Hei!
Olemme asuneet kaksi kerroksisessa omakotilaossamme pari vuotta. Minua ihmetyttää outo ummehtunut haju yläkerran portaikossa.
Talo on siis kaksikerroksinen. Alakerta on vanhempi kuin yläkerta.
Alakerrassa ilma on mielestäni hyvä ja raikas. Yläkertaan mennessä, joskus portaikossa tuntuu ummehtunut haju. Sitä voisi kuvailla sellaiseksi, ettei taloa olisi tuuletettu hetkeen. Ei siis mitenkään pistävän paha tai mädän haju.
Yläkerran huoneissa on ikkunat, joissa on avattava tuuletusluukku. Niitä ei kuitenkaan pidetä auki juuri koskaan. Jokaisessa huoneessa on sitävastoin uudehkot noin 8 cm:n halkaisijan kokoiset tuuletusventtilit, jotka ovat jatkuvasti auki.
Outoa on lisäksi, ettei haju tunnu kuin satunnaisesti. Esimerkiksi nyt, kun sää viileni.
Mitä mieltä olette. Onko vika riittämättömässä ilmastoinnisa (ilma seisoo) vai onko syytä huolestua. Mitään kosteusvaurion merkkejä ei asunnossamme ole. Ja ummehtunut haju on vielä kaukana kaikista vesipisteistä ja lattianrajasta. Vinkkejä?
Olemme asuneet kaksi kerroksisessa omakotilaossamme pari vuotta. Minua ihmetyttää outo ummehtunut haju yläkerran portaikossa.
Talo on siis kaksikerroksinen. Alakerta on vanhempi kuin yläkerta.
Alakerrassa ilma on mielestäni hyvä ja raikas. Yläkertaan mennessä, joskus portaikossa tuntuu ummehtunut haju. Sitä voisi kuvailla sellaiseksi, ettei taloa olisi tuuletettu hetkeen. Ei siis mitenkään pistävän paha tai mädän haju.
Yläkerran huoneissa on ikkunat, joissa on avattava tuuletusluukku. Niitä ei kuitenkaan pidetä auki juuri koskaan. Jokaisessa huoneessa on sitävastoin uudehkot noin 8 cm:n halkaisijan kokoiset tuuletusventtilit, jotka ovat jatkuvasti auki.
Outoa on lisäksi, ettei haju tunnu kuin satunnaisesti. Esimerkiksi nyt, kun sää viileni.
Mitä mieltä olette. Onko vika riittämättömässä ilmastoinnisa (ilma seisoo) vai onko syytä huolestua. Mitään kosteusvaurion merkkejä ei asunnossamme ole. Ja ummehtunut haju on vielä kaukana kaikista vesipisteistä ja lattianrajasta. Vinkkejä?
Vastaukset 20
Vanhimmat
pieru siellä portaikossa!
jos on ummehtuneen tuntuinen on sädiesienien haju. Niitä voi olla eristeissä näkymättömissä. Tilaa homekoira paikallistamaan mistä löytyy.
Saat sitten nukkua yösi rauhassa. Kun talon ostosta on kulunut vasta kaksi vuotta, saat myyjän vielä vastuuseen, jos talosta löytyy piilevä virhe.
Haukkuu mitä haukkuu. Kesällä varsinkin on itiöitä ilma ja sisätilat täynnä, joten koira haukkuu mitä haukkuu.
Huuhaata koko homma. Samaan pääsee, kun toteaa, että kaikki vuonna 80-99 rakennetut talot ovat aina jostain homeessa, varsinkin rivarit
Epäilen, että portaikkonne on tyyppiä "umpiportaikko" ja että sen alla on suljettu tulettumaton tila. Arvasinko oikein? Kun puu on suljetussa tilassa kauan kehittyy siinä kaasuja jotka johtuvat puun luonnollisesta hajoamisesta. Nimitän tätä hajua "antiikkihajuksi" tai "Vintin/Välikaton hajuksi". Itselleni rupeaa pää välittömästi särkemään jos altistan itseni tuolle hajulle. Yleensä piilossa olevat puupinnat ovat vielä käsittelemättömiä. Ennenvanhaan laudat upotettiin sahauksen jälkeen kloorifenoliin säilyvyyden parantamiseksi. Kloorifenolin tarkoituksena oli estää puun sinistymisen ja homehtumisen. Tänä päivänä kloorifenolin käyttö on kielletyä. Haju voi tietenkin johtua tästä myrkystä.
Ei ole umpitila vaan portaiden alle pääsee ryömimällä ja mahtuu istumaan.
Portaat lähtevät siis alakerran eteisestä kiertäen yläkertaan.
Meillä oli sama juttu. Rintamamiestalo ja umpinainen kierreportaikko, joka oli alkuperäinen. Purkasin portaan pois ja purua tuli niin per...sti seiniltä/välipohjasta. Imuroin kaiken ylimääräisen pois ja tein uudet portaat. Haju hävisi. Sieltä portaan ja rungon välistä meillä ainakin se haju tuli, ja tietysti alapohjasta, joka oli osittain auki rossipohjaan. Tein myös uuden lattian portaiden alle. Nyt ei siis enää haise.
Meillä vuoti "kattolyhty" molemmin puolin rakenteisiin ja tuhosi kaiken. Missä kunnossa on katto saumakohdista?
Katon ei kyllä pitäisi vuotaa. On uusi ja tarkastettu. Voisivatko mineraalivillat välipohjassa haista?
Välipohjan villat voi haista. Itsellä omassa talossa lautalattia asennettu suoraan välipohjan villojen päälle. Tuolta välipohjasta tulee "villamainen" haju koko yläkertaan koskapa koneellinen poisto tuntuu raitisilmaventtiileistä huolimatta repivän korvausilmaa tuolta lautalattian ja seinän raosta.
Olin alan asiantuntijaan yhteydessä. Hän oli myös sitä mieltä, että kyseessä on villan haju. Myös meillä villat ovat suoraan vanerin alla, jonka päällä sitten muovimatto.
Tein testin. Lähdimme viikonloppumatkalle. Pistin kaikki mahdolliset räppänät kiinni ja koneellisen ilmastoinnin pois päältä.
Kun tulimme takaisin ei hajusta ollut tietoakaan. Asiantuntija oli sitä mieltä, että juuri koneellinen ilmastointi repii hajua lattiasta. Jos olisi hometta niin viikonlopun umpioinnin olisi käsittääkseni pitänyt aiheuttaa oikean hajupommin meidän asuntoon.
Kyllähän tämä jättää aina arvailua ja epävarmuutta.
Siitähän pääsee helpolla, kun repii yhdestä huoneesta maton irti ja vähän kurkistaa lattian alle...
Meillä kävi myös paikallinen terveystarkastaja toteamassa saman asian noin vuosi sitten. Nyt menossa remppa, jossa nuo raot on tiivistetty ja villa haju on hävinnyt lähes kokonaan.
Meillä oli ainakin villat ihan ok-kunnossa, vaikka olleetkin lattiassa 30 vuotta. Jos välipohjan alapinnassa höyrynsulut kunnossa niin mihinkäs ne tuolla happanisi.
homekoirien tilaamista paikalle, löydät heidät osoitteesta www.homekoirat.com.
Itse tilasin heidät yhden paikan tähden, lopulta selvisi koko karutotuus talosta. Sitä on joka puolella.
Meillä kävi todella kuppaisesti, kun ostajaehdokas tilasi homekoiran kaupan ehtona. Olimme edellisenä päivänä syöneet kinkku-aurajuusto pizzaa ja koira tuli ihan vauhkoksi ja haistoi hometta joka paikasta. Nytpä emme saa taloamme enää myytyä millään, kun maine kiirii pienellä paikkakunnalla! Älä siis koskaan ota homekoiria, ellet ole varma että talossa ei ole minkäänlaista hometta, jonka koira voisi haistaa!
Homekoirat on koulutettu tunnistamaan ja merkkaamaan tiettyjä homelajeja, jotka ne kaikki ovat kosteusvauriomikrobeja.
Homekoirat eivät siis reagoi aurajuustopizzoihin tms.
Katso sivu www.homekoirat.com ja puhu vasta sen jälkeen asiasta.
En tiedä, mitä sekarotuisia piskejä ne oikein kouluttaa. Meillä ainakin todettiin karvaasti, että koiriin ei ole luottamista ja taloa ei saa myytyä ennenkuin 10 vuoden päästä, kun asiat on unohtuneet.
Älä siis missään nimessä päästä homekoiria taloon, jos jääkaapissasi on homejuustoa tai roskiksessa aurajuustopizzan laatikko!!
kymmenenkin vuoden päästä on rikos.
Homekoirat söivät aurajuusto pizzani. Nyt on nälkä :´-(
Älä koskaan ota homekoiria, ellet ole varma että talossa ei ole minkäänlaista pizzaa, jonka koira voisi syödä!
reagoi jos ne on nälkäisiä :D