Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

...naisten kumisaappaat

Tästä on hyvä jatkaa täyteen tullutta keskusteluketjua!

Alustusta (kiitos nimimerkille Kumpparisti):
Naisten kumisaappaita miehillä näkee hyvin harvoin. Joskus olen nähnyt muutamat tuohenväriset Kontiot varmaan vaimolta lainattuina. Itse käytän säännöllisesti naisten kumisaappaita kaupungilla ja ulkoillessa. Aluksi minulla oli valkoiset Hait ja valkoiset Tarjat. Korkokumppariaikaan käytin mustia ja ruskeita pikävartisia Lenoja, sinisiä ja tuohenvärisiä Citejä ja tuohenvärisiä Ladyjä. Lenoja käytin farkkujen ja nahkatakin kanssa ja kaikkia farkkujen ja poplarin kanssa. Ainakaan Helsingissä korkokumpparini eivät herättäneet huomiota, koska niitä oli naisilla niin paljon käytössä. Housujen lahkeet ovat aina olleet varsien sisäpuolella eli kumpparit ovat näkyvissä kokonaan. Joskus jonkun naisihmisen katse on voinut viivähtää kumisaappaissa vähän pitempään. Korkokumppariajan hiivuttua hankin mustat, harmaat ja tuohenväriset Susannat poplarikäyttöön. Minullakin on nutrian ja tuohenväriset Neat, mutta en ole niitä juurikaan käyttänyt, sillä minulla on yleiskäytössä mustat, siniset, punaiset ja tuohenväriset Dianat, jotka ovat lestiltään miehen jalkaan sopivat ja hyvät kävellä. Toki minulla on myös ne pakolliset nippa nappa istuvat tuohenväriset Kontiot. Jos haluan erityisesti hienostella, laitan jalkaan tuohenväriset Sagat, Siskot tai Sinat. Tosisateeseen minulla on mustat ja burgundinväriset Ratsut.

Jos varsinaiset naisten kumpparit eivät mahdu jalkaan, on uusissa värillisissä Kontiossa ja Haissa suuria kokoja (42). Koot 41 ja 42 ovat tehdyt miesten lestillä ja ovat siten kaupunkikäyttöön liian väljiä. Hyviä värejä ovat kontioissa "puutarhaohjelman" vaaleanpunaiset ja limet ja Haissa vadelmanpunaiset ja rosat. Ellei rohkeus riitä kovin värikkäisiin, hyvä väri on Haissa hillitty karpalo.

Yleisesti ottaen naisten kumisaappaat miehellä ei näytä herättävän suurempaa huomiota. Vaikka keskustelupalstoista päätellen käyttäjiä on, heitä ei tunnu kuitenkaan näkyvän missään.
12023488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 120

Vanhimmat

Ei muuta kuin rohkeasti vaan saapaskauppaan! Ei ne myyjät syö, pääasia että tekevät bisnestä. Itse ostin sydän pamppaillen Neat kauan sitten, mutta sen jälkeen kymmeniä saappaita. jopa pyytänyt niitä (mm. valkoiset Dianat) suoraan käyttäjältä! Nykyään voin punastumatta ja kakistelematta kysyä vanhoja naisten kumisaappaita aikaisemmin käymättömissä kenkäliikkeissä. Noin muutoin saapastelen yleisesti valkoisissa ja sinisissä kontioissa ja joskus vaimon punaisissa kontioissa.

Näin siis kirjoitti nimimerkki Salakäyttäjä (kopio täyteen tulleesta viestiketjusta):

Minulla ei ole omia naisten kumppareita, mutta vaimolla on ollut muutaman viikon uudet tulipunaiset kontiot. Lainasin niitä muutaman kerran mennessäni ulos tupakalle. Vaimo ei tainnut tykätä lainaamisesta, sillä hän tuli yhden kerran perässäni tupakalle minun isoissa kumisaappaissani, vaikka ei normaalisti poltakaan. Viikko sitten laitoin vaimon punaiset kontiot häneltä salaa jalkaani mennessäni huoltoasemalle tankkaamaan. Jännitti niin penteleesti. Sydän hakkasi mennessäni baariin. Mutta Marlboro maistui taivaalliselle vaimon kumisaappaissa. Lähtiessä tuntui, että katseet seurasivat minua, vaikka voi olla, että kukaan ei katsonut perään. En kyllä uskalla ostaa itselleni naisten kumisaappaita, vaikka mieli tekisi.

Äänestä
  • Kun yhden kerran saa ostettua punaiset tai limet kontiot, tai pinkit retrohait sen jälkeen se onkin helppoa. "lahjaksi vaimollehan minä..."

    Äänestä

  • Kyllä minä punaiset kumpparit ostamaaan pystyn, mutta miten minä selitän asian vaimolle ja kavereille?

    Äänestä

  • Ainakin meillä ei vaimon saappaiden lainaaminen onnistuisi ollenkaan. Itselläni kengän koko on 42 ja vaimolla 37. Viiden numeron kokoero tekee lainaamisen mahdottomaksi. Toisaalta kumi kyllä venyy, mutta rajansa kaikella. Luultavasti ratkeaisivat jostakin saumasta, jos saisi edes ängettyä jalkaansa.

    Äänestä

  • Salakäyttäjä kirjoitti:

    Kyllä minä punaiset kumpparit ostamaaan pystyn, mutta miten minä selitän asian vaimolle ja kavereille?

    auts tuo on jo vaikeampi juttu, parasta pitää piilossa kavereilta, mutta vaimon luulis ymmärtävän jos asian kauttarantain etukäteen esittää tyyliin olen ajatellut ostaa itsellekkin punaiset kontiot mitäs tykkäät ajatuksesta. tai sitten ostat hirvenjahtikumpparit, punainen värihän on siellä turvaväri. hyvä syy jos punaisten max.koko 42 riittää.

    Äänestä

  • Salakäyttäjä kirjoitti:

    Kyllä minä punaiset kumpparit ostamaaan pystyn, mutta miten minä selitän asian vaimolle ja kavereille?

    Vaimosihan jo tietää, että käytät mielellään punaisia kontioita. Sano vaan reippaasti, että harkitset samanlaisten ostoa ja ellei ehdotonta kieltoa tule, mene kauppaan.

    Minulla on tiedossa vastaava tapaus. Ihailin aikani vaimon marimekko-kontioita ja ilmoitin haluavani samanlaiset. Sain luvan helposti, mutta jouduin tyytymään tummempisävyisiin, mikä saattoi muutenkin olla hyvä, sillä niiden käyttöä ei ainakaan tarvitse arastella. Punaiset kontiot on ihan hyvät, mutta voihan niiden käytössä olla jonkinmoinen kynnys.

    Äänestä

  • Kokoero kirjoitti:

    Ainakin meillä ei vaimon saappaiden lainaaminen onnistuisi ollenkaan. Itselläni kengän koko on 42 ja vaimolla 37. Viiden numeron kokoero tekee lainaamisen mahdottomaksi. Toisaalta kumi kyllä venyy, mutta rajansa kaikella. Luultavasti ratkeaisivat jostakin saumasta, jos saisi edes ängettyä jalkaansa.

    Ratkaisu: vaimolle kumpparit kokoa 39 ja paksut villasukat!?

    Äänestä

  • Kokoero kirjoitti:

    Ainakin meillä ei vaimon saappaiden lainaaminen onnistuisi ollenkaan. Itselläni kengän koko on 42 ja vaimolla 37. Viiden numeron kokoero tekee lainaamisen mahdottomaksi. Toisaalta kumi kyllä venyy, mutta rajansa kaikella. Luultavasti ratkeaisivat jostakin saumasta, jos saisi edes ängettyä jalkaansa.

    Minulla kengän koko on 42, mutta olen pystynyt pitämään Kontio koko 36 tuntikaupalla pihatöissä.

    Äänestä

  • Myykö kenkäkauppa vanhoja naisten kumisaappaita?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myykö kenkäkauppa vanhoja naisten kumisaappaita?

    Myy.

    Äänestä

  • Kokoero kirjoitti:

    Ainakin meillä ei vaimon saappaiden lainaaminen onnistuisi ollenkaan. Itselläni kengän koko on 42 ja vaimolla 37. Viiden numeron kokoero tekee lainaamisen mahdottomaksi. Toisaalta kumi kyllä venyy, mutta rajansa kaikella. Luultavasti ratkeaisivat jostakin saumasta, jos saisi edes ängettyä jalkaansa.

    Vaihda isompijalkaiseen naiseen! Niitä on paljon.

    Äänestä

  • vinkki.. kirjoitti:

    Kun yhden kerran saa ostettua punaiset tai limet kontiot, tai pinkit retrohait sen jälkeen se onkin helppoa. "lahjaksi vaimollehan minä..."

    Olen mies ja käytän vain naisten kumisaappaita. Ostin ensimmäiset naisten kumisaappäi vuonna 1997, olivat mustat Eeva saappaat. Käytin ne ihan loppuun. Seuraavat olivat Ullat. Sitten oli Susannat.
    Kaikki hyvät saappaat, koko oli aina 42, hyvin sopiva koko minulle. Nyt ei oikein ole oikeita naisten saappaita, mutta käytettyjä Hai saappaita olen löytänyt punaisina.

    1Äänestä

..vuosiin! Nimittäin nykyinen kuviovuori on jotain ihmematskua jossa villasukkajalkakaan ei hiostu vaikka olis tuntitolkulla jalassa

Äänestä
  • Voi olla käytännöllinen, mutta pirun ruma, varsinkin varret käännettynä.

    Äänestä

  • Kääntis kirjoitti:

    Voi olla käytännöllinen, mutta pirun ruma, varsinkin varret käännettynä.

    Totta puhut. No, onneksi tänä keväänä on näkynyt varret käännettyinä useita vanhemman mallin kontioita. Noita uudempia ei ole silmään sattunut (kai niihinkin jossain vaiheessa tottuu). Olisipa jossakin lehdessä, kun noista kumppareista on ollut juttua, joku älynnyt ehdottaa perinteisten mustien kontioiden (kai edelleen ylivoimaisesti suosituin?) "piristykseksi" varsien kääntämistä. Tiedä millainen muoti-ilmiö siitä olisi saatu aikaiseksi?

    Äänestä

  • K. Ontio kirjoitti:

    Yhdet uudella valkoisella vuorella ja Nokia kuviolla käännetyt Kontiot näkyi tänään ja vieläpä vanhan äijän jaloissa. Että oli mölön näköiset. Ihan pahaa teki. Yök! Vielä kun kiristysremmin reunanauha on perinteisen värinen ja vuori vaalea, niin voi ällö!

    Äänestä

Ostin jo viime vuonna punaiset kontiot, mutta en ole vielä uskaltautunut ulos ne jalassa paitsi kerran syksyllä pimeässä. Näyttävät kyllä farkkujen kanssa peilistä katsottuna tosi makeilta. Taidanpa kokeilla seuraavalla sateella.

Äänestä
  • Itse ainakin käytän naisten kumppareita ainavaan, kun keli sallii. Olen pääasiasiassa kaupungissa käyttänyt mustia tai harmaita Susannia. Viime vuonna kävin sokoksella(Hesa)harmaat Susannet jalassa ja kokeilin siellä punaisia Kontioita.
    Susannat oli siinä vieressä parkissa ja siitä vain sujaitin jalkaani ja jatkoin matkaani. Samaaan aikaan oli kyllä muitakin ostajia.
    Saappaita on kertynyt jonkin verran vuosien varralla. Nyt olisi hakusessa Tretornin valkoiset waxholmit, muttei tunnu mistään löytyvän?
    Jos jollain on hajua mistä noita valkoisia Waxholmeja löytyy, niin tänne heti vinkki.

    Äänestä

  • toki kirjoitti:

    Itse ainakin käytän naisten kumppareita ainavaan, kun keli sallii. Olen pääasiasiassa kaupungissa käyttänyt mustia tai harmaita Susannia. Viime vuonna kävin sokoksella(Hesa)harmaat Susannet jalassa ja kokeilin siellä punaisia Kontioita.

    Valkoisia Tretorn Waxholmeja löytyy ainakin Oulun Kärkkäiseltä, mahdollisesti myös Ylivieskasta.

    Äänestä

  • Kontiothan ovat alunperin miesten malli, jonka naiset omivat käytännöllisinä käyttöön. Minulla on jo toiset punaiset kontiot menossa, eikä kukaan ole väittänyt kokoa 42 olevia kontioitani naisten saappaiksi.

    Äänestä

  • toki kirjoitti:

    Itse ainakin käytän naisten kumppareita ainavaan, kun keli sallii. Olen pääasiasiassa kaupungissa käyttänyt mustia tai harmaita Susannia. Viime vuonna kävin sokoksella(Hesa)harmaat Susannet jalassa ja kokeilin siellä punaisia Kontioita.
    Susannat oli siinä vieressä parkissa ja siitä vain sujaitin jalkaani ja jatkoin matkaani. Samaaan aikaan oli kyllä muitakin ostajia.
    Saappaita on kertynyt jonkin verran vuosien varralla. Nyt olisi hakusessa Tretornin valkoiset waxholmit, muttei tunnu mistään löytyvän?
    Jos jollain on hajua mistä noita valkoisia Waxholmeja löytyy, niin tänne heti vinkki.

    Kävin sovittamassa punaisia kontioita viime syksynä Hesan sokkarilla. Samaan aikaan siellä oli joku nuorehko naishenkilö sovittamassa vuorotellen punaisia kontioita ja valkoisia tretorneja (?). Toimimme toistemme makutuomareina. Ostin punaiset kontiot ja nainen valkoiset tretornit, vaikka suosittelin kontioita. Varmaan hinta ratkaisi. Kontioni ovat olleet vain retkeilykäytössä.

    Äänestä

  • toki kirjoitti:

    Itse ainakin käytän naisten kumppareita ainavaan, kun keli sallii. Olen pääasiasiassa kaupungissa käyttänyt mustia tai harmaita Susannia. Viime vuonna kävin sokoksella(Hesa)harmaat Susannet jalassa ja kokeilin siellä punaisia Kontioita.
    Susannat oli siinä vieressä parkissa ja siitä vain sujaitin jalkaani ja jatkoin matkaani. Samaaan aikaan oli kyllä muitakin ostajia.
    Saappaita on kertynyt jonkin verran vuosien varralla. Nyt olisi hakusessa Tretornin valkoiset waxholmit, muttei tunnu mistään löytyvän?
    Jos jollain on hajua mistä noita valkoisia Waxholmeja löytyy, niin tänne heti vinkki.

    Mullakin suskut (beiget) yleensä varret lahkeiden sisällä.

    Minulla mustat.

    Länsirannikolla satoi eilen, joten susannat jalkaan elokuviin. Riisuin jalasta elokuvan ajaksi. Sitten sujautin susannat takaisin jalkaan ja odottelin vaimoa vessasta aulassa. Eipä juuri näyttänyt häiritsevän ketään.

    Äänestä

  • elokuvissa kirjoitti:

    Länsirannikolla satoi eilen, joten susannat jalkaan elokuviin. Riisuin jalasta elokuvan ajaksi. Sitten sujautin susannat takaisin jalkaan ja odottelin vaimoa vessasta aulassa. Eipä juuri näyttänyt häiritsevän ketään.

    Väriset ne oli? Onko muita kumppareita?

    Äänestä

  • wauu kirjoitti:

    Väriset ne oli? Onko muita kumppareita?

    mustat. Toisena on valkoiset riikat.

    Äänestä

  • Ei ole mies eikä mikään, jos ei uskalla pitää punaisia kumissappaita!

    Äänestä

Karpalon väriset Hait on kyllä aika värikkäät, vaaleansiniset (=hanki?), luumun ja omena väriset on paljo hillitymmät. vaaleanpunainet värisävy on aika imelä mutta herkullisen seksikäs.

Äänestä
  • Minulla on keltaiset Hait

    Äänestä

Nimim. "Kumpparisti" on varmaan kerännyt kokoelmaansa jo kymmenen vuotta, mutta mitä tekee aloittelija? Uusina saa vain jotakin Etolan kukkakumppareita ja Tretornin joitakin nilkkureita ja nekin liian pieniä. Olen yrittänyt kiertää kirpputoreja, mutta olen löytänyt vasta yhdet ei kovinkaan näyttävät ruskeat matalakorkoiset tylppäkärkiset naisten kumisaappaat. Kaikki muut ovat olleet pieniä kokoja. Kaikki vanhat kumpparit on joko käytetty loppuun tai ovat visusti tallessa komeroissa. Katukäytössäkään niitä ei näy. Mistähän kannttaisi yrittää seuraavaksi?

Äänestä
  • kun tietää mistä etsiä: Keltainen Pörssi (lehti tai weppisivut), www.huuto.net - tässä pari vinkkiä. Huuto.netissä yksi tyyppi ar*** usein kauppaa pieniä kokoja ja epäsuosittuja ylihintaan, kannattaa varoa.

    Äänestä

Olen samaa mieltä nimimerkin kumpparisti kanssa naisten kumisaappaiden aiheuttamista reaktioista. Ainoat naisten kumisaappaat, jotka naiset ovat selvästi huomanneet ja kyselleet jotakin, ovat punaiset sagat. Kysymyksiä on esitetty tyyliin "ovatko nuo Nokian mallistosta".

Naisten kumisaappaiden sovittaminen ja ostaminen on nykyiseen tavarataloaikaan helppoa, jos naisten saappaita olisi saatavana. Ostin ensimmäiset naisten kumisaappaani, jotka olivat pitkävartiset korkokumisaappaat, perinteisestä kenkämyymälästä. Kokoa 42 ei ollut esillä ja pyysin myyjää hakemaan koon varastosta. Siinä sitten sovittelin niitä vanhan naismyyjän valvonnassa kämmenet kosteina mutisten niiden tulevan tyttöystävälle lahjaksi. Ei varmaan uskonut. Jos naisten kumisaappaiden ostaminen tuntuu vaikealta, kannattaa mennä ostoksille avaamis- tai sulkemisaikaan, sillä silloin kassoilla ei ole jonoja. Yleensä kassalla asioidaan äänettömästi, mutta ostaessani fuksian (? väriset kontiot viime syksynä kassatyttö naureskeli iloisesti värin olevan hyvän.

Naisten kumisaappaita miehillä ei ole tullut vastaan pitkään aikaan.

1Äänestä
  • Kumppareita on punaiset kontiot...?
    Itse olen käyttänyt värikkäitä kumppareita 70-luvulta. Aloitin valkeilla ja tuohenvärisillä ja sitten keltaisilla kunnes silloinen vaimoni lomamatkalla näki punaiset kontiot ja välttämättä halusi ne... no, niitä ajan kanssa katseltuani hankin sitten itselleni samanlaiset, siihen asti kontiot olivat olleet lähes vastenmieliset, mutta punainen väri muutti mieleni.
    Nämä kaikki ovat olleet ihan käyttöjalkineena, ok kerran rautakaupan maataloustarvikemyyjä alkoi soittaa suutaan mennessäni kauppaan aivan uusissa punaisissa kontioissa, noh kerroin jotain, että täytyy olla jotain näkyvää jos joutuu metsässä hukkaan kun kaljukaan ei kiillä... minulla silloin varsin pitkät hiukset ja myyjällä hyvää vauhtia kaljuuntumassa..ok sen jälkeen en ole kaupassa käynyt kumppareilla.
    Tällä hetkellä kahdet keltaiset lyhytvartiset kahdet punaiset kontiot ja harvinaiset uudet keltaiset kontiot joita en ole vielä raskinut ottaa käyttöön.
    Näitä käytän pihallani ihan estoitta, vaikka pihani on todella näkyvällä paikalla.

    Äänestä

  • naisten kirjoitti:

    Kumppareita on punaiset kontiot...?

    Ei kontiot ja hait ole mitään naisten saappaita. Ne ovat täysin Unisex mallistoa. Saappaiden pitoon kuuluu tietysti yhteensopivuus kokonaisuuteen.Jos minulle joku tulisi kommentoimaan minun kumisaappaitani, niin sillin pyytäisin nimen ja kertoisin haasteen kunnianloukkauksesta tulevan perästä. Kyllä siinä asiattomat kommentit vähenee.

    Äänestä

  • Ostin ensimmäiset naisten kumisaappaani eräästä Citymarketista 80-luvun alkupuolella. Silloin oli marketeissa vielä myyjiä jalkineosastoilla toisin kuin nyt. Katselin hyllyssä olevia saappaita, kun nuori naismyyjä tuli tarjoamaan apuaan. Näytin punaisia Diana-saappaita ja kerroin haluaman koon. Kyseistä kokoa ei löytynyt hyllystä ja myyjä lähti etsimään varastosta. Kesti ikuisuuden ja minä hikoilin saapashyllyjen luona. Kerroin änkyttäen saappaiden tulevan lahjaksi. Myyjä katsoi minua hymyillen ja kysyi tarvitsenko saappaille laatikon. Niitä punaisia Dianoja tuli käytettyä pääasiassa sisällä ja joskus iltapimeällä roskapussia viedessä, mutta julkisesti ulos en uskaltanut, vaikka houkutteli monet kerrat mennä punaisissa huomiota herättävissä saappaissa viereiseen lähikauppaan.

    Seuraava mieleen jäänyt saapasosto on 80/90-lukujen vaihteesta. Olin etsinyt pitkään punaisia vuoden 87-92-mallia olevia Hai-saappaita. Marketeissa oli yleensä vain tummanharmaita ja sinisiä, mutta eräässä kumikaupassa muilla asioilla käydessäni näin hyllysä punaiset Hait. Seuraavana päivänä rohkaisin itseni ja menin ostamaan ko. saappaita. Liikkessä oli myyjinä vain "vanhoja tanttoja". Menin saapashyllyille ja myyjä lähti haukkana perääni. Näytin punaisia Hai-saappaita ja kerroin haluavani tuollaiset ja kerroin koon. Myyjä sanoi narisevalla äänellä, että "on näitä saappaita muunkin värisiä kuin punaisia". Kerroin kuitenkin haluamani punaiset ja myyjä lähti hakemaan saappaita kellarin varastosta. Odottaminen kesti ikuisuuden ja hävetti olla muiden myyjien katseiden kohteena, kun myymälässä ei ollut muita asiakkaana.

    Kun mustapohjaiset punaiset Kontiot tulivat markkinoille pari vuotta sitten, ostin sellaiset itselleni paikallisesta Prismasta. Otin saappaat hyllystä laatikoineen. Kassalla nuori kassatyttö avasi laatikon ja totesi minulle: "onpas kivan väriset saappaat" ja nauroi iloisesti. Heti perään hän totsesi, että nyt on sellaiset kelit, ettei ilman kumisaappaita pärjää. Siinä lyhyesti vaihdettiin aiheesta muuta sana ja lähdin hyvillä mielin saapaslaatikko kainalossa kotiin.

    Äänestä

  • Värillisiin kontioihin sonnistautuneita miehiä näkee tosin valitettavan harvoin. Kaupunkioloissa muistan nähneeni vuosien varrella vain kahdet siniset kontiot, toiset erään talkkarin jaloissa ja toiset autonsa pesevän isännän jaloissa. Valkokontioita yhdet, maitokaupan kassajonossa nuoren miehen jaloissa. Punakontioitakin vain yhdet, mutta samaisella kaverilla montakin kertaa. Itse käytin ihan julkisesti monta vuotta ja aika monta paria valkokontioita erikuntoisina ihan priimasta aika risaisiin kunnes niiden valmistus loppui. Lisäksi on ollut siniset ja nyt viimeksi oranssit, punaiset ja limet. Tosin oranssit ja punaiset on ollut käytössä vain syrjäseudulla, mutta limet sen sijaan aika usein ihan kaupunkioloissa heti kun vähänkin kosteampi keli on tiedossa. On tullut käytyä marketeissa ja rautakaupoissa ja huoltoasemilla. Toistaiseksi kukaan ei ole kommentoinut, enkä ole liioin huomannut oudoksuvia katseitakaan. Olisi mukavaa, jos samanhenkinen käyttäjä tulisi vastaan, varmaankin tulisi vaihdettua ajatuksia.

    1Äänestä

  • värilliset kirjoitti:

    Värillisiin kontioihin sonnistautuneita miehiä näkee tosin valitettavan harvoin. Kaupunkioloissa muistan nähneeni vuosien varrella vain kahdet siniset kontiot, toiset erään talkkarin jaloissa ja toiset autonsa pesevän isännän jaloissa. Valkokontioita yhdet, maitokaupan kassajonossa nuoren miehen jaloissa. Punakontioitakin vain yhdet, mutta samaisella kaverilla montakin kertaa. Itse käytin ihan julkisesti monta vuotta ja aika monta paria valkokontioita erikuntoisina ihan priimasta aika risaisiin kunnes niiden valmistus loppui. Lisäksi on ollut siniset ja nyt viimeksi oranssit, punaiset ja limet. Tosin oranssit ja punaiset on ollut käytössä vain syrjäseudulla, mutta limet sen sijaan aika usein ihan kaupunkioloissa heti kun vähänkin kosteampi keli on tiedossa. On tullut käytyä marketeissa ja rautakaupoissa ja huoltoasemilla. Toistaiseksi kukaan ei ole kommentoinut, enkä ole liioin huomannut oudoksuvia katseitakaan. Olisi mukavaa, jos samanhenkinen käyttäjä tulisi vastaan, varmaankin tulisi vaihdettua ajatuksia.

    Moi , ei sulla ole jäänyt yhtään valkoisia kontioita vaikka vähän risaisinakin jäljelle ? joita voisit myydä.... ?

    Äänestä

  • PekkaK kirjoitti:

    Ei kontiot ja hait ole mitään naisten saappaita. Ne ovat täysin Unisex mallistoa. Saappaiden pitoon kuuluu tietysti yhteensopivuus kokonaisuuteen.Jos minulle joku tulisi kommentoimaan minun kumisaappaitani, niin sillin pyytäisin nimen ja kertoisin haasteen kunnianloukkauksesta tulevan perästä. Kyllä siinä asiattomat kommentit vähenee.

    Luin jostain toisesta kirjoituksesta että olet päässyt leikkimään sun tai vaimosi valkosilla kontioilla niistä olen leikkinyt ajatuksella että pääsis nuolemaan ja nuuhkimaan niitä :-)olis se mahtavaa !

    Äänestä

  • kiinnostunutt kirjoitti:

    Moi , ei sulla ole jäänyt yhtään valkoisia kontioita vaikka vähän risaisinakin jäljelle ? joita voisit myydä.... ?

    Joo, yhdet hieman vuotavat ja halkeilleet on kyllä jäljellä, teräosa hieman kellastunut. Mutta ovat kesäkäytössä edelleen niin mukavat etten oikein raaski luopua niistä

    Äänestä

  • värilliset kirjoitti:

    Joo, yhdet hieman vuotavat ja halkeilleet on kyllä jäljellä, teräosa hieman kellastunut. Mutta ovat kesäkäytössä edelleen niin mukavat etten oikein raaski luopua niistä

    No, voi harmi olisipa ne mulle käyneet ihan hyvin ! mutta ymmärrän jos et niistä halua luopua ja käyttää niitä.Niinku tietäis vaan koska niihin kyllästyt ja niistä luopuisit ja voitais kauppaa tehdä........ ?

    Äänestä

  • kiinnostunutt kirjoitti:

    No, voi harmi olisipa ne mulle käyneet ihan hyvin ! mutta ymmärrän jos et niistä halua luopua ja käyttää niitä.Niinku tietäis vaan koska niihin kyllästyt ja niistä luopuisit ja voitais kauppaa tehdä........ ?

    Mä voisin myydä sulle kun meidän navetan eteisessä on lojunut kymmenkunta vuotta tuohen väriset loppuun ajetut Kontio. Taitavat olla mun jonkun tädin vanhat. Jos maksat niistä kaksisataa euroa ja postitus kulut niin saat ne paskoineen kaikkineen.

    Äänestä

  • NJ kontio kirjoitti:

    Että olisin kyllä kiinostunut jos tollaset tosiaan löytyiskin :-)? Mutta taitaa olla feikki juttu ja hintakin metsässä !

    Äänestä

Selailin tämän ja edellisen viestiketjun läpi. Monilla naisten kumisaappaita käyttävillä miehillä näyttää olevan nea-malliset naisten kumpparit. Voisiko joku kuvailla miltä ne näyttävät (tai antaa linkin kuvaan) ja kertoa miksi naisten kumppareita käyttävät miehet niitä suosivat.

Äänestä
  • Nea-saappaita valmistettiin ainakin vuodesta -84 vuoteen -94. Jalkinekuvastossa kerrotaan näin: koot 35-42, tilavalestinen naisten saapas, varren korkeus 26-31,5 cm ja varren laajuus 36-40 cm. Muottipohja.

    Nea-saappaat ovat todellakin lestiltään tilavat. Koko 42 sopii suurempaankin jalkaan (siksikin ehkä miesten suosiossa?). Korko n. 35 mm. Varren leikkaus edestä hieman korkeampi kuin takaa. Varrensuussa uritettu koristenauha, joka meni takana ristikkäin.

    Värivalikoima: alunperin musta ja suklaanruskea, sitten pitkään metallinharmaa ja musta, viimeisinä vuosina nutria (ruskean sävy). Ainakin vuosina 87-88 oli myös tuohenvalkoisena.

    Nea oli takavuosina hyvin suosittu saapasmalli, jota käyttivät useimmiten keski-iän ylittäneet hieman tukevampisääriset naiset. Metallinharmaita näki 80-90-luvuilla sadesäällä ja loskakelillä päivittäin.

    Äänestä

  • voisin luopua käyttämättömistä kokoa 41 olevista hopeanharmaista NEA saappaista. Kuviakin on.

    Äänestä

  • Olin tänään pitkään pihatöissä 20 vuotta vanhat käytössä hyvin kuluneet harmaat Neat jalassa. Metallinkiiltoa ei ole ollut enää pitkään aikaan. Viereisellä kadulla kulki päivän mittaan paljon ihmisiä, mutta kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota saappaisiini.

    Äänestä

  • pihatöissä tänään kirjoitti:

    Olin tänään pitkään pihatöissä 20 vuotta vanhat käytössä hyvin kuluneet harmaat Neat jalassa. Metallinkiiltoa ei ole ollut enää pitkään aikaan. Viereisellä kadulla kulki päivän mittaan paljon ihmisiä, mutta kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota saappaisiini.

    Minä olin juuri äsken lakaisemassa pihaa mustissa Cityissä. Yksi ohikulkija, nainen, tuli jutteleen kysyen mistä tuollaisa kumisaappaita saa. Pitipä vastata että tuskin mistään.

    Äänestä

Huuto.netissä paljon näyttäviä kumisaappaita:Dianat,Erjat,Esterit,superharvinaiset Evitat.Sekä pitkävartiset englantilaiset pinkinväriset Huntersit!Näitä ei ole aikaisemmin ollutkaan myynnissä lainkaan tai pitkäänaikaan suomessa. Kts.huuto.net,osastokohtanen (naistenjalkineet)haku,hakusana kumi*.

Äänestä

Jos kiinnostaa ni minullakin täysin virheettömiä saappaita kaupan,,,city,,ratsu,,eeva,,ulla,,susan,,mutta ei halpoja mutta uusia ja kauniita, jos kiinnostaa ni eikun ??

Äänestä
  • ULLAT minkäs kokosia ne on ja värisiä ne kiinostas. ja ihanta mikä on .onko missä kunossa.

    Äänestä

  • kahlusaapas kirjoitti:

    ULLAT minkäs kokosia ne on ja värisiä ne kiinostas. ja ihanta mikä on .onko missä kunossa.

    Ullat ovat punaset ja mustat,,,täysin virheettömät kuin oisivat kaupasta juuri ostettu ja mustat nro 41 ja muistaakseni punaset joko 41 tai 40.

    Äänestä

Tämän keskustelun ei pitänyt olla mikään osto- ja myyntipalsta. Alkuperäinen avaus on tässä:

Naisten kumisaappaat miehellä
Kirjoittanut: hämmästyttää 13.4.2006 klo 01.51

Olen joskus uskaltautunut julkisesti ulos ns. "normien vastaisesti pukeutuneena" eli naisten kumisaappaat jalassa. En tosin hyvin huomiota herättävän värisissä (esim. punaiset) tai mallisissa (esim. korkeat korot) saappaissa. Ruskeat Eevat eivät ole herättäneet huomiota millään tavalla. Kerran eräs vanhempi naispari tuijotti pitkään nutrian värisiä (=ruskeita) Nea-saappaitani sanomatta kuitenkaan mitään. Beigenvärisiä Eeva-saappaita ja metallinharmaita Nea-saappaita olen pitänyt housunlahkeet saappaanvarsien päällä. On suuri houkutus liikkua julkisesti reilusti naisellisissa ja värikkäissä saappaissa (esim. tuohenvalkoiset Neat tai kirkkaanpunaiset Cityt), mutta uskallus loppuu aina viime hetkellä. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia: oletteko itse uskaltautuneet naisellisissa kumppareissa ulos ja kuinka kanssaihmiset ovat reagoineet ja miltä itsestä on tuntunut? Oletteko nähneet miehillä naisten kumisaappaita käytössä? Mitä em. näky on herättänyt niin miehissä kuin etenkin naisissa?

Äänestä
  • Juuri palasin kaupungilta kävelyretkeltä. Jaloissani olivat mustat Cityt, kukaan ei tullut puhumaan sitä en tiedä moniko katseli saappaitani enkä muute välitäkään.

    Äänestä

  • S-S kirjoitti:

    Juuri palasin kaupungilta kävelyretkeltä. Jaloissani olivat mustat Cityt, kukaan ei tullut puhumaan sitä en tiedä moniko katseli saappaitani enkä muute välitäkään.

    Kiihottaa ajatus lähteä kävelylle naisten kumisaappaissa, mutta entäpä jos joku tuttu sattuu kohdalle? Kuinka sitten selittää tilanne ja säilyttää kasvonsa hänen silmissään??? Täysin vieraalla paikkakunnalla olisi ehkä turvallisempaa saapastella vaikkapa tuohenvalkoisissa Nea-kumppareissa. Kuinka te rohkeat olette selviytyneet, kun kohdalle on sattunut tuttu henkilö? Työmatkaa siroissa naisten kumisaappaissa olisi mukava kokeilla, mutta tällöin ainakin sattuisi tuttuja kohdalle. Kuinka ihmeessä olette selviytyneet kunnialla työmatkakävelyistä naisten kumppareissa?

    Äänestä

  • sattuvat näkemään kirjoitti:

    Työmatkoilla mä käytän hieman matalampi korkoisia esimerkiksi mustat Susannat on hyvät, mutta muutoin Cityä tai Evitaa, kotipaikkakunnalla väreinä joko mustaa ja tumman ruskeaa, mutta vierailla paikkakunnilla myös värikkäämpiä. Kerran Tampereella mulla oli valkoiset Evitat jaloissa kun vastaani tuli naapurin mies. Oli melkoinen kura keli ja hän katseli kumppareitani vastaukseksi annoin että mulla ei ole kuin pikku kengät ja tälläinen kura keli onneksi auton takakontissa oli vaimon saappaat joten lainasin niitä. Meni täydestä kuin vääräraha.

    Eilen tuli käytyä katsomassa Lätkän finaalia Porissa. Kun kura keli vallitsi niin laitoinpa jalkoihini mustat City-saappaat. Kukaan ei ainakaan ihmeemmin kiinnittänyt huomiota kumisaappaisiini.

    Äänestä

Mukava huomata, että tässä maassa lienee muitakin samanlaisia 'kaheleita' kuin minä. Kirjoittajista muutama saattaa olla feikki, mutta tuskinpa kaikki, sen verran asiantuntevaa tekstiä on monessa viestissä.

Minulla on ullakolla melkoinen valikoima erilaisia värikkäitä saappaita: punaiset Dianat, valkoiset Sagat ja Siskot, harmaat Susannat ja vielä Kontioita ja erityyppisiä Haita monissa väreissä. Jalkani koko on sopivasti 41-42 ja suurimmat naisten mallit mahtuvat minulle vaikeuksitta.

Jostain syystä vain värikkäissä saappaissa on minusta sitä jotain, johtuuko siitä, että miehille on yleensä varattu vain mustaa, sinistä tai ruskeaa. 70-luvulla nuorena, kun kaikki värit olivat sallittuja, kuljin enimmäkseen valkoisissa Hai-saappaissa. Korkokumisaappaat eivät minua kiinnosta. Muuten, Saga on mielestäni kaunein saapasmalli, jota Nokia on koskaan valmistanut.

Vain muutaman kerran olen kuitenkaan uskaltautunut julkisille paikoille, ja silloinkin vain hyvin lyhyeksi aikaa, esimerkiksi kioskireissulle. Kai minä olen sisäistänyt itseni sen verran 'pervona', etten voi muuta kuin pitää tämän salassa. Fetissihän tämä on. Muuten olen ihan normaali perheellinen heteromies. Vaimo ei valitettavasti vain ole lainkaan vihkiytynyt saapasharrastukseen eikä kukaan lähipiiristäni tiedä fetissistäni.

Yhden kerran olen eläissäni nähnyt toisen miehen naisten saappaissa, vieläpä useamman kerran ja aina eri saappaat jalassa, ja vaikka se näytti mukavalta, en voinut olla ajattelematta, että siinäpä on toinen kaheli. Mutta vaikka näin sanon, niin olisihan se rehellisyyden nimessä upeaa tulla itsekin 'ulos kaapista'.

Äänestä
  • Moikka. Kiinnostavaa tekstiä kirjoitit ja juuri tuosta "jakomielisyydestä" mitä aina välillä minäkin tunnen tähän hommaan liittyen. Olen myös ihan tavallinen perheellinen heteromies ja tulin kaapsitani noin 10 v sitten silloisen vaimoni kanssa. Kun sitten ihan muista syistä myöhemmin hain uuden partenrin elämääni, päätin heti alusta kertoa hänelle tästä aisatsa, jotta se ei myöhemmin kasvaisi lumipallon lailla liian isoksi möykyksi. Siinä otin riskin mutta niitä on elämässä otettava, eikös juu? Siinä sitten edettiin luottamusta lisäämällä. Ei voi väittää että nykyvaimoni olisi niin tavattoman kiinnostunut kinnostunut kumisaappaiden käytöstä (varmasti vaikea asia toisen "oppia" luulisin) mutta kyllä hän niitä välillä pitää myös sänkykamarin puolella. Paljon enempää en voi häneltä vaatiakaan. Sanosisin itse kokeneena että ellet tunne riskeeravasi liian paljon, niin kyllä elämä helpottuu aika lailla kun voi turvallisesti elää (tai edes puhua) fetissi(st)ään partnerin kanssa, ilman että enrgia valuu sen salassa pitämiseen. Ihmisen mieli ei ole yhtä viivasuora kuin junana raiteet, ja asioiden jakaminen yleensä avartaa. Voihan se olla että partnerisi on kauan miettinyt mikä ihme se puuttuva juttu on kun.... Niin kuin kävi juuri mulle. Mutta tuohan on aina kunkin oma päätös ja riippu paljon suhteesta, ihmisen kypsyydestä ja halujen voimakkuudesta :-).

    Äänestä

  • Miettinyt olen tätä asiaa, että miksi me saapastellaan naisten kumisaappaissa julkisesti?? Onko vastaus, että halutaan huomiota ja katseita ja ehkäpä hyväksyntääkin, jos vastaus on, että ei ,,,niin miksei sitten saapastella yksin pimeässä korvessa susien kanssa!!
    Minä nautin jännityksestä kun saapastelen kirkkaan punasilla saappailla aaah!, mutta mitähän naiset moisesta ajattelevat?
    Lähemmäksi totuutta pääsen kun mietin, että miten minä suhtaudun jos mies astelee minua vastaan hamepäällä ja ehkä korkokengissä.
    Joo,,,ehkäpä en ihmeelisempää et siinäpä outo mies?
    Näinköhän naiset ajattelee meistä saapastelijoista?

    Äänestä

  • jolle kirjoitti:

    Miettinyt olen tätä asiaa, että miksi me saapastellaan naisten kumisaappaissa julkisesti?? Onko vastaus, että halutaan huomiota ja katseita ja ehkäpä hyväksyntääkin, jos vastaus on, että ei ,,,niin miksei sitten saapastella yksin pimeässä korvessa susien kanssa!!

    Mietiskelin omaa suhdettani julkiseen saapasteluun ja päädyin loppujen lopuksi siihen, että en ainakaan ensisijaisesti halua toisten huomiota ja katseita tai tavoittele erikoisuutta, vaan käytän saappaita "itseäni varten". Mieluummin tosiaan saapastelen yksin pimeässä korvessa kuin julkisilla paikoilla jännittyneenä.

    "Ihannemaailmani" olisi sellainen, jossa värikkäät saappaat ja/tai naisten mallit olisivat
    ihan jokapäiväinen juttu myös miehillä, vähän niin kuin 70-luvun haisaapasbuumin aikaan, jota aikakautta ehdin juuri ja juuri itsekin kokea.

    Äänestä

  • Hei, itsekin valkoisilla ja keltaisilla hailla paljon kulkeneena kysyn vieläkö on tallella.Meillä silloisen tyttöystävn kanssa haitten pohjien sileys antoi mukavan lisämäusteen, hän pelkäsi aina kaatuvansa ja tarrautui usein käsipuoleen...voi niitä aikoja-tulisipa takaisin

    Äänestä

  • kysyn kirjoitti:

    Hei, itsekin valkoisilla ja keltaisilla hailla paljon kulkeneena kysyn vieläkö on tallella.Meillä silloisen tyttöystävn kanssa haitten pohjien sileys antoi mukavan lisämäusteen, hän pelkäsi aina kaatuvansa ja tarrautui usein käsipuoleen...voi niitä aikoja-tulisipa takaisin

    Roskiin ovat päätyneet kaikki vanhat saappaat. Ei niitä tullut siihen aikaan mieleenkään säilytellä. Markkinoille tuli aina uusia mielenkiintoisia malleja, esimerkiksi valkoiset Kontiot, jotka piti saada entisten saappaiden tilalle.

    Äänestä

  • jolle kirjoitti:

    Miettinyt olen tätä asiaa, että miksi me saapastellaan naisten kumisaappaissa julkisesti?? Onko vastaus, että halutaan huomiota ja katseita ja ehkäpä hyväksyntääkin, jos vastaus on, että ei ,,,niin miksei sitten saapastella yksin pimeässä korvessa susien kanssa!!
    Minä nautin jännityksestä kun saapastelen kirkkaan punasilla saappailla aaah!, mutta mitähän naiset moisesta ajattelevat?
    Lähemmäksi totuutta pääsen kun mietin, että miten minä suhtaudun jos mies astelee minua vastaan hamepäällä ja ehkä korkokengissä.
    Joo,,,ehkäpä en ihmeelisempää et siinäpä outo mies?
    Näinköhän naiset ajattelee meistä saapastelijoista?

    Olen tänä kesänä 2023 kulkenut Helsingissä julkisesti keskellä päivää kukkapuserossa, hameessa ja tuohenvalkoisissa Nokian Nea-kumisaappaaissa. Kukaan ei ole kiinnittänyt mitään huomiota. Ei kadulla, metrossa eikä muuallakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Olen tänä kesänä 2023 kulkenut Helsingissä julkisesti keskellä päivää kukkapuserossa, hameessa ja tuohenvalkoisissa Nokian Nea-kumisaappaaissa. Kukaan ei ole kiinnittänyt mitään huomiota. Ei kadulla, metrossa eikä muuallakaan.

    Ihmiset KYLLÄ kiinnittävät huomiotaan meihin erikoisesti pukeutuviin miehiin, siksi arkailenkin "naisten" kumisaappaiden käyttöä, mutta eivät ole huomaavaniinkaan meitä outoja.

    Äänestä

  • jolle kirjoitti:

    Miettinyt olen tätä asiaa, että miksi me saapastellaan naisten kumisaappaissa julkisesti?? Onko vastaus, että halutaan huomiota ja katseita ja ehkäpä hyväksyntääkin, jos vastaus on, että ei ,,,niin miksei sitten saapastella yksin pimeässä korvessa susien kanssa!!
    Minä nautin jännityksestä kun saapastelen kirkkaan punasilla saappailla aaah!, mutta mitähän naiset moisesta ajattelevat?
    Lähemmäksi totuutta pääsen kun mietin, että miten minä suhtaudun jos mies astelee minua vastaan hamepäällä ja ehkä korkokengissä.
    Joo,,,ehkäpä en ihmeelisempää et siinäpä outo mies?
    Näinköhän naiset ajattelee meistä saapastelijoista?

    Tosiasia on, että saapastelu kenenkään näkemättä ei niin säväytä, kuin pelko siitä, että mitä vastaantulija ajattelee värikkäistä/"naisten" kumppareistani.

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    Tosiasia on, että saapastelu kenenkään näkemättä ei niin säväytä, kuin pelko siitä, että mitä vastaantulija ajattelee värikkäistä/"naisten" kumppareistani.

    Totta joka sana. Värikkäitä Kontioita, Huntereita ja Hai-saappaita olen uskaltautunut pitämään, mutta Nokian naisten kumisaappaita, korolla tai ilman, en vielä ole rohjennut panna jalkaani ihmisten ilmoilla.

    Äänestä

on myös mukava käyttää naisten sukkahousuja kumisaappaiden kanssa. sujahtaa ihanasti kumpparit jalkaan ja voi käyttää normaalia pienempää numeron saapasta.

1Äänestä

Miehet, kehtaatteko käyttää pinkkejä pitkävartisia viking retro kumisaappaita joissa valkoiset nyörit edessä....tosi somat

1Äänestä
  • Miksen kehtais, mutta monet kumpparit ovat upeempia kuin Vikingin Retrot.

    Äänestä

  • S-S kirjoitti:

    Miksen kehtais, mutta monet kumpparit ovat upeempia kuin Vikingin Retrot.

    Suostuisin pitämään ainoastaan niitä valkoisia, jossa mustia kukkia takana. Ne ovat kiihottavat.

    Äänestä

  • PekkaK kirjoitti:

    Suostuisin pitämään ainoastaan niitä valkoisia, jossa mustia kukkia takana. Ne ovat kiihottavat.

    Käyttääkös kukaan valkosia kontioita niitähän on yleensä vaan naisilla tosin oon muutamalla nuorella kaverilla ralleissa niitä nähnyt.Mutta taisivat vaan olla lainattu siskolta tai mutsiltaan jalkaan.Ne on kyllä hienon näköset kupparit niitä vois hyvin vaikka nuoleskella riippumatta kenen jaloissa ne on tai ollu naisten tai miesten...

    Äänestä

  • kontsu kirjoitti:

    Mulla oli aikoinaan valkoiset Kontiot. Mahtavan hienot kumpparit, harmi kun niitä ei myydä enää. Sitten hankin limenkeltaiset, ja kun nekin kuluivat loppuun, minulla on nyt punaiset. Hienoja värejä kaikki. Kontiot tosin eivät minusta ole mitään naisten kumisaappaita vaan unisex, ihan väristä riippumatta.

    2Äänestä

Vaimoni ei anna käyttää punaisia sisko-kumisaappaitaan.

Äänestä
  • sisko kumisaappaita ole olemassakaan.

    Äänestä

  • sadetakki kirjoitti:

    sisko kumisaappaita ole olemassakaan.

    Kande varmaan tutustua hieman NJ:n tuotteisiin ennen kuin alkaa puhuu tai kirjottaa asiasta josta ei mitään tiedä.

    Äänestä

  • sadetakki kirjoitti:

    sisko kumisaappaita ole olemassakaan.

    oliskohan ystävämme siskot tarkoittanut saga-mallia?! Siskossa ja Sagassa ei ole juuri muuta eroa kuin varren pienehkö pituusero (sisko nilkkapituinen, saga pohjepituinen malli). Punaisia sagoja näkee edelleenkin usein.

    Äänestä

  • vai sagat? kirjoitti:

    oliskohan ystävämme siskot tarkoittanut saga-mallia?! Siskossa ja Sagassa ei ole juuri muuta eroa kuin varren pienehkö pituusero (sisko nilkkapituinen, saga pohjepituinen malli). Punaisia sagoja näkee edelleenkin usein.

    Eihän Siskoilla ja Sagoilla ole muuta eroa kun todella varrenpituus. Mutta kumpiakin on tehty kirkkaan punaisina.

    Äänestä

  • Varmaan kirjoitti:

    Kande varmaan tutustua hieman NJ:n tuotteisiin ennen kuin alkaa puhuu tai kirjottaa asiasta josta ei mitään tiedä.

    Susannat ja Siskot tuli suurinpiirtein samaan aikaan markkinoille. Sisko oli lyhyempi(nilkka)
    versio Susannasta. Eikä niitä käsittääkseni valmistettu kuin mustana,harmaana, tummansinisenä ja beigenä, punaisia en ole nähnyt koskaan.

    Äänestä

  • susset kirjoitti:

    Siskoja valmistettiin myös punaisenakin.

