Alankomaat leikkaa työpaikkoja

Suomessa voidaan tehdä sama asia 50 000 työ paikkaa voidaan tehdä säästöjä maan hallinnossa. Tehostustoimia aiotaan tehdä korvaamalla ihmistyövoimaa tekoälyllä,joutavat yli johtajat yms
Muita säästötoimia irtisanomisten lisäksi ovat esimerkiksi julkisten rakennusten myynnit ja suunnitelma tarjota yksi työpöytä kahta työntekijää kohti.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kannatan kyllä siellä Valtion eurojen kulutus pienenee voidais maksaa velkojen korkoja pois puhumattakaan 300 000 000 000 euron Velasta

Äänestä

Julkinen talous ollut 1970 luvulta saakka valtava Tuhlaaja ei mitään Tuottoa suhteessa KULUTUKSEEN

Äänestä

Vanhat puolueet järjestäneet puolue tovereille hyvän viran.

Äänestä

Ministeriö pitää nykyistä Julkisen puolen hallintoineen ja kuluineen ”koko kansantalouden kannalta todennäköisesti kustannustehottomin toimiala täytyy lakkauttaa hyvin pian on vuosikymmeniä pidetty verovaroilla pystyssä tuottamatonta ALAA

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa voidaan tehdä sama asia 50 000 työ paikkaa voidaan tehdä säästöjä maan hallinnossa. Tehostustoimia aiotaan tehdä korvaamalla ihmistyövoimaa tekoälyllä,joutavat yli johtajat yms
Muita säästötoimia irtisanomisten lisäksi ovat esimerkiksi julkisten rakennusten myynnit ja suunnitelma tarjota yksi työpöytä kahta työntekijää kohti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu