Kuinka moni niistä on sivareita, siviilipalvelusmiehiä, jotka eivät tarttuisi aseisiin
Suomea puolustaakseen. Aika monta ?
Suomea puolustaakseen. Aika monta ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ainakin Jussi Halla-aho eli eduskunnan puhemies on sivari. Hän suoritti siviilipalveluksen 1990-luvun alussa työskentelemällä nuorisotalon iltaohjaajana !!! Onko se isänmaallista ?
¤
-Rappio-SDP:läiset ja ViherVassukat on Jo - LÄHTENEET - !
- HÄIPYIVÄT -kuin PieruSaharaan - ApinaLauman Suojiin -
- - - kun ovat Sukua Apinoille - !
- HÄÄÄÄH -HÄH -HÄH -HÄH -HÄÄÄÄH ja Lääääh ja LääääH -
¤
Puhemies ja aiemmin yhden suurimman puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja. Toiminut useissa valiokunnissa. Siviilipalvelumies. On tehnyt ja tekee enemmin Suomen ja suomalaisten hyväksi, kuin suurin osa suomalaisista kykenee tai kykenisi koko elinikänään.
Persut äänesti EU:hun sivari Tynkkysen! Putinin lempilapsi.
Persut olivat kuitenkin Natoon liittymisen kannalla, kuten kaikki muutkin merkittävät Suomalaiset puolueet olivat.
Pakkohan niitten oli olla Natoon liittymisen kannalla, että saavat olla
hallituksessa riistämässä suomalaisia.
Maata voi puolustaa muullakin tavoin, kuin vain aseellisesti. Suomen perustuslaissa mainitaan mm. seuraavaa:
- "Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään."
Onneksi heitä ei jäisi siittämään uutta tyhkmyyttä Suomeen.
Kaiikimmenevät huutaen pakoon. mutta tuskin naapurimaat niitä huolii!
Persut pitää pakottaa eturiviin taistelukentällä!
Mieluummin ilman aseita!
Ovatko persut raukkamaisia lusmureita ? Sen kuvan saa helposti.
Ei ole väärä kuva.
Aivan varmasti sivareille löytyy tehtäviä sodan aikana. Hommia piisaa jokaiselle meille jotka emme asetta osaa käyttää, minä mukaan lukien. Takuulla teen töistä niin paljon kuin ehdin, Suomen hyväksi. Olen siis persu ja haluan puolustaa Suomea suomalaisille. Vaikka en rintamalla tykin ruoaksi joudukaan, se on joka paikassa mahdollista sodan aikana.
Persut on antautujia. Niikkokin kehotti ukrainalaisia antautumaan.
Ukraina on itsenäinen valtio eikä uhannut Putinia millään lailla.
Persu ehkä antautuisi heti jos ei karkuun ehtisi lähteä.
Joka ryhmässä on antautujia. Heikkoja ja vahvoja. Pelko ei ole kiva kaveri. Siinä ei puolukannalla ole mitään tekemistä.
Persuilla tulis jytky housuun.
Persut pakenisi Kongoon
Mihin täältä pakenisi ja miksi?
Olen kotona kuullut rutkasti Hgin pommituksista kuinka talo romahti alla olevan pommisuojan päälle, mutta kaikki pelastuivat, mummukin.
Tämän päivän sota on tietty toisenlaista kuin 80 vuotta sitten.
Mutta, enköhän joten kuten pärjää. Tai sitten en.
Kotona on kuitenkin paras, niin kauan kuin koti on.
Jos koti menee eli pommitetaan, no, sitten on lähdettävä muualle Suomeen.
Käpykaartiin.
Sota ei persulusmureita kaipaa.
Vellihousuja kaikki !
minula on tilattunaiso mahaanmuutaja kantajat kantotuoliin
jolla minut kuljeteaan suoraa päätä Ruotsiin
jos isku osuu lähelle sängyn alla köysi ja solmut jotka tarkistan
joka ilta että pääsen taka ikkunasta etu pihalle jossa kantajatmatut
jo odottavat käskyjäni
kanattaa varautua enna kolta saamelaiselle kävi honsti petsa mossa
ei ollut solmu köyttä sängyn alla eikäkantuolia ja kaikmen kun rysätuli
Onneksi Suomessa on miehiäkin, ettei persujen varassa olla.
Miksi kommenttini poistetaan?
No poistakaa nyt saatana tuokin
Jos Suomeen hyökättäisiin, pettäisikö vasemmisto isänmaansa?
Meillä on suojeluskunta jossa ristitulella voidaan iskeä
putinistien kommandoon jos tulevat pihaan
ja sen jälkeen paeta istuen matukohortin kantamalla kantotuolilla johon
laskeudutaan solmuköyttä pitkin
ei olla riippuvaisia bensan saannista valojen toiminnasta tai juoksevasta
vedestä vaan kohortti juoksee ja vain istutaan tuolissa ja mennään
entiseen emämaahan Ruotsiin