Nykypäivän suuressa kirjassa kirjoitti varavaltuutettu profetian, jossa kirjanoppinut varoitti vääräuskoisia tulevasta.
Ne jotka ovat valinneet muun polun kuin enemmistö, saavat pelätä, sillä meidän kaikkien tuleva johtajamme ei tule enää alistuman vääräoppisten pelinappulaksi tahi jätä käyttämättä opetuslapsiensa kautta demokratian kiistatonta ja jopa julmaa voimaa.
Vain pelon tunnustaminen voi olla tie armoon.
Hänen paluustaan on nähty jo merkkejä ja Taivaan tulien torilla oli tunnettu maan järisevän, aivan kuten Matteuksen evankeliumissakin kerrottiin. Ja Luusuassa oli nähty hevosvaljakko kulkevan vetten päällä reki täynnä kemijoen lohta. Vaikka fariseukset voivat hallituksessa valita väärin, se tullaan korjaamaan oikeamielisten toimesta valtuustossa, jonka jälkeen Hän on taas keskuudessamme ja tulee ohjaamaan meitä ja virkamiehistöä kohti pumppuvoimaloiden aikakautta, sillä eihän Hänkään ole kaikkivoipa. Opetuslapsista punakasvoisin tulee ehdottamaan häntä johtajaksemme jota opetuslapsista puheliain kannattaa. Saattaapa hänen pitkäpuheisin seuraajansa nousta puhujankorokkeelle ja pitää pitkän kannatussaarnankin. Voiton varmistuttua saattakaamme hänet ja hänen opetuslapsensa riemusaatossa valtuustosta eläkeläisten karaoketansseihin Parrun pätkään ja tien varsia koristavat niiden pyhien 144 nimet jotka hänet tänne vaativat ja jotka hänet saivat, saaden rauhan sieluilleen ja vahvistuksen uskolleen että voimayhtiöt eivät koskaan lyö lapiotaan pyhän maan kamaraan. He olivat uskossaan vahvimpia vaikka adressi katosikin jonnekin.
Tämä tarina ei välttämättä ollut tosi. Ehkä tämä saattoi olla sepitettä. Mutta tarina kuitenkin. Muistakaa äänestää pumppuvoim… ei vaan siis kirkkovaaleissa

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.