Hän on oikea johtaja ja tervetullut kaikkien sivistysvaltioiden johtajien pöytiin.
Ilman Zelenskyiä Ukraina olisi jo antautunut
Anonyymi-ap
4<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kunpa Venäjänkin johdossa olisi Zelenskyin kaltainen ihminen.
Heh, osaattekohan te edes hävetä, kun teidän korttitalot aikanaan sortuu. Veikkaan että ette, eliitti on rakentanut teille jo seuraavan öyhötysaiheen, jonka kautta pääsette taas tuntemaan olevanne "hyvä ihminen".
Kiovassa tänään kansalaisten toimesta aukirevitystä kidutuskellarista tuskin tiedät mitään. Budanov meni oikein päälle kertomaan, että hei, näitähän on joka puolella ukrainaa. Kun te ja teidän rakas länsieliitti on nostanut nämä sadistit ukrainassa jonkinlaiseen jumalan asemaan...
Sirkustoveri voisi vaan jatkaa pianon soittoansa sillä yhdellä ja kirmailla alasti taas ostareilla viihdyttämässä kansaa kaiken kurjuuden keskellä.
Päivän puheenaihe on ollut maailmalla ukronatsien kiduttamiskeskukset mm. Kiovassa. Tästä päivän uutista jos eivät suomalaiset mediat uskalla paljastaa tätä - kertokaa jos kertovat, me emme ole kuuteen vuoteen lukeneet valheitten aviiseja.
https://www.youtube.com/watch?v=b8-yvyozYlY
Zelenskyn hallinto alkaa luhistua pikku hiljaa.
Tässä on Kiovassa oleva salainen kidutusvankila paikallisten iskun kohteena: https://www.instagram.com/reel/DfQZ4zBISgl/
Ja kunnon demokratian periaatteiden tapaan, paikkaa ylläpitävät Azov-natsit jatkavat tapauksen virallista tutkintaa.