Mitä se OC sitten loppujen lopuksi on?

OC on keski-ikää lähestyvien (=sarjassa teinejä) amatöörinäyttelijöiden tähdittämiä heikkolaatuisia näyttelijäsuorituksia ja kohtauksia. Tuntuu kuin että tarinassa ei olisi edes mukana, vaan että homma vedetään absurdisti ilman osoitettavaa tunnetta läpi tai sitten yli-innokkaasti jolloin tarkoitettu sanoma jää ilmaisematta. Vedetään siis joko "niin paljo kuin koneesta lähtee" tai sitten "liinat kiinni". Ja eikö showhun olisi voinut palkata sopivan iän omaavia eikä aikansa eläneitä kehäraakkeja? pyh. Ohjelma saa oikeastaan koomillisen sävyn kun homman juoni pyörii teinimaailmassa ja tyypit on vanhoja patuja. hah hah. Kyllä jämpti on näin.
81558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Toi puhe oli suraan verrannollista Matti Nykäseen!! Älä poika puhu paskaa sarjasta, josta et tiedä mitään. O.C.:ssa juoni on muihin sarjoihin verrattuna todella laadukasta, eikä OC:ssa setvitä asioita liikaa, kuten esimerkiksi Päivien Viemää-sarjassa. Ei sillä etteikö se olisi hyvä.

Näyttelijät tekevät työnsä loistavasti. Onhan se totta että sarja on tarkoitettu vähän nuoremmille, mutta itse (N26v) katson hyvin mielelläni joka jakson TV:stä.

En kyllä ymmärrä mitä yrität oikein änkyttää, jos OC olisi huono, niin ei se olisi ollut katsotuin sarja viimevuodelta.

Tämän siitä oppii että ei kannata alkaa kirjoittelemaan tänne palstoille, kun kirjoitustyylistäsi paistaa läpi tietämättömyys ja tyhmyys aika selvästi. Hyvää päivänjatkoa sinullekin!!!!

Äänestä
  • Mielestäni käytän oikein korrektiaa kieltä. Ennen kaikkea kieliopillisesti olen ylemmällä tasolla kuin Te. On vähä kuin turha tulla arvon matamilla puheleen skeidaa asiasta.
    Nykästä siteeratakseni "so not, kunhan hyppy kulkee"

    Muuta siitä vain ajattelin vielä kysäistä, että eikö näyttelijöiden ´feikki ikä todellisuuden ja roolin välillä ole aika koomillinen?
    :)

    Äänestä

  • Pietu1713 kirjoitti:

    Mielestäni käytän oikein korrektiaa kieltä. Ennen kaikkea kieliopillisesti olen ylemmällä tasolla kuin Te. On vähä kuin turha tulla arvon matamilla puheleen skeidaa asiasta.
    Nykästä siteeratakseni "so not, kunhan hyppy kulkee"

    Muuta siitä vain ajattelin vielä kysäistä, että eikö näyttelijöiden ´feikki ikä todellisuuden ja roolin välillä ole aika koomillinen?
    :)

    "Mielestäni käytän oikein korrektiaa kieltä. Ennen kaikkea kieliopillisesti olen ylemmällä tasolla kuin Te"

    HEH, oletpas hauska:) Olet kyllä hyvä kirjoittamaan, muttakun se ei riitä, pitää olla myös tietoa siitä mitä kirjoittaa? Niin ja näyttää siltä että olet tullut tänne näyttääksesi meille muille "hyvän kirjoitustaitosi"?Vai?

    Onhan se ikä roolihahmon ja todellisen henkilön välillä aika suuri, mutta so what? Mielestäni Ryan ja Seth näyttävät just 17 vuotiailta ja muutkin näyttävät ihan ikäiseltään.

    Kuinka vanha olet oikeasti. Puheittesi perusteella joku 20-30w työtön mies, jolla ei ole aikaa kuin kirjoitella teini-palstoille älyttömyyksiä!!! Häpeäisit vähän!!!

    Äänestä

  • Älä jauha paskaaa kirjoitti:

    Itse asiassa olen juuri tällainen "teini"... Haluan vain purkaa tietämykseni ja asiantuntevan kokemukseni täällä.
    :)

    ps. Mainitsin vain huonoja puolia alk. peräisessä tekstissäni, mutta toisaalta sarja on ihan katsottava... On niitä huonompiakin olemazza.

    Äänestä

  • Pietu1713 kirjoitti:

    Itse asiassa olen juuri tällainen "teini"... Haluan vain purkaa tietämykseni ja asiantuntevan kokemukseni täällä.
    :)

    ps. Mainitsin vain huonoja puolia alk. peräisessä tekstissäni, mutta toisaalta sarja on ihan katsottava... On niitä huonompiakin olemazza.

    On totta, että esim. Ryan näyttää vanhemmalta kuin mitä hänen hahmonsa ikä on, mutta ei se haittaa sarjan katsomista. Onneksi ovatkin näyttelijät mitä ovat, jos siihen olisi väkisin yritetty löytää jotain 17-vuotiaita niin varmastikin olisi tullut täyttä paskaa ulos :) Omasta mielestä sarja on poikkeuksellisen hyvä verrattuna nykypäivän muihin samankaltaisiin sarjoihin. Sarjassa on hyvää huumoria, eikä kaikkea ole tarkoitettu otettavaksi tosissaan. Jotkin asiat vedetään tahallaan yli. Välillä pieni kliseisyys on vain hyväksi. En itse pidä sarjaa teinisarjana, se on jotenkin huono nimitys sille. Itseä kiinnostaa melkein enemmän hahmojen vanhempien tapahtumat kuin itse päähenkilöiden.

    Äänestä

no just.o.c. on aivan paras ohjelma. sun ei tartte tulla tänne o.c. keskustelupalstoille jos et tykkää o.c.:ta. ei millään pahalla...:D

Äänestä
  • Mielestäni ei mikään kovin tasokas vastaus.
    ":D :D :D" vaan ittellesi.

    Äänestä

Itse asiassa ne olivat ihan siinä ajassa ihan ikäisijään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pietu1713 kirjoitti:

OC on keski-ikää lähestyvien (=sarjassa teinejä) amatöörinäyttelijöiden tähdittämiä heikkolaatuisia näyttelijäsuorituksia ja kohtauksia. Tuntuu kuin että tarinassa ei olisi edes mukana, vaan että homma vedetään absurdisti ilman osoitettavaa tunnetta läpi tai sitten yli-innokkaasti jolloin tarkoitettu sanoma jää ilmaisematta. Vedetään siis joko "niin paljo kuin koneesta lähtee" tai sitten "liinat kiinni". Ja eikö showhun olisi voinut palkata sopivan iän omaavia eikä aikansa eläneitä kehäraakkeja? pyh. Ohjelma saa oikeastaan koomillisen sävyn kun homman juoni pyörii teinimaailmassa ja tyypit on vanhoja patuja. hah hah. Kyllä jämpti on näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu