miten voi olla mahollista

kalastelen ihan harrastus mielessä ja joskus tulee muutama hauki ja joskus aika isojaki. Mutta mikä ihme voi olla vikana ku tänä vuonna ei ole tullu ku kolme 50 grammasta karppia. olen käynyt noin 20 kertaa kalassa ja monta sataa heittoa on tehty mutta ei tuu mitää. on joka sortin rapalaa kuusamoa neilsmasteria beteä jigejä lippoja lusikoita vaappuja mutta kuitenkin vain yks tärrppäys just sillo ku sitä vähiten odotin koska olin puskassa asioilla. sitten kun päätin mennä ostaa lisää uistimia ni heti seuraavana päivänä KAIKKI NELJÄ uutta ostettua uistinta jäi pohjaan kiinni 20 metrii syvään järveen. oon kyllä pikkase vittuuntunu tän vuoden kalasaaliista. kertokaas miten mä voisin vielä pelastaa tän vuoden surkealta lopulta.
2730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ollut.Kala ei syö kunnolla..Odota syksyä.

Äänestä

Vaihda hyvä veli paikkaa!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei voi olla kirjoitti:

kalastelen ihan harrastus mielessä ja joskus tulee muutama hauki ja joskus aika isojaki. Mutta mikä ihme voi olla vikana ku tänä vuonna ei ole tullu ku kolme 50 grammasta karppia. olen käynyt noin 20 kertaa kalassa ja monta sataa heittoa on tehty mutta ei tuu mitää. on joka sortin rapalaa kuusamoa neilsmasteria beteä jigejä lippoja lusikoita vaappuja mutta kuitenkin vain yks tärrppäys just sillo ku sitä vähiten odotin koska olin puskassa asioilla. sitten kun päätin mennä ostaa lisää uistimia ni heti seuraavana päivänä KAIKKI NELJÄ uutta ostettua uistinta jäi pohjaan kiinni 20 metrii syvään järveen. oon kyllä pikkase vittuuntunu tän vuoden kalasaaliista. kertokaas miten mä voisin vielä pelastaa tän vuoden surkealta lopulta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu