Toisen kesälomaviikon alussa päivärytmini ei ollut vielä niin muuttunut kuin olisi kuvitellut. Heräsin aamulla ennen seitsemää ja päivän luvatessa lämpöä ja Aurinkoa ajattelin ottaa siitä kaiken hyödyn irti. Siispä ylös, liikkeelle ja kaupungille! Aamuisessa Helsingissä ruuhkatkaan eivät ole kesällä sitä mitä ne syksyn loskakausina ovat, tai silloin ne ainakin tuntuvat paljon pahemmilta. Kulkeuduin kävellessäni Hakaniemen torille missä kaikki kojut eivät vielä olleet edes valmiina saatikka avoinna. Ensimmäisessä marjanmyyntikojussa oli jotakin mikä veti huomioni puoleensa. Katselin kiilteleviä kotimaisia mansikoita ja etenkin niitä järjestelevää, arviolta neliviitosta rouvaa. Kuin tuntien tutkivan katseeni hän nosti päätään ja loi minuun arvioivan katseen joka suli pian kujeilevaksi hymyksi.
Tuntui kuin olisimme arvioineet toisiamme, eikä tarkoituksena olisi ollenkaan marjakauppa. "Hyvää huomenta ja tervetuloa maistamaan meidän herkkuja!" lausui myyjätär. Hänellä oli lyhyet punertavat hiukset, nauravat silmät, hieman kaksoisleukaa ja aivan lähelle kävellessäni näin tiskin toiselle puolelle; farkkushortsit ja ylöspäin mentäessä musta neliöaukkoinen t-paita ja runsaat rinnat. Rouva seurasi katsettani ja katseli itseään alhaalta ylös asti katsoen sitten minuun alta kulmien "Kotimaisia mansikoita tarjolla, siis, neljä euroa litra!" Mieleeni juolahti vastoin tapojani hieman koetella naista "Mansikoita, olisiko teillä jotakin muuta herkkua mitä maistaa?" Rouva poimi käteensä yhden mansikan ja asetti sen huulilleen kääntäen profiilinsa minuun päin. Hän nuolaisi mansikan kärkeä hitaasti ja nappasi sitten heloittavanpunaisen kypsän marjan suuhunsa kääntyen jälleen minuun päin. "Mmm.. Mutta oikein makeita ja tuoreita nämä ovatkin - maistakaa olkaa hyvä!" Myyjätär kumartui ylitse leveän tiskinsä ojentaen minulle marjaa maistettavaksi. Kumarruin vastaanottamaan mansikan suullani ja loin samalla katseen houkuttelevasti avautuneeseen kaula-aukkoon. "Mmm.. Eikö olekin maukasta?" rouva kysyi minun poimittuani ja pureskeltuani marjan. "Kyllä, voisinkin ottaa... ainakin näitä -litran verran." sanoin ja myyjätär otti kätensä tukevilta lanteiltaan ja poimi kauhalla paperipussiin mansikoita pyydetyn määrän. "Saisiko olla vielä jotakin muuta?" kysyi hän. "Kyllä, tulisitteko kanssani kahville tuohon parin kojun päähän?" Rouva vaihtoi jalkaa ja naputteli etusormeaan huulillaan pohtien ehdotustani. "Kyllä minulle kahvittelu sopisi, vaikka nyt ei päivä vielä olekaan. Aamukahvit, siis!"
Sitten hän kääntyi ja huikkasi olkansa ylitse "Sanna, minä lähden tästä hetkeksi, tuletko katsomaan tänne jos tulee asiakkaita!" Näkyville tuli kojun takakankaan lomasta noin 18-vuotias vaalea tyttö. Hänellä oli vaaleat, olkapäämittaiset hiukset, pitkähkö nenä ja ovaalinmuotoiset puhtaat kasvot. Yllään hänellä oli valkoinen hihaton toppi joka on eduksi nuorille pystyille rinnoille ja maastokuvioiset shortsit. "Joo, äiti, selvä juttu." neito sanoi ja katsahti minuun kysyvästi. Lähdimme myyjättären kanssa kohti torikahvilaa ja siinä kävellessämme hän esitteli itsensä Paulaksi "Tämä marjanmyynti on kausiluontoista hommaa, Kirkkonummella me asumme, tästä on lyhyt matka meille." Poimimme kahvit ja voisarvet ja asetuimme kojun ulkopuolella olevaan pöytään jutustelemaan. Pian sain selville että Paula oli leskirouva, ja todella sangen iloinen sellainen. Hänellä oli kaksi täysikäistä tytärtä jotka molemmat kuitenkin vielä asuivat kotona. Vanhemman, 19-vuotiaan Sannan olinkin jo nähnyt. "Siinä on hyvä tyttö, kiltti ja kunnollinen. Hän haki Helsingin yliopistoon nyt toista kertaa ja on niin hirmuisesti lukenut että varmaan tällä kertaa pääseekin. Hän jätti väliin kaikki riennot ja istui pääsykoekirjojen kanssa joka päivä oikeastaan koko kevään eikä lähtenyt ulos kuin lenkille vaikka kaverit vielä häntä jaksoivatkin hakea." Kahvit olivat tyhjentyneet ja lyhyen elämänkerran olimme ehtineet jo itsestämme kertoakin. Mittailin vastapäätäni istuvaa Paulaa katseellani ihaillen tukevia reisiä ja käsivarsiaan. Auringon paistaessa Paulan takaa hänen kasvoillaan olevat pienet ihokarvat muodostivat kultaisen sädekehän. "Toisesta tytöstä, Leenasta on ehkä ollut toisenlaista huolta, minusta tuntuu että häntä ei oikein kiinnosta suunnitella mitään tulevan varalta. Hän vain käy ulkona kylillä ja roikkuu poikien kanssa" tämä sai Paulan hetkeksi vaikenemaan kunnes hän jatkoi "mutta toisaalta se on normaalia ja menee kyllä ohi, Sannasta minä olisin tietyllä tapaa enemmän huolissani sillä elämä on sen rohkean elämisen ja järkevän suunnittelun sotkuinen summa.
Minusta tuntuu että hän vain suunnittelee ja unohtaa sen elämisen kokonaan. Eihän hänellä poikakaveriakaan ole minun tietääkseni ollut, varmaan kolmeen vuoteen!" Paula vaihtoi jalkaa istuessaan asettaen jalat rinnakkain, istuen miesten tapaan ja suoristi selkänsä. "Minä näin kyllä mikä sinulla oli mielessä, ja normaalioloissa suostuisinkin." Hienoa, ajattelin, tuhannen pakit -mutta sainpahan jutella mukavia ainakin. "Mutta
Tuntui kuin olisimme arvioineet toisiamme, eikä tarkoituksena olisi ollenkaan marjakauppa. "Hyvää huomenta ja tervetuloa maistamaan meidän herkkuja!" lausui myyjätär. Hänellä oli lyhyet punertavat hiukset, nauravat silmät, hieman kaksoisleukaa ja aivan lähelle kävellessäni näin tiskin toiselle puolelle; farkkushortsit ja ylöspäin mentäessä musta neliöaukkoinen t-paita ja runsaat rinnat. Rouva seurasi katsettani ja katseli itseään alhaalta ylös asti katsoen sitten minuun alta kulmien "Kotimaisia mansikoita tarjolla, siis, neljä euroa litra!" Mieleeni juolahti vastoin tapojani hieman koetella naista "Mansikoita, olisiko teillä jotakin muuta herkkua mitä maistaa?" Rouva poimi käteensä yhden mansikan ja asetti sen huulilleen kääntäen profiilinsa minuun päin. Hän nuolaisi mansikan kärkeä hitaasti ja nappasi sitten heloittavanpunaisen kypsän marjan suuhunsa kääntyen jälleen minuun päin. "Mmm.. Mutta oikein makeita ja tuoreita nämä ovatkin - maistakaa olkaa hyvä!" Myyjätär kumartui ylitse leveän tiskinsä ojentaen minulle marjaa maistettavaksi. Kumarruin vastaanottamaan mansikan suullani ja loin samalla katseen houkuttelevasti avautuneeseen kaula-aukkoon. "Mmm.. Eikö olekin maukasta?" rouva kysyi minun poimittuani ja pureskeltuani marjan. "Kyllä, voisinkin ottaa... ainakin näitä -litran verran." sanoin ja myyjätär otti kätensä tukevilta lanteiltaan ja poimi kauhalla paperipussiin mansikoita pyydetyn määrän. "Saisiko olla vielä jotakin muuta?" kysyi hän. "Kyllä, tulisitteko kanssani kahville tuohon parin kojun päähän?" Rouva vaihtoi jalkaa ja naputteli etusormeaan huulillaan pohtien ehdotustani. "Kyllä minulle kahvittelu sopisi, vaikka nyt ei päivä vielä olekaan. Aamukahvit, siis!"
Sitten hän kääntyi ja huikkasi olkansa ylitse "Sanna, minä lähden tästä hetkeksi, tuletko katsomaan tänne jos tulee asiakkaita!" Näkyville tuli kojun takakankaan lomasta noin 18-vuotias vaalea tyttö. Hänellä oli vaaleat, olkapäämittaiset hiukset, pitkähkö nenä ja ovaalinmuotoiset puhtaat kasvot. Yllään hänellä oli valkoinen hihaton toppi joka on eduksi nuorille pystyille rinnoille ja maastokuvioiset shortsit. "Joo, äiti, selvä juttu." neito sanoi ja katsahti minuun kysyvästi. Lähdimme myyjättären kanssa kohti torikahvilaa ja siinä kävellessämme hän esitteli itsensä Paulaksi "Tämä marjanmyynti on kausiluontoista hommaa, Kirkkonummella me asumme, tästä on lyhyt matka meille." Poimimme kahvit ja voisarvet ja asetuimme kojun ulkopuolella olevaan pöytään jutustelemaan. Pian sain selville että Paula oli leskirouva, ja todella sangen iloinen sellainen. Hänellä oli kaksi täysikäistä tytärtä jotka molemmat kuitenkin vielä asuivat kotona. Vanhemman, 19-vuotiaan Sannan olinkin jo nähnyt. "Siinä on hyvä tyttö, kiltti ja kunnollinen. Hän haki Helsingin yliopistoon nyt toista kertaa ja on niin hirmuisesti lukenut että varmaan tällä kertaa pääseekin. Hän jätti väliin kaikki riennot ja istui pääsykoekirjojen kanssa joka päivä oikeastaan koko kevään eikä lähtenyt ulos kuin lenkille vaikka kaverit vielä häntä jaksoivatkin hakea." Kahvit olivat tyhjentyneet ja lyhyen elämänkerran olimme ehtineet jo itsestämme kertoakin. Mittailin vastapäätäni istuvaa Paulaa katseellani ihaillen tukevia reisiä ja käsivarsiaan. Auringon paistaessa Paulan takaa hänen kasvoillaan olevat pienet ihokarvat muodostivat kultaisen sädekehän. "Toisesta tytöstä, Leenasta on ehkä ollut toisenlaista huolta, minusta tuntuu että häntä ei oikein kiinnosta suunnitella mitään tulevan varalta. Hän vain käy ulkona kylillä ja roikkuu poikien kanssa" tämä sai Paulan hetkeksi vaikenemaan kunnes hän jatkoi "mutta toisaalta se on normaalia ja menee kyllä ohi, Sannasta minä olisin tietyllä tapaa enemmän huolissani sillä elämä on sen rohkean elämisen ja järkevän suunnittelun sotkuinen summa.
Minusta tuntuu että hän vain suunnittelee ja unohtaa sen elämisen kokonaan. Eihän hänellä poikakaveriakaan ole minun tietääkseni ollut, varmaan kolmeen vuoteen!" Paula vaihtoi jalkaa istuessaan asettaen jalat rinnakkain, istuen miesten tapaan ja suoristi selkänsä. "Minä näin kyllä mikä sinulla oli mielessä, ja normaalioloissa suostuisinkin." Hienoa, ajattelin, tuhannen pakit -mutta sainpahan jutella mukavia ainakin. "Mutta
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.