Kuinka kauan Savonlinnalla on varaa tuukka suomalaiseen ?

Aloin tätä miettimään kun taas tänään kuuntelin tämän sepustuksia YLE:llä. Käsittämätön törppöilijä, joka tullut kalliiksi meille. Huonoa jälkeä tulee sameana tuon jäljiltä. Miksi Savonlinnan kepu pitää tuota pystyssä ? Vähemmilläkin munauksilla vaihdetaan kykenevämpiä tilalle.
18178
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

No eihän se vasta ole saanut kuin pari laitonta irtisanomista aikaan, joista maksettu isot korvaukset lakimiehille. Laineen epäonnistuneesta erottamisyrityksestä maksettu vasta muutama satatuhatta.

4Äänestä
  • Kaupungin talous saatu taas kuralle. Alijäämiä tulossa -5 miljoonaa euroa. Maksut korotettu silti Suomen kalleimmiksi. Huonolta näyttää.

    2Äänestä

Olisiko hetki aikaa, vaikka välillä jauhaa Jeesuksesta?

Äänestä

Miehän varoittelin tuukasta. Jäljet kertoo tuholaisesta. Nyt on koko kaupunki saatu sekaisin. Talouskin saatu persiilleen.

2Äänestä

Tässä toimitaan aivan suunnitelman mukaan. Rauhtoikkaa. Kaikille käy vielä hyvin.

Äänestä
  • Käykö veronmaksajallekin hyvin?

    2Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Käykö veronmaksajallekin hyvin?

    Ei käy, laskua tullut jo. Tuukalle potkut !

    2Äänestä

Äänestäkää seuraavissa vaaleissa oikein, niin ei tarvitse aina valittaa.

4Äänestä

Ainahan se syy on muissa,kuin itsessä. Etenkin tämänkin palstan kirjoittelijat ovat niin "viisaita" (pellejä).

Äänestä
  • Päättäjät ne vastaa päätöksistään ja päättämättä jättämistään. Tuukka Suomalainen kaupunginhallituksen puheenjohtajana on päävastuussa:

    - laittomia irtisanomisia joista jättilaskut veronmaksajille, pätevät työntekijät lähtevät kaupungintalolta

    - taksat korotettu niin että savonlinna on kallein kaupunki

    - lisätty menoja ja saatu talous tappiokierteeseen

    -itä-suomi ohjelmasta ei saatu mitään, kun ei osata hoitaa suhteita Helsingin päättäjiin, muut kaupungit sai isoja rahoja ja etuja

    - sairaalapalvelut keskitetty Mikkeliin

    - Casino-hotelli ja höyrylaivat mätänemessä ja menetetty

    - kavereiden tukemista veronmaksajien piikkiin

    - huonoa hallintoa ja pimitysyrityksiä kansalaisilta

    -työttömyys ennätyskorkealla

    -ennätysmäinen muuttotappio, -500 asukasta

    - asunnot ei käy kaupaksi ja kysyntä romahtanut

    Yms.

    3Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Päättäjät ne vastaa päätöksistään ja päättämättä jättämistään. Tuukka Suomalainen kaupunginhallituksen puheenjohtajana on päävastuussa:

    Ei ole vaikuttanut minun elämään millään tavalla!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei ole vaikuttanut minun elämään millään tavalla!

    Kyllä se vaikuttaa. Maksat isommat taksat ja verot. Asuntosi arvo romahtaa. Palveluita leikataan. Ja jos saat sydärin niin olet Mikkelin tiellä.

    3Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kyllä se vaikuttaa. Maksat isommat taksat ja verot. Asuntosi arvo romahtaa. Palveluita leikataan. Ja jos saat sydärin niin olet Mikkelin tiellä.

    Mitä sitten. Sydäri tulee jos on tullakseen. Ja eipä ole minun verot noussut.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Päättäjät ne vastaa päätöksistään ja päättämättä jättämistään. Tuukka Suomalainen kaupunginhallituksen puheenjohtajana on päävastuussa:

    - laittomia irtisanomisia joista jättilaskut veronmaksajille, pätevät työntekijät lähtevät kaupungintalolta

    - taksat korotettu niin että savonlinna on kallein kaupunki

    - lisätty menoja ja saatu talous tappiokierteeseen

    -itä-suomi ohjelmasta ei saatu mitään, kun ei osata hoitaa suhteita Helsingin päättäjiin, muut kaupungit sai isoja rahoja ja etuja

    - sairaalapalvelut keskitetty Mikkeliin

    - Casino-hotelli ja höyrylaivat mätänemessä ja menetetty

    - kavereiden tukemista veronmaksajien piikkiin

    - huonoa hallintoa ja pimitysyrityksiä kansalaisilta

    -työttömyys ennätyskorkealla

    -ennätysmäinen muuttotappio, -500 asukasta

    - asunnot ei käy kaupaksi ja kysyntä romahtanut

    Yms.

    Pitää äänestää seuraavissa vaaleissa parempia henkilöitä päättäjiksi.

    Karutont on kertomaa

    Äänestä

Savonlinnan tuho on tuukka suomalainen. Kaikki menee. Vaihtakaa.

1Äänestä
  • Miten vaihto tapahtuisi ja kuka tulisi tilalle?

    Äänestä

Valitkaa vaan näitä narsisti"Trumppeja ja Putlereita" johtoon niin kaikki menee päin peetä, veroprosenttia voi aina nostaa, samoin kiinteistövero ja vesihän on vielä todella halpaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Aloin tätä miettimään kun taas tänään kuuntelin tämän sepustuksia YLE:llä. Käsittämätön törppöilijä, joka tullut kalliiksi meille. Huonoa jälkeä tulee sameana tuon jäljiltä. Miksi Savonlinnan kepu pitää tuota pystyssä ? Vähemmilläkin munauksilla vaihdetaan kykenevämpiä tilalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu