Antakaahan mielipiteitä: Olen 33-vuotias ja haluaisin aloittaa vapaaottelun harjoittelun. Aivan oikein, vapaaottelun. Olenko täysin sekaisin päästäni? Toisin sanoen, tapanko itseni jos menen alkeiskurssille? Harrastin nuorempana mm potkunyrkkeilyä, mutta haluaisin nyt päästä minua tuolloin vaivanneesta arkuudesta ja sen jättämästä mieliharmista eroon kovimman kautta.
Hulluko?
Nimetön
21235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet järjissäsi ja tulet jäämään henkiin.
Se, miten tulet pärjäämään, riippuu lähinnä fyysisestä kunnostasi ja motoriikastasi - ja tietenkin asenteesta. Fysiikka ei kuitenkaan ole läheskään aina huipussaan nuoremmillakaan, joskin sen kehittäminen on tietysti silloin helpompaa.
Harrastaminen onnistuu ihan varmasti perusterveeltä 33-vuotiaalta. Kovalla treenaamisella jopa salikisatason matsien ottaminen voi olla realistista.
Sinne vaan.
33-vuotias on hyvä ikä, minä ja Skipi vedeltiin vielä kolmeseiskoina viivajuoksua laskuvarjojääkärien kanssa kilpaa, molemmat veti pulssin komeasti pariin markkaan.
Treeni on aivan samanlaista muitten lajien kanssa, tyvestä puuhun. On seuroja tai treeniporukoita, joissa harjoitukset on pätemistä ja kukkoilua, mutta enimmin liikutaan asialinjoilla.
Jos haluat kilpailla, homma kannattaa aloittaa Shootopuolelta. Tai jopa lukkopainista.
Vapaaottelu nykyään ei ole matka ekstriimiin vaan kamppailupeliä siinä missä muutkin lajit.
Erittäin vaativaa tosin, vaan niinpä ne kaikki pelit tahtoo olla.