Hyvä SOH-luku 161.000 km ajetussa sähköautossa!

Osuin tänään aivan sattumalta autokauppaan, jossa oli paljon ajettu katumaasturi
myynnissä.
Tämän auton SOH-luku oli 89!
Lappuhinta oli € 25.000,-
Tulkitsen asian niin, että akusto sekä auto on kestänyt ajoa ja latauksia hyvin.
Hyvinkin siisti ulkoa.
On selvää, että luku alkaa vähitellen pudota, mutta hyvä suoritus kuitenkin!
1597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Sehän on kovin yleistä, että sitä ihan sattumalta päätyy autokauppaan tutkimaan autoja.

Äänestä

Tässä aloittaja.
Korjataan äskeinen, olin liikkeellä aivan eri asioilla, enkä juuri-
kaan tunne näitä uusia automalleja, niiden ominaisuuksista
puhumattakaan.
Kun on työnsä tehnyt, niin sitä ennättää päiväsaikaan - mui-
den ollessa töissä käydä vaikka missä.
Oman, paljon nuoremman auton SOH-luvuksi osoittautui per-
jantain mittauksessa tuo 89!
Olen jotenkin ollut siinä käsityksessä, että tämä SOH-luku jo-
tenkin on verrattavissa ajettuihin kilometreihin.
Tämä esimerkkiauto oli siis mielestäni pärjännyt hyvin.

Äänestä

Itsellä 150tkm ajettu ja soh 95. Kun osaa niin ei voi mitään.

Äänestä

no sen verran voin sanoa että jos olet köyhä niin elä osta..

Äänestä
  • En ymmärrä, mitä tarkoitat, sillä minulla on jo hybridi.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    En ymmärrä, mitä tarkoitat, sillä minulla on jo hybridi.

    Eli kohta olet köyhä, kun polttomoottori on sökö ja akku myös.

    Äänestä

Ei akun kesto olekaan se tämän hetken hitti asia, nyt varoitellaan klikkiotsikolla " pikkuraapaisu aiheutti 40000€:n autoon 50000€ vaurion. RKP meppi oikoi hiukan akkujen kojausaiaakin, Lulu veti herneen nenään eikä esiinny julkisuudessa. SOH luku ei ole täysin vertailukelpoinen. Isompi esim. 60Kwh akun Soh laskee vähemmän samoilla lataus, eli kilometrimäärillä. Pitää verrata vastaavan kokoluokan akkuun. Olen vaihtamassa autoa ja 60 kwh LFP akkuiset ovat ehä hiukan isommalla soh luvulla. Oli miten oli molemmilla kemioilla n. 100000 Km. ajetut ovat järjestään reippaasti yli 90% ja 50kwh 90%. Vielä 40 kwh leafejakin noilla lukemilla vielä on 88%. Paljon ajetuissa ja pikaladatuissa esim taksit jne. tulee näkyviin LFP ja NMC ero.
Normaalissa siviilikäytössä ei kemialla ole juuri merkitystä, LFP on seuraava valintani ja koko 60 kwh. 100000 km. ajettuna 52 kwh. aikuisella on osoittanut ettei akun koko oikeastaan vaikuta juuri mitenkään päivittäiseen käyttöön. Onko sillä väliä, jos latausta on jäljellä illalla 40% 50% vai 60% auto on aamulla valmis lähtöön kaikissa tapauksissa

Äänestä

Ja miten tämä SOH oli mitattu? Ne pikamittaukset on huuhaata, autoliikkeet tuskin muuta tekee. Entäs jos akkukotelon pohjalla on litra vettä ja eristysvastusvika on muutaman loiskeen päässä. No, siinäpä sitä mietittävää.

Äänestä

SOH ei ole yhteismitallinen eri automerkeissä.
Korealaisten akunhallinta suhteuttaa sen ajomäärään.

Äänestä

Soh-arvo vanhoissa sähköautoissa tarkoittaa käytännössä useinmiten vain hieman suurempaa lataustiheyttä, koska akun kapasiteetti on laskenut. Akku ei ole rikki, vaan kulunut.
Jos ajotapa ei vaadi tuntikausien yhtämittaista ilman taukoja ajorupeamaa jatkuvasti, niin eipä tuolla tihentyneellä lataustarpeella ole juuri mitään käytännön merkitystä. Yleisin auton käyttötarve arkipäivisin on muutamia kymmeniä kilometreja ja tähän tuolla hieman tiheämmällä latauksella ei ole mitään merkitystä.

Äänestä
  • Soh arvo on käyttökelpoinen mittari, alkuun, auton hankintapäätöstä tehdessä. Mikäli soh arvo ja kilometrit korreloivat toisiaan voi Soh arvoon luotta aika hyvin. 100000 ajettu ja testissä saatu 90% tulos on ihan hyvä. Takuu ( paitsi Mersu) vielä voimassa. Pääasiassa yksityisiltä tulevat ovat vähän pikaladattuja. Huoltelin 210000 ajettua STD Tesla 3 taksin taka-akselia. SOH oli vielä 84%

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Soh arvo on käyttökelpoinen mittari, alkuun, auton hankintapäätöstä tehdessä. Mikäli soh arvo ja kilometrit korreloivat toisiaan voi Soh arvoon luotta aika hyvin. 100000 ajettu ja testissä saatu 90% tulos on ihan hyvä. Takuu ( paitsi Mersu) vielä voimassa. Pääasiassa yksityisiltä tulevat ovat vähän pikaladattuja. Huoltelin 210000 ajettua STD Tesla 3 taksin taka-akselia. SOH oli vielä 84%

    "100000 ajettu ja testissä saatu 90% tulos on ihan hyvä."

    Pikemminkin tuo on järkyttävän surkea lukema, koska yli 90% pitäisi olla vielä 300 000 km ajojen jälkeenkin. Monilla polttiksilla ajetaan vielä yli 300 000 km ajojen jälkeenkin ja usein myös 400 000 km ajojen jälkeen eikä toimintamatka ole silloinkaan lyhentynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    "100000 ajettu ja testissä saatu 90% tulos on ihan hyvä."

    Pikemminkin tuo on järkyttävän surkea lukema, koska yli 90% pitäisi olla vielä 300 000 km ajojen jälkeenkin. Monilla polttiksilla ajetaan vielä yli 300 000 km ajojen jälkeenkin ja usein myös 400 000 km ajojen jälkeen eikä toimintamatka ole silloinkaan lyhentynyt.

    No ei kyllä ajeta, 250000 yleisin romutettava VW golf

    Äänestä

Aloittaja tarkoitti kyllä täyssähköautoa!
Millaista rangea esim. SOH-70% täyssähköautolta siis voi
odottaa?

Äänestä
  • Range riippuu ihan akun koosta ja kulutuksesta. Toisin kysymys on teoreettinen, sillä ei kai kukaan puutu sähkikseen jonka SOH on 70% - eihän?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Osuin tänään aivan sattumalta autokauppaan, jossa oli paljon ajettu katumaasturi
myynnissä.
Tämän auton SOH-luku oli 89!
Lappuhinta oli € 25.000,-
Tulkitsen asian niin, että akusto sekä auto on kestänyt ajoa ja latauksia hyvin.
Hyvinkin siisti ulkoa.
On selvää, että luku alkaa vähitellen pudota, mutta hyvä suoritus kuitenkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu