Tältä näyttää laillistettu syrjintä Suomessa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
PolitiikkaTalous
04.11.2026 |14:51

Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Kaupunki siis päättää käyttää tuhansia tamperelaisilta pakolla kerättyjä veroeuroja siihen, että yksityisiä yrityksiä ohjataan työllistämään ennemmin ulkomaalaisia kuin suomalaisia. Sairasta. Millainen maa tekee näin omilleen? Millainen maa edes sallii omiaan kohdeltavan näin lain edessä, Joakim Vigelius kysyy viestipalvelu X:ssä.

– Kun SDP-johtoinen Tampere tarjoaa ulkomaalaiselle työttömälle tuhansien eurojen tuen työllistymiseen, silloin yhtä suositaan ja samalla toista, suomalaista, sorsitaan, Vigelius toteaa.

Vastaavanlaisia kokeiluja on tehty aiemmin Lappeenrannassa sekä valmisteltu tai pilotoitu myös Helsingissä, Turussa ja Joensuussa. Esimerkiksi Turun 3 000-5 000 euron ”KV-setelin” yhtenä ehtona on erikseen kirjattu, että ”työnhakija ei voi olla Suomen kansalainen”.
Ulkomaalaisten erityiskohtelu kiellettävä

Vaikka eri kaupungeissa on tukimuotoja myös suomalaisille työttömille, Vigeliuksen mukaan suomalaisen tukijärjestelmän ei tulisi tarjota vain ulkomaalaisille tarkoitettuja ja kiintiöityjä tukia.

Hänen mukaansa etenkin opiskelijamaahanmuutto Euroopan ulkopuolelta on moninkertaistunut Suomessa Sanna Marinin hallituksen vuonna 2022 toteuttaman uudistuksen myötä ja on kestämätöntä, että sen ongelmia paikataan yhtäältä Kelan etuuksin ja toisaalta verorahoitteisin rekrytointituin.

Vigeliuksen mukaan tällainen ulkomaalaisten työmarkkina-asemaa suosiva erityiskohtelu tulisi estää lainsäädännön tasolla.

– Koska kaikkien kuntien ja kaupunkien valtuutetut eivät pidä suomalaisten puolta, nämä suomalaisia syrjivät ”rekrytuet” ja ”kansainvälisyyssetelit” tulisi kieltää eduskunnassa lain tasolla. Suomalainen ei voi olla toisen luokan kansalainen omassa maassaan, Vigelius toteaa.

Tältä näyttää laillistettu syrjintä Suomessa. Tampereen kaupunki on päättänyt maksaa yrityksille 3000 euron rekrytukia, mutta vain ulkomaalaisten palkkaamiseen.

Luit oikein. Tukeen ei ole oikeutettu suomalainen opiskelija eikä suomalainen työtön. Vastaavia suomalaisia syrjiviä… pic.twitter.com/X6aXrICDrw
— Joakim Vigelius (@joakimvigelius) November 3, 2026

Suomen Uutiset
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mikä maa ajaisi suomalaisten etua kun Suomen valtiosta ei ole siihen, Suomi ajaa kaikkien muiden etuja, paitsi suomalaisten :/ FU Finland!!

Äänestä

Vigelius on huolissaan omasta työllistymisestään ensi keväänä tapahtuvan eduskunnasta putoamisensa jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
PolitiikkaTalous
04.11.2026 |14:51

Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Kaupunki siis päättää käyttää tuhansia tamperelaisilta pakolla kerättyjä veroeuroja siihen, että yksityisiä yrityksiä ohjataan työllistämään ennemmin ulkomaalaisia kuin suomalaisia. Sairasta. Millainen maa tekee näin omilleen? Millainen maa edes sallii omiaan kohdeltavan näin lain edessä, Joakim Vigelius kysyy viestipalvelu X:ssä.

– Kun SDP-johtoinen Tampere tarjoaa ulkomaalaiselle työttömälle tuhansien eurojen tuen työllistymiseen, silloin yhtä suositaan ja samalla toista, suomalaista, sorsitaan, Vigelius toteaa.

Vastaavanlaisia kokeiluja on tehty aiemmin Lappeenrannassa sekä valmisteltu tai pilotoitu myös Helsingissä, Turussa ja Joensuussa. Esimerkiksi Turun 3 000-5 000 euron ”KV-setelin” yhtenä ehtona on erikseen kirjattu, että ”työnhakija ei voi olla Suomen kansalainen”.
Ulkomaalaisten erityiskohtelu kiellettävä

Vaikka eri kaupungeissa on tukimuotoja myös suomalaisille työttömille, Vigeliuksen mukaan suomalaisen tukijärjestelmän ei tulisi tarjota vain ulkomaalaisille tarkoitettuja ja kiintiöityjä tukia.

Hänen mukaansa etenkin opiskelijamaahanmuutto Euroopan ulkopuolelta on moninkertaistunut Suomessa Sanna Marinin hallituksen vuonna 2022 toteuttaman uudistuksen myötä ja on kestämätöntä, että sen ongelmia paikataan yhtäältä Kelan etuuksin ja toisaalta verorahoitteisin rekrytointituin.

Vigeliuksen mukaan tällainen ulkomaalaisten työmarkkina-asemaa suosiva erityiskohtelu tulisi estää lainsäädännön tasolla.

– Koska kaikkien kuntien ja kaupunkien valtuutetut eivät pidä suomalaisten puolta, nämä suomalaisia syrjivät ”rekrytuet” ja ”kansainvälisyyssetelit” tulisi kieltää eduskunnassa lain tasolla. Suomalainen ei voi olla toisen luokan kansalainen omassa maassaan, Vigelius toteaa.

Tältä näyttää laillistettu syrjintä Suomessa. Tampereen kaupunki on päättänyt maksaa yrityksille 3000 euron rekrytukia, mutta vain ulkomaalaisten palkkaamiseen.

Luit oikein. Tukeen ei ole oikeutettu suomalainen opiskelija eikä suomalainen työtön. Vastaavia suomalaisia syrjiviä… pic.twitter.com/X6aXrICDrw
— Joakim Vigelius (@joakimvigelius) November 3, 2026

Suomen Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu