katso vaikkapa Presidentin asetus vuodelta 2000 ja pvm:ltä 17. maaliskuuta. Numero olisi 283 ja sen kiinnostavin pykälä on 19. Terveisin ent. ammattisotilas.
sot.mest, vänr. ja aliltn saman arvoisia!
osaaja Minä
21100
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ainoastaan reserviläisiä.Kaikki kantahenkilökuntaan kuuluvat ovat aina reserviläisten esimiehiä ikään ja arvoon katsomatta.Esimerkkinä sotilaspoliisi/vartiopäällikkö vaikkapa vääpeli on reservin yliluutnantin kouluttaja/esimies aina.
Ei paljoa meikäläistä hetkauta, vaikka tulisi itse kenraali tai tavja havonen huutamaan, pienemmistä kihoista puhumattakaan. Tietenkin kertausharjoituksissa olisi asia toinen.
Eiko tilanne ole se, että meikäläinenkin on tavallaan koko ajan reservissä? Jonkun lutin tai majurin on turha tulla aukomaan päätään kaupungilla.