Kuinka terveellistä on soijansyönti?

5854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luin keskustelun. Siinä oli ajateltavaa. Soija on allergisoivaa, ihan pienille lapsille ja kaikille aikuisillekaan se ei sovi. Soijankäytön yleistyminen esim arvokysymisten vuoksi on uhka massiiviselle lihantuotannolle ja siksi on mahdollista että soijaa vastaa aktiivisesti lobbataan paisutellen ongelmia. Minkä tahansa ravintoaineen yksipuolisesta käytöstä on ongelmia.

Olen käyttänyt soijaa säännöllisesti 32v ajan siitä alkaen kun 1974 ryhdyin lakto-ovovegetaristiksi. Minulla on ikäisekseni paksut ja hyvinvoivat hiukset (soija ei siis ole niitä huonontanut). En käytä oikeastaan ollenkaan soijakastiketta, lähinnä soijajauhoa ja nykyisin myös soijarouhetta. Jonkinverran käytän myös soijasta tehtyjä valmisruokia.

Voi olla, että lasteni (ei kovin voimakkaat) allergiat ovat perua soijankäytöstä lapsena. Jos näin on, olen siitä pahoillani. Tai sitten syyt ovat ihan muualla, ympäristön saasteissa tai elintarvikelisäaineissa.

Äänestä
  • Soijanviljelyn lisääntyminen muuten tuhoaa valtavat määrät sademetsää Etelä-Amerikassa. En silti osaa sanoa kumpi on pitemmän päälle ympäristölle haitallisempaa: soijanviljely vai karjankasvatus. Tietääkseni sademetsiä ei kuitenkaan hakata lihantuotantoa varten.

    Äänestä

  • ttttt kirjoitti:

    Soijanviljelyn lisääntyminen muuten tuhoaa valtavat määrät sademetsää Etelä-Amerikassa. En silti osaa sanoa kumpi on pitemmän päälle ympäristölle haitallisempaa: soijanviljely vai karjankasvatus. Tietääkseni sademetsiä ei kuitenkaan hakata lihantuotantoa varten.

    Mikään yksittäinen viljelykasvi ei ole syy metsien tuhoamiseen vaan syynä on ihmiskunnan ylikansoittuminen. Lähes kaikki viljelymaat ovat aikaisemmin olleet joko metsiä tai aroja, joiden alkuperäinen biotooppi on tuhottu maanviljelypinta-alan kasvattamiseksi. Kahdesta pahasta pienempi on kasvien viljely, joka tuottaa ruokaa moninkertaisesti hehtaaria kohden karjanhoitoon verrattuna. Jonkinlaisen poikkeuksen tekevät metsissä ja vuorilla laiduntavat eläimet, mutta niiden osuus on minimaalinen.

    Äänestä

  • UPDATE_6997029 kirjoitti:

    Oikeasti on hankalaa sanoa kumpi on parempi. Karja kuitenkin kykenee syömään huomattavasti heikompaa ruokaa kuin ihminen. Lisäksi ruoantuotannossa syntyy aina eriä, joita ei kelpuuteta ihmisravinnoksi.

    Ilman keinolannoitteita on myös hankala tuottaa kasveja jotka kelpaavat ihmiselle. Yleensä ongelma hoidetaan käyttämällä osaa alueesta karjanrehulle ja siirtämällä ravinteita lannan muodossa varsinaisille viljelypalstoille.

    Äänestä

  • ttttt kirjoitti:

    Soijanviljelyn lisääntyminen muuten tuhoaa valtavat määrät sademetsää Etelä-Amerikassa. En silti osaa sanoa kumpi on pitemmän päälle ympäristölle haitallisempaa: soijanviljely vai karjankasvatus. Tietääkseni sademetsiä ei kuitenkaan hakata lihantuotantoa varten.

    syötetään rehuna karjalle. Kuitenkin suuri osa saadusta kasviproteiinista haihtuu lämpönä ilmaan ja pa***na maahan lihantuotantoprosesseissa.

    Eli pienemmällä hyötysuhteella isommat tuhot ovat karjankasvatuksen "hyödyt" vs soija käytettäisiin ihmisravintona.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saija kirjoitti:

http://www.nakokulma.net/index.php?topic=11642.0

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu