Pukeutuminen

Onko vanhoillislestadiolaisissa värikäs pukeutuminen kiellettyä? Kävin eilen kirkon seuroissa (olen perusluterilainen), ja ihmettelin sitä masentavan väristä pukeutumista. Mustaa, mustaa ja mustaa kaikkien yllä. Muutamia harmaita, valkoisia ja beigen värisiä puseroita löytyi. Nuorilla oli sentään farkkuja. Yhtään punaista, tai muuta iloisen väristä vaatekappaletta en nähnyt, ja kirkko oli sentään melkein täynnä.
Onko värikäs pukeutuminen väärin keskuudessanne? Ja jos on, niin miksi?
Minun mummini, kuollut jo 1975, oli lestadiolainen. Ja kyllä hänellä oli värillisiä vaatteita, ihan iloisen värisiäkin. Hän oli vaatturi ammatiltaan, ja pukeutui kauniisti, myös arkena.
Minulla on lestadiolaiset juuret molempien mummojen puolelta.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ne välttämättömät ohjeet mitä pakanoille on annettu voimassa.

Se lisäksi hyvä karttaa Paavalin herjaamista ja sotahulluutta.

Äänestä
  • Löytyykö nämä ohjeet Raamatusta? Mistä kohtaa?

    Äänestä

Meneppä ja kysäise heiltä itseltään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko vanhoillislestadiolaisissa värikäs pukeutuminen kiellettyä? Kävin eilen kirkon seuroissa (olen perusluterilainen), ja ihmettelin sitä masentavan väristä pukeutumista. Mustaa, mustaa ja mustaa kaikkien yllä. Muutamia harmaita, valkoisia ja beigen värisiä puseroita löytyi. Nuorilla oli sentään farkkuja. Yhtään punaista, tai muuta iloisen väristä vaatekappaletta en nähnyt, ja kirkko oli sentään melkein täynnä.
Onko värikäs pukeutuminen väärin keskuudessanne? Ja jos on, niin miksi?
Minun mummini, kuollut jo 1975, oli lestadiolainen. Ja kyllä hänellä oli värillisiä vaatteita, ihan iloisen värisiäkin. Hän oli vaatturi ammatiltaan, ja pukeutui kauniisti, myös arkena.
Minulla on lestadiolaiset juuret molempien mummojen puolelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu