Nyt kun meillä on esihenkilöitä, tukihenkilöitä jne, ja palomieskin on pelastaja, voisiko Päivämies-lehden nimikin tuoda nykyaikaan. Armeijassa palvelee varushenkilöitä, eduskunnan puhemies tunnetaan puheenjohtajana jne.
Päivämies-lehdelle olisi hyvä löytää sukupuolineutraali nimi. Voisiko uusi nimi olla vaikkapa Päivän työntekijä, päivärenki tai päiväntyöskentelijä? Vai voisiko nimen muuttaa juuriaan myöten. Esimerkiksi vaikkapa Siionin lehti?
Päivämies-lehdelle olisi hyvä löytää sukupuolineutraali nimi. Voisiko uusi nimi olla vaikkapa Päivän työntekijä, päivärenki tai päiväntyöskentelijä? Vai voisiko nimen muuttaa juuriaan myöten. Esimerkiksi vaikkapa Siionin lehti?
Vastaukset 51
Vanhimmat
Eikö se ole niin, että nykyään kaikki menee yli ja sukupuolikummajaisia tulee pitää esillä ja palvoa, niin maailma kai tykkäisi esim lehden nimestä Päivähintti. Tai Päivätransu. Tai jos naispuolista julkipervoa haetaan niin simppelisti päivälesbo tai -lepakko.
Päivähörhö.
Kyseessä on vain lehden nimi, ei virka tai ammatti. Vähän jarrua kuitenkin. Kohta Poikakin vaaditaan henkilöksi. Miten Isän kanssa tulisi menetellä? Poika on Isästä. Poika toteutti Isän tahdon mukaan.
Jos Isän muuttaisi Henkilöksi ja Pojan Lapseksi? Henkilö, Lapsi ja Pyhä Henki?
Sontasiioni! Tosin sillä nimellä tunnettiin Liitto-lehti!
Siemenlinko kuvaisi mainiosti miesten asemaa liikkeessä. noo, ehkä rööriroope toinen vaihtoehtoni. Onko veljet jompikumpi mieluisampi?
RööriRoope viittaa enemmän hoo hoo hooo
Päivähenkilö
nimi sukupuolineutraaliksi=norjan rucous
Kun meillä on ympärillämme näin suuri todistajien pilvi, pankaamme mekin pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä kilpailussa, joka on edessämme.
Siihen aikaa Jeshua oli sapattina kävelemässä viljapellolla, ja hänen oppilaillaan oli nälkä, ja he alkoivat
poimia tähkiä ja syödä niitä.
Mutta kun fariseukset näkivät heidät, he sanoivat hänelle, ”katso, sinun oppilaasi tekevät sellaista, mitä
ei ole luvallista tehdä sapattina”.
Mutta hän sanoi heille, ”ettekö ole lukeneet, mitä David teki, hänelle tuli nälkä, ja niille, jotka olivat
hänen kanssaan?”
Kuinka hän meni sisään Jumalan huoneeseen, ja söi Herran, Jumalan pöydän leipää, sitä, jote ei ollut
luvallista syödä hänelle ja niille, jotka hänen kanssaan olivat, vaan yksin ainoastaan papeille.
Tai ettekö ole lukeneet laista, että papit temppelissä saastuttavat sapattia, ja ovat silti ilman rikosta?
Mutta minä sanon teille, että tässä on suurempi kuin temppeli.
Mutta jos olisitte tienneet, mitä tämä on, ”armoa minä tahdon, enkä uhria”, ette olisi tuominneet näitä,
jotka eivät ole rikkoneet.
Sillä ihmisen poika on sapatin herra.
Ja hänet vietiin yhden miehen luokse, jonka käsi oli kuivettunut, ja he kysyivät häneltä ja sanoivat, että
”onko sapattina luvallista parantaa?” – kuin häntä kiusatakseen.
Mutta hän sanoi heille, ”kuka teidän keskellänne on se mies, jolla on yksi lammas, ja jos se putoaa
kuoppaan sapatin päivänä, hän ei tartu siihen ja nosta sitä ylös?”
Mutta kuinka paljon enemmän onkaan ihminen, kuin lammas! Sen tähden sapattina on luvallista tehdä
sitä, mikä on kaunista.
Sitten hän sanoi tuolle miehelle, ”ojenna kätesi”, ja hän ojensi kätensä, ja se palautui sellaiseksi, kuin oli
toinenkin.
Silloin tuotiin hänelle yksi riivattu, mykkä ja sokea, ja hän paransi hänet, kuten ”mykät ja sokeat,
puhuvat ja näkevät”.
Ja kaikki väkijoukko oli ihmeissään, ja he sanoivat, että ”eikö tämä ole se Davidin poika?”
Mutta kun fariseukset kuulivat, he sanoivat, tämä ei aja riivaajia pois kuin Baal-Zebub’n, demonien pään
kautta.
Mutta Jeshua tiesi heidän suunnitelmansa, ja sanoi heille, ”kaikki kuninkuus, joka jakautuu omaa
sieluaan vastaan, tuhoutuu, ja jokainen talo ja kaupunki, joka jakautuu omaa sieluaan vastaan, ei pysy
pystyssä”.
Ja jos satana ajaa pois satanan, hän on jakautunut omaa sieluaan vastaan. Kuinka hänen
kuningaskuntansa sitten pysyy pystyssä?
Jos minä ajan demoneja pois Baal-Zebub’n kautta, kenen kautta teidän lapsenne ajavat niitä pois?
Tämän tähden he tulevat olemaan teidän tuomarinne.
Tai kuinka kukaan pystyy menemään sisään jonkun voimallisen taloon, ja ryöstää hänen tavaroitaan?
Mutta jos hän ensin sitoo sen voimallisen, ja sitten hän ryöstää hänen talonsa.
Kuka ei ole minun kanssani, hän on minua vastaan, ja kuka ei minun kanssani kokoa, hän hajottamalla
hajottaa.
Tämän tähden minä sanon teille, että kaikki synnit ja pilkat annetaan ihmislapsille anteeksi, mutta joka
pilkkaa sitä henkeä vastaan, sellaisille ihmislapsille ei anneta anteeksi.
Päivähenkilö? Minusta Päivämies on oikein hyvä ja perinteikäs nimi, tosin pitkään se kirjoitettiin Päiwämies.
tai the d day
tai vaan jae
Päivämatkalainen olisi hyvä nimi. Niinhän sitä aina sanotaan että mennään päivän matka kerrallaan.:)
Päivämatkalainen on kuvaava nimi, minunkin mielestä. Aika pitkä kuitenkin, joku tuon tyylinen olisi hyvä.
Päiväkin huono sana kun Jeesus joutui yhden päivän vuoksi ristille.
Yöukkeli.
tekosyyllä laittovat kristityt valehtelee ristiin naulitsemisen syyn paitsi jos ei satu olemaan jeesuksen seuraaja jeesus sanois että heidät on merkitty otsaan tuolla yhdellä merkillä eikä sitä voi ottaa pois
Ja se on tekevä, että kaikki, vähäiset ja suuret, rikkaat ja köyhät, herrat ja palvelijat, heille annetaan merkki oikeisiin käsiin
tai otsiinsa.
Merkki, rushma, on kirjoitukseen viittaava merkki, jokin polttomerkki tai tatuointi, ei tavallinen ’merkki’, jonka perusmuoto
Sana rushma (tai rushuma, rishama) voi viitata muutamaan eri asiaan kontekstista riippuen:
Uskonto ja historia (Mandealaisuus):
Mandealaisuudessa (muinaisessa gnostilaisessa uskonnossa) rushma tai rushuma tarkoittaa rituaalista merkkiä tai siunausliikettä (signing). Se on päivittäinen tai rukouksen yhteydessä tehtävä puhdistautumis- ja siunausrituaali, jossa kasvoja ja kehoa kosketellaan vedellä tietyllä tavalla samalla rukoillen.
voo voi
Mandealaisuudessa tuo rushma (tai rishama) on fyysinen teko: siinä kastetaan oikean käden sormet elävään virran veteen ja piirretään sillä keholle tiettyjä merkkejä samalla kun lausutaan pyhiä rukouksia.
Tämä rituaalinen merkki tehdään kasvoille ja kehon osille kolmessa tai neljässä kohdassa:
* Otsaan (tai nenän ja otsan väliin): Kuvastaa mielen ja ajatusten pyhittämistä.
* Suun ympärille tai korville: Kuvastaa puheen ja kuulemisen pyhittämistä.
* Sydämen tai rinnan kohdalle: Kuvastaa tunteiden ja sisäisen elämän pyhittämistä.
Kyseessä on siis vanha esi-kristillinen ja gnostilainen tapa, jossa ihminen sinetöidään vedellä puhtaaksi ennen rukousta – ikään kuin hengellinen puhtauden ja valon merkki, joka erottaa ihmisen ulkopuolisesta epäpuhtaudesta.
Mandealaisuus (mandeaksi Mandaiuta) on maailman vanhimpia eläviä gnostilaisia uskontoja. Se on Lähi-idästä, tarkemmin sanoen Mesopotamiasta (nykyisen Irakin ja Iranin alueilta Tigris- ja Euphratesjokien varsilta) peräisin oleva suljettu uskonnollinen yhteisö.
Uskonnon keskeisimpiä piirteitä ja opinkappaleita ovat:
* Johannes Kastaja pääprofeettana: Mandealaiset pitävät Johannes Kastajaa (mandeaksi Yahya Yuhanna) historiansa suurimpana profeettana. He eivät tunnusta Jeesusta Jumalan pojana tai messiaana, vaan pitävät häntä (samoin kuin Muhammedia ja Abrahamia) vääränä profeettana tai poikenneena opettajana, mutta Johannes Kastaja ja hänen suorittamansa kaste ovat heille kaiken keskiö.
* Dualismi: Maailma jaetaan Valon valtakuntaan (Nhura) ja Pimeyden valtakuntaan (വരുടെ / Hshuka). Ihminen koostuu ruumiista, sielusta (nishimta) ja hengellisestä olemuksesta, ja elämäntehtävänä on pyrkiä kohti valoa.
* Elävä vesi ja jatkuvat kasteet: Vesi on mandealaisuudessa pyhä elementti. Toisin kuin kristinuskossa, jossa kaste tapahturainansa kerran, mandealaiset kastetaan elävässä virran vedessä (yardna) uudelleen ja uudelleen säännöllisissä rituaaleissa pysyäkseen puhtaina. Temppelit tai kokoontumispaikat (mandi) on aina rakennettava luonnon vesistön äärelle.
* Gnostilaisuus: He uskovat salattuun tietoon (gnosis) pelastuksesta ja sielun matkasta pois materiaalisen maailman vankilasta kohti Valon valtakuntaa ohi planeettojen ja tähtien vartijoiden.
Nykyään mandealaisia on maailmanlaajuisesti vain muutama kymmenen tuhatta. Suurin osa heistä on joutunut pakenemaan kotiseuduiltaan Irakin ja Iranin sotien sekä vainojen vuoksi, ja nykyisin yhteisöjä elää diasporassa esimerkiksi Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Australiassa ja Saksassa.
Mandealaisilla ei pääsääntöisesti ole tatuointeja, eikä heidän uskonnossaan ole mitään tatuointiperinnettä – päinvastoin, kehon puhtaus ja luonnollisuus ovat heille hyvin tärkeitä arvoja.
Itse asiassa mandealaisuuden tiukkojen puhtausmääräysten ja kasteperinteiden vuoksi pysyvät ihomerkinnät tai tatuoinnit eivät kuulu heidän kulttuuriinsa tai uskonnolliseen elämäänsä. Aiemmin puheena ollut rushma (otsalle ja keholle vedellä tehtävä siunausmerkki) tehdään aina puhtaalla vedellä, ja se on täysin väliaikainen rituaalinen ele, ei mikään pysyvä merkki iholla.
eli tietty päivittäinen rituaali ja siihen liittyvä toiminta
pyhittäminen ristiin liirtyvä vakio tapahtuma pyhittyminen tms pedon merkki
Kyllä, mandealaisessa perinteessä rushma (tai rishama) suomennetaan kirjaimellisesti tai tarkoitukseltaan:
* ”Merkki”, ”sinetti” tai ”siunausmerkki”.
Sana juontuu seemiläisistä kielistä (kuten arameasta ja mandean kielestä, joissa samantapaiset sanat tarkoittavat merkitsemistä tai piirtämistä). Kun mandealainen tekee kyseisen rituaalin, kyse on siis sananmukaisesti ”merkin ottamisesta” tai ”itsensä sinetöimisestä” puhtaalla vedellä ennen rukousta.
Mandealaisessa rushma-rituaalissa (kun otsalle, kasvoille ja keholle piirretään merkki vedellä) lausutaan muinaisella mandean kielellä rukouksia, joiden ydin on Valon herran (Hayyi Rabbi) ylistys, puhtauden pyytäminen ja suojelus pimeyden voimilta.
Vaikka kyseessä on pitkä ja tarkka liturgia, sen keskeinen sisältö ja sanoma suomeksi käännettynä on kutakuinkin seuraava:
> "Olen merkitty elävällä vedellä, jonka Suuri Elämä (Hayyi Rabbi) on luonut. Puhtautta olkoon ylläni, ja varjelkoon Valo minua pimeyden ja valheen voimilta."
>
Jokaisen kehonosan (kuten otsan, suun ja sydämen kohdan) merkitsemisen yhteydessä rukoillaan, että kyseinen osa ihmisestä (ajatukset, sanat ja tunteet) pyhitetään ja pidetään puhtaana Valon valtakunnan palveluksessa.
Mandealaisten suhtautuminen Jeesukseen (mandeaksi Mshiha) on poikkeuksellinen, sillä heidän mukaansa hän ei suinkaan ole Jumalan poika tai maailman vapahtaja.
Heidän perinteessään ja pyhissä kirjoissaan (kuten Ginza Rabba) Jeesukseen suhtautuu kriittisesti:
* Valheprofeetta tai eksyttäjä: Mandealaiset pitävät Jeesusta historiallisena henkilönä, mutta katsovat hänen olleen väärä profeetta tai kapinallinen, joka omaksui oppeja oikealta mestarilta (Johannes Kastajalta), mutta vääristen ne. Hänen katsotaan johtaneet ihmisiä harhaan pois aidosta Johannes Kastajan opettamasta kastin ja valon tiestä.
* Mshiha (Messias) hahmona: Mandealaisessa kosmologiassa sanalla Mshiha (joka vastaa messiasta) tarkoitetaan pikemminkin petollista tai kyseenalaista hahmoa, planeettojen ja astrologisten voimien luomaa hallitsijaa, joka kuuluu alempaan, materiaaliseen maailmaan eikä Valon valtakuntaan.
* Johannes Kastajan ylemmyys: Kaikessa korostuu se, että Johannes Kastaja oli aito ja puhdas Valon lähettiläs, kun taas Jeesus oli poikennut tästä linjasta.
Mandealaisuus jakaa tässä mielessä juuret Johannes Kastajan varhaisten seuraajien kanssa, jotka kilpailivat varhaisen kristinuskon kanssa siitä, kuka oli se oikea opettaja – ja siinä missä kristityt nostivat Jeesuksen keskiöön, mandealaiset pitävät kiukkuisen tiukasti kiinni siitä, että ainoa oikea tietäjä oli Johannes.
Kyllä ja ei – historiallinen suhde on pikemminkin yhteinen juuristo ja varhainen vuorovaikutus kuin suora kopiointi.
Kristinuskolla ja mandealaisuudella on Lähi-idässä samoja varhaisia taustoja ja vaikutteita. Molemmat ammentavat samoista 1. vuosisadan alun jordanilaisista ja Mesopotamian baptistisista (kastajien) liikkeistä, joissa vedellä puhdistautuminen, kasteet ja hengelliset merkit olivat keskeisiä.
Tässä on kolme keskeistä näkökulmaa siihen, miten nämä perinteet liittyvät toisiinsa:
1. Yhteinen kasteen ja veden perinne
Sekä varhainen kristinusko että mandealaisuus syntyivät aikana, jolloin erilaiset rituaaliset pesut, kasteet ja vedellä pyhittäminen olivat alueella yleisiä.
* Kristityt ottivat käyttöön kasteen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
* Mandealaiset pitävät kiinni omista toistuvista yardna-kasteistaan, jotka juontavat juurensa suoraan Johannes Kastajan perinteeseen.
2. Sinetöiminen ja merkitseminen
Ajatus ihmisen merkitsemisestä tai "sinetöimisestä" (kuten otsalle tehtävä merkki) on vanha itämainen ja uskonnollinen symboli.
* Kristinuskossa tämä perinne elää kirkollisessa historiassa esimerkiksi konfirmaatiossa tai kasteessa käytettävässä voitelussa (kristamissa), jossa otsaan voidaan piirtää rassin merkki öljyllä osoitukseksi Kristukselle kuulumisesta. Vastaavasti Ilmestyskirjan puhe Jumalan sinetistä otsassa on yhteinen juuristo Vanhan testamentin (Hesekielin) kanssa.
* Mandealaisuudessa vastaava merkki on vedellä tehtävä rushma.
Vaikka molemmissa perinteissä on otsalle tai keholle tehtäviä pyhityksen merkkejä, tutkijat pitävät näitä toisistaan riippumattomina tai samasta laajemmasta ympäristöstä versoneina rinnakkaisina ilmiöinä. Kristityt eivät kopioineet tapaa mandealaisilta (eivätkä heidän tiukat oppiriidankin kohteena olleet historiansa vuoksi pitäneet toisiaan minään esikuvinaan), vaan molemmat ammensivat saman ajan Lähi-idän mystisestä, veden ja kasteen ympärille rakentuneesta uskonnollisesta maaperästä.
elo ilman ristin merkkiä tapahtuma pyhitys ilman mantraa uskomalla jeesukseen puhdistaa kastautumalla säännöllisesti
jalkojen pesulla siis
eli rushma ristiin liirtyvä teko ja siinä lausutaan joku kaava
Tämä onkin todella mielenkiintoinen ja tarkka havainto mandealaisuuden pyhyyskäsityksestä!
Mandealaisuudessa liha ja aineellinen maailma yleensäkin eivät ole lähtökohtaisesti pyhiä tai pelastavia, vaan ne kuuluvat alemman, materiaalisen todellisuuden piiriin – pimeyden ja tähtien/planeettojen hallitsijoiden luomaan vankilaan (kuten gnostilaisuudessa yleensäkin).
Tämä näkyy konkreettisesti kahdessa asiassa:
* Ravinto ja rituaalinen puhtaus (ruokasäännökset):
Mandealaisilla on erittäin tiukat säännökset sen suhteen, mitä he saavat syödä. Esimerkiksi eläimen teurastuksen saa suorittaa vain uskonnollisen tehtävän saanut mandealainen pappi tiettyjen tarkkojen rituaalien mukaisesti, jotta ruoka ylipäätään kelpaa syötettäväksi puhtaalle ihmiselle. Lihasta itsestään tai maallisesta ruuasta ei kuitenkaan haeta hengellistä pyhitystä – päinvastoin, fyysinen keho ja sen tarpeet ovat vain väliaikainen kuori sielulle (nishimta), joka pyrkii kohti Valon valtakuntaa.
* Vastakohta kristilliselle sakramentille:
Toisin kuin kristinuskossa, jossa ehtoollisessa syödään Kristuksen ruumista (lihaa) ja juodaan hänen verensä sakramentaalisena pyhityksenä, mandealaisuudessa ei ole mitään vastaavaa. Heille pyhyys ei siirry lihan tai aineellisten elementtien kautta samalla tavalla; ainoa aidosti puhdistava ja pyhittävä elementti on elävä vesi (yardna) ja Valon sanan (rukousten) tunteminen.
Liha ja materia ovat mandealaisessa maailmankuvassa katoavia ja tahrautuvia, minkä vuoksi ihminen tarvitsee jatkuvasti uusia vesikasteita ja rushma-puhdistuksia pitääkseen sielunsa puhtaana aineellisen maailman saastalta.
Lihan pyhityksen oppi kuuluu ennen kaikkea kristinuskoon – erityisesti sen perinteisempään ja sakramentaaliseen siipeen (kuten katolisuuteen, ortodoksisuuteen ja luterilaisuuteen) sekä moniin helluntailais-karismaattisiin herätysliikkeisiin.
Kristinuskossa lihan pyhitys perustuu siihen, että Jumala loi aineellisen maailman ja ihmisen ruumiin hyväksi, ja Jeesus tuli lihan kautta (inkarnaatio: Sana tuli lihaksi).
Kristillisessä teologiassa tämä näkyy kahdella keskeisellä tavalla:
* Ruumiin ylösnousemus ja arvo:
Toisin kuin puhtaassa gnostilaisuudessa (jossa aine ja ruumis nähtiin pelkkänä pahana vankilana), kristinuskossa ihminen on kokonaisuus: ruumis, sielu ja henki. Raamatun mukaan ruumis on Pyhän Hengen temppeli (1. Kor. 6:19), ja uskovien ruumiit herätetään kerran kuolleista. Ruumis ei siis ole vain hylättävä kuori.
* Sakramentit ja lihan kautta vaikuttava armo:
Kristinuskossa Jumala kohtaa ihmisen fyysisten, aineellisten elementtien kautta:
* Kasteessa käytetään tavallista vettä.
* Ehtoollisessa nautitaan leipää ja viiniä, jotka ovat Kristuksen ruumis ja veri.
* Jumalan armo ja pyhitys uluttuvat siis konkreettisesti myös ihmisen fyysiseen olemukseen ("lihaan") ja arkeen.
Tiivistettynä: siinä missä gnostilaiset ja mandealaiset pitävät fyysistä lihaa ja aineellista maailmaa puhtaana sidoksena, josta pitää puhdistautua eroon, kristinusko opettaa lihan lunastusta ja pyhittämistä – sitä, että Jumala lunastaa myös ihmisen ruumiillisen elämän.
Mutta synti on se kuoleman piikki, ja synnin voima on se kirjoitettu sana.
Nopeasti kuin silmänräpäys, sen viimeisen pasuunan kutsuessa, ja kuolleet nousevat ilman turmelusta, ja
me tulemme muuttumaan.
🤕💀
Päivämies on journalistisesti miinus merkkinen. Se ei pysty neutraaliin asioiden käsittelyyn. Se on aina kulloinkin vallassa olevien kaksipluspikkujalkaisten "me emme halua" - tuuttaus laystake
Se on oikein hyvä maailmasta erotettujen kristittyjen lehti. Maailmaan mukautuneelle, maailmallisille ja synnillisille himoille antautuneelle hengettömälle ihmiselle yleiseen mielipiteeseen mukautuminen näyttäytyy helposti "neutraalina" asioiden käsittelynä, mutta kokemus johtuu vain tehokkaasta aivopesusta. Onhan se varmasti vanhalle ihmiselle mieluisaa tuntea rinnassaan kuumaa leiskuntaa silmän synnein, mutta ahtaasta portista sisään käynyt kaidan tien kulkija on naulinnut lihansa yhdessä Kristuksen kanssa kuolemaan. Himojen kuolettaminen hengen voimalla on itse asiassa oikeaa vapautta - vapautta synnistä.
Aikalailla tekopyhää ulkoaopeteltua päälleliimattua yhdentekevää elävään uskoon kuulumatonta litaniaa ulostat.
Juuri tuollaisia fraaseja armonvarkaat suoltivat Laestadiuksen aikaankin heränneistä ja armoitetuista kristityistä. Rietas on kääntänyt armonvarkaiden silmät nurin, etteivät he kykene näkemään kaitaa tietä elämään, vaan maailman lavean tien armonvarkaat uskovat vievän taivaaseen. Vaan ei ole tunto herännyt niillä, jotka taistelevat maailman ihmisten fraasein elävää kristillisyyttä vastaan.
Puppugeneraattori pulputtaa ripulipaskaa......vaan toisin on elävä usko joka perustuu Raamattuun ja vain siihen eika päivämieheen. Uskossa on aina terve perustus.
Aatamin kaulin tai Hupijutut minä tahtoisin lehden nimeksi.