    Äänestä

  • S-S kirjoitti:

    Käykää katsomassa tässä alla olevassa osoitteessa eli Yahoo ryhmässä nokiarubbetboots 3:ssa siellä on kuvat punaisista Siskoista.

    http://ph.groups.yahoo.com/group/nokiarubberboots3/photos/browse/3fac?c=

    Kyllä ne vaimon punaiset lyhyt vartiset, kiilakantaiset ja mattapintaiset kumisaappaat vaan näyttävät oheisen linkin siskoilta....

    Miten ihmeessä tuonne pääsee kirjautumaan?
    Englanti tosi heikko. Yahoo-ID /Zip ja mitähän
    kaikkee muutakin siellä kysyttiin. Ei ymmärrä mitään mitä sinne pitää kirjoittaa.

    Äänestä

  • siskot kirjoitti:

    Kyllä ne vaimon punaiset lyhyt vartiset, kiilakantaiset ja mattapintaiset kumisaappaat vaan näyttävät oheisen linkin siskoilta....

    Nythän asia sitten ratkesi. Ole hyvä vaan.

    Äänestä

Tänään olin pesemässä auton jaloissa mustat Ratsut koko 42 siniset sadehousut ja keltainen sadetakki käsissä keltaiset tiski-hanskat,sadehousujen lahkeet olin kääriny ylös saappaat näkyi upeasti kalu seisoi välillä,mukavaa puuhaa auton pesu muutenkin olen ulkona kävelly mustissa Ratsuissa joskus ollut Susannat jaloissa tätä kirjoittaessa jaloissa Tuohen valkoiset Cityt koko 42 kumihousut ja kumipaita ja mustat kumikäsineet se on vain niin ihanaa!!!

1Äänestä
  • Onko 42 kokoa City korkokumisaappaita myytävänä?
    T. kumisaapas47@outlook.com

    Äänestä

Kukas meni tänä aamuna töihin naisten mallisissa kumisaappaissa?
Minä ainakin mustissa Cityissä.

Äänestä

Täällä ainakin satelee vettä, ja pitäisi pihaa siivota. Onkin sopiva aika vaihtaa kumisaappaita nyt vuoroon siniset Evitat.

Äänestä

Käytin aikoinaan Nokian Eeva-malliset kumisaappaat loppuun. Sen jälkeen ostin Kontiot 40, olivat vähän pienet, mutta 41 olivat liian isot, hölskyivät. Nyt keksin ostaa naisten Hunter Tall 43, ne ovat täydelliset, eivät hölsky, ja vapaille on tilaa.

1Äänestä
  • Mikä on noiden Huntereiden varren pituus?

    Äänestä

  • Haluaisin Eeva-kumisaappaat, mutta ei löydy mistään, koko olisi 40-42. Onko kellään?

    Äänestä

Voi-ku-kiva

Äänestä

Olen jo vuosia käyttänyt Nokian Lena-saappaita ihan julkisesti. Kukaan ei ole huomauttanu minulle asiasta. Nyt minun Lenat alkaavat olla loppuunkäytetyt, enkä mistään ole löytänyt sopivia. Pienikokoisia löytyy kyllä Huutonetistä, mutta ei 40 - 42.

1Äänestä

Itselläni on kahdet punaiset kumisaappaat ja olen niissä liikenteessä. Ei ole koskaan kukaan huomannut mitenkään erikoista. Toisaalta itselläni on kyllä jännä fiilis.

1Äänestä

Saapasharrastus ja -runkkailu vissiin keskittynyt maakuntiin,tuskin H:gistä löytyy ketään ’harrastajaa’/keräilijää,tai saapasnaisesta haaveilevaa?

Äänestä
  • Niin,huomasihan tuonkin tuosta edellisestä kommentista,savipeltoja,haulikko ja kadonneet fogelitkin...😬

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin,huomasihan tuonkin tuosta edellisestä kommentista,savipeltoja,haulikko ja kadonneet fogelitkin...😬

    Hemmettiäkö sitä kumisaappailla astelee jotain asfalttiviidakoita? Tulkaa pois sieltä harmaasta sementtiläjästä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hemmettiäkö sitä kumisaappailla astelee jotain asfalttiviidakoita? Tulkaa pois sieltä harmaasta sementtiläjästä!

    Ne kun uudet ja kiiltävät,ne voi laittaa jalkaan vaikka sänkypuuhiin muiden kiiltävien asusteiden kanssa ; )

    Äänestä

Vuonna 1969 ostin ensimmäiset naisten ku isaappaat. Asioin eräässä Helsingin Mannerheimintiellä sijaisevassa kenkäkaupassa. Olin ihailemassa pitkävartisia naksten kumisaappaaita. Ystävällinen myyjä tuli kysymään mikä koko saisi olla. En osannu vastata, joten hän kysyi, tuleeko ne minulle. Vastasin kyllä, jolloin hän haki hyllystä kokoa 42, ja sanoi, että kokeilepas näitä. Vedin ne jalkaan, olivat ihmeen sopivat jofen ostin. Hän kysyi vielä, jätetäänkö jalkaan. Lähdin tyytyväisenä kaupasta saappaat jalassa.
Pidin niitä töissä koko päivän varret piilossa lahkeissa, joten päältäpäin näyttivät saappaat ihan tavallisilta kengiltä.

Äänestä
  • malli oli muuten Nokian Astor. Haluaisin samanlaiset, mutta ei taida löytyä mistään. Mikä koko tahansa kelpaa.

    Äänestä

Eivätköhän ole 15 vuodessa haurastuneet.

Äänestä
  • Ne katosivat muuton yhteydessä. En ole samanlaisia löytänyt mistään.

    Äänestä

Kävin äsken tankkaamassa ja kahdessa kaupassa punaiset Kontiot jalassa. Ei kukaan kiinnittänyt huomiota niihin.
Ostin muuten tori.fi:n kautta muualta naiselta ruskeat Nea-malliset kumisaappaat koko 42. Ovat tosi mukavat saappaat, niissä olen käynyt kaupassa usein.

Äänestä

Löytyisikö vielä asiantuntijaa, joka osaisi kertoa Nokian 1960-luvun loppupuolella valmistamista Mini-saappaista? Nehän olivat varsin pitkävartiset, ja väreinä oli ainakin valkoinen, beige ja punainen. Kiinnostaisi tietää koot ja varren pituudet.

Äänestä

Vielä 70 ja 80 luvuilla tehtiin tyylikkäitä pitkävartisia ja korkeakorkoisia naisten kaupunkikumisaappaita. Silloisella tyttöystävällä oli tummanruskeat Lenat ja parilla hänen kaverillaan mustat. Noihin ruskeisiin pääsin tekemään lähempääkin tuttavuutta.Nykyään saappaat ovat unisex mallistoa, kuten Kontiot ja Hait. Onneksi uuden kiiltävät Kontiot näyttävät hyvältä kenen tahansa jalassa. Lähinnä oikeaa naisten kumisaapasta on Hunterin mallisto josta löytyy kiiltäviä pitkävartisia kumisaappaita monissa eri väreissä.

Äänestä

Olen vuosikymmeniä käyttänyt naisten kumisaappaita. Joskus olen käyttänyt vähän liian pieniäkin kun aina ei saa sopivia. Käytiin yhdet kontiot 38 vuoden päivät loppuun pihatöissä ,(eräältä Oililta ostetut) vaikka 40 kokoiset olisivat sopivamat. Kyllä jalat tottuvat pieniin saappaisiin , kun tuntuu niin hyvältä naisten jäljltä

Äänestä
  • Mä perin meidän kotitalon tuossa joitain vuosia sitten ja täällä on yhä mun siskojen perua olevaa tavaraa, muunmuassa siskon kahdet vanhat kontiot, mustat kokoa 38 ja punaiset 37. Molemmat nyt mulla arkikäytössä. Jotenki pervo olo tulee ku toinen sisko jäskus käydessään käyttää niitä punaisia 😄

    Äänestä

Nainen ja kontiosaappaat varret alaskäännettyinä, mikäs sen hienompaa katseltavaa.

Äänestä
  • Makuasia. Mieluummin uutuuttaan kiiltävät Kontiot, väristä riippumatta, farkkuhousuisen naisen jalassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00211 kirjoitti:

    Makuasia. Mieluummin uutuuttaan kiiltävät Kontiot, väristä riippumatta, farkkuhousuisen naisen jalassa.

    Näin tässä taannoin pyöräilevan alta parikymppisen naisen. Hänellä oli punainen pyöräilykypärä, punainen Rukan sadetakki, tiukat farkut ja jalassa upouudet kiiltävät punaiset Kontiot.

