Kukaan ei tiedä kaikkea, kaikki me teemme virheitä ja ihminen on junalan edessä syntinen.... sen voin kuitenkin kertoa sisäpiirin pojkkana että helenius OLISI VOITTANUT duhaupasin ja tiesi sen, mutta hän oli vahinkona lyönyt vetoa hurjan summan duhaupasin puolesta ja vielä tyrmäyksellä. Niillä rahoilla perustettiin lastenkoti Föglöhön ja toinen jaosto Bromarviin.
Viron Kalev-areenalla tullaan näkemään itsenäisen Viron historian tiukin nyrkkeilyottelu. Självstgåndighetet. Itsenäisyys. Asia jota Ahvenanmaalla ei ole. Siksi on itsetunto ja ottelukunto heikko. Heleniusta varten kehäköydet on ekstra vahvat joten ne eivät katkea kun niihin nojailee. Tulee aivan huikea kamppailu itsenäistä ja demokraattista Valko-Venäjää edustavan Jurrin ja Suomen siirtomaata edustavan Robertin välille.
Jurri Bihoutseu on voittanut mm. kaupungin kovin portsari kisan Minskissä kahdesti ja hänet on valittu myös miss Belarus kisoissa toiseksi perintöprinsessaksi kuten herr direktör manager Sundman on julkisuudessa kertonut. Eli ei kyseessä mikää turha mies ole, vaan meritoitunut kova ottelija. Niin ja on Jurri joskus myös nyrkkeillyt. Valko-Venäjän urho ei suostunut ottelemaan Ålandiassa koska siellä sekä naiset että miehet ovat kaikki yhtä rumia ja kaikki bara fiskar och potatis sips kokar och ingen knullar. Paitsi serkukset vaan toisiaan.
Nyt kun Pera Keita on Helgen nurkassa niin mikään mahti maailmassa ei voi riistää häneltä Ebun ja Pohjois-Kalotin ja Jyllannin mestaruusvöitä eikä Paavo Pesusieni reppua. Seuraavaksi metsästetään Superweight Baltic Meisterschaft vyö tammenlehvin 17. ensi kuuta tallinnassa. Sitten Latvian heavyweight lightbeer belt ja dressmann leather belt. Portit on auki, maailmanvalloitus alkaa. Panzerwagen blitz krieg taktiikalla hakataan kaikkista itäblokin taksikuskeista ja portsareista pistevoitto. Pera psyykkaa ja Kale pyytää apua korkeammilta voimilta....Mikä voisi mennä pieleen?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.