Levitin vasta eilen (23.10.) nurmikolle syyslannoitteen sekä kalkin.
Kalkin voi ilmeisesti levittää milloin vain, mutta entä syyslannoite: olikohan siitä vielä hyötyä vai menikö kaikki hukkaan?
Kalkin voi ilmeisesti levittää milloin vain, mutta entä syyslannoite: olikohan siitä vielä hyötyä vai menikö kaikki hukkaan?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei.
Kalkihan voi levittää maahan mihin vuoden aikann nähden tahansa, vaikka, lumen päälle, kunhan se on tasaisesti levitetty, mutta syyslannos on paras heittää kasveille,nurmikolle yms. elolliselle, elo-, syys kuussa jolloin kasvukautta on hitusen jäljellä ja ksvit ehtivät hyödyntää tästä kaikki ennen lepokautta tarvittavat ravinteet. Toki kun syksy, varsinkin tämä, on näin leuto voi olla mahis että kasvisi ehtivät jotain hivenaineita napata tästä myöhäisestä lannoituksestasi, mutta anna nyt silti pihallesi ensi keväänä kevätlannoitus. Jos olet kaikinnut
kasvisi tänä syksynä niin riittää että annat vain kalkkia ruusuille (ne rakastavat hpanta maata )ja muille kasveille anna sen verran lannosta kuin pussin kyljessä sanotaan.
Hyvää talven odotusta.