Ettei meillä nämä Lii Andessonin lemnikit heidän kimpassa ala Suomen kaupunkeja Tuhoamaan .
Eiköhän nyt ero Eu.sta
Anonyymi-ap
7<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun nyt Ihanuutensa vaali karjansa kaa ! Pääsee huumeissaan räyhäämään
Erikoista että Suomessa tapetaan syyttömiä porsaita ja Lehmiä . Mutta ei varsinaisia Hirviöitä ?!
Tarvitaan vain päättäjäporras, jossa kyetään tunnustamaan tosiasiat ja myöntämään virheet, sekä tekemään asialle jotain. Ikävä kyllä yhtä puoluettu lukuunottamatta eduskunta pitää yhteiskuntaamme EU:n eduksi panttivankeina ja vaikenee Suomen tilanteesta ja asemasta.
Juridisesti Suomella on oikeus erota milloin vain, eikä EU:n sisämarkkinat ole välttämättömyys. Maailmalla on paljon kasvumahdollisuuksia ja EU:sta irtautuminen antaisi myös resursseja menestymiseen. Ja kaikkein oleellisinta olis Suomen teollisuuden ja markkinoiden elvyttäminen, jotka on EU-jäsenyyden tukahduttama.
Eroaminen itsessään on bykraattisesti massiivinen projekti, kuin myös kalliskin. Brittien Brexit on hyvä esimerkki seurauksista, kun EU-parasiitti lähtee. Jäljelle jäi pelkkä luuranko ennen menestyvästä Britanniasta. Siitä voi päätellä ainakin jonkin verran, mitä mahdollisesti olis edessä. Eroaminen sinänsä on perusteltavaa, sillä nykysuunnalla Suomi on kohta todellakin kuin aikoinaan Puola köyhyysvitseissä.
☝️🙄
Juu. Te persut voitte muuttaa ihannevaltioonne Venäjälle. Kukaan suomalainen ei jää teitä kaipaamaan.
Heipat!
Juu. Kummallista, että puhut suomalaisista, joita suomalaiset ei jää kaipaamaan? Tämä on siinä mielessä hauska paradoksi, että te vasemmistolaiset kannatte edelleen itänaapurin kommunismia verenperintönänne ja elätte mentaalisessa utopiassanne kommunismin kulta-aikoja. Onhan teidän johtajannekin Venäjän ystävyysmitalein palkittu sankari, kaasuruplia unohtamatta. Kyllähän me molemmat tiedetään, että suomalaisten Suomi on meidän suomalaisten ja te isänmaattomat vihollisen kätyrit ette kuulu tänne.
Eiköhän naureta yhdessä teikäläisten aivotuhnuille.
☝️😂
Kyllä sinä Anon luokse pääset asumaan.
Tervemenoa!
Ulise nyt siinä vielä pelle, pelottaako, kun alkoi alahuuli ryssäntiltulla väpättämään?
Mitä vittua sinä vielä Suomessa muuten ylipäätään teet? Ai niin, se sosiaaliturva.