    2Äänestä

  • Anonyymi00212 kirjoitti:

    Näin tässä taannoin pyöräilevan alta parikymppisen naisen. Hänellä oli punainen pyöräilykypärä, punainen Rukan sadetakki, tiukat farkut ja jalassa upouudet kiiltävät punaiset Kontiot.

    Minäkin näin naisen pyöräilemässä punaisessa sadetakissa ja punaisissa Kontioissa. Tämä nainen oli kyllä vähän varttuneempi ja saappaatkin olivat jo vähän kuluneet. Mukava näky silti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00213 kirjoitti:

    Minäkin näin naisen pyöräilemässä punaisessa sadetakissa ja punaisissa Kontioissa. Tämä nainen oli kyllä vähän varttuneempi ja saappaatkin olivat jo vähän kuluneet. Mukava näky silti.

    Naiset ovat paljon ahkerampia kumisaappaitten käyttäjiä kuin miehet. Pyöräilevän alta parikymppisen naisen lisäksi näin kerran saman ikäisen naisen lykkivän lasten rattaita. Hänellä oli puolipitkä beige sadetakki ja sen alla ilmeisesti minihame . Sääriä verhosi vaaleat sukkahousut ja jalassa tietenkin uutuuttaan kiiltävät mustat Kontio kumisaappaat.

    Äänestä

  • Anonyymi00215 kirjoitti:

    Ja vielä kolmas havainto. Kerran marketissa näin noin 30 vuotiaan naisen lastenvaunujen kanssa. Hänellä oli yllään tummansininen anorakki, mustat tiukat urheiluhousut ja jalassa isot ja uuden kiiltävät punaiset Kontio kumisaappaat.

    Äänestä

21.9 entisten nuorten sävellahja alkoi sillä, että juontaja totesi, että on se aika vuodesta, että on aika kaivella Hai-saappaat kaapista ja vedellä sukkikset farkkujen alle, että tarkenee. Radiossa tuota ei voinut nähdä, mutta olisin mielelläni juontajalla nuo Hait ja sukkikset nähnyt. Niistä farkuista ei niin väliä.

1Äänestä
  • No sittenhän olin ihan ajan hermolla. Oli sen verran viileä sadekeli, että laitoin työmatkalle juurikin sukkahousut farkkujen alle ja jalkaan punaiset Hait.

    1Äänestä

👍😘❤️

Äänestä

Olin puolen vuoden kurssilla Tampereella. Asuin alivuokralaisena erään naisen luona. Jossain vaiheessa vuokraemäntä oli ostanut itselleen uudet kumisaappaat. Hän tuli näyttämään minulle ne jalassa. Punaiset kontio-saappaat. Hän tarjosi minulle vanhat saappaansa, punaiset, kuluneet mutta ehjät Kontiot. Kokeilin ne jalkaani, olivat kokoa 40, minulle ihan sopivat. Minulle tuli kova seisokki, ja hän huomasi sen.
Kohta me nussittiin saappaat jalassa. Oli minulle ensimmäinen kerta nussia saappaat jalassa. Aivan mahtavaa! Otin mielellään saappaat käyttöön. Käytin niitä paljon vapaa-aikana, kauppareissulla ja kävelyillä.
Kurssi loppui joulukuussa, ja otin saappaat mukaani. Vaimoni ihmetteli, että olin ostanut punaiset saappaat. Selitin hänelle, että sain ne "läksiäislahjaksi", vanhathan ne olivat. Selitys kelpasi, sain pitää ne. Ovat vielä käytössä pihatöissä.

1Äänestä

Lapsena / Nuorena kävelin kaksi kesää meidän suvun yhteisellä mökillä jonkun serkkutytön vanhoissa kiilakorko kumppareissa. Ei siitä nyt erityistä fettissiä jäänyt, vaikka tykkäsinkin, koska oli erilaista kun tavankumpparit.

Äänestä
  • Minkälaiset kumisaappaat? Merkki? Malli?

    Äänestä

  • Anonyymi00223 kirjoitti:

    Minkälaiset kumisaappaat? Merkki? Malli?

    Ei mitään hajua. Olivat kulahtaneen hailakan violetit ja vaaleanruskea kiilakorko.

    Äänestä

Itsellä kävi viime kesänä hieman nolo tilanne. Olin kaverin ja hänen tyttöystävänsä luona kylässä. Menimme takaoven kautta ulos tupakalle. Kenkäni oli etuoven luona, joten kaverin tyttöystävä ehdotti, että laitan hänen kumisaappaansa jalkaan. Vähän pienet ne oli, mutta keltaiset kumisaappaat sujahti kuitenkin jalkaan. Kun tulimme sisään, niin tiukathan ne oli saada pois jalasta. No lähtihän ne pois, mutta sukat jäi saappaisiin ja niiden alla olleet sukkahousutkin tulivat vähän matkaa mukana. Kaverin tyttöystävä huomasi ne, ja hieman hymyillen totesi, että kannattaa varmaan käydä vessassa oikomassa alusvaatteet. Tein niitä, eikä asiasta puhuttu sen jälkeen. Muutaman kuukauden kuluttua menin kaverin luokse, mutta hän oli vasta tulossa töistä. Tuolloin tyttö kysyi minulta noista sukkahousuista, ja hänen mielestä oli ihan ok, että mieskin käyttää sukkahousuja. Eikä asiasta sen koomin puhuttu mitään. Tosin kerran kaveri mainitsi, että tuo hänen tyttöystävänsä oli yrittänyt houkutella häntä kokeilemaan sukkahousuja, mutta eihän hän nyt sellaiseen suostunut.

2Äänestä

Ketjusta on poistettu 93 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

miehellä kirjoitti:

Tästä on hyvä jatkaa täyteen tullutta keskusteluketjua!

Alustusta (kiitos nimimerkille Kumpparisti):
Naisten kumisaappaita miehillä näkee hyvin harvoin. Joskus olen nähnyt muutamat tuohenväriset Kontiot varmaan vaimolta lainattuina. Itse käytän säännöllisesti naisten kumisaappaita kaupungilla ja ulkoillessa. Aluksi minulla oli valkoiset Hait ja valkoiset Tarjat. Korkokumppariaikaan käytin mustia ja ruskeita pikävartisia Lenoja, sinisiä ja tuohenvärisiä Citejä ja tuohenvärisiä Ladyjä. Lenoja käytin farkkujen ja nahkatakin kanssa ja kaikkia farkkujen ja poplarin kanssa. Ainakaan Helsingissä korkokumpparini eivät herättäneet huomiota, koska niitä oli naisilla niin paljon käytössä. Housujen lahkeet ovat aina olleet varsien sisäpuolella eli kumpparit ovat näkyvissä kokonaan. Joskus jonkun naisihmisen katse on voinut viivähtää kumisaappaissa vähän pitempään. Korkokumppariajan hiivuttua hankin mustat, harmaat ja tuohenväriset Susannat poplarikäyttöön. Minullakin on nutrian ja tuohenväriset Neat, mutta en ole niitä juurikaan käyttänyt, sillä minulla on yleiskäytössä mustat, siniset, punaiset ja tuohenväriset Dianat, jotka ovat lestiltään miehen jalkaan sopivat ja hyvät kävellä. Toki minulla on myös ne pakolliset nippa nappa istuvat tuohenväriset Kontiot. Jos haluan erityisesti hienostella, laitan jalkaan tuohenväriset Sagat, Siskot tai Sinat. Tosisateeseen minulla on mustat ja burgundinväriset Ratsut.

Jos varsinaiset naisten kumpparit eivät mahdu jalkaan, on uusissa värillisissä Kontiossa ja Haissa suuria kokoja (42). Koot 41 ja 42 ovat tehdyt miesten lestillä ja ovat siten kaupunkikäyttöön liian väljiä. Hyviä värejä ovat kontioissa "puutarhaohjelman" vaaleanpunaiset ja limet ja Haissa vadelmanpunaiset ja rosat. Ellei rohkeus riitä kovin värikkäisiin, hyvä väri on Haissa hillitty karpalo.

Yleisesti ottaen naisten kumisaappaat miehellä ei näytä herättävän suurempaa huomiota. Vaikka keskustelupalstoista päätellen käyttäjiä on, heitä ei tunnu kuitenkaan näkyvän missään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu