Ko. henkilö itkee julkisuudessa että häntä persaukisena ei palveltu.
ABC toimii vastkkeellisen polttoainemyyjänä, ei sosiaalitoimistona.
Hän kääntää tämänkin tilanteen rasismiksi, kun temppu ei purrut hän kuvittelee jukisuuden kautta saavasa itsensä tunnetuksi.
Julkimot ovat jo kauan olleet röyhkeimoiä ihmisiä joiden tulisi saada kaikki ilmaiseksi.
Cheyenne tekee näin tiettäväksi että tällainen julkisuus seuraa jos ette plvele minua muita tasavertaisemmin.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Kyllä hyviin tapoihin kuuluu asiallinen asiakaspalvelu, sellaista ei ABC:n toimesta ole saanut pitkään aikaan. Hyvä kun joku vihdoin puuttuu tähän törkeään asiakkaiden aliarvioimiseen, lopetin samasta syystä liikkeessä lounastamisen.
Ähtärissä ei koskaan!
Paljon kuraa saa hän omalla tiktok sivullaan. On kyllä tyhmä muija jos pelkän puhelimen varaan laskee reissunsa
Tyhmähän toi on
En tiiä muuta akasta mutta oli ruma kainaloläski kuvassa! Hyi kauhea!
Onko sun oma peili rikki. Kun noin arvostelet muita.
Meniköhän taas teillä överiksi
Joo, ei ähtäriläisistä ole mitään vikaa, kaikki on muiden syytä.
Olisko Alavuden syy...
Kuten Ähtärin velat
On se kamalaa kun ei saanut huomiota, nyt pitää väkisin hakea.
Mistä tupkin nainen tunnetaan?
Netistä löytyy alastonkuvia, tarinoita sekoilusta. Sopii Soiniin hyvin
Varmasti odottaa sitä samaa mitä muutkin matkailijat, eli ihmismäistä palvelua.
Ei ollu abc, ku tais olla tb Mansessa, ku kerran vaativat 50€ pantiksi, että avaavat pumpun. Olisin siitä osalla ostanu bensaa, mut jäi sitte sieltä kokonaan ostamatta.
Piti kanssa käydä lukemassa minkälaisesta muijasta on kyse...julkisuushakuinen tyrkky.kivoja kuitenkin hänestä.😉