Kun Norjan lestadiolaisuus hajosi 1900-luvun alussa esikoislestadiolaisiin ja itälestadiolaisiin, jäi kolmanneksi ryhmäksi hajaannuksessa puolueettomaksi jäänyt ryhmä Toomas Paaven johdolla. Myöhemmin August Lundberg otti johdon tuossa tuossa ryhmässä Toomas Paaven kuoleman jälkeen, jolloin ryhmää alettiin kutsua lundbergilaisuudeksi.
Lundbergilaisuus ja August Lundberg toimivat yhteistyössä Lyngenin suunnan kanssa vuoteen 1925 asti, jolloin Lyngenin suunnan johtaja Erik Johnsen riitaantui August Lundbergin kanssa. Lyngenin suunta oli erkaantunut itälestadiolaisuudesta ja vanhoillislestadiolaisuudesta noin vuonna 1910.
Lundbergilaisuus toimi löyhässä yhteistyössä SRK-vanhoillislestadiolaisuuden kanssa aina vuoteen 1960 asti, jolloin lundbergilaiset ryhtyivät yhteistyöhön pappiseriseuran eli elämänsanalaisuuden kanssa.
Vuonna 1962-1963 lundbergilaisten keskuudessa elämänsanalaisuudessa tapahtui hajaannus, kun siitä erkaantui ryhmä saarnaaja Hans Nilssenin johdolla. Myöhemmin Hans Nilssenin ryhmä ryhtyi yhteistyöhön Ruotsin leskisläisten kanssa. Ruotsin leskisläisyys oli saanut alkunsa vuonna 1953-1954 erkaantumalla vanhoillislestadiolaisuudesta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Montako etäpesäkettä tässä Lars Leevin opissa oikein on. Jakaantunut moneen lahkoon. Lahkoja lahkon sisällä.