Pierukilpailu feministeille

Helsingin Feministit ry on päättänyt järjestää valtakunnallisen pierukilpailun kaikille feministeille.

Piereskelyähän pidetään yleisesti vain miesten etuoikeutena.
Nyt kuitenkin H.F. ry on todennut, että hyvin suuri osa femisteistä muistuttaa erehdyttävästi miestä. Siitä totuudellisesta havainnosta syntyi ajatus pierukilpailun järjestämisestä.

Kilpailu järjestetään Helsingin työväentalolla 30.9.2002. Alkuerät käynnistyvät klo 9. Paikan päällä kerrotaan kilpailun säännöt. Perussääntö on, että voittajan pitää olla TOSI KOVA PIERIJÄ.

Kilpailussa on huippuhyvät palkinnot.

Sponsoreina ovat mm. Suomen Hippos, Ympäristöministeriö, Helsingin Loka Oy, Suomen kaatopaikkojen yhdysrengas ry ym.

Nyt kaikki feministit harjoittelemaan ja piereskelemään oikein olan takaa.

Tapaamisiin työväentalolla 30.9.!!
13415784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 134

Vanhimmat

Oletko jo osallistunut miesten vastaavaan vai tuletko mukaan naistensarjaan?

Tuollaista perversiteettiä, jossa koko ajan liikutaan pieru ja paskatasolla sanotaan anaalifiksaatioksi.

Äänestä
  • vahvuutesi pääsee oikeuksiinsa.

    Jos kilpailussa voi totota, niin lyön euroni likoon Tytsyn puolesta.

    Äänestä

  • Palstalainen kirjoitti:

    vahvuutesi pääsee oikeuksiinsa.

    että pelisuosikiksi tulee nousemaan tälläkin palstalla esiintyvä Radikaalifeministi.

    Kuulemani mukaan hänen asuinkorttelinsa ihmisillä on erittäin suuria vaikeuksia saada illalla unta, koska Rad.fem. jyräyttelee yleensä klo 22-22.30 sellaisia tykinlaukauksia, että armeijakin jää ajoittain kakkoseksi.

    Kiitos vain lujasta uskostasi minuun, mutta osallistuisin kyllä mieluummin hieman henkisesti korkeatasoisempiin kilpailuihin.

    Äänestä

  • Pelihimo kirjoitti:

    että pelisuosikiksi tulee nousemaan tälläkin palstalla esiintyvä Radikaalifeministi.

    Kuulemani mukaan hänen asuinkorttelinsa ihmisillä on erittäin suuria vaikeuksia saada illalla unta, koska Rad.fem. jyräyttelee yleensä klo 22-22.30 sellaisia tykinlaukauksia, että armeijakin jää ajoittain kakkoseksi.

    Radikaalifeministihän tunnetaan eräissä piireissä myös nimeltä "tykkitamma" tai "kuuden raidan paskahousu".Itse saatte arvata mistä nimet on saaneet alkunsa,mutta itse arvelen,että radikaalifeministi voittaisi kirkkaasti piereskelykilpailut.Ja pääpalkintohan voisi olla vaikkapa hatullinen paskaa.

    Äänestä

  • sovinistisika kirjoitti:

    Korviini on kantautunut Radikaalifeminististä myös seuraavat lempparit: pierupuuro ja plörö.

    Tämä pierupuuro-lemppari johtuu kuulemma Rad.fem:n erinomaisesta taidosta yhdistää aamupuuron keittely ja ns. aromipiereskely.

    Plörö-lempparin syntyhistoria on minulla vielä hieman hämärän peitossa. Eiköhän sekin aikanansa selviä.

    Minä taas olen kuullut samasta ihmisestä sellaisen kutsumanimen tuttujen kesken kuin: Paskapikkari.

    On kuulemma lyylillä (= Radikaalifeministi) kurenuora vanhuuttaan vähän löystyny ja tuppaa mieliharrastuksen parissa ollessaan tulemaan tyttölapsella vähän evästä mukana.

    Äänestä

  • Jäppinen kirjoitti:

    Taitaa olla sama kun tuo Paskapikkari,mutta joku on kait suorasukaistanut em.nimeä,minä nimittäin kuulin Radikaalifeministiä kutsuttavan nimellä Kuraperse.
    Ei pysty kuulemma akka edes kyläillessään olemaan paskomatta housuihin...on niin väljä hanuri.
    Mutta hurjan huhun kuulin,että sen ryppyreikä on kuulemma väljistynyt siitä,kun sen nuoruuden kundikaveri paukutti sitä aina hanuriin,kunnes huomasi olevansa homo.
    Ja siitä lähtien Radikaalifeministi on ollut radikaalifemakko....Niin että näin niitä feministejä syntyy.

    Äänestä

  • Jäppinen kirjoitti:

    Minä taas olen kuullut samasta ihmisestä sellaisen kutsumanimen tuttujen kesken kuin: Paskapikkari.

    On kuulemma lyylillä (= Radikaalifeministi) kurenuora vanhuuttaan vähän löystyny ja tuppaa mieliharrastuksen parissa ollessaan tulemaan tyttölapsella vähän evästä mukana.

    Miten alennut tuollaista kirjoittamaan?

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Miten alennut tuollaista kirjoittamaan?

    "Miten alennut tuollaista kirjoittamaan?"

    No olen hieman lueskellut tällä palstalla nimimerkki Radikaalifeministin kirjoituksia. Tyyli kait sitten tarttui kun olen aika nopea oppimaan.

    "Alentuminen" tarkoittaa juuri sitä, ettei ITSE pidä tasoa.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Miten alennut tuollaista kirjoittamaan?

    kommentoida Radikaalifeministin käyttäytymistä, jota kommenttia sinulta nimenomaan pyydettiin otsikon "Radikaalifeministi valehtelee törkeästi!"
    alla.

    Pistätkö aina pään pensaaseen, kun tulee vaikea paikka?

    Äänestä

  • Muna kirjoitti:

    Eikä vetänyt miehiseen tapaan perustelemattomia johtopäätöksiä.

    En todellakaan ole lukenut läheskään kaikkia puheenvuoroja tai edes otsikoita tällä forumilla, usko tai älä. Se ei ole velvollisuuteni, enkä tunne siihen myöskään mitään tarvetta.

    Juoruilu ei myöskään kiinnosta; en lähde tässä nimeltä juoruilemaan "Radikaalifeminististä" sen enempää kuin kenestäkään muustakaan. Jos kohdalle sattuu jotakin, johon syystä tai toisesta haluan kommenttia esittää, sanon suoraan asianomaiselle henkilölle.

    En tiennytkään, että on "vaikea paikka".

    Äänestä

  • Radikaalifeministi kirjoitti:

    Eikä vetänyt miehiseen tapaan perustelemattomia johtopäätöksiä.

    vastaat Hertan puolesta?

    Etkö oikein ymmärrä suomea?

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    En todellakaan ole lukenut läheskään kaikkia puheenvuoroja tai edes otsikoita tällä forumilla, usko tai älä. Se ei ole velvollisuuteni, enkä tunne siihen myöskään mitään tarvetta.

    Juoruilu ei myöskään kiinnosta; en lähde tässä nimeltä juoruilemaan "Radikaalifeminististä" sen enempää kuin kenestäkään muustakaan. Jos kohdalle sattuu jotakin, johon syystä tai toisesta haluan kommenttia esittää, sanon suoraan asianomaiselle henkilölle.

    En tiennytkään, että on "vaikea paikka".

    että luit kyseisen avauksen, jossa avauksessa pyydettiin Justiinaa ja sinua kommentoimaan Radikaalifeministin törkeää valehtelua.

    Justiina kommentoi - sinä et.

    "Juoruilu ei myöskään kiinnosta; en lähde tässä nimeltä juoruilemaan "Radikaalifeminististä" sen enempää kuin kenestäkään muustakaan"

    Etkö ymmärrä, että valehtelu ja juoruilu ovat eri asioita. Kyseessä ei ollu mikään juoruilu vaan kannanotto feministisiskon alamittaiseen valehteluun.
    Miksi vääristät asioita?

    Jos minulta miehenä olisi kysytty mielipidettäni vastaavanlaiseen asiaan, niin olisin VARMASTI kommentoinut.
    Mutta mehän olemmekin niin erilaisia: SUORASELKÄISET MIEHET ja KARKUUNJUOKSEVAT NAISET silloin, kun pitäisi REILUSTI uskaltaa sanoa, että nyt tietyn feministin käyttäytyminen ei ollut korrektia.

    Että tällei.

    En ole koskaan lukenut kyseistä avausta - en ennen kuin luin sen ("vihjeen" johdosta) muutama minuutti sitten.

    Lukemani avauksen loppupää oli provosoiva: erään nimimerkin mielipiteistä tehty yhteenveto oli rakenteeltaan sellainen, että se ei kiinnosta minua keskustelun kannalta. Samanlaista on jo nähty.

    Minä en VARMASTI tee mitä hyvänsä. Jos on epäkorrektia olla hyppäämättä jokaiseen suonsilmään, joka keskusteluhetteikössä kuprehtii, niin sitten olen epäkorrekti.

    Osallistu feministien pierukilpailuun, niin pääsee sinultakin paineet päästä ulos.
    Pulla ei hirveesti pieretä, kannattaa syödä ennen kisoja kanamunia, hernesoppaa, kaalikeittoa ja juoda piimää, kyllähän sinä tiedät mikä pierettää.

    ps: Runon poikanen vielä tähän loppuun: Pieru on niin Herttainen asia, ei kovin pysyvä, mut ah niin Herttainen.

    Äänestä

  • Kyösti kirjoitti:

    Saatanan pölvästi.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    "Alentuminen" tarkoittaa juuri sitä, ettei ITSE pidä tasoa.

    ""Alentuminen" tarkoittaa juuri sitä, ettei ITSE pidä tasoa."

    Toki asian voi nähdä noin.

    Uskon, että tässä pikemminkin toteutui vanha ja monissa tilanteissa vahvuutensa osoittanut sanonta:

    "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan."

    Radikaalifeministi nyt tässä mitä ilmeisimmin hieman kerää käpyjä siitä pitkään jatkuneesta järjettömästä miesvihasta ja naisten agitoinnista miehiä vastaan tällä palstalla.

    Ja saa vähän kerätäkin.

    Ainakin, jos siihen syyllistyy feministi.

    Asia ymmärretty.

    "ps: Runon poikanen vielä tähän loppuun: Pieru on niin Herttainen asia, ei kovin pysyvä, mut ah niin Herttainen."

    ihan runokilpailua voiteta.

    Hyvä yritys kuitenkin.

    Äänestä

  • viisas kirjoitti:

    Saatanan pölvästi.

    Olet selvästi suuri verbaalinen lahja feministelle. Kannat suurta vihaa povellasi, piere hyvä lapsi, piere. Töräytä oikein kunnon hikinen ja mausteinen sankka pieru ilmoille ja nuuhki sen aromeja hetki. Tunne kuinka elimistösi puhdistuu pahoista ajatuksista.
    Pierurikasta jatkoa sinulle "viisas"!

    Oletko sairas?Ei ole tervejärkisen puheita nuo.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    No hei minä vaan (tarkoitan siis sinua minä vaan, en itseäni minä vaan).
    Kuulutko sinäkin siihen vakoilu renkaaseen joka minua kyttää? Aivan! Olen minä teidät huomannu, ette te ole niin viisaita kuin luulette olevanne!
    Kyllä minä tiedän mitä te yritätte. EI onnistu!
    hah hah hah!

    Kysymykseesi:
    Olen terve.

    Typeriä juttuja sä päästät sairaasta päästäsi.

    Äänestä

  • miehet, miehet kirjoitti:

    Typeriä juttuja sä päästät sairaasta päästäsi.

    Tämän viestin kirjoittaja ei voi olla kukaan muu kuin radikaalifeministi. Et sä mua pyty hämäämään, heh heh.

    Aijai kun rupee alapäässä kivasti sykkii kun ajattelen sinua. Aika mennä muovailuvahapään tykö... JIIIIHHAAAAAA!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Jäppinen kirjoitti:

    ""Alentuminen" tarkoittaa juuri sitä, ettei ITSE pidä tasoa."

    Toki asian voi nähdä noin.

    Uskon, että tässä pikemminkin toteutui vanha ja monissa tilanteissa vahvuutensa osoittanut sanonta:

    "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan."

    Radikaalifeministi nyt tässä mitä ilmeisimmin hieman kerää käpyjä siitä pitkään jatkuneesta järjettömästä miesvihasta ja naisten agitoinnista miehiä vastaan tällä palstalla.

    Ja saa vähän kerätäkin.

    Sinäkö olet itsesi ylentänyt tuomariksi.
    Oletkohan oikeudenmukainen?

    Äänestä

  • Muna kirjoitti:

    Ainakin, jos siihen syyllistyy feministi.

    Asia ymmärretty.

    Lopeta heti tällainen psyykkinen väkivalta.

    Äänestä

  • Kyösti kirjoitti:

    Olet selvästi suuri verbaalinen lahja feministelle. Kannat suurta vihaa povellasi, piere hyvä lapsi, piere. Töräytä oikein kunnon hikinen ja mausteinen sankka pieru ilmoille ja nuuhki sen aromeja hetki. Tunne kuinka elimistösi puhdistuu pahoista ajatuksista.
    Pierurikasta jatkoa sinulle "viisas"!

    Älä kuule syö enää niitä hampurilaisia ja muuta roskaruokaa ihan oman itsesikin takia puhumattakaan sitten ympäristösi kärsimyksistä.

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    Ja mä kun oon fantasioinu että istuttas sinun kans sohvalla kahestaan vedettäs kunnon soossit naamariin(kaljan kera tietty), sitten otettas kunnon nokoset aina välillä pieraisten ja auringon laskiessa mä duunaisin sua jalkojenväliin. Eiks tää nyt sitten käykkään?

    Olis ollu niin romanttista! Miksi naiset aina puhuu et haluaa romanttisen miehen, ja sitten kun semmonen olis kiikaris ei ollakkaan enää niin romantikkoja. Kysyn vaan!

    No ei taida meillä oikein nuo käsitykset romantiikasta nyt käydä yksiin.

    Ahaa! Sinä haluat sulatella asiaa ensin?
    Onhan se varmaan aika häkellyttävää että tällainen karu Kyösti kaveri ehdottaa moista sinulle siveliäälle neidolle.

    Mutta mieti toki rauhassa miten mukavaa meillä olisi tuolla sohvalla kahdestaan. Yeah!
    Sinä, minä ja sohva sörsselit.

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    Lopeta heti tällainen psyykkinen väkivalta.

    Mitähän mahdat tarkoittaa?!

    Jotakin sellaista, että kun pikku-Maija aikansa räksyttää ja ärsyttää pikku-Villeä, niin sitten pikku-Ville aivan oikeutetusti sanoo jotakin takaisin.

    Silloin pikku-Maija juoksee karkuun äitinsä hameen alle ja huutaa sieltä pää punaisena: "Äitiiiiiiiiiiiiii Ville kiusaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!!!!!!!!!!!!!!"

    Tällaistako tarkoitit?

    No mites Pikku-Munaa on sitten Hertta ja Justiina ja Radikaalifeministi "kiusannut"?

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    No mites Pikku-Munaa on sitten Hertta ja Justiina ja Radikaalifeministi "kiusannut"?

    en tiedä.

    Mutta, jos kohdistit kommenttisi minulle, niin vastaus on seuraava:

    Radikaalifeministi:

    Panetteli valehdellen samaa sukupuolta olevaa henkilöä kuin minä eli MIESTÄ tällä palstalla.

    Hertta ja Justiina:

    Hyväksyivät valehtelun ja tukivat kyseistä valehtelijaa ilmeisesti yksinomaan sen vuoksi, että valehtelija on feministi.

    Toinen vaihtoehto on, että Hertta ja Justiina käyttävät itsekin valehtelua yhtenä sosiaalisen kanssakäymisen muotona.
    Liekö hyvinkin tavallista feministeillä?

    Vaikuttaa että valehtelemisessa ainakin on yletytty tasa-arvoon sukupuolten välillä, JOS kertomuksesi on totta.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Oletko sairas?Ei ole tervejärkisen puheita nuo.

    "Oletko sairas?Ei ole tervejärkisen puheita nuo."

    Onhan toki myönnettävä, että Kyösti-pojan jutut joskus hieman pierulle haiskahtavat.

    Mielestäni ne ovat kuitenkin hyvin linjassaan tämän palstan useimpien feministien tarinoiden kanssa.
    Sama raikkaus lennähtää ilmojen teille molemmista.

    Joten Kyösti-poika juttuineen sopii tälle palstalle kuin nenä päähän.

    Äänestä

  • Puolueeton tarkkailija kirjoitti:

    Niin sopii Kyöstiparka tälle palstalle kuin nyrkki silmään, joo.

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    Niin sopii Kyöstiparka tälle palstalle kuin nyrkki silmään, joo.

    Huommenta Muru! Kiva että oot tuota mieltä. Ihan sydämmessä tuntuu kivalle! Yeah!

    Nukuttiko hyvin?

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    Niin sopii Kyöstiparka tälle palstalle kuin nyrkki silmään, joo.

    Nyt ei enää voinut sinulle lähettää kommenttej, niinpä laitankin sen tähän.
    Kyllä minä heräsin jo klo 12.30, mutta en voi olla koko aikaa koneella.
    Katsos kun tuo arkinen elämäkin vie aikaa.
    Ja minun on taas pian lähedettävä toimittelemaan tärkeitä asioita byrokraattien kanssa.
    Mitä mieltä olet muuten byrokraateista?

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    Niin sopii Kyöstiparka tälle palstalle kuin nyrkki silmään, joo.

    Hei muruseni! Minunkin on vastattava näin kun tuo hierarkia on liian syvä.

    No byrograatit ja muut toimisto tantat saisivat piereskellä enämpi, sehän on selvä.
    Osaisivat sitten olla kohteliaampia muita ihmisiä kohtaan. Yeah!
    Joop mäkin joudun tänään lähtee pitemmäksi aikaa poies tietokoneen äärestä (en mene armeijaan, se on jo käyty), pois kuitenkin.
    Olis ollut mukava olla teidän seurassa pitempääkin, mutta voinen taas kirjoitella kun tilanne on aktuelli sen suhteen?

    Ja ennen kaikkea mulla tulee sinua Tytsy ikävä, kai sullakin ees vähäsen mua?
    Yeah !?

    Äänestä

  • "Tuollaista perversiteettiä, jossa koko ajan liikutaan pieru ja paskatasolla sanotaan anaalifiksaatioksi."

    ****ei muuten sanota****

    Heh, mitäs jos lopettaisit tuon nipottamisesi.

    Äänestä

  • oonpahan vain joo kirjoitti:

    "Tuollaista perversiteettiä, jossa koko ajan liikutaan pieru ja paskatasolla sanotaan anaalifiksaatioksi."

    Tämähän on vain vaatimatonta psykologisen tiedon soveltamista arkipäivään.

    Äänestä

  • Kyösti kirjoitti:

    No hei minä vaan (tarkoitan siis sinua minä vaan, en itseäni minä vaan).
    Kuulutko sinäkin siihen vakoilu renkaaseen joka minua kyttää? Aivan! Olen minä teidät huomannu, ette te ole niin viisaita kuin luulette olevanne!
    Kyllä minä tiedän mitä te yritätte. EI onnistu!
    hah hah hah!

    Kysymykseesi:
    Olen terve.

    TUNNEN YHdEN
    JA kyöstistä tai toisesta niin tärkee mies on tuo Kyösti ROTHIN JOLLA ON MAINETTA; EIKÄ KYSEENALAISTA MAINETTAAN,lue:

    ''vantaanlauri :
    kyllä minä olen nimenomaan romanitaiteilija. Vaikka se ehkä jakaakin joitain kuulijoita, minulle se on aina ollut vahvuuden lähde, kaupallisestikin.

    Heikko mies voi olla vahva,

    kun elää ilman naamioita.

    Särkyvänä, murtuneena,

    sisin luja ilman rooleja.

    Aitous, se aina maksaa,

    kun pelkää ihmisnäytelmää.

    Hyväksyköön minut ken tahtoo,

    taikka hyljätköön, elän naamioitta.

    (Kyösti Rothin laulusta , ''

    Äänestä

  • Kyösti kirjoitti:

    Ja mä kun oon fantasioinu että istuttas sinun kans sohvalla kahestaan vedettäs kunnon soossit naamariin(kaljan kera tietty), sitten otettas kunnon nokoset aina välillä pieraisten ja auringon laskiessa mä duunaisin sua jalkojenväliin. Eiks tää nyt sitten käykkään?

    Olis ollu niin romanttista! Miksi naiset aina puhuu et haluaa romanttisen miehen, ja sitten kun semmonen olis kiikaris ei ollakkaan enää niin romantikkoja. Kysyn vaan!

    gemini hyvää ryytää mutta jos aina, hukkuu siitä vähäiseenkin tulvaan

    Äänestä

  • oonpahan vain joo kirjoitti:

    "Tuollaista perversiteettiä, jossa koko ajan liikutaan pieru ja paskatasolla sanotaan anaalifiksaatioksi."

    ****ei muuten sanota****

    Heh, mitäs jos lopettaisit tuon nipottamisesi.

    rauha maahan ja mahalleen, hyökkään pian,

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    "Alentuminen" tarkoittaa juuri sitä, ettei ITSE pidä tasoa.

    Pierukisoissa yleensä alennutaan, että pieru irtuaa vaakatasossa ja saa näin paukkuvan alkuvauhdin, joka on lähtökohdan huomioiden myös mätä ja usein pahanhajuinen.

    Äänestä

Me aloitamme reenit välittömästi.

Äänestä

todellista tasa-arvoa.

Äänestä
  • Siis missä pidetään sovinistisikojen pierukilpailut?
    Ovat kyllä varmasti jo telkkarisohvalla tarpeeksi harjoitelleet.

    Äänestä

  • maire kirjoitti:

    Siis missä pidetään sovinistisikojen pierukilpailut?
    Ovat kyllä varmasti jo telkkarisohvalla tarpeeksi harjoitelleet.

    Totta.Miesten järki on jäänyt viisivuotiaiden tasolle.

    Äänestä

Aikookohan ne televisioida/videoida kilpailut? Nimittäin kiihottaa ihan sikana ajatus emakoista perse pystyssä piereskelmässä! Hajut kannattaisi myös ottaa talteen ja myydä vaikka torilla 20 euroo per pullo. Kilpailustahan kait tulee joka vuotinen? Nimittäin kymmenen vuotta vanhalla vuosikerta pierupullolla rupeaa olemaan jo hintaa.

Ei vaan nyt on pakko lähtee vessaan....

Äänestä
  • MTV:n kanssa on jo valmis sopimus solmittuna tapahtuman taltioinnista. Tällä ensimmäisellä kerralla tyydytään jälkilähetykseen, mutta alustavasti sovittiin, että jatkossa koko tapahtuma tullaan lähettämään suorana lähetyksenä.

    BBC:n ja CNN:n kanssa käydään parhaillaan neuvotteluja. Neuvottelut ovat loppusuoralla. Vain pieni hintakina enää. Se ratkeaa todennäköisesti huomenna.

    Äänestä

  • sinun ilmavaivasi osoittaneet yhtään laantumisen merkkejä?

    Äänestä

  • Huolestunut feministi kirjoitti:

    sinun ilmavaivasi osoittaneet yhtään laantumisen merkkejä?

    Heh heh...älkää huolestuko, kyllä Kyöstillä pierua riittää! Sen sijaan kantaisin huolta muutamasta feministi-kerhon jäsenestä, jotka eivät vieläkään tunnu olevan sinut pierun kanssa. Eivät tunnu ymmärtävän että se on tie onneen ja tasa-arvoon.

    kertoa meille tytöille kilpailuihin valmistautumista varten reseptit seuraavien napsahdusten aikaansaamiseksi:

    1) aromipieru
    2) kova pieru
    3) äänetön voittaja
    4) vetelä paska (kyseessä kuitenkin pieru)
    5) makuuhuoneen makupala
    6) töllin töräys

    Toivoisin mahdollisimman nopeata vastausta; tietenkin miten kiireiltäsi kerkiät.

    Jään odottelemaan.

    Kiitos jo etukäteen!

    Sinun
    Huolestunut feministi

    Vaude! Mulla on oma feministi!

    No kaikkihan tietysti lähtee korvien välistä.
    eli pitää spjektoida itsensä armoitettuun pierutilaan. Ja te pikku pallerot funtsitte että: mitä se Kyösti nyt meinaa? No kaikkihan lähtee liikkeelle siitä kun käytte ruokakaupassa, mietitte jo etukäteen ne ruokatarvikkeet mitkä pierettävät teitä eniten(kannattaa tehdä ostoslista). Kaupassa ladotte tavarat ostoskoriin (säästöporsas kannattaa tyhjentää ennen kaupaan lähtöä), antakaa heräteostoksille kaikki valta. Itselläni toimii hyvin kaikki tukeva ruoka suurina annoksina.

    No kun saavutte kotiin niin ette suinkaan laita ruokia jääkaappiin vaan levittelette pitkin lattioita (mieluiten olohuoneeseen sohvan ympärille), sillä syötäväksihän ne on tarkoitettu eikä säilytettäväksi.
    Sitten alkaa supjektointi: Televisio auki, olut pullo auki(suuta varmaan jo kuivaa kovasti), makkara toiseen käteen ja tv-kaukosäädin toiseen käteen. Ottakaa hyvä asento jossa on helppo olla(itselläni toimii makuuasento oikein hyvin). Sitten sitä vaan syödään ja katellaan telkkua kaikessa rauhassa, kaukana julma maailma.
    Oikein onnellinen ja supjektoitunut mielentila, välillä voi ottaa pienet nokkaunet.

    Kun ruuat on syöty ja kaljat juotu niin odotellaan sohvalla lueskelemalla vaikka Aku Ankkaa. Kun pierua rupeaa tulemaan loppu onkin kiinni alapään supistajalihasten ja vatsalihasten yhteistoiminnasta.
    Ja nyt eiku joka feministi harjoittelemaan tulevia koitoksia varten!
    Makoisia pieruhetkiä!....PRÖÖÖÖÖHHH!

    Ethän sinä yksilöinyt lainkaan, miten esittämäni eri laatuiset pörähdykset aikaansaadaan. Höh!

    Annoit lähinnä ns. piereskelyn yleisohjeen.

    Voisitko vielä paneutua asiaan ja opastaa lajin pitkäaikaisena harrastajana meitä amatöörejä seuraavien töräysten tuottamisnikseihin:

    Sorge my darlig. Mutta asia on niin etten voi antaa yksityiskohtaisia neuvoja siihen miten esim. vetelä paska luiskahtaa housuihin, siksi koska ihmiset ovat niin erinlaisia. Voisinhan kyllä kerto miten minä saan aikaan aromikkaan pläjäyksen, joillakin se toimisi joillakin ei. Haluankin että niissä kisoissa kaikki ovat samalla viivalla, joten antamani supjektointi vinkit toimivat kaikille hyvänä lähtökohtana pierukisoihin. UGH! Olen puhunut.

    ps: Nyt kaikki feministit kiirusti sörsseli ostoksille ja täydellä mahalla sitten tutkimaan pierujen syntymistä.

    Äänestä

  • Kyösti kirjoitti:

    Heh heh...älkää huolestuko, kyllä Kyöstillä pierua riittää! Sen sijaan kantaisin huolta muutamasta feministi-kerhon jäsenestä, jotka eivät vieläkään tunnu olevan sinut pierun kanssa. Eivät tunnu ymmärtävän että se on tie onneen ja tasa-arvoon.

    No et todellakaan ole mikään hyvä todiste siitä että piereminen olisi tie sukupuolten väliseen onneen ja tasa-arvoon.
    Piere paremmin.

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    No et todellakaan ole mikään hyvä todiste siitä että piereminen olisi tie sukupuolten väliseen onneen ja tasa-arvoon.
    Piere paremmin.

    Häh? Tarkoitatko että vällilämme on luottamus pula?
    Siis haluatko sinä istua minun kaa sohvalla ja piereskellä vai et?

    Puhu selvästi.

    PRÖÖÖÖÖHHHH !

    Äänestä

  • Kyösti kirjoitti:

    Häh? Tarkoitatko että vällilämme on luottamus pula?
    Siis haluatko sinä istua minun kaa sohvalla ja piereskellä vai et?

    Puhu selvästi.

    PRÖÖÖÖÖHHHH !

    Kyllä minä toistaiseksi tyydyn treenaamaan itekseni.

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    No et todellakaan ole mikään hyvä todiste siitä että piereminen olisi tie sukupuolten väliseen onneen ja tasa-arvoon.
    Piere paremmin.

    Järjestelytoimikunta piti puhelinkokouksen ja päätti luovuttaa nimimerkki Tytsylle ensimmäisen pierudiplomin.

    Perustelut:

    Tytsy on kiitettävän aktiivisesti esiintynyt tässä keskustelussa kirjoittaen iloisia, reippaita ja selkeän pierahtavia kommentteja.

    Näin hän on toiminut kilpailun erinomaisena markkinoijana sekä myynninedistäjänä tällä palstalla.

    Diplomi luovutetaan Tytsylle kilpailutapahtuman yhteydessä.

    Järjestelytoimikunta oli tässä asiassa harvinaisen yksimielinen.

    Äänestä

  • Järjestelytoimikunnan pj. kirjoitti:

    Kiitän kohteliaasti.
    Eihän nyt sentään nainen saa pierusta säikähtää, johan ne äijät siinä tapauksessa ois meidät pierry Saharaan pyörimään jo ajat sitten, jos periksi ois annettu.

    Kiitos vaan. *kumartaa ja niiaa yhtaikaa*

    Äänestä

  • Järjestelytoimikunnan pj. kirjoitti:

    Järjestelytoimikunta piti puhelinkokouksen ja päätti luovuttaa nimimerkki Tytsylle ensimmäisen pierudiplomin.

    Perustelut:

    Tytsy on kiitettävän aktiivisesti esiintynyt tässä keskustelussa kirjoittaen iloisia, reippaita ja selkeän pierahtavia kommentteja.

    Näin hän on toiminut kilpailun erinomaisena markkinoijana sekä myynninedistäjänä tällä palstalla.

    Diplomi luovutetaan Tytsylle kilpailutapahtuman yhteydessä.

    Järjestelytoimikunta oli tässä asiassa harvinaisen yksimielinen.

    Taas se pikku-Kyösti piiloilee eri nimimerkin takana.Oot jo kasvos menettänyt.

    Äänestä

  • tavallinen nainen kirjoitti:

    Taas se pikku-Kyösti piiloilee eri nimimerkin takana.Oot jo kasvos menettänyt.

    Ei tavallinen nainen tällä palstalla viihtyisi. Olet joku kärttyinen lepakko kuitenkin!

    Äänestä

  • Kyösti kirjoitti:

    Vaude! Mulla on oma feministi!

    No kaikkihan tietysti lähtee korvien välistä.
    eli pitää spjektoida itsensä armoitettuun pierutilaan. Ja te pikku pallerot funtsitte että: mitä se Kyösti nyt meinaa? No kaikkihan lähtee liikkeelle siitä kun käytte ruokakaupassa, mietitte jo etukäteen ne ruokatarvikkeet mitkä pierettävät teitä eniten(kannattaa tehdä ostoslista). Kaupassa ladotte tavarat ostoskoriin (säästöporsas kannattaa tyhjentää ennen kaupaan lähtöä), antakaa heräteostoksille kaikki valta. Itselläni toimii hyvin kaikki tukeva ruoka suurina annoksina.

    No kun saavutte kotiin niin ette suinkaan laita ruokia jääkaappiin vaan levittelette pitkin lattioita (mieluiten olohuoneeseen sohvan ympärille), sillä syötäväksihän ne on tarkoitettu eikä säilytettäväksi.
    Sitten alkaa supjektointi: Televisio auki, olut pullo auki(suuta varmaan jo kuivaa kovasti), makkara toiseen käteen ja tv-kaukosäädin toiseen käteen. Ottakaa hyvä asento jossa on helppo olla(itselläni toimii makuuasento oikein hyvin). Sitten sitä vaan syödään ja katellaan telkkua kaikessa rauhassa, kaukana julma maailma.
    Oikein onnellinen ja supjektoitunut mielentila, välillä voi ottaa pienet nokkaunet.

    Kun ruuat on syöty ja kaljat juotu niin odotellaan sohvalla lueskelemalla vaikka Aku Ankkaa. Kun pierua rupeaa tulemaan loppu onkin kiinni alapään supistajalihasten ja vatsalihasten yhteistoiminnasta.
    Ja nyt eiku joka feministi harjoittelemaan tulevia koitoksia varten!
    Makoisia pieruhetkiä!....PRÖÖÖÖÖHHH!

    minä ....tuota oikeastaan naurn tuo oli siten niin hyvin kuvattu täysin sitä uskoen luulen että.. olin unohtanut tuon näkymän kokonaan,

    mies maailmaan
    otan kannanottona vielä tuosta ilta unilleni aiheen, mitä mieltä olen
    feminismistä, MITÄ MIELTÄ OLEN on oikein hyvä ajatus alku ja tätä mitä tarttee, eniten älyn käyttämistä...

    nimittäin sen ei tarvittse tulla/ehtiä valmiiksi tässä yössä elämässä yleensäkään ? ei tarvii.

    yleensä nismit ovat v i h a a n , luokittelua
    mutta ymmärrän että se helpottaa kohtaamaan tietyt säädyllisesti olemassa olon

    älykkyytteen viittaavat puutteeni konsensus oman
    vihani kohteet, summamutikassa tulisi menetettyä móntakin miehen virikkeellistä hermostuttavaa älyämätöntä lotkausta ja tavaksi tulleita toimia

    mutta viestisi oli hyvä, pohjattoman tyylikäs.

    Äänestä

Kilpailujen lääkärikollegio on määrännyt, että jokaisella osallistujalla tulee olla mukanaan laillistetun lääkärin antama ns. tippurivapaatodistus.

Eli kilpailuun ei hyväksytä mukaan feministejä, joilla on voimassaoleva kuppa, tippuri tai klamydia.

Tämä lähinnä siksi, että voimakkaiden ns. alapäähenkäyksien mukaan irtoaa väkisinkin lähimaastossa asustelevia kuppa-, tippuri- ja klamydiaveijareita. Tämä puolestaan häiritsee mm. tuomariston ja katselijoiden yleistä viihtyvyyttä.

Äänestä

Yksi askartelee kuukautisten ja kuukautissuojien parissa, toinen vitsailee luonnollisten suolen toimintojen hykerryttämänä.

Itselleni ei ole tullut mieleenkään naureskella MIESTEN ruumiintoimintojen kustannuksella.

Voisin sanoa, että "erehdyttävästi miestä muistuttavana" feministinä minulla on ns. ritarillisuutta ja hetkellistä naisellista häveliäisyyttäkin niin, että pidättäydyn käsittelemästä mainittuja aiheita missä hyvänsä ja miten hyvänsä.

Äänestä
  • "Voisin sanoa, että "erehdyttävästi miestä muistuttavana" feministinä minulla on ns. ritarillisuutta ja hetkellistä naisellista häveliäisyyttäkin niin, että pidättäydyn käsittelemästä mainittuja aiheita missä hyvänsä ja miten hyvänsä."

    teeskentele. Ole vain oma itsesi.

    Äänestä

  • "Mitä keskustelua "kakkahuumori" edistää?"

    "ALAS MIEHET !!!!!!!!!!!!!!!!!
    Kirjoittanut: Lotta, 19.8.2002 klo 20.17

    Niin siskoseni! Me voitamme miehet kaikessa, ihan kaikessa! Me olemme parempia ihmisiä kuin nuo elukat jotka ovat tuhonneet meidän elämän!"

    "ALAS MIEHET !!!!!!!!!!!!!!!!
    Kirjoittanut: Lotta, 20.8.2002 klo 00.40

    Kun me Naiset otamme ohjat käsiin ei teitä miehiä sen jälkeen paljon naurata! Sitten ME sanelemme ehdot miten eletään!"

    Kopioin kysymyksesi alapuolelle aatesisaresi pari kommenttia toisen avauksen alta.

    Mitä keskustelua moinen paska edistää?

    Äänestä

  • Mieskeskustelija kirjoitti:

    "Mitä keskustelua "kakkahuumori" edistää?"

    "ALAS MIEHET !!!!!!!!!!!!!!!!!
    Kirjoittanut: Lotta, 19.8.2002 klo 20.17

    Niin siskoseni! Me voitamme miehet kaikessa, ihan kaikessa! Me olemme parempia ihmisiä kuin nuo elukat jotka ovat tuhonneet meidän elämän!"

    "ALAS MIEHET !!!!!!!!!!!!!!!!
    Kirjoittanut: Lotta, 20.8.2002 klo 00.40

    Kun me Naiset otamme ohjat käsiin ei teitä miehiä sen jälkeen paljon naurata! Sitten ME sanelemme ehdot miten eletään!"

    Kopioin kysymyksesi alapuolelle aatesisaresi pari kommenttia toisen avauksen alta.

    Mitä keskustelua moinen paska edistää?

    No mutta eihän noissa Lotan kommenteissa mitään ulostusjuttuja ole.
    Vastaava olisi alas naiset, vai?
    EIkös sitäkin ole tällä palstalla aivan sopivasti aika ajoin ja eri sanoin ilmaistu.

    Kyllä minusta on eläimellistä mennä primitiivisten ruuminntoimintojen avulla naisia alasajamaan.

    Ei me niin kevyitä olla että piremällä meidät pois täältä saa.
    Ja kenenkäs kanssa sinä sitten tappelisit?
    Vois tulla aika pitkäksi tapella itekseen.

    Aivan hani! Miehet yleensä luulee ettei naiset pidä piereskelystä. Sehän nyt ei pidä paikkaansa, senhän me kaksi jo tiedämmekkin.
    Koska piereskely on enämpi tunnetason hommaa niin väittäisin että naiset on sillä saralla parempia kuin miehet.
    Nainen osaa arvostaa kunnon kananmunapierua. UUUUJEE!

    Näin viime yönä unta että istuimme kahdestaan minun tahmealla sohvalla, katsoimme toisiimme otimme toisiamme käsistä kiinni, tiputin makkaran pätkän lattialle ja puristin toista rintaasi (se oli pehmeä). Pieraisimme molemmat yhtäaikaa = PRÖÖÖHH! Savu leijaili kivoina kihkuroina ilmassa auringonvalon kivasti taittuessa niihin.

    Voisiko tuo olla joskus todellisuutta kultaseni?

    On se mun toinenkin rinta pehmeä, et vain huomannut sitä kun olit niin keskittynyt pieremiseen.
    Sorry.

    Äänestä

Otetaan veljet mukaan.;)Nehän sen voiton veis.

Äänestä
  • Joo, päästetään niistä ilmat pihalle.

    Äänestä

Kilpailujen palkintolautakunta haluaa arvostaa musikaalisuutta.

Niinpä kilpailuissa on taloudellisesti varsin merkittävä erikoispalkinto sille pierufeministille, joka pystyy piereskelemään KOKONAISUUDESSAAN oman valintansa mukaan jommankumman seuraavista suomalaisista ikivihreistä:

1. Säkkijärven polkka
2. Vesivehmaan jenkka

Sävelkorkeudella ei ole merkitystä.

Lohdutuspalkinnon saa jokainen Ukko Nooan läpipierevä feministi.

Siitä vaan feministit musisoimaan kotioloissa. Palkinto on todellakin tavoittelemisen arvoinen!

Äänestä
  • No noi kappaleet ollaan opeteltu piereen jo kehdossa, ovatko nämä ainoat tuntemasi musiikilliset teokset?

    Äänestä

Varmaankin moni on miettinyt, mistä on syntynyt idea tällaisen Feministien pierukilpailun järjestämiseen.

Niinpä haluan hieman valottaa asiaa. Lähtökohtana meillä oli se kiistaton ja kaikkien (sekä miesten että naisten) myöntämä tosiasia, että

FEMINISMI ON IHAN PERSEESTÄ

No sitten jollekin välähti, että eikös oikein hyvin voitaisi järjestää Feministien pierukilpailu.

Sekä osallistujien edustama aate että pierut tulevat samasta kolosta, niin mikäs sen loistavampaa kuin yhdistää asioita.

JA

Tässä sitä nyt ollaan.

Äänestä
  • Onko teidän järkenne jäänyt lopullisesti viisivuotiaiden tasolle?Eipä kovin valottanut mieskuvaa.

    Äänestä

  • Oletko unohtanut, että naisen alapäästä sinä itsekin olet tullut.

    Äänestä

  • maire kirjoitti:

    Oletko unohtanut, että naisen alapäästä sinä itsekin olet tullut.

    Nyt oot Maire erehtynyt.Minä olen syntynyt naisen synnytyskanavia pikin.....mutta voihan olla että feministit syntyvät sitten sieltä perseestä...niin,onhan feminismikin perseestä...hmmm...olisiko tässä se yhteys...tämähän on ihan tutkimisen arvoinen hypoteesi.

    Äänestä

  • Jorma kirjoitti:

    "mutta voihan olla että feministit syntyvät sitten sieltä perseestä...niin,onhan feminismikin perseestä...hmmm...olisiko tässä se yhteys...tämähän on ihan tutkimisen arvoinen hypoteesi."

    Olet erittäin hienosti päässyt jäljille tässä peruskysymyksessä:

    Mikä erottaa normaalin ihmisen ja feministin toisistaan.

    Nyt kun olet uppoutunut kyseiseen peruskontekstiin, niin kehottaisin sinua jatkamaan reipasta vauhtia tutkimustasi eteenpäin. Olisin melko valmis väittämään, että sinulla on tohtorinhattuun aikaa alle 2 v.

    Onnea matkaan!

    Äänestä

  • Jorma kirjoitti:

    Nyt oot Maire erehtynyt.Minä olen syntynyt naisen synnytyskanavia pikin.....mutta voihan olla että feministit syntyvät sitten sieltä perseestä...niin,onhan feminismikin perseestä...hmmm...olisiko tässä se yhteys...tämähän on ihan tutkimisen arvoinen hypoteesi.

    Suomessa kylläkin käytetään perse-sanaa tarkoittamaan myös naisen synnytyskanavaa, mutta sanotaan sitten että:
    Jorma,poikaseni, sinäkin olet paskan ja kusen välistä tullut!
    Ymmärrätkö nyt paremmin?

    "Jorma,poikaseni, sinäkin olet paskan ja kusen välistä tullut!"

    Tuo ei ole ongelma.

    Pikemminkin ongelmana voidaan pitää sitä, että kyseiset eritteet ovat pesiytyneet valtaosan feministeistä korvien väliin.

    Ja silloin puhutaankin ISOSTA ONGELMASTA yksilötasolla.

    Äänestä

  • maire kirjoitti:

    Suomessa kylläkin käytetään perse-sanaa tarkoittamaan myös naisen synnytyskanavaa, mutta sanotaan sitten että:
    Jorma,poikaseni, sinäkin olet paskan ja kusen välistä tullut!
    Ymmärrätkö nyt paremmin?

    No,jos välttämättä haluat kutsua virtsarakkoasi "kuseksi" ja peräaukkoasi "paskaksi",niin se sopii minulle.Tosin se kertoo jotain Sinusta ihmisenä (tai feministinä,jos niin koet sikamaisuutesi oikeutetummaksi).
    Ja mitä syntymääni tulee,niin edelleen sanoisin ,että olen syntynyt äitini synnytyskanvia pikin,normaalissa synnytyksessä,ilman kusta ja paskaa.Jo noihin aikoihin huolehdittiin synnyttävän naisen suolien tyhjennyksestä,ennen synnytystä.

    Tuo kusen ja paskan välistä tuleminen on muuten Saarikosken Pentin juttu.
    Kun Pentiltä oli kysytty, että mistäs mies tulee, niin se oli vastannu, että kusen ja paskan välistä.

    Ja Sinä ihastuit siihen niin,että otit sen omaan sanavarastoosi,kuin kokien,että tämä se on minua itseäni.En tiedä,mikä on feministin maailma,mutta hiukan kusiselta ja paskaiselta se vaikuttaa,sinun suustasi kuultuna.Ja tätäkin saat lainata vapaasti,syytellen,että joku toinen sen on sanonut ensin,"minulta se vain pääsi suusta"...eiks niin.

    Äänestä

  • Jorma kirjoitti:

    Nyt oot Maire erehtynyt.Minä olen syntynyt naisen synnytyskanavia pikin.....mutta voihan olla että feministit syntyvät sitten sieltä perseestä...niin,onhan feminismikin perseestä...hmmm...olisiko tässä se yhteys...tämähän on ihan tutkimisen arvoinen hypoteesi.

    minä luulen että jossakin on keksitty selitys kun normaalisti
    homo on kuitenkin aika kiva, samoin feministeissä on
    paljoa sitä vikaa että
    ajatellen tasoa millä seksi syntyy. syntyykö lapsi? olen ajatellut tässä tätä
    ihan menee sitten ajattelussa siihen että jos harrastaa sitä
    sopivasti
    lihaksilla
    ni eikö sitä laillaan opeta myös lapsensa tykkäämään ja tuntemaan
    sitä nk.syvällä suihkulähteen ja ilotulituksen
    osaamiseen?

    serkku olis syntyjään apinasta vaan

    hitaasti kehittyvää että hirveetä myös esiosoitus jälkeen jääneen ja hamuavan oraalisen tai anaalisen sekamelska kuhan täytyy.

    Äänestä

Kerropas ensin niistä palkinnoista.

Äänestä
  • pidetään salaisuutena.

    Tämä on sponsoreiden toivomus ja kilpailujen järjestäjät kunnioittavat tätä toivomusta.

    Hyvät ne ovat!

    Äänestä

  • Trööt trööt kirjoitti:

    pidetään salaisuutena.

    Tämä on sponsoreiden toivomus ja kilpailujen järjestäjät kunnioittavat tätä toivomusta.

    Hyvät ne ovat!

    Mitäs se tällainen touhu on ettei palkintoja etukäteen saa tietää.
    Sellaiseen kilpailuun ei tulisi muita kuin Kyösti joka harrastaa piereskelyä ajankulukseen ainoana huvina elämässään.
    Minulla on sellainen tunne, että teillä ei ole mitään palkintoja antaakaan naisille, koska näinhän te vaan aina käytätte naisia hyväksenne pitääksenne hauskaa heidän kustannuksellaan ja teettämällä heillä kaikenlaisia konsteja, mutta tietenkin ilman palkkaa ja palkintoja.
    Sikamaista.

    Tottakai siellä on palkinnot muru!
    Olen kuullut että hyvät palkinnot onkin(luotettava tietolähde). Olethan muistanut kultaseni harjoitella? Sillä voittoonhan me tähdätään vai mitä hani?
    Yeah!

    PRÖÖÖÖHHH !!!

    Älä kiemurtele.
    Sulla ei oo muuten palkintoja ollenkaan.
    Mua et kuule jymäytä, diplomi ei riitä.

    Äänestä

  • Kyösti kirjoitti:

    Tottakai siellä on palkinnot muru!
    Olen kuullut että hyvät palkinnot onkin(luotettava tietolähde). Olethan muistanut kultaseni harjoitella? Sillä voittoonhan me tähdätään vai mitä hani?
    Yeah!

    PRÖÖÖÖHHH !!!

    koka ott sinä

    Äänestä

Meinaan kun se on niin mahoton piereskelijä.

Ja vissiin kai se on feministi, kun siltä ei kotioloissa taho saaja millään suunvuoroa.

Äänestä
  • saat ilmoittaa eukkosi mukaan kilpailuun.

    Antamasi lyhyen kuvauksen perusteella hänestä saattaa pienellä harjoittelulla tulla jopa yksi kilpailun ennakkosuosikeista.

    Pierua näet tuntuu riittävän. Ja se on pääasia.

    Äänestä

  • Järjestelytoimikunnan pj. kirjoitti:

    saat ilmoittaa eukkosi mukaan kilpailuun.

    Antamasi lyhyen kuvauksen perusteella hänestä saattaa pienellä harjoittelulla tulla jopa yksi kilpailun ennakkosuosikeista.

    Pierua näet tuntuu riittävän. Ja se on pääasia.

    Ei kannata.Kyösti tuon kilpailun kuitenkin voittaa kun käy ensin kosmetologilla ja laittaa uuden kesämekkonsa päälleen.

    Äänestä

On se niin väärin, että naisille järjestetään tuollainen kilpailu mahottomin palkinnoin.

Minäkin olen sentäs vuosikaudet naristellu illat pitkät kotosalla eikä puhettakaan mistään kilpailuista ja palkinnoista.

Kyllä meitä miehiä sorretaan kaikessa.

Äänestä
  • Mekko päälle ja mukaan vain.

    Äänestä

Eihän sitä noin hienosta kisasta paljon muutakaan voi sanoa.

Äänestä
  • Niinpä.Miesten putkiaivoista johtuen ovat sekä aktiviteetit ja sanahelinät hieman yksoikosia.

    Äänestä

Haluaisin kohteliaimmin tiedustella kaikilta muilta naisilta kuin feministeiltä, että pierettääkö teitä koskaan?

Mehän kaikki tiedämme, että feministeillä on koko ajan käynnissä voimakas sisäinen kaasuuntuminen ja he ovat sen vuoksi tavattoman kovia piereskelemään.

Mutta miten on asianlaita normaalien naisten kohdalla? Pääseekö koskaan napsu tai tuntuuko edes tarvetta päästää sitä?

Äänestä
  • Täytyy myöntää, että joskus (tosin aniharvoin) hiljaisesti rupsahtaa.

    Mutta minulla on siihen selitys: Lääkäri on todennut minulla olevan laktoosi-impotenssi -vaivaa.
    Ajoittainen rupsahtelu johtuu siitä.

    Äänestä

  • Pierupierupierupieru.........

    Äänestä

  • Asiasta on tehty yliopistollinen tutkimuskin.

    Tulos oli, että naisen pieru olisi seokseltaan tulisempi kuin miehen. Kuitenkin feministiltä otettu testi epäonnistui, koska mittalaitteisto tuhoutui.

    Äänestä

  • Tutkimus kirjoitti:

    Asiasta on tehty yliopistollinen tutkimuskin.

    Tulos oli, että naisen pieru olisi seokseltaan tulisempi kuin miehen. Kuitenkin feministiltä otettu testi epäonnistui, koska mittalaitteisto tuhoutui.

    Siinä näet miten voimakkaita olemme.
    Naisen pieru vaikuttaa todellakin olevan ase, jota miehet juoksee karkuun.

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    Siinä näet miten voimakkaita olemme.
    Naisen pieru vaikuttaa todellakin olevan ase, jota miehet juoksee karkuun.

    Olen tietoinen kyseisen aseen olemassaolosta ja nimenomaan sen vaarallisuudesta.

    Olen pohtinut, että toivottavasti Saddam tai Osama eivät ole kehitelleet siitä asetta itselleen.

    Hehän eivät todennäköisesti noudata kemiallisten aseiden kieltäviä kansainvälisiä sopimuksia kuitenkaan ja voivat käyttää tällaisia epäinhimillisiä keinoja.

    Äänestä

  • sinä lässytät?Onko tullut liikaa aivopesua päähän?

    Äänestä

  • mitäs... kirjoitti:

    sinä lässytät?Onko tullut liikaa aivopesua päähän?

    oi olisi auton lailla vaihto päivät, pää
    nimittäin tässä tulee tarve terapeuttista tasoa kun aikansa ' jotenkin kuluttaa kätevästi menee ihan rapulaiseksi olo henkisenä olemisen käyttämättä jättämättäsenä..
    ajatuksien käsittelyä lisä puuhana kiva' seuraan tätä , nettien tuuletusta
    vaikka sitten sen pahkasian ja muun tasolla. että tulipa syödyksiu

    syö kanaa,.

    Äänestä

avaa hyvin tukkoiset paikat ja on oiva askel onnistuneeseen päivään.

Jokainen kunnon feministi toki tietää tämän sanomattakin.

Äänestä
  • Jos miesparalla on niin tosi huono munkki käynyt, että on saanut muijakseen feministin, niin yksi mahdollisuus on päästää aamulla niin vahva imeläpieru, että itsekin on pyörtymisen rajamailla ja toivoa, että akka olis ees tunnin hiljaa.

    Kokeilkaapa!

    Äänestä

  • Niin juuri, vain feministit tajuavat sanomattakin kaikenlaista.

    Äänestä

  • Kaukainen haave kirjoitti:

    Jos miesparalla on niin tosi huono munkki käynyt, että on saanut muijakseen feministin, niin yksi mahdollisuus on päästää aamulla niin vahva imeläpieru, että itsekin on pyörtymisen rajamailla ja toivoa, että akka olis ees tunnin hiljaa.

    Kokeilkaapa!

    au

    hö

    Äänestä

Kävin tänään Savossa ja havaitsin, että siellä feministit suorastaan repivät kalakukot torikauppiaiden käsistä.

Onhan tunnettu tosiasia, että kalakukko lisää voimakkaasti suolen kaasuuntumista. Niinpä sikäläiset feministit ovat ottaneet tämän laillisen dopingin käyttöönsä aloitettuaan harjoittelun pierukilpailua varten.

Tämä vain pienenä vinkkinä feministeille myös muualla Suomessa.

Äänestä

Kyllä nyt pierettää!

Annanko tulla?

Äänestä
  • ÄLÄ vielä,odota kisoihin,oota vähän,niin mä laitan tulpan sulle.......nnnnooiin,eiks teekki namia siellä...

    Äänestä

  • tulla vaan kysymättä.

    Niin ne muutkin feministit tekevät.

    Äänestä

Vaimoni olisi ehdoton voittaja,on se niin lyömätön piereskelijä.Aamuisin se hyvän huomenen toivotuksen sijaan töräyttää herättyään oikein mojovan pierun ja kehuu vielä,että se lämmittää mukavasti peiton alla.Piereskelyä sitten jatkuu pitkin päivää eri paikoissa ja eri tavoin,todella taidokkaasti.Illalla se sitten heittää vielä hyvänyön toivotukset pierun muodossa tietenkin.Iltapiereskelystä en tykkää,sillä ne jo haisevat saatanan pahalle,vaikka sävellaji on muutoin ihan kohdallaan.

Äänestä
  • Ajattele miten onnellinen mies sinä olet, joka olet löytänyt itsellesi noin sopivan vaimon.

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    Ajattele miten onnellinen mies sinä olet, joka olet löytänyt itsellesi noin sopivan vaimon.

    Enpä tiedä tuosta onnesta.Halusin vain osoittaa millaisia sikoja naiset oikeastaan ovat,oltuaan vakituisessa suhteessa muutaman vuoden.Naisista tulee avioliittoon päästyään piereskeleviä ja kuorsaavia sikoja,jotka syyttävät miestä kaikesta onnettomuudestaan koko loppuelämänsä.
    MIEHET,MIKÄLI ETTE OLE VIELÄ NAIMISISSA,NIIN ÄLKÄÄ IKINÄ EDES MENKÖ.

    Äänestä

No kerrankin on jotain, joka sivuaa meita. Olemme kilpailleet kolmen tyton kommuunissamme jo ainakin vuoden ajan. Parhaat pierut kuulkaa ilrtoaa luomutuotetusta kasvisruoasta. Meista yks on fennovegaani, ja muut ihan tavallisia vegaaneja.
Kukka-Maaria sai kerran kasviscurrysta sellasen ripulin, ettei vessaan kerennyt. Joutui helpottamaan hamppukasviruukkuun. Nyt, kolmen kuukauden jalkeen, ette usko etta ollaan kuulkaa kuun mustalla puolella joka pimu, kun otetaan kunnon blosat. No, oli siina ripulissa osansa orgaanisella porkkanamehullakin.
Muuten harjoittelemme orgaanisella hapankaalilla ja ruisleivalla. Ja perkele, me kylla pierraan porvari-omnivore-poseeraajafeministit nurin koska vaan. Vegaanipieru on puhdas ja karmavapaa.

Äänestä
  • Sinulla on sana hallussasi, mutta aihe on hieman uuvuttava pitemmän päälle.
    Jokohan olisi aika siirtyä toiseen teemaan.
    Mitäs sanot aiheesta:FEMINISMI!

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    Sinulla on sana hallussasi, mutta aihe on hieman uuvuttava pitemmän päälle.
    Jokohan olisi aika siirtyä toiseen teemaan.
    Mitäs sanot aiheesta:FEMINISMI!

    "Jokohan olisi aika siirtyä toiseen teemaan.
    Mitäs sanot aiheesta:FEMINISMI!"

    Mehän tiedämme molemmat, että feministit ovat keskimääräisväestöä huomattavasti kovempia piereskelijöitä, koska höyryjä pitää päästää ulos molemmista päistä.

    Niinpä tällainen asiallinen pierukeskustelu, joka nyt on käynnissä, on sitä FEMINISMIÄ aidoimmillaan.

    En oikein ymmärtänyt kommenttiasi.

    Äänestä

Meillä täällä Lieksassa pienehkö femakkoryhmä on alkanut pierumusisoida.
Yksi ryhmämme jäsenistä on taitava säveltäjä ja hän on säveltänyt nimikkokappaleen jokaiselle muulle femakolle.

Harjoittelemme parhaillaan esityksiä.

Olemme olleet alustavasti yhteydessä suurimpiin musiikkituottajiin ja vastaanotto on ollut lämmin. Varmasti asiamme etenee CD-levyn asteelle heti kun saamme hiottua kappaleet esityskuntoon.

Otimme myös yhteyttä Teostoon ja selvitimme tekijänoikeuskysymyksiä.
Gramex-korvausten kohdalla on vielä pieni tulkintaongelma siitä, että kuuluvatko Gramex-korvaukset teoksen esittävälle feministille vai hänen peräsuolelleen.

Asia ratkennee lähiaikoina.

Meistä kuulette vielä!

Äänestä

Halutaan perustaa tyttöbändi,joka musisoisi piereskelemällä.Bändiin otetaan mahdollisimman laaja skaala eri ikäisiä ja eri kokoisia perseitä,jotta saataisiin mahdollisimman laaja sävelspektri.Kaikki hakemukset huomioidaan ja muistathan liittä hakemukseesi mukaan ääninäytteet.
Pieni rajoitus on...paskahousuja ei kelpuuteta mukaan,ainoastaan puhtaasti pierekelevät tytöt kelpuutetaan mukaan.

Äänestä
  • Oletteko keksineet yhtyeellenne nimee?. Muutama ehdotus: Fartmony Sisters, Furtzende Neubauten, Furtzwerk, Fartalica, Fartgirls,Pieru Normaali, Dire Farts, Gas girls no petrol boys, olishan noita.
    Tie menestykseen on avoin.

    Äänestä

Suomessahan on tapana järjestää erilaisia eksoottisia kilpailuja; kuten eukonkantokisaa, löylyttelyn MM-kilpailua, kusiaispesässä istumisen MM-kisaa jne.

Tähän samaan kategoriaan sopii mielestäni erinomaisen hyvin nyt esillä oleva pierukilpailu. Siinä on mukana vahva suomalainen syke sekä elämän maku (ja haju).

Nostan hattua idean isälle!

Äänestä

Hejssan, siskot ja veikot. Me olemme Kaunaislainen feministiryhma, ja olemme harrastaneet tuota tyovaenluokan vulgaaria huvia, piereskelya jo useamman vuoden.Olemme kuulleet, etta rahvaan suussa elaa uskomus, etta meidan finlandssvenskojen pierut ei muka haise.Jos olisitte haistaneet Gunillan viime taideteoksen "Odeur d' Sherry & Surstromming", niin kylla olistte muuttaneet mielenne just nu. Piereskely on kuitenkin feministisen taidekerhomme laajassa repertuaarissa vain yksi osa. Me voimme pierukilpailussa esittaa poikkitaiteellisen teoksemme "Lucia neidon pierulevitointi Galltraskin ylla". Se suomenruotsalaista laululmaa, piereskelya ja performanssitaidetta feministiseen manifestaatioon.Pieremisiin.

Hej, Hej

Hienopierut

Grankulla

Äänestä
  • On upeaa kuulla, että Suomesta löytyy myöskin ns. hienopiereskelijöitä.

    Hyviä hajuja teille myös jatkossa!

    Äänestä

...kummasta rööristä pörinän pitää kuulua... ja millä se havaitaan... nenälläkö?

nimim: kaksipiippuisella etulyöntiasema

Äänestä

Puhuttaako "äärioikeisto"?

Äärioikeistohan on median antama leimasana
vaikka kyse on oikeammin kansallismielisistä.

Tutustu mielenkiintoiseen Suomen Sisun
keskustelupalstaan

osoitteessa http://www.suomensisu.fi

Aiheina on ollut mm. maahanmuuttajat, pakolaiset,
maahanmuuttopolitiikka, rasismi, suomalaisuus,
kansallismielisyys ja monet yhteiskunnalliset ja
talouspoliittiset aiheet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Trööt trööt kirjoitti:

Helsingin Feministit ry on päättänyt järjestää valtakunnallisen pierukilpailun kaikille feministeille.

Piereskelyähän pidetään yleisesti vain miesten etuoikeutena.
Nyt kuitenkin H.F. ry on todennut, että hyvin suuri osa femisteistä muistuttaa erehdyttävästi miestä. Siitä totuudellisesta havainnosta syntyi ajatus pierukilpailun järjestämisestä.

Kilpailu järjestetään Helsingin työväentalolla 30.9.2002. Alkuerät käynnistyvät klo 9. Paikan päällä kerrotaan kilpailun säännöt. Perussääntö on, että voittajan pitää olla TOSI KOVA PIERIJÄ.

Kilpailussa on huippuhyvät palkinnot.

Sponsoreina ovat mm. Suomen Hippos, Ympäristöministeriö, Helsingin Loka Oy, Suomen kaatopaikkojen yhdysrengas ry ym.

Nyt kaikki feministit harjoittelemaan ja piereskelemään oikein olan takaa.

Tapaamisiin työväentalolla 30.9.!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu