Öyhöttäjät pois sotkemasta asioita.
Tehdään persuille sama kuin usalaiset teki Trumpille ja republikaaneille
Anonyymi-ap
73255
8Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Republikaanien tappio on parasta mitä länsimaille on tapahtunut pitkään aikaan!
Miksi republikaanien tappio on länsimaille parasta? Jos olet masokisti ja ryssän buudeli, niin taputat varmaan käsiäsi.
Republikaanien tappiosta seuraa se, että sisäpolitiikassa trumppi on heikossa hapessa, mutta ulkopolitiikka on täysin trumpin hallussa ja keino kasvattaa valtaansa. Presidentin asetuksilla tullaan tekemään politiikkaa, mikä laittaa myös suomalaisen ihmisen maksamaan entistä enemmin trumpin päätöksistä. Liittyy ne päätökset talouteen, sotiin tai näiden seurauksiin.
Todellinen positiivinen tai vielä negatiivisempi vaikutus mitä länsimaille voi Usassa tapahtua, on seuraavat presidentin vaalit.
Diktaattori saa sydärin.
Arno westerholm
Trump ei saa sotiinsa rahoitusta ilman kongressin apua. Se rajoittaa häntä Iranin sodan osalta. Kommenttisi Venäjän osalta on outo ja suorastaan käsittämätön. Demokraattien voittohan ei pelaa millään lailla Venäjän taskuun. Demokraatit eivät ole Venäjä-mielisiä toisin kuin Trumpin johtamat republikaanit. Tässä kohdin tilanne ei muutu parempaan mutta ei huonmpaankaan, koska Trump kykenee edelleen tekemään typeryyksiään samalla tavalla kuin ennenkin. Siinä suhteessa vasta kahden vuoden päästä pidettävät presidentinvaalit muuttavat tlanteen, jos demokraattien ehdokas valitaan presidentiksi. Voi se muuttua, vaikka republikaanienkin ehdokas valittaisiin, jos hän olisi sellainen, joka hylkäisi Trumpin idiotismin ulkopolitiikassa.
Mites Ryssä tuohon liittyy ?
Onko rauha Ukrainaan hölmöilyä, muuta kuin Stubbistien mielestä ?
Taistoon toverit, tuhotaan Suomi yhdessä.
No no persupoika, ei teistä ole enää Suomea tuhoamaan.
Sulla älykkyys on 10-vuotiaan tasolla.
Kai te demut ymmärrätte, että näillä kirjoitteluillanne varmistatte entistä suuremman murskatappion ensi kevään vaaleissa?
Me demarit ja musta veljeskunta lakkautamme armeijan ja avaamme rajat että kaikki pääsee nauttimaan! Äänestäkää meidät voittoon ja tielle taistojen, URAA!
Kannatetaan!
Haista paska nuljake !
Kai te persut ymmärrätte, että näillä kirjoitteluillanne varmistatte entistä suuremman murskatappion ensi kevään vaaleissa?
Eivät ymmärrä, eikä sillä ole niin väliäkään. Myös Trump avitti demokraatteja, kun pyysi republikaanikannattajia kuvittelemaan äänestävänsä Trumpia vaaleissa. Trump on niin tyhmä, ettei ymmärtänyt, että nimenomaan häntä vastaan äänestettiin.
Eläkeläiset ovat perskokkareiden kukistamisen etujoukoissa. Eläkkeiden leikkaaminen on estettävä äänestämällä laajasti vasemmistoa.
Äänestä vihervasemmistoa, niin silloin perutaan kaikki köyhiä kurittaneet päätökset. Me vasemmistö työllistämme heti kaikki halukkaat ja jokaisen köyhän tuloja nostetaan rikkaiden veronkiristyksillä siten, ettei Suomessa ole yhtään köyhää. Jokainen pääsee lääkäriin heti halutessaan ja ilman ajanvarausta. Vanhuksien hoitoon panostetaan ja jokaiselle vanhukselle löytyy heti kaksi hoitajaa. Rajat aukaistaan heti ja jokainen voi tulla Suomeen rakentamaan itselleen omaa tulevaisuuttaan. Ketään me vasemmistolaiset emme jätä heitteille.
Tottakai.
Totta kai Ap:n poistuminen tai pikemminkin poistaminen tältä palstalta nostaisi palstan tasoa huomattavasti.
Ap saisi pyöriä Westerholmin, Anon, Soinin ja muiden kahjojensa kanssa.
Öyhöttäjät pois eli Ap pois täältä riehumasta.
Leikitkö Trumppia buahhaa buahhaa...
Ap:n ei tarvitse leikkiä pakkomielteistä hullua, kun on sellainen ja pahimmasta päästä.
Suomen persu-uutiset valitsee tulokulmansa...
'USA:n vaaleissa ennustetaan demokraattien voittoa – jälkipyykkiä tulee varmasti---
Vaalituloksesta riippumatta republikaanit tulevat esittämään väitteitä vaalivilpistä,-- ja heillä on siihen hyvät perusteet---.
Mikäli demokraatit saavat enemmistön edustajainhuoneessa, he tulevat todennäköisesti asettamaan presidentti Trumpin virkasyytteeseen -- jollakin verukkeella--.
Kremlissä lukevat tuon yhteisessä näkemyksessä persumedian kanssa.
Veruke, suomeksi tekosyy.
Ei tarvita tekosyitä, Trump antoi taatusti oikeita syitä ihan tarpeeksi:)
''...asettamaan presidentti Trumpin virkasyytteeseen -- jollakin verukkeella..''
Ei tarvita verukkeita, tosiasioita on ainakin tarpeeksi:)
Onko sellaista päivää ollut tämän toisen valtakauden aikana, ettei hän olisi tehnyt jotain, mistä voi syytteen nostaa? :D
"Öhöttäjät", olet varmaan ollut niitä jotka äänestivät Sannan katasrofi hallituksen. Eli vain jotain kivan näköisiä naisia tyhjillä lupaksilla, ja siis jotka kannattaa ja ajaa sosialismia vielä nykyaikana, lisäksi maahan muutoa ja pakkoruotsia. Sokeana lampaana silmät hypnöösisa, ilman ajattelematta seurauksia, seuraat laumaa ylen perässä.
Äläpäs harhauttele persu. Näkee, että republikaanien rökäletappio sai itsesi hermostumaan.
Jenkkilän uutiset saa jopa suomalaiset persut aivan sekaisin :))
''...niitä jotka äänestivät Sannan katasrofi hallituksen.''
Suomessa äänestäjät ei äänestä hallituksesta:)
Onhan se demari tyhmä, tyhmä kuin Sanna.
Tässä se persustelun ongelma onkin. Uskotellaan kaikenlaista hölynpölyä ja uskotaan niihin todennäköisesti itsekin.
Todellinen katastrofihalltus on nykyinen Purran-Orpon hallitus. Se ottaa 50 % enemmän velkaa kuin Marinin hallitus, valtion talouden alijäämät kasvavat enemmän kuin Marinin hallituksen aikana. Marinin hallituksen aikana kasvoi työllsyys, nyt kasvaa vain työttömyys.
Näistä luvuista voit aloittaa vertailun siitä, kumpi politiikkaa on ollut parempaa.
Persun harmitus se vain kasvaa :)))
"Näistä luvuista voit aloittaa vertailun siitä, kumpi politiikkaa on ollut parempaa."
MISSÄ NE LUVUT OVAT!? Kirjoituksesi ole aivan höpöhöä, laita ne luvut esiin.
Ap se taas sieltä öyhöttää.
Seuratkaa tilannetta luotettavalta kanavalta, tätä ette näe Suomen Uutisista!
https://yle.fi/a/74-20253403
Vasemmistokommunisteilla kikki tanassa?
On tämä Ameriikan vaalivoitto sen arvoista!
Persut etsivät Viagra purkkia.
Niin sinäkin, ja navettaan menossa?
Persuilla lerpahti.
Kaikkosella kanki on nyt kerrankin tanassa!
Vihreet miehet eli ne muutamat, etsii muita homppeleita.
Kokoomus viime eduskuntavaalit voitti. Hallitukseen mukaan menneet muut puolueet suostuivat hallitusneuvotteluuissa kokoomuksen ehtoihin. Saatiin kokoomuksen rikkaat ensiksi politiikkaa.
Persut on vielä oikeistolaisempi enemmän rikkaita paapova puolue kuin kokoomus.
Orpo valitsi persut vain yhdestä syystä, persuja oli paljon ja takasivat Orpolle mukavan lopputuloksen eli enemmistö hallituksen.
"Orpo valitsi persut vain yhdestä syystä, persuja oli paljon ja takasivat Orpolle mukavan lopputuloksen eli enemmistö hallituksen."
Poikkeaako mitenkään mistään edellisestä hallituksen muodostamisesta!? Muistatko, kuinka SSDP muodosti kauhukabinettinsa 4:stä vähiten kannatusta saaneesta puolueesta!? Loppuhan onkin sitten Suomen talouden ja hyvinvoinnin osalta karmeaa historiaa!!!
Eipä taida olla ihan kaikki muumit kotona!!
Oho!? Ihanko itse keksit tuon?
Totta turiset. Yksikään muumi ei ole kohdallasi kotona, no ehkä sentään haisuli.
Tehdään, tehdään mitä, sinusta ja kuonavasureista ei ole minkään tekijöiksi? Vetele vaan lonkkaa sohvalla jatkossakin.
Kuonavasurit eli vaunukusarit ne öyhöttää nyt riemuissaan.
Usalaiset ovat tuhoamassa maansa, valitsemalla Demokraattien linjan. Se on maailmanvalloittajien linja, eikä Usalla ole sellaiseen enää kykyä. Demokraatit tarkoittavat sotaa.
Vieläkö kuluttavampaa sotaa kuin Trumpin aikaanssama?
Se on kuitenkin rajatumpi, ja perustellumpi kuin Demokraattien aloittamat.
"Öyhöttäjät pois sotkemasta asioita."
Miksi sitten otsikossa kirjoitat Perussuomalaisista!!?? Öyhöttäjät ja Suomen asioiden paskojathan istuvat NYT oppositiossa!!!!!
PS on ainoastaan Pääkaupunkiseutu puolue. Ihmeen moni sahaa omaa oksaa sitä äänestämällä ja kannattamalla. STT kaatuminen on kuin lottovoitto jo nytkin täys sontaa suoltavalle politiikalle.
Kannatetaan aloittajan näkemystä.
Just, kaikki vihervasemmiston öyhöttäjäpellet lataamoon. Korkeasaaresta simpanssit tilalle ja vahinkoja syntyy vähemmän.
Me emme tarvitse suomalaisia populisteja politiikkamme piiriin lainkaan.
Mutta luoja paratkoon niitähän riittää. Perussuomalaiset, Kokoomus, SDP, Keskusta, Vihreät, Vasemmisto ja yksi pahimmista RKP, ja mitä niitä sitten vielä onkaan. Pelkkää populistia koko politiikka nykypäivänä, ja siitä - hoista puolueista on päästävä eroon.
Ap:n jatkuva öyhötys ja skitsofreeninen sekoilu Suomi24:ssa ei vaikuta persujen kannatukseen muuten kuin sitä nostavasti.
Sinä ap auot taas päätä viesteille jotka olet kirjoittanut itse. Turvautuen sensuuriin kun sitä häiritään..
Tietenkään en äänestä mitään näistä hallituspuolueista. Persuja ja kokoomusta viimeiseksi.
Saako holhouksessa olevat edes äänestää?
Kyllä nyt persuja ottaa päähän. Hienoa, että populistinen äärioikeistolaisuus osoittaa vakaata alamäkeä.
Miten ihmeessä ne öyhöttäjät saadaan pois kun Suomen koko eduskunta on suomalaisten köyhdyttämisen ja kuplakasvun takana, joka ei paranna työllisyyttä? Trump on heihin verrattuna pelkkä hyvän tekijä. Siellä sentään on työllisyys parantunut, saman aikaisesti kuin köyhyys on laskenut historiallisen matalalle tasolle.
Valhe. suuri valhe kuten kaikki persujen puheet
muista sinimusta liike on ihan demareita 🤔
Öyhöti öyhöti...Mitäs sitä tenholle muuta?
TIEDOTUS KANSALAISILLE !!!
Hei!
Tämän sähköpostin sai kaikki mediat sekä Presidentti Aleksander Stubb, Kenraali Janne Jaakkola sekä Kenraaliluutnantti Vesa Virtanen:
"Herra Tasavallan Presidentti Aleksander Cai-Göran Stubb.
Sanoppa nyt suoraan, että pelottaako sinulla se matka Venäjälle? Paljastutko sinä maanpetturiksi, mikäli tapahtuisi vaikka seuraavanlainen skenaario:
Suomalaiset äidit ja Suomeen pakolaisena tulleet ukrainalaiset äidit lähtevät sinun, Kenraali Janne Jaakkolan ja Kenraaliluutnantti Vesa Virtasen kanssa, Venäjälle solmimaan Ukrainan rauhan.
Siellä Venäjän hallitus saisi kaikkien äitiemme kanssa ensin selvittää heille, että he ymmärtävät, mistä Ukrainan sota johtuu? Kertoisivat siis juurta jaksain, että miksi he hyökkäsivät Ukrainaan. Menköön vaikka parikin päivää.
Sen jälkeen he kertoisivat oman näkemyksensä meidän omille äideillemme, myös teidän kaikkien johtajuudestanne täällä kotimaassa, sekä kansalaistemme edustuksesta muualla maailmalla, Presidenttinä, Kenraalina sekä Kenraaliluutnanttina.
Te istuisitte siellä vieraana, turvallisesti äitiemme kanssa, ja saapuisitte sitten kotiin, missä äitimme kertoisivat meille kansalaisille vain, että mitä he reissullansa oppivat uutta, median ohittaen. Myös Teidät kokonaan ohittaen, kuten rehellisesti kuuluu. Suora puhe, suoraan eteenpäin, kansalaiselta kansalaiselle.
Pelottaako sinusta tuo skenaario? Nyt kun olemme kansalaisina tämän kaiken jo tarkistaneet laskeneet, niin teistä kaikki tulee jäämään todennäköisesti kiinni maanpetoksesta.
Mitä ajatuksia se Teissä muissa herättää?
Herra Tasavallan Presidentti, Kenraali Janne Jaakkola sekä Kenraaliluutnantti Vesa Virtanen, Teidän tulee käydä Venäjällä.
Käsken sinua nyt kansalaisena, reservin sotilaana äitiemme puolesta tottelemaan, ja lähtemään Venäjälle tekemään tämän reissun, saadaksemme asioihin lopullisen selvyyden.
Lauantai - 31. Lokakuu, 2026
Terveisin,
Korpraali Saviaro Timo, Kirjuri - Lapin Lennosto"
-------------------------------------------------------------------------
In English:
Hello!
This email was sent to all media outlets, as well as to President Alexander Stubb, General Janne Jaakkola, and Lieutenant General Vesa Virtanen:
"Mr. President of the Republic, Alexander Cai-Göran Stubb.
Tell me straight: are you afraid of that trip to Russia? If you turn out to be a traitor to your country, the following scenario will unfold:
Finnish mothers—along with Ukrainian mothers who have come to Finland as refugees—will travel with you, General Janne Jaakkola, and Lieutenant General Vesa Virtanen to Russia to negotiate peace for Ukraine.
The Russian government would first engage with our mothers—let them explain their perspective on Ukraine! They would have to explain, in full detail, why they attacked Ukraine—even if it takes a couple of days.
After that, they would share their views with our mothers—covering your leadership here at home, as well as how you represent our citizens on the global stage in your respective roles as President, General, and Lieutenant General.
You would sit there as guests, safely accompanied by our mothers, and then return home—where our mothers would simply tell us, the citizens, that they learned something new during the trip—bypassing the media entirely. And bypassing you, too—as is only honest. Straight talk, direct and forward—from one citizen to another.
Does this scenario scare you? Now that we, as citizens, have verified and calculated this, all of you will ultimately be held accountable for treason.
What thoughts does this stir in the rest of you?
Mr. President of the Republic, General Janne Jaakkola, and Lieutenant General Vesa Virtanen — you must go to Russia.
As a citizen, I command you: in your capacity as soldiers, and for the sake of our motherland, you are to obey and depart for Russia. Once this trip is concluded, we can finally gain clarity on these matters.
Saturday, October 31, 2026
Regards,
Corporal Timo Saviaro, Clerk – Lapland Air Command"
--
Ilmoittakaa somella ja huutaen Presidentti Stubbille ja Janne Jaakkolalle ja Vesa Virtaselle, että olette lukeneet ettekä halua sotia!! Tarkistus on halpa siihen nähden, että 2000 luvun lapset kuolisivat sotaan.
Vasurikuonat soitimella.
SDP tuhoutuu äänestäjät ei äänestele islamipuoluetta!