Olemme menossa heinäkuun lopussa Kilpisjärvelle ryhmän kanssa, jossa mukana on myös pieniä, alle kouluikäisiäkin lapsia (partiolaisperheitä). Ryhmä on vaeltanut ennenkin Lapissa, ja mukana on ollut jopa alle vuoden ikäinen vauvakin, joten leirielämä ei ole vierasta.
Suunnittelemme seuraavanlaista vaellusta: laivalla Kolttalahteen, sieltä kolmen valtakunnan rajalle ja siitä eteenpäin Pältsalle tai Parakselle päin. Päivämatkat noin kuusi kilometriä ja maastossa teltoissa kolme, neljä yötä.
Millaista lenkkiä suosittelette, kun taaperoille vaellusmaasto pitäisi olla suht helppo eikä vesistöjen ylityksiä (ainakaan vuolaasti virtaavia, syviä) saisi olla. Vanhemmat ovat luonnollisesti jälkikasvunsa mukana reissussa.
Ruotsin ja Norjan puolen karttoja lienee myynnissä ainakin Kilpisjärvellä, mutta saako niitä mistään etelämpää?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.