Nyt erotaan ennätysvauhdilla kirkosta

Kun vertaa viime vuoteen, niin kirkosta erotaan nyt selvästi enemmän. Kirkko voi huonosti. Vuoden lopulla menee 60% raja rikki, niin että kirkkoon kuuluvien jäsenosuus alkaa numerolla viisi..
5<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aikaisemmin olin hieman skeptinen tuon rajan alittamisen suhteen, mutta nyt on kyllä niin hyvä veto päällä, että olen jo melkoisen optimistinen.

Lokakuu ylitti kaikki odotukset ja kun eilen meni 250 rikki ja nytkin erotaan ihan iloisesti, niin eiköhön homma hoidu.

1Äänestä
  • Minä olen edelleen skeptinen, koska alkuvuodesta tehtiin se Viron kakskoiskansalaisten poisto väestörekisteristä ja sen takia kehitys jarruttui parilla kuukaudella (virolaisethan harvoin kuuluvat luterilaiseen kirkkoon). Tämän lisäksi aina marraskuussa poistetaan rekisteristä sellaiset ihmiset, joiden asuinpaikka ei ole ollut tiedossa kahteen vuoteen (eli paperittomat, jotka ovat häipyneet Suomesta).

    Nyt ollaan tod. näk. 60,5 prosentissa ja vuotta on enää kaksi kuukautta jäljellä. Marraskuussa eroaa paljon väkeä kirkosta, mutta prosentuaalisesti vaikutus jää pieneksi, koska väkiluku ei kasva tai jopa pienenee.

    Äänestä

Seurakuntavaaien ennakkoäänestys on 3.-7-11-2026 ja varsinainen vaalipäivä 15.11.2026. Joten lähipäiville on luvassa hyvää nostetta kirkosta eroamiseen.

1Äänestä

Erota lapsesikin.
Näin hän saa oikeuden opiskella elämänkatsomustietoa koulussa.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun vertaa viime vuoteen, niin kirkosta erotaan nyt selvästi enemmän. Kirkko voi huonosti. Vuoden lopulla menee 60% raja rikki, niin että kirkkoon kuuluvien jäsenosuus alkaa numerolla viisi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu