Varkaus, kuoleva tumppukylä

Näinkö houkutteleva Varkaus on yrittäjille.

Yrittäjä Katja Torvikoski osti A. Ahlströmin entisen tehtaan pääkonttorirakennuksen pari vuotta sitten. Nykyisin Keskuskonttori on ravintola ja eettisin periaattein yhdessä paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen kanssa toteutettu kissakahvila. Toistan : Siis eettisin periaattein yhdessä eläinsuojeluyhdistyksen kanssa toteutettu kissakahvila !
Torvikosken viime lauantaille järjestämä Halloween-tapahtuma sai vain muutamia kävijöitä. Lasten Halloween-tapahtumassa kävijöitä oli nolla kappaletta. Eikö Varkaudessa ole siis ollenkaan lapsia ? Jemmaako osaton perhe yhtä osattomia lapsiaan kotona ? Eikö edes lapsille olisi voinut suoda ilmaisen ilon ?
Onko Varkaus maineensa mukaisesti todella kuoleva kaupunki ?
Tämä rohkea yrittäjä tumppukylässä on jopa työllistänyt työttömiä nuoria.
" Koronapandemian aikaan teini-iässä olleet ovat nyt parikymppisiä. Siinä joukossa on hirveästi väliinputoajia, jotka eivät vain liiku kotoaan. Meillä on ollut paljon nuoria harjoittelijoita ja olemme todella huolissamme siitä ilmiöstä. Onko meillä yksi hukattu sukupolvi?
Arvostetaanko työtä, jota teemme? Halutaanko meitä tänne? Ensimmäisenä kävi mielessä, että yrittäminen oli tässä, kun ketään ei tullut paikalle. "
Näinkö muutkin yrittäjät vähitellen jättää Varkauden ?
Ja kun yrittäminen muutenkin on kovaa, "Meillä Varkaudessa kulttuuriporukka ei oikein tee yhteistyötä keskenään", Torvikoski harmittelee. Vielä kateusko vie vähätkin kalat vedestä ?
Kesän ja sesongin turistitko tuo Kissakahvilaan ainoan piristeen ? Tuoko ? Kyse on siis
eettisin periaattein yhdessä eläinsuojeluyhdistyksen kanssa toteutettu kissakahvila !
Pitäisin sitä piristävänä poikkeuksena tylsän tumppukylän arjessa, jossa tosin paikallisista tulee käveleviä zombeja, joita Kela pitää pystyasennossa.








https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/f87c036d-4bab-4f70-8659-86fdaa6b9ace
79235
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat

Opetetaanko lapset vain "kerjäämään"ilmaista heti ja nopeasti oven takana tai sitten ilkeillään, jos karkkia ei tule.

Pelättiinkö, että ,vanhemmilta menee euroja, jos lapset haluaa pukeutua juhlanmukaisesti?

Halloween asuja ja rekvisiittaa myytiin kaupoissa kyllä edullisesti?

2Äänestä
  • Joo tohon krääsään törmäsi joka kaupassa. Mutta nerokkaimmat lapset teki itse asunsa, aina löytyy nurkista sen verran riepuja ja naamaan väriä. Ihmettelen vanhempia jotka ei soisi lapsilleen iloa tässä hemmetin kovassa maailmassa. Jos joku yrittäjä hyvätahtoisesti järjestää lapsille kivaa, kyllä vanhemmissa täytyy olla jotakin tosi pahasti vikaa, ettei suo sitäkään vähää kivaa lapsilleen.

    2Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Joo tohon krääsään törmäsi joka kaupassa. Mutta nerokkaimmat lapset teki itse asunsa, aina löytyy nurkista sen verran riepuja ja naamaan väriä. Ihmettelen vanhempia jotka ei soisi lapsilleen iloa tässä hemmetin kovassa maailmassa. Jos joku yrittäjä hyvätahtoisesti järjestää lapsille kivaa, kyllä vanhemmissa täytyy olla jotakin tosi pahasti vikaa, ettei suo sitäkään vähää kivaa lapsilleen.

    Köyhyys ja osattomuus periytyy sossuvanhemmilta kakaroilleen. Silloin ne vanhemmat ite on luovuttaneet, ne on luusereita. Itestä se on kiinni. Köyhäkin voi olla rakentava ja onnellinen.

    1Äänestä

Vanhemmilla kyllä riittää sossurahoistakin kaljaan rahaa.

1Äänestä

Varkaus on juuri mitä Aloittaja sanoo
Tampereella avataan fiksuruoka
Varkaudessa ei
Mamu kauppoja 2

1Äänestä
  • Kaljaan rahat
    Nyyrinkinkujakin
    Menee sit Valetta

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kaljaan rahat
    Nyyrinkinkujakin
    Menee sit Valetta

    Ketäs nyt kyyläätte
    Haukut ja valeet syrjintä
    Nyyrinkinkujalla häh

    Äänestä

  • Siinähän Varkaudesta Höpötät
    Tissarin asuu Tampereella

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Siinähän Varkaudesta Höpötät
    Tissarin asuu Tampereella

    Etsä Tissaria
    Varkaudessa näe sekopää

    Äänestä

  • Muu Mt urpo
    Tissaria ei kiinnosta vittuakaan Varkaus
    Muu kylä
    Asuu Tampereella

    Äänestä

  • Aw Yrjänä Hynynenkin
    Esiintyy Tampereella
    Missä Tissarin asuu
    Eikä kuppasessa
    Varkaudessa

    Äänestä

  • Aw Yrjänä Varkauden
    Kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi
    Hynynen kaupunginjohtajaksi
    Grönlund Varkauden kaupunginhallitus puheenjohtajaksi
    Muut pois

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Aw Yrjänä Varkauden
    Kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi
    Hynynen kaupunginjohtajaksi
    Grönlund Varkauden kaupunginhallitus puheenjohtajaksi
    Muut pois

    Ja Varkaus nimi pois
    Uusi kaupungin nimi
    Hynylä
    Ja Hynynen sen
    Kaupunginjohtajaksi
    Kaljufrakkiurpo pois

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ja Varkaus nimi pois
    Uusi kaupungin nimi
    Hynylä
    Ja Hynynen sen
    Kaupunginjohtajaksi
    Kaljufrakkiurpo pois

    Vat teki Datakeskus sopparin
    Haukut ja valeet syrjintä Tissarista Sdp kansanedustaja Timo Suhonen homma
    Mikä on tulos?
    Tissarin asuu Tampereella joka teki
    5v sopparin
    Austin Teksas usan kanssa
    🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Vat teki Datakeskus sopparin
    Haukut ja valeet syrjintä Tissarista Sdp kansanedustaja Timo Suhonen homma
    Mikä on tulos?
    Tissarin asuu Tampereella joka teki
    5v sopparin
    Austin Teksas usan kanssa
    🤣

    Tampereella
    Kulkee Bussi ja Ratikka
    Klo 18 jälkeen
    Varkaudessa väki kaljakauppaan
    Alkoon
    Ei bussit

    Äänestä

  • Jatka vaan samaan malliin Varkaudessa täällä
    Haukut ja valeet syrjintä Tissarista Nyyrinkujalla Varkaudessa kollo
    Eipä kiinnosta vittuakaan
    Siinähän hakkaat mt
    Päätäs seinään

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jatka vaan samaan malliin Varkaudessa täällä
    Haukut ja valeet syrjintä Tissarista Nyyrinkujalla Varkaudessa kollo
    Eipä kiinnosta vittuakaan
    Siinähän hakkaat mt
    Päätäs seinään

    Ep kommila Tampereelle miksi
    Ei sinua tänne haluta
    Haukut ja valeet Tissarista
    Teit ja Tampereella
    Tissarilla on nimee
    Toisin kuin Varkaudessa

    Äänestä

  • Yhyy Yhyy Varkaudessa
    Mitä vittua sitten
    Asun Tampereella

    Äänestä

Varkaudessa on 20000 asukasta. Siinä ei riitä porukkaa kovinkaan moneen paikkaan. Ihmisillä ei ole rahaa. Ajattelevat, että jos lähtee johonkin, niin se maksaa kuitenkin. Pakko tinkiä jostain.

1Äänestä
  • Mt apua sullekin aloittaja löytyy kun haet

    Äänestä

  • Varkaudessa
    20000 asukasta
    Tissarin kaupunginosassa
    Asuu Tampereella 30000
    Asukasta Hahahaha

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Varkaudessa
    20000 asukasta
    Tissarin kaupunginosassa
    Asuu Tampereella 30000
    Asukasta Hahahaha

    Mikä Varkaus?
    Onko se jotain syötävää?

    Äänestä

  • 1000000000000miljardia kertaa
    Tampere
    Ei Tissarilla muuta

    Äänestä

  • Lapsille täytyy luoda toivoa ja uskoa parempaan tulevaisuuteen. Vaikka nyt näyttääkin tosi, tosi huonolta. Mutta päivä kerrallaan. Saahan sitä lapsille ainakin ilmaistapahtumia näyttää.

    1Äänestä

  • https://youtu.be/fVR0HxSxZ70?is=LYvtcj-vwl6xx2pH

    Tissarin asuu Tampereella
    Pate Mustajärven pr henkilö 25v Pate Mustajärven pr henkilö 25v Taija Holmilta Deep purplen keikalle kutsuvieraslippu Nokia Areenalle 20.9.26
    Myös tuo Pate Mustajärven muistokonsertin
    Promoottori
    Tissarin serkun j Karjalainen ukkometso

    Äänestä

Katjalla on väärä sukunimi, pitäisi olla Hynynen , Yrjänä tai Perankoski.
Näiden nimien perässä kaupunki kulkee, antaa tukia, järjestää tapahtumat.
Näin vaikka yksikään näin sitä ei ole paikallisia yrittäjiä, eikä maksa veroja Varkauteen. Verot menee pk-seudulle.

1Äänestä
  • Hyvä kommentti, täysin samaa mieltä.

    Äänestä

  • Kannattaako olla ollenkaan yrittäjä . Epäilen suuresti. Paljon helpompaa elää tukiaisilla ja marista oikein urakalla. Saa paljon kavereita.

    1Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Kannattaako olla ollenkaan yrittäjä . Epäilen suuresti. Paljon helpompaa elää tukiaisilla ja marista oikein urakalla. Saa paljon kavereita.

    Ei täällä Marista

    Äänestä

Warkaus on Paska
Tampereella tuli Huoltomies laittaa jääkaappipakastin johdon
Kun ei ole huonekaluja
Tissarilla
Saa 40e maksuosoituksen ruuat jääkaappiin ja pakastimeen

Äänestä
  • Yrittäjä
    Et muuta osaa jankutus kuin sitä Grönlund

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Yrittäjä
    Et muuta osaa jankutus kuin sitä Grönlund

    Tissarin unessa oli viime yönä
    Isä Ukki
    Äidin kissa Tampereella niin
    Ei Warkaus

    Äänestä

Missä tämä rohkea yrittäjä tapahtumaa markkinoi?

Äänestä
  • Sun pyllyssäs

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Sun pyllyssäs

    Vedä pääsi pois pyllystäs
    Grönlund on siellä vilkuttaa sulle

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Vedä pääsi pois pyllystäs
    Grönlund on siellä vilkuttaa sulle

    Grönlund, älä yritä eduskuntaan 2027
    Vigelius sua pätevämpi nuorempiki

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Grönlund, älä yritä eduskuntaan 2027
    Vigelius sua pätevämpi nuorempiki

    Sä Grönlund ooot vaan turha
    paino lasti Persuissa

    Äänestä

  • Ja sä aw Yrjänä Hynynen esiinnyt
    260e
    Kauhanen varastaa Tissarin Zonessa

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ja sä aw Yrjänä Hynynen esiinnyt
    260e
    Kauhanen varastaa Tissarin Zonessa

    Katotaan Hynynen kun 260e
    Kauhanen varastaa Tissarilta haastetaan käräjille
    Pirkanmaan
    Oikeusaputoimistosta
    Kyllä Purra tykkää ja halla-aho
    Leena Meri Mari Rantanen

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Katotaan Hynynen kun 260e
    Kauhanen varastaa Tissarilta haastetaan käräjille
    Pirkanmaan
    Oikeusaputoimistosta
    Kyllä Purra tykkää ja halla-aho
    Leena Meri Mari Rantanen

    Ja Tampereella missä Tissarin asuu
    Talossa on asunnosaa
    Asukkaan talon kirja missä Järjestyslaki sivut
    Niin uhooja Haukut ja valeet syrjintä Tissarista Nyyrinkikujalla Varkaudessa eri meininki täällä

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ja Tampereella missä Tissarin asuu
    Talossa on asunnosaa
    Asukkaan talon kirja missä Järjestyslaki sivut
    Niin uhooja Haukut ja valeet syrjintä Tissarista Nyyrinkikujalla Varkaudessa eri meininki täällä

    Tampereella missä Tissarin asuu lähtee häiriköt juopot poliisin
    Kyytiin kun poliisi amk on
    Täällä poliisin yksikkökin

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tampereella missä Tissarin asuu lähtee häiriköt juopot poliisin
    Kyytiin kun poliisi amk on
    Täällä poliisin yksikkökin

    Senkun vaan Tissaria Haukut
    Varkaus poliisiasemalla töissä
    Tampereen poliisikoulusta
    On

    Äänestä

Laajemminkin aika samalaista koko euroopassa. Ei ole Varkaus yksin taantumassa.

Äänestä
  • 🚓 Pääset kohta kyytiin

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    🚓 Pääset kohta kyytiin

    Kuule apina en asu Varkaudessa ja Eu palkinto työnnä pyllyys
    Tampere Austin 5v
    Sopparin teki missä asun Tampereella

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kuule apina en asu Varkaudessa ja Eu palkinto työnnä pyllyys
    Tampere Austin 5v
    Sopparin teki missä asun Tampereella

    Hommaa idiootti Mt apua
    270 milliä Purran luvalla
    Lainaa sai ottaa Tampere Pirkanmaan
    Hyvinvointialue

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Hommaa idiootti Mt apua
    270 milliä Purran luvalla
    Lainaa sai ottaa Tampere Pirkanmaan
    Hyvinvointialue

    Tampere valoviikot
    10 päivää
    Warkaus valopuisto
    2 päivää

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tampere valoviikot
    10 päivää
    Warkaus valopuisto
    2 päivää

    Täällä on jo kadulla jouluvalot

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Täällä on jo kadulla jouluvalot

    Tampereen
    Joulutori
    Varkaus pelkkä kuusi

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tampereen
    Joulutori
    Varkaus pelkkä kuusi

    Raskasta joulua nokia arena Tampere
    Varkaus 0

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Raskasta joulua nokia arena Tampere
    Varkaus 0

    Tampere Näsineula
    Varkaus vesitorni

    Äänestä

  • Älä mulle vittuile
    Itke asun Tampereella en Varkaudessa

    Äänestä

  • Tampereen veronmaksajien rahalla
    Tissarin asuu Tampereella ei Warkaus
    Ymmärrätkö luuseri

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tampereen veronmaksajien rahalla
    Tissarin asuu Tampereella ei Warkaus
    Ymmärrätkö luuseri

    Tissarin
    Instagram on nyt from Tampere guitar
    Podcast

    Äänestä

  • Tissarin elämässä
    Uusi luku Tampere
    Varkaus on historiaa jo 6detta päivää

    Äänestä

  • Ei kiinnosta vittuakaan Varkaus enää ei täällä eikä missään Tissaria
    TAMPERE NRO 1

    Äänestä

  • Global citizen festival 2024
    Sanna Marin
    Tissarin asuu Tampereella 2026

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Global citizen festival 2024
    Sanna Marin
    Tissarin asuu Tampereella 2026

    Härkäfestskeida

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Härkäfestskeida

    Paska festivaali
    On promotion kanssa samaa juttu Pirtinvirran Puistojuhlat 2026 vale Heta Hyttiselle 7-8.8.26 Tissarista aw Yrjänä Hynynen Perankoski Kikke Heikkinen

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Paska festivaali
    On promotion kanssa samaa juttu Pirtinvirran Puistojuhlat 2026 vale Heta Hyttiselle 7-8.8.26 Tissarista aw Yrjänä Hynynen Perankoski Kikke Heikkinen

    Kaikki ylijäämä artistit esiintymässä härkäfesteillä.

    Äänestä

Katja Torvilorviämmänkoski

Äänestä
  • Niko Nenonen hommas
    2027 Härkäfestiin
    Baseballsin
    Tissarin haukkuja kemfille

    Äänestä

  • 2kk nykyisessä
    Muuttaa Tammikuussa kaupunkiin

    Äänestä

  • Levitä vaan Valetta Zonessa kävijä
    260e Kauhanen Varasti Tissarilta
    Se peritään Takas Pirkanmaa käräjäoikeus

    Äänestä

Mitä hemmettiä? Kissakahviloita ei oo edes koko Suomessa montaa, ni luulis että kävijöitä ois jonoks asti. Paikkakunnalla varmaan paikka tiedetään, mutta mites muut?
Myötähäpeä Varkautelaisista. Hävetkää! Ettei ois vaa suomalaisten perisynti kateus ja muukalaisviha muualta muuttaneita? kohtaan?

Äänestä
  • Ootsä tyhmä?
    Asun Tampereella

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ootsä tyhmä?
    Asun Tampereella

    Uli ja uli Varkaus
    Pelle asun Tampereella

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Uli ja uli Varkaus
    Pelle asun Tampereella

    Kissinanuskitaraa juu
    Molopää ei

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kissinanuskitaraa juu
    Molopää ei

    Kissakahvila Mamufirma menis
    Kotiinsa muiden mamujen kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kissakahvila Mamufirma menis
    Kotiinsa muiden mamujen kanssa

    Kissakahvilan
    Kissat mouruua
    Niin perkeleen kovaa että ei saa nukkua päikkärissä

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kissakahvilan
    Kissat mouruua
    Niin perkeleen kovaa että ei saa nukkua päikkärissä

    Varkaus kissakahvila
    Ja Matkakeskus pissakahvila
    Haiseekin pissalta

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Varkaus kissakahvila
    Ja Matkakeskus pissakahvila
    Haiseekin pissalta

    Pää kii pissipää

    Äänestä

  • Perankoskikin otti Hynysen
    Eikä rullahuulta
    Puukottaa sitä kuten joku
    Warkaus akka

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Perankoskikin otti Hynysen
    Eikä rullahuulta
    Puukottaa sitä kuten joku
    Warkaus akka

    Perankoskiki
    Otti Hynysen eikä rullahuulta puikottaa
    Sitä mekkoon
    Kuten joku Warkaus akka

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Perankoskiki
    Otti Hynysen eikä rullahuulta puikottaa
    Sitä mekkoon
    Kuten joku Warkaus akka

    Mambo italiano
    Ja kissat kahvilassa
    Mouruaa
    Kovempaa kuin
    Timo Kilpeläinen Next Step karaokessaa

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Mambo italiano
    Ja kissat kahvilassa
    Mouruaa
    Kovempaa kuin
    Timo Kilpeläinen Next Step karaokessaa

    Pelikahvila Kurko
    Vaihda nimee
    On jo Koponen firman

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Pelikahvila Kurko
    Vaihda nimee
    On jo Koponen firman

    Pelikahvila nintendo

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Pelikahvila nintendo

    Pelikahvila Atari

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Näinkö houkutteleva Varkaus on yrittäjille.

Yrittäjä Katja Torvikoski osti A. Ahlströmin entisen tehtaan pääkonttorirakennuksen pari vuotta sitten. Nykyisin Keskuskonttori on ravintola ja eettisin periaattein yhdessä paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen kanssa toteutettu kissakahvila. Toistan : Siis eettisin periaattein yhdessä eläinsuojeluyhdistyksen kanssa toteutettu kissakahvila !
Torvikosken viime lauantaille järjestämä Halloween-tapahtuma sai vain muutamia kävijöitä. Lasten Halloween-tapahtumassa kävijöitä oli nolla kappaletta. Eikö Varkaudessa ole siis ollenkaan lapsia ? Jemmaako osaton perhe yhtä osattomia lapsiaan kotona ? Eikö edes lapsille olisi voinut suoda ilmaisen ilon ?
Onko Varkaus maineensa mukaisesti todella kuoleva kaupunki ?
Tämä rohkea yrittäjä tumppukylässä on jopa työllistänyt työttömiä nuoria.
" Koronapandemian aikaan teini-iässä olleet ovat nyt parikymppisiä. Siinä joukossa on hirveästi väliinputoajia, jotka eivät vain liiku kotoaan. Meillä on ollut paljon nuoria harjoittelijoita ja olemme todella huolissamme siitä ilmiöstä. Onko meillä yksi hukattu sukupolvi?
Arvostetaanko työtä, jota teemme? Halutaanko meitä tänne? Ensimmäisenä kävi mielessä, että yrittäminen oli tässä, kun ketään ei tullut paikalle. "
Näinkö muutkin yrittäjät vähitellen jättää Varkauden ?
Ja kun yrittäminen muutenkin on kovaa, "Meillä Varkaudessa kulttuuriporukka ei oikein tee yhteistyötä keskenään", Torvikoski harmittelee. Vielä kateusko vie vähätkin kalat vedestä ?
Kesän ja sesongin turistitko tuo Kissakahvilaan ainoan piristeen ? Tuoko ? Kyse on siis
eettisin periaattein yhdessä eläinsuojeluyhdistyksen kanssa toteutettu kissakahvila !
Pitäisin sitä piristävänä poikkeuksena tylsän tumppukylän arjessa, jossa tosin paikallisista tulee käveleviä zombeja, joita Kela pitää pystyasennossa.








https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/f87c036d-4bab-4f70-8659-86fdaa6b9ace

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu