olen kosmetologi

Minusta on tosi kurja juttu, että aromaterapia liitetään jotenkin johonkin hihuli juttuihin. Meitä kosmetologeja nykyisin koulutetaan ihmisen kokonaisvaltaiseen hoitamiseen ei parantamiseen. Kosmetologihan hoitaa terveitä ihmisiä. Itsekkin olen käynyt koulutuksen aromaterapiassa, mutta hoidoissani toteutan sitä vain hierontamuotona. Ajatelpaaka, että otatte kasvohoidon johon on lisätty aromaterapeuttinen koko kehon hieronta. Öljyt valitaan asiakkaan oman mieltymyksen mukaan, joka nykyisin on , että halutaan määrätynlaista rentoutusta. Tälläinen kokonaisvaltainen ihmisen hoitaminen on mielestäni tosi ihanaa tehdä, sillä monet asiakkaani ovat pitäneet siitä. Tietysti monella on ollut ensin se käsitys, että rupean hoitamaan heidän sairauksiaan, siitä ei tosiaankaan ole kyse, ainakaan minun kohdallani.Toteutan vain ihmisen kokonaisvaltaista kehonhoitoa. Näistä aromaterapia hoitajista en tosiaankaan tiedä, he varmaankin käyvät tosi pitkän koulutuksen joka kestää ainakin 2v. ja he sitten hoitavatkin sairauksia. Jos nyt oikein sanon he ovat aromaterapeutteja , mutta jos kosmetologi tekee hierontaan eteerisillä öljyillä se on mielestäni ihan eri asia. Joten tutkikaa asioita.
0755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


aromahierontaa kirjoitti:

Minusta on tosi kurja juttu, että aromaterapia liitetään jotenkin johonkin hihuli juttuihin. Meitä kosmetologeja nykyisin koulutetaan ihmisen kokonaisvaltaiseen hoitamiseen ei parantamiseen. Kosmetologihan hoitaa terveitä ihmisiä. Itsekkin olen käynyt koulutuksen aromaterapiassa, mutta hoidoissani toteutan sitä vain hierontamuotona. Ajatelpaaka, että otatte kasvohoidon johon on lisätty aromaterapeuttinen koko kehon hieronta. Öljyt valitaan asiakkaan oman mieltymyksen mukaan, joka nykyisin on , että halutaan määrätynlaista rentoutusta. Tälläinen kokonaisvaltainen ihmisen hoitaminen on mielestäni tosi ihanaa tehdä, sillä monet asiakkaani ovat pitäneet siitä. Tietysti monella on ollut ensin se käsitys, että rupean hoitamaan heidän sairauksiaan, siitä ei tosiaankaan ole kyse, ainakaan minun kohdallani.Toteutan vain ihmisen kokonaisvaltaista kehonhoitoa. Näistä aromaterapia hoitajista en tosiaankaan tiedä, he varmaankin käyvät tosi pitkän koulutuksen joka kestää ainakin 2v. ja he sitten hoitavatkin sairauksia. Jos nyt oikein sanon he ovat aromaterapeutteja , mutta jos kosmetologi tekee hierontaan eteerisillä öljyillä se on mielestäni ihan eri asia. Joten tutkikaa asioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu