Jumala ja Jääkiekon MM

Kun Jeesus Kristus kuoli Golgatan ristillä noin 2000 vuotta sitten, Hän sovitti omalla uhrikuolemallaan koko maailman ja kaikkien ihmisten menneet, nykyiset ja tulevat synnit yhdellä kertaa ja kerta kaikkiaan ja täydellisesti. Hän edusti ristillä koko maailman ihmiskuntaa.

Jeesuksen sovitustyön perusteella, Jumala näkee nyt kaikki ihmiset yhtä puhtaina, rikkeettöminä ja täydellisinä kuin Hän näkee oman Poikansa Jeesuksen Kristuksen.

Kun Jeesus Kristus nousi ylös kuolleista ja astui Taivaaseen, me nousimme yhdessä Hänen kanssaan, koska Hän edustaa kaikkia maailman ihmisiä. Raamattu sanoo, että Jeesuksen ylösnousemuksessa meidät vanhurskautettiin. Vanhurskauttaminen tarkoittaa syyttömäksi julistamista.

Kun Jumala on meidät näin julistanut syyttömäksi, mikään mahti maailmassa ei voi tehdä meitä syylliseksi yhteenkään rikokseen tai syntiin. Jumala on koko maailmankaikkeuden korkein Tuomari.

Tästä syystä yksikään poliitikko ei voi kieltää Venäjää osallistumasta jääkiekon MM kisoihin millään perusteella, olipa Venäjä tai venäläiset tehneet mitä tahansa Ukrainassa tai missä muualla tahansa. Kaikkien ihmisten synnit on anteeksiannettu jo 2000 vuotta sitten, eikä sitä voi kumota yksikään ihminen , valtio tai järjestö. Se, joka kuvittelee voivansa niin tehdä, asettaa itsensä tuomariksi Jumalan yläpuolelle.

Jumalan siunausta Vwnäjän maalle, sen presidentille, kansalle ja jääkiekkoilijoille!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Venäläisten syntikuorma on niin suuri, että Jeesus kärsii burnoutista ja masennuksesta. Joutuu varmaan kiipeämään ristille toistamiseen.

Pelasiko se muuten jääkiekkoa (puolustajana oletan) kun vettenpäällä saapastelua kuitenkin harrasti?

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joppa2 kirjoitti:

Kun Jeesus Kristus kuoli Golgatan ristillä noin 2000 vuotta sitten, Hän sovitti omalla uhrikuolemallaan koko maailman ja kaikkien ihmisten menneet, nykyiset ja tulevat synnit yhdellä kertaa ja kerta kaikkiaan ja täydellisesti. Hän edusti ristillä koko maailman ihmiskuntaa.

Jeesuksen sovitustyön perusteella, Jumala näkee nyt kaikki ihmiset yhtä puhtaina, rikkeettöminä ja täydellisinä kuin Hän näkee oman Poikansa Jeesuksen Kristuksen.

Kun Jeesus Kristus nousi ylös kuolleista ja astui Taivaaseen, me nousimme yhdessä Hänen kanssaan, koska Hän edustaa kaikkia maailman ihmisiä. Raamattu sanoo, että Jeesuksen ylösnousemuksessa meidät vanhurskautettiin. Vanhurskauttaminen tarkoittaa syyttömäksi julistamista.

Kun Jumala on meidät näin julistanut syyttömäksi, mikään mahti maailmassa ei voi tehdä meitä syylliseksi yhteenkään rikokseen tai syntiin. Jumala on koko maailmankaikkeuden korkein Tuomari.

Tästä syystä yksikään poliitikko ei voi kieltää Venäjää osallistumasta jääkiekon MM kisoihin millään perusteella, olipa Venäjä tai venäläiset tehneet mitä tahansa Ukrainassa tai missä muualla tahansa. Kaikkien ihmisten synnit on anteeksiannettu jo 2000 vuotta sitten, eikä sitä voi kumota yksikään ihminen , valtio tai järjestö. Se, joka kuvittelee voivansa niin tehdä, asettaa itsensä tuomariksi Jumalan yläpuolelle.

Jumalan siunausta Vwnäjän maalle, sen presidentille, kansalle ja jääkiekkoilijoille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu