänselviä asioita tarvitse joltain poliisiviranomaiselta kysyä, haloo!!! Tietenkin kivääriaseilla veteen ammuttaessa on kimpoamisvaara erittäin suuri, joten kannattaa miettiä kiväärin käyttöä vesilinnustuksessa varsinkin kun liikkuu sellaisilla alueilla joissa metsästäjiäkin käy runsaammin.

    Äänestä

kimpoamisen vaara on todella suuri mutta jos on varma ettei lähellä ole ketään niin voi ampua. itse olen ainakin ampunut tällä tavoin ojasta sorsia. lakien mukaan piekkarilla saa ampua vesilintuja hanhea lukuun ottamatta. veteen saa ampua kiväärillä
vaikka moni luulee ettei saa laissa on vain suositus
ettei ammuttaisi.

Äänestä

Oikeastaan pienoiskiväärin ainoa järjellinen käyttö metsästyksessä on juuri vesilintujen veteen ampuminen.

En usko pienoiskiväärin kohdalla olevan kovinkaan suurta kimmokevaaraa, mutta suosittelen varmistamaan ettei laukauksen taustalla ole ihmisiä/rakennuksia.

Äänestä
  • Lintuja en ampuisi ollenkaan,varsinkaan puusta tai puhumattakaan lennosta.
    Jos kuitenkin on pakko ampua kiväärillä lintuja varmistat ettei takana ole ketään!

    Vedestä luoti kimpoaa...Olen sitä mieltä että linnut ammutaan haulikolla!

    Äänestä

  • tavi kirjoitti:

    Lintuja en ampuisi ollenkaan,varsinkaan puusta tai puhumattakaan lennosta.
    Jos kuitenkin on pakko ampua kiväärillä lintuja varmistat ettei takana ole ketään!

    Vedestä luoti kimpoaa...Olen sitä mieltä että linnut ammutaan haulikolla!

    perempi ku et ammu mitään millään.

    Äänestä

Voi ampua mutta sitten täytyy varmistua ettei ketään sivullista ole ampumalinjalla äkki arviolta n.700m:iin, luoti kimpoaa ja riippuu ampumakulmasta miten kauas se siitä jatkaa matkaa, luotihan ei tuosta juurikaan muuta muotoaan mutta tehoa jääpi aikas paljon tuohon veteen sipaistuaan eli kulmasta on kiinni miten kauas matka jatkuu ja tietysti osuiko se siihen mihin se tarkoitettiin. Suosittelen ampumaan vain ja ainoastaan avovesillä missä voi taata sen ettei ketään ole tosiaan siellä ampumalinjalla.

Äänestä

ampumakulmasta, luoti voi kimmota vaikka se on hidas ja lyijjyä. Ja toinen asia jos osut lintuun että se osuu "vesirajaan" voi olla että ei jää paljon syötävää. Sanoisin että se on laillista mutta ei suositeltavaa..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tyhmä? kirjoitti:

tällainen tyhmä kysymys tuli mieleeni, että voiko ja kannattaako pienarilla ampua vaikka sorsia veteen eikö se luoti kimpoa siitä pinnasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu