Ihmiset, joilla ei ole totuuden täsmällistä tuntemusta, voivat typerästi luulla Jumalan hyväksyvän heidän palvontansa. Jotkut menevät julkeudessaan jopa niin pitkälle, että kuvittelevat kaikkien uskontojen johtavan Jumalan luo. Nämä väitteet eivät suoraan sanottuna pidä paikkaansa.
Jehova Jumala hyväksyy vain yhdenlaisen palvonnan: puhtaan palvonnan, jota voi tehdä vain hänen järjestönsä kautta. Jehovan järjestö on maailmankaikkeuden mahtavimman organisaation maanpäällinen, ihmisille näkyvä osa. Sen johtaja on itse taivaallinen kuningas Jeesus Kristus, joka on hallinnut näkymättömänä vuodesta 1914 lähtien ja tulee kukistamaan kaiken vallan ja mahdin. Erityisesti hän ja hänen taivaalliset sotajoukkonsa tulevat teloittamaan jokaisen, joka ei suostu tottelemaan Jehovan järjestöä ja sen hallintoelintä.
Jehovan palvelijat eivät seuraa ketään ihmistä. Toisin kuin kirkoilla ja kulteilla, heillä ei ole ihmisjohtajia. Hallintoelimen jäsenet kuitenkin ottavat johdon Jumalan kansan keskuudessa, koska itse Jeesus Kristus on asettanut heidät uskolliseksi ja ymmärtäväiseksi orjaksi, josta jo maanpäällisen tehtävänsä aikana puhui. Hallintoelimen jäsenten suloiset huulet ja puhdas kieli muotoilevat totuuden sanoja, joiden tinkimätön noudattaminen on ainoa mahdollisuutesi pelastua tulevasta tottelemattoman ihmiskunnan joukkotuhosta.
Sinun tulee levittää hallintoelimen sanomaa uskollisesti, käydä kokouksissa ja lahjoittaa järjestölle rahaa säännöllisesti. Et varmastikaan halua olla Korahin tai Juudaksen kaltainen, jotka vastustivat Jehovan näkyvää järjestöä ja kohtasivat tuhonsa? Etkä varmastikaan halua olla Ananiaan tai Safiran kaltainen, jotka yrittivät pimittää osan varoistaan Jehovan pyhältä hengeltä ja kohtasivat kuolemansa? Jehova kyllä tietää, jos sinulla olisi varaa tehdä enemmän tai lahjoittaa enemmän, mutta kelvottoman, laiskan asenteesi takia et anna Jehovalle kaikkein parastasi, työsi ja omaisuutesi ensi hedelmää!
Ota nyt luja ote elämään ja ryhdy välittömästi tottelemaan Jehovan todistajien hallintoelintä! Sinulla on täysi oikeus kieltäytyä tästä, mutta tällöin rankaiset itse itseäsi ja aiheutat oman kuolemasi harmagedonissa ilman ylösnousemustoivoa paratiisiin. Kukaan ei kuitenkaan pakota sinua ottamaan elämän vettä ilmaiseksi Jehovan todistajien hallintoelimeltä, vaan valinta on sinun. Olet kuitenkin valinnastasi vastuussa kaikkivaltiaan Jehova Jumalan edessä.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuulostaa trollilta mutta iankaikkinen olemattomuus houkuttaa.
😊😊😊😊😊
"Hallintoelimen jäsenten suloiset huulet ja puhdas kieli"
Kyllä se taitaa rölli olla.
Room. 10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut
Herra = yksi Jumalan nimistä Raamatussa
JT:lla ei ole mitään mahiksia,koska heidät tuhotaan jo suuren babylonin tuhossa.
Näinhän se menee 😅
Koskaan emme saa tietää, onko jumalaa helvettiä taikka paratiisia olemassa. Saarnaajat yrittävät pitää luuloa yllä ainoastaan reilun kolehdin toivossa.
jehovat ovat vain perseestä koko jenkki hölinä.He eivät ilmeisesti halua taivaaseen kun tie käy Yeshua kautta?
Menkää sitten islamin jepen tuliin.
Tuon pellen aloituksessa paras kohta oli tuo ”Toisin kuin kirkoilla ja kulteilla, heillä ei ole ihmisjohtajia.” Ja perään kerrotaan kuinka hallintoelimen totteleminen on pakollista 🤣
Kukaan ei pelastu teiollaan. Se on Jumalan armo.
Jos joku tuntee sydämessään itsensä liian huonoksi,
niin muistakaa että Jumalan rakkaus on sitä suurempi
eikä tule pelätä.
Karmea aloitus. Evankeliumin häpäisemistä.