brasilia-rahat tai henki

onko brasilia oikeesti vaarallisimpia maita maailmassa?
uskon että rio ja isoimmat kaupungit on varmasti,mutta entäs pienemmät,esim natal?
205332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Mä olin viime syksynä kolmisen viikkoa Porto de Galinhakses ja mua varoiteltiin koko ajan, että se on sitte varmaan sun viimeinen reissu ku kaikki siellä vain ryöstetään ja puukotetaan. No avarin mielin lähdin kuitenkin matkaan ja mitään, ei siis mitään multa viety eikä kukaan uhannu mua puukolla eikä muullakaan.
Olin myös Recifessä illalla, eikä sielläkään mitään ongelmia ollu vaikka iso kaupunki se on.
Käveltiin Galinhakses illalla ja yöllä vaikka millä pienellä kujalla ja rannallakin ilman ongelmia :) Nyt olen taas varannut uuden matkan Galinhakseen ja tammikuussa sinne suuntaan :)
Paikalliset oli todella vieraanvaraisia ja erään pariskunnan digikamera (Brasiliassa kamerat kalliipia ku Suomessa)jäi taksiin niin seuraavana päivänä taksikuski palautti kameran taksitolpalle "päivystäjälle" ja näin saivat kameransa takaisin!
Eräs työkaverini oli Natalissa ja sanoi samansuuntaista juttua, kukaan ei heitä sielläkään ahdistellu. Otin kitenkin maalaisjärjen mukaan mm. jätin kotiin kaikki korut ja ostin sitten sieltä ihania paikallisia koruja. Rio ym. on sitte asia erikseen, mutta kyllä sinnekki pitää joskus päästä edes muutamaksi päiväksi.

Äänestä

Tilastokeskuksen sivuilla muistaakseni mainitaan,
että Brasilian miesten rikollisuusaste on maailman toiseksi suurin, se oli mainittu jossain julkaisussa, jonka taannoin luin. Lisäksi Brasialia on miesten seksimatkakohde, sitä touhua
siellä näkee kuulemma ihan kyllästymiseen asti (näin eräs naistuttavani huvittuneena kertoi käytyään siellä). Brasiliassa lisäksi käytetään huumeita melko yleisesti, pornoteollisuus ja prostituutio kukoistaa. Huom! HI-viruksen kantajia on melkein miljoona ja kaikki varmaan ymmärtää mille alueille ne tapaukset keskittyy.
Lisäksi pitää varoa taskuvarkaita, jotka keskellä
päivääkin voivat tulla röyhkeästi taskuille, jos vain näkevät, mistä rahasi otat. Fortaleza on kuulemma juuri tällaisesta mainio esimerkki, Rio
de Janeirosta puhumattakaan. Toinen tuttavani (mies) kertoi tulleensa käännetyksi juuri edellä mainitulla tavalla. Myös raavintoloissa täytyy olla varovainen, koska siellä aina esiintyy muutamia protituoituja ja näiden "kumppaneita",
jotka lyöttäytyvät samaan pöytään istumaan ja maksattavat laskunsa turisteilla ja ravintolan omistaja on samassa kimpassa.

Tietty, jos näitä touhuja haluaa katsella,niin
sinne!

Vaihtaisin itse kohdemaata. Sivistyneitäkin matkakohteita löytyy, esim. Kreikka, jossa eivät
naiset tuppaa hotelleihin ja ravintoloihin
itseään kauppaamaan.

Äänestä
  • kielteistä tekstiä. Minä olin rinkkamatkalla Brasiliassa ja esim Riossa hotellimme oli pahamaineisessa Lapan kaupunginosassa, ja kävimme jopa yöllä akveduktin alla katselemassa paikallisten nuorten illanviettoa. Sinne ei tietenkään kannata mennä pyntättynä kultakoruihin ja paksi lompakko taskussa pullottaen - silloin saa olla ihan rauhassa, paitsi että ihmiset ottavat kontaktin ihan ystävällisissä merkeissä.

    Äänestä

  • Älkää nyt hyvät ihmiset uskoko tätä velhon viestiä. Taidat olla sama tyyppi, joka häiriköi näillä keskustelupalstoilla, mm. Lähi-Itä ja Pohjois-Amerikka (etenkin USA). Kirjoittelet paskaviestejä tai herjaat asiallisia keskusteluja. Hanki parempi harrastus!

    Mutta asiaan: Brasilian turvallisuudesta. Maassa käyneenä ja upean loman (2 viikkoa vuodenvaihteessa 2005 - 2006) viettäneenä voin todeta: tilastot yhtä ja todellisuus toista. Kyllä Brasiliassa pärjää hyvin tavallisella järjenkäytöllä. Ihmiset ovat todella mukavia ja ystävällisiä. Brasiliaa ei kannata jättää kokematta turhien pelkojen ja ennakkoluulojen takia.

    Hieno maa se on. Lisäksi sopii hyvin sivistyneelle matkailijalle, koska maalla on erittäin kiehtova historia, monipuolinen ja upea luonto.

    Äänestä

  • häirikkö! kirjoitti:

    Älkää nyt hyvät ihmiset uskoko tätä velhon viestiä. Taidat olla sama tyyppi, joka häiriköi näillä keskustelupalstoilla, mm. Lähi-Itä ja Pohjois-Amerikka (etenkin USA). Kirjoittelet paskaviestejä tai herjaat asiallisia keskusteluja. Hanki parempi harrastus!

    Mutta asiaan: Brasilian turvallisuudesta. Maassa käyneenä ja upean loman (2 viikkoa vuodenvaihteessa 2005 - 2006) viettäneenä voin todeta: tilastot yhtä ja todellisuus toista. Kyllä Brasiliassa pärjää hyvin tavallisella järjenkäytöllä. Ihmiset ovat todella mukavia ja ystävällisiä. Brasiliaa ei kannata jättää kokematta turhien pelkojen ja ennakkoluulojen takia.

    Hieno maa se on. Lisäksi sopii hyvin sivistyneelle matkailijalle, koska maalla on erittäin kiehtova historia, monipuolinen ja upea luonto.

    Hah! Sorry vaan, mutta toista kertaa elämäni aikana kävin tällä keskustelupalstalla, joten
    olettamukset sikseen. En ole itse käynyt Brasiliassa, mutta kuten jo aikaisemmin totesin, nämä asiat olivat tuttavieni totuuden-
    mukaisia kertomuksia. Totta on, että kaikissa
    maissa voi sivistyneesti matkailla ja olenkin sen kannalla. Minusta kuitenkin oli maa mikä tahansa, on varsin negatiivista, että jossain
    lomakohteessa sallitaan esim. naisten kaupata itseään turisteille avoimesti, niin kuin Brasisiassa. Olihan sieltä viime matkailumessuilla Helsingissä ihan oikea prostituoitu livenä katseltavana brassien osastolla. Järkevä lomailija myös muistaa, että on aina, missä tahansa lomakohteessa liikkuessaan
    potentiaalinen asiakas jollekin. Paikallisten ystävällisyys johtuu suurelta osin siitä, joka paikassa, arki onkin sitten toinen asia. Siitä sitten kertovat nuo edellä mainitsemani tilastot.

    Se asia, että olen asioista tätä mieltä, ei tee minusta häirikköä. Keskustelupalstalla kuuluukin tuoda esille erilaisia näkökulmia. Jos joku ei kestä sitä, että toinen on eri mieltä, niin kannattaako edes keskustella. Hyvä keskustelija sopeutuu erilaisiin näkökantoihin, mutta taisi olla sinulle niin pyhä asia tuo Brassi, että sai sappesi kiehumaan.

    Valitan

    Äänestä

  • velho kirjoitti:

    Brasseissa kyllä on prostituutiota, niin kuin joka ikisessä maassa, mutta ei se siellä ole sen härskimpää tai huomiotaherättävämpää kuin missään muualla! Miksi sinä haluat antaa niin negatiivisen kuvan Brasiliasta, vaikka tietosi perustuu vain jonkun tuttavasi mielipiteisiin? Brasiliassakin prostituutio keskittyy turistien suosimiin tiettyihin ravintoloihin jne. Jos pysyy niistä kaukana, ei joudu näkemään ihmiskauppaa.
    (Brasilialaiset itsekin tietysti käyttävät maksullista seksiä, mutta ei turisti näe tätä - eihän suomalainen Suomessa mennessään maksullisen naisen luo ensin julista torilla aikomuksistaan.

    Äänestä

  • haloo, senkin velho kirjoitti:

    Suomessa laki määrittelee mitä on prostituutio.
    Se ei tarkoita pelkästään sitä, että joku ammatikseen tarjoaa seksipalveluja ja ottaa siitä maksun rahassa. Laissa mainitaan myös muu aineellinen hyöty.
    Raja, mihin sen vetää on tietysti on aika vaikeaa.

    Se, mistä tuttavanikin kertoi huvittuneensa, oli
    juuri tuo, että suomalaiset 40-60 -kymmppiset
    miehet kulkee siellä aivan avoimesti kolmekymp-
    piset brassihutsut kainaloissaan, syöttävät ja juottavat (huom! aineellinen hyödyke) eikä käytöksestä voi päätellä muuta lopputulosta kuin se yksi asia. Tässä kuitenkin rajan veto on juuri vaikea, mutta moraalitonta puolin ja toisin. Juuri tuollainen kuvottaa tietyissä lomakohteissa katsella. On olemassa myös sivistyneitä maita, joissa ei esim. sallita
    paikallisten läsnäoloa turistien hotelleissa,
    kuten Brasseissa sallitaan (lukuunottamatta tietenkin henkilökuntaa).

    Olen edellä luetellut faktoja, miksi ei kannata kantaa eurojansa tällaiseen maahan. Eikä se, että joku tuttava on kertonut, niitäkään asioita valheeksi muuta.

    Äänestä

  • Velho kirjoitti:

    Eivät ne Velho siellä Brasiliassa yhtään itke Sinun eurojesi perään. Älä missään nimessä mene tuohon ihanaan maailmaan, vaan kierrä se kaukaa. Kukapa nyt haluaisi sinunkaltaistasi Tarkkailijaa ja Tuomitsijaa pilaamaan lomaasi.

    Voit sitten Suomessa kuunnella tyytyväisenä ja yhtyä tuomitsemaan muita, kun kuuntelet nais- ja miespuolisen ystäväsi "huvittavia" tarinoita.

    "On olemassa myös sivistyneitä maita, joissa ei esim. sallita paikallisten läsnäoloja turistien hotelleissa, kuten Brasseissa sallitaan"... Niin ja aina voi pysyä kotonaan, siellä tynnyrissä ja katsella putken läpi maailmaa.

    Äänestä

  • velho kirjoitti:

    Hah! Sorry vaan, mutta toista kertaa elämäni aikana kävin tällä keskustelupalstalla, joten
    olettamukset sikseen. En ole itse käynyt Brasiliassa, mutta kuten jo aikaisemmin totesin, nämä asiat olivat tuttavieni totuuden-
    mukaisia kertomuksia. Totta on, että kaikissa
    maissa voi sivistyneesti matkailla ja olenkin sen kannalla. Minusta kuitenkin oli maa mikä tahansa, on varsin negatiivista, että jossain
    lomakohteessa sallitaan esim. naisten kaupata itseään turisteille avoimesti, niin kuin Brasisiassa. Olihan sieltä viime matkailumessuilla Helsingissä ihan oikea prostituoitu livenä katseltavana brassien osastolla. Järkevä lomailija myös muistaa, että on aina, missä tahansa lomakohteessa liikkuessaan
    potentiaalinen asiakas jollekin. Paikallisten ystävällisyys johtuu suurelta osin siitä, joka paikassa, arki onkin sitten toinen asia. Siitä sitten kertovat nuo edellä mainitsemani tilastot.

    Se asia, että olen asioista tätä mieltä, ei tee minusta häirikköä. Keskustelupalstalla kuuluukin tuoda esille erilaisia näkökulmia. Jos joku ei kestä sitä, että toinen on eri mieltä, niin kannattaako edes keskustella. Hyvä keskustelija sopeutuu erilaisiin näkökantoihin, mutta taisi olla sinulle niin pyhä asia tuo Brassi, että sai sappesi kiehumaan.

    Valitan

    Kolmasti Brasiliassa lomia viettänyt (Natal Galinhas kahdesti)ei mitään harmia kenestäkään ,unohdin koko "turvallisuus" jutun hienoa lomaa viettäessäni.Niinkuin Madventureksen travellaajilta kysyttiin mikä on ollut turvattomin (vaarallisin)paikka tähän mennessä oli vastaus "Helsinki".Sillä lailla.Turvallista matkaa kaikille vaan.

    Äänestä

  • Velho kirjoitti:

    Suomessa laki määrittelee mitä on prostituutio.
    Se ei tarkoita pelkästään sitä, että joku ammatikseen tarjoaa seksipalveluja ja ottaa siitä maksun rahassa. Laissa mainitaan myös muu aineellinen hyöty.
    Raja, mihin sen vetää on tietysti on aika vaikeaa.

    Se, mistä tuttavanikin kertoi huvittuneensa, oli
    juuri tuo, että suomalaiset 40-60 -kymmppiset
    miehet kulkee siellä aivan avoimesti kolmekymp-
    piset brassihutsut kainaloissaan, syöttävät ja juottavat (huom! aineellinen hyödyke) eikä käytöksestä voi päätellä muuta lopputulosta kuin se yksi asia. Tässä kuitenkin rajan veto on juuri vaikea, mutta moraalitonta puolin ja toisin. Juuri tuollainen kuvottaa tietyissä lomakohteissa katsella. On olemassa myös sivistyneitä maita, joissa ei esim. sallita
    paikallisten läsnäoloa turistien hotelleissa,
    kuten Brasseissa sallitaan (lukuunottamatta tietenkin henkilökuntaa).

    Olen edellä luetellut faktoja, miksi ei kannata kantaa eurojansa tällaiseen maahan. Eikä se, että joku tuttava on kertonut, niitäkään asioita valheeksi muuta.

    Tuttavasi sekoittanut Brasilian Thaimaahan,siellä nuo 60 kymppiset "harrastavat" tuolla tavalla.

    Äänestä

  • Brasiliaan! kirjoitti:

    Eivät ne Velho siellä Brasiliassa yhtään itke Sinun eurojesi perään. Älä missään nimessä mene tuohon ihanaan maailmaan, vaan kierrä se kaukaa. Kukapa nyt haluaisi sinunkaltaistasi Tarkkailijaa ja Tuomitsijaa pilaamaan lomaasi.

    Voit sitten Suomessa kuunnella tyytyväisenä ja yhtyä tuomitsemaan muita, kun kuuntelet nais- ja miespuolisen ystäväsi "huvittavia" tarinoita.

    "On olemassa myös sivistyneitä maita, joissa ei esim. sallita paikallisten läsnäoloja turistien hotelleissa, kuten Brasseissa sallitaan"... Niin ja aina voi pysyä kotonaan, siellä tynnyrissä ja katsella putken läpi maailmaa.

    Brasiliaan! Ja otetaan mukaan tuo ketjun aloittaja, kyllä se siellä pärjää!
    Ihmettelen vaan tota velhoa, joka veuhkaa jostain prostituutiosta, vaikkei siitä ole kukaan kysynyt. Taitaa olla jotenkin häiriintynyt ja perverssi, ja sen tuttavat vaan lietsovat sen mielikuvitusta "huvittavilla" jutuillaan!

    Äänestä

  • hate kirjoitti:

    Kolmasti Brasiliassa lomia viettänyt (Natal Galinhas kahdesti)ei mitään harmia kenestäkään ,unohdin koko "turvallisuus" jutun hienoa lomaa viettäessäni.Niinkuin Madventureksen travellaajilta kysyttiin mikä on ollut turvattomin (vaarallisin)paikka tähän mennessä oli vastaus "Helsinki".Sillä lailla.Turvallista matkaa kaikille vaan.

    Meillä ainakin oli mukava lomamatka eikä naisia ollut koko ajan itseän tyrkyttämässä, kerran niin kävi seurueellemme ja se vain nauratti, koska vosut tulivat paikalle vaikka näkivät että kyseisillä herroilla oli naiset mukana. Ei todellakaan pilannut lomaamme tuollaiset jutut.

    Oli kivaa, lähden 100 kertaa mieluummin Brasiliaan kuin johonkin turistirysään Kreikkaan joka on nähty sata kertaa.

    Äänestä

  • matkapoika kirjoitti:

    Joo, on ihan hyvä, että jotkut osaa nauraa
    tollaselle. Mutta eihän ne vosut tule, jos niillä ei olisi aina joskus tärpännyt.
    Vaikka olis ollu naisseuraakin mukana.
    Ihan oikeesti tiedän miesseurueen, jotka käyttäytyvät juuri Brasiliassa kuin siat ja millään ei ole mitään väliä, vaikkakin on naiset ja vaimot täällä Suomessa. Ja ihan oikeesti
    Brassinaiset mahdollistavat tämän. Se on sitä paikallisten "mukavuutta" ? ja turistin kunnioittamista. Just ihan niin kuin Taimaassa.

    En ymmärrä miksi "Velho" syyllistää brassinaisia. Itse näkisin että nuo miehet on sikoja ja niin kauan kuin tuollaisia sikoja on, kysyntää riittää ja näin ollen myös tarjontaa. Joten eiköhän tässä nyt jäljet johda sylttytehtaalle.

    Äänestä

  • nie snaju kirjoitti:

    kiitos kaikille vastauksista.

    Äänestä

  • uuji kirjoitti:

    kiitos kaikille vastauksista.

    Oltiin vuodenvaihteessa 2003-2004 Porto das Dunasissa ja käytiin muutaman kerran Fortalezassa, jossa liikuimme (keskellä päivää) vähän syrjeisemmilläkin kaduilla. Mitään vaaratilanteita ei ollut kummassakaan paikassa.

    Äänestä

  • mee mummo/pappa bingoon. Kiva pikku provo oli taas laitettu. Ihmiset jotka ei oo ennen käynny Brasiliassa niin lueskelee noit juttui pelon sekaisi tuntein. JÄRKI KÄTEEN!!!

    Äänestä

  • Miksi pitää kirjottaa kuultuja, toisten kertomia ja värittämiä "kuulemma" -juttuja tällaisille palstoille.
    Parempi olla kommentoimatta, jos itse ei ole ko. maassa koskaan edes käynyt.... Voi h_tti!!!!

    Äänestä

ryöstäjät kohdalle vaikka Suomessa.
Itse selvisimme ryöstäjistä säikähdyksellä. Kaksi slummialueen kaveria yritti ryöstää meidät keskellä päivää uimarannalla Brasiliassa. En silti yleistä, että Brasilia olisi pahin paikka. Voisin matkustaa sinne uudestaan. Olen matkaillut myös Afrikassa ym. Aina pitää olla järkeä matkassa ja tietyllä tavalla varovainen joka paikassa.

Äänestä
  • ja isoissa kaupungeissa on riski tulla ryöstetyksi, pienissä kylissä voi olla hyvinkin rauhallista. Olen asunut Brasseissa yli vuoden joten omaakin kokemusta turvallisuustilanteesta on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uuji kirjoitti:

onko brasilia oikeesti vaarallisimpia maita maailmassa?
uskon että rio ja isoimmat kaupungit on varmasti,mutta entäs pienemmät,esim natal?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu