Venäläisiä keljuttaa

Joku kansainvälinen pelleliitto päätti että venäläiset saavat osallistua jääkiekon MM skaboihin. Montakohan kassillista ruplia on jaeltu päättäjille? Jokatapauksessa Suomi kerää nyt nimiä maista jotka boikotoivat kisoja eli venäläisten kanssa ei samoihin kisoihin mennä. Tämä keljuttaa punatonttuja kovasti ja kommentoivat Suomalaisista ala-arvoisesti vodkan kyllästämissä medioissaan.

On mielestäni hupaisaa seurattavaa miten kateellisia he ovat Suomelle eri asioista.Oli tehtävä pakkasukkokin vain siksi ettei jouduta käyttämään Suomen joulupukkia ja jouduttaisi kertomaan mistä joulupukki on kotoisin.Paskkaukko on venäjältä, sanotaan lapsille vodkan himmentäessä älynystyröitä.

Miten on palstakommarit, keljuttaako?
961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pappa kertoi julmia tarinoita sodasta. Venäläisten keskitetyssä tykistötulessa oli niin valtavat ilmanpaineet että ukkoa lensi jo paineiskusta kuin rukkasia. Kertoi miten hän piti kiinni puun juurista kun paineiskut pyyhkivät, ja hän leijui kuin räsynukke ilmassa, vain puun juurista kiinni pitäen. Meteli oli huumaavaa ja veri valui korvista. Keskityksen päätyttyä kukaan ei kuullut mitään pitkään aikaan. Siitä on ihmisen ikä aikaa, hirvittää ajatellakaan mitä olisi sota Venäjää vastaan tänä päivänä.

Äänestä
  • Ukrainassa ajatellaan joka päivä.

    1Äänestä

  • Tyytyisikö ryssä lepyttelyllä Ukrainan epäonnistuneesta valtaamisesta, jos luovutettaisiin puolet Suomea ja Helsinki kaupan päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tyytyisikö ryssä lepyttelyllä Ukrainan epäonnistuneesta valtaamisesta, jos luovutettaisiin puolet Suomea ja Helsinki kaupan päälle.

    Haluaisi loputkin samalla vaivalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Haluaisi loputkin samalla vaivalla.

    Mitäpä tosiaan sillä lopuksi jääneellä tekisikään.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mitäpä tosiaan sillä lopuksi jääneellä tekisikään.

    Olisi sitten ainakin Putinilla uutta verta siirrettävänä "vapaaehtoisia" suomalaisia, Ukrainan rintamalle tykinruuaksi.

    Äänestä

Suomalaisilta typerää että ulkoministeri ja presidentti ottavat kantaa jääkiekkoon. Entäpä Yhdysvallat, montako sotaa ja hyökkäystä heikompiin valtioihin he ovat tehneet ja vielä Israel, pitäisiköhän niitäkin boikotoida ja estää pääsy urheilutapahtumiin vaikka demokratian puolustamisen nimissä.

Äänestä
  • "Suomalaisilta typerää että ulkoministeri ja presidentti ottavat kantaa jääkiekkoon." Oletko Venäläinen.

    Äänestä

  • Rövholea rakastava Sergei Love Röv ottaa hänkin kantaa kaikenlaisiin asioihin joista olisi parenpi vain pitää nokka tukossa.Keskittyisi nimensä mukaisesti brsholen rassaukseen ja vodkan latkimiseen ja olisi hiljaa.Putlerkin voisi keskittyä suunsoiton sijaan vaikka taideparsintaan jo ikänsäkin puolesta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joku kansainvälinen pelleliitto päätti että venäläiset saavat osallistua jääkiekon MM skaboihin. Montakohan kassillista ruplia on jaeltu päättäjille? Jokatapauksessa Suomi kerää nyt nimiä maista jotka boikotoivat kisoja eli venäläisten kanssa ei samoihin kisoihin mennä. Tämä keljuttaa punatonttuja kovasti ja kommentoivat Suomalaisista ala-arvoisesti vodkan kyllästämissä medioissaan.

On mielestäni hupaisaa seurattavaa miten kateellisia he ovat Suomelle eri asioista.Oli tehtävä pakkasukkokin vain siksi ettei jouduta käyttämään Suomen joulupukkia ja jouduttaisi kertomaan mistä joulupukki on kotoisin.Paskkaukko on venäjältä, sanotaan lapsille vodkan himmentäessä älynystyröitä.

Miten on palstakommarit, keljuttaako?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu