Mitä? Selasin 6 päivän päähän ja ei yhtään ketjua Martinasta.
Onko saanut millä keinolla poistettua ja boikottiin?
No on onnellisena menossa rakkaan Muhiksensa kanssa lämpimään ja lepäämään.
Onko saanut millä keinolla poistettua ja boikottiin?
No on onnellisena menossa rakkaan Muhiksensa kanssa lämpimään ja lepäämään.
Vastaukset 101
Vanhimmat
Nyt puhutaan Makvanista
Siis oikeastiko ei enää Martina kiinnosta ketään?
Vaikka on teettänyt hienot luurankopuvut miesystävälleen ja itselleen.
Miksi teet aloituksen Martinasta ? Jos haluaa lukea ja tietää Martinasta asioita, sitä varten on hänen instansa ja seiskalehden uutiset esimerkiksi.
Täällähän on kommentoitu, että Seiska valehtelee Martinasta! Tai Ylimutka inhoaa. Tai konkurssi oli vääristelty. Toisaalta 44-vuotias ei ole enää kiinnostava nuoremman miehen silmissä. Kirjoitetaan taas uudestaan, kun Muhis häipyy.
Jokainen livenä Martinan nähnyt tai sen todellista menoa seurannut tietää, että livenähän se touhu on niin pelottavaa katsottavaa, että luurankoasussa se vaikutti kerrankin suorastaan inhimilliseltä!
Miksi Martinasta ei saisi sinun mielestäsi täällä keskustella? Miksi ohjaat keskustelijat muualle? Taidat hävetä idolisi touhuja ja toivot, että sen hölmöilyt painuu unholaan.
Niinhän tuo marttiina näytti hehkuttavan: ”En varmaan ikinä oo odottanu lomaa näin paljon”- niin, tämän kumppanin kanssa juu! 😉 Vastahan tässä on puoli vuotta lomailtu, mutta ”Match in Heaven”-vaiheessa muisti pätkii ja brändäys on valmis. Muhiksen oma tyyli pyyhittiin kartalta sekunnissa: ennen kehässä iskuja jaellut nyrkkeilijä on nykyään pelkkä marttiinan käsilaukunkantaja, joka sipsuttaa talutusnuorassa pukeutumista myöten valmiiksi pureskeltuna ”sielunkumppanina”. Huvittavaa nähdä, miten kovanaamasta kuoriutui pelkkä ohjailtava somepelle ja elämäntapabrändin asuste.
Ei ole kumpikaan sanonut. Et he ovat sielun kumppaneita. Pysy asioissa, joita väännät palstoille ainoastaan omasta päästäsi.
Jos noin sinisilmäinen ja lapsenuskoinen oot, niin toivottavasti heräät aikuisten maailmaan 😁 Yhteiset matkat, jokapäiväiset treenit ja Lontoon-reissutkin kahteen kertaan yhdessä osoittaa kyllä, mistä on kyse. Tämä suhde näyttää vain olevan taas sitä samaa Martinan täyttä hallintaa, mitä on nähty ennenkin ja siihenhän ne sen suhteet aina lopulta kaatuukin.
No ei kyllä ole suhteet kaatuneet Martinan "täyteen hallintaan". Suhde Stefun kanssa ei kaatunut Martinan "täyteen hallintaan", suhde Pikkaraisen kanssa kaatui kun Pikkaraiselle tuli syyte raiskauksesta, etäsuhde aussin kanssa kaatui kun aussi petti ja oliko muutenkaan mikään mukava mies loppujen lopuksi. Martinakin ansaitsee miehen joka on läsnä. Aika erikoista että Martinaa syytetään suhteiden päättymisestä vaikka kaikki tietävät että vika oli miehessä.
Martina vaatii palvontaa ja sitä, että kaikki tapahtuu sen haluamalla tavalla. Nitistää henkisesti kumppanin. Miksi aussikin petti?
Petti juurikin noista syistä mitä mainitsit.
Mistäs se johtuu että aina ne miehet on vääriä?
Martinan temput toistaa itseään..ja jutut. Aussi oli kaksoisliekki, muhiksessa näkee itsensä jne. Aina,heti suhteen alussa ns vuosisadan rakkaustarina. Ja Martina muuntautuu kulloisenkin miehen mukaan. Pikkaraisen kanssa viihtyi luonnossa, aussin vuorolla oli bisnesnainen ja nyt muhiksen vuorolla nyrkkeily ja badass on tärkeitä. Jopa naurettavs mr &ms Baddies oli laittanut halloweenkuvan tekstiin.
Muhis noin kuukausi sitten laittanut instapostauksen missä raidallinen puku päällä ja teksti "The bad guy", eli varmaan tuosta sitten juontaa tuokin "vitsailu" halloween-asuista.
Muuten, varmaan heillä ihana herätä tänä aamuna Dubaissa.
...ja vielä kun Muhis sanoi haastattelussa että ulkokuori voi olla kova, mutta läheisilleen hän on rakastava ja herkkä.
Todellakin. Martina muuttaa koko persoonansa, harrastuksensa ja jopa puheenpartensa aina sen mukaan, kuka milloinkin sattuu olemaan kierroksessa.
Fakta on se, että viisikymppiset lähenee, mutta jutut ja suhdedraamat on suoraan yläasteen pihalta. Tää nuori Muhis on stailattu ja puettu pukuihin pelkäksi asusteeksi Martinan kiillotettuun Instagram-kulissiin. Alkukiihdytyksen jälkeen tääkin pelleily on pian ohi.
Ei kyllä ansaitsisi kommenttia mutta nyt täytyy sanoa että Martina aloitti Triathlonin kun oli Stefun kanssa eikä tosiaankaan Stefu ollut mikään Triathlonisti tai edes harrastaja. Sitten jätti sen harrastuksen ja alkoi harrastamaan Hyroxia vuonna 2024. Jos nyt Petäistöön viitataan niin Martina oli jo kilpaillutkin Hyroxissa monesti ennen syksyä 2025 kun alkoi Petäistön kanssa treenaamaan ja nyt sitten Paulan kanssa ja yksinkin kilpailee edelleen. Ja Martinaa on jo alkuvuodesta kysytty ottelemaan ja mitä ilmeisemmin nyrkkeilysalilla tavannut tämän Muhiksen sitten.
Kyllä Martinan kiinnostuksen kohteet vaihtuu kulloisenkin miesystävän mukaan. Martina nimitti muhista badassiksi ja luulee itsekin sellainen olevansa. Älä selittele, kun julkaisut puhuu puolestaan.
Ai Dubai on matkakohde? Sopii hyvin ko parille. Kukaan mistään mitään tietävä ei matkusta Dubaihin. Somejulkkikset ei älyllä loista.
Stefun silloinen miljoonabisnes ja pohjaton lompakkohan sen koko triathlon-kuvion mahdollisti. Ei se laji mikään halpa ole – kymppitonnien pyörät, ulkomaan leirit ja mahdollisuus treenata täysipäiväisesti ilman huolta huomisesta. Se luksuselämä ja taloudellinen turva antoi kummasti motivaatiota kestää sitä yhtä sun toista myrskyä ja pettämiskohua vuosien varrella.
No tämähän se vasta kruunaa koko sirkuksen! 😂 Jos suuntana on Dubai, niin kulttuurikontrasti on kyllä valmis. Sieltä on tosiaan Muhiksen sukujuurille lyhyt matka, ja paikalliset siellä varmaan katsoo silmät pyöreinä, että mikäs äiti-poika -reissu se tämä oikein on!
Ulkopuolisen silminhän tuo näyttää aivan joltain perhelomalta, jossa äiti on ottanut teinin mukaan aurinkoon palkinnoksi ahkerasta treenaamisesta!
Kaikkee voi sanoo juu.
Miksi jauhatte Martinasta ja Muhiksesta ? He ovat sinkkuja molemat ja yhdessä olossa ei ole mitään salaista tai loukkaavaa asiaa. Sofia ollut avioliitossa olevan miehen kanssa jo yli kaksi vuotta. Siitä kyllä olisi aihetta kirjoittaa vaikka kirja haukkujilla. Mitäs jos Martina olisi avioliitossa olevan miehen kanssa. Olisko se yhtä hyväksyttävää, kuin tää Sofia Belórfin suhde perheeliseen avioliitossa olevaan mieheen?
Muhis näyttää kyllä vähintään nelikymppiseltä. Oo mikä kuva Muhiksen stoorissa kun istuu lentokoneessa. En yhtään ihmettele Martinaa.
Varmasti Martinan omat 100 tuhannen vuositulot auttoi myös asiaa.
Martinan verotettavat tulot olivat vuosina 2014-2016 hieman yli 50 tuhatta per vuosi. Vuodesta 2017 lähtien Martinan verotettavat tulot olivat 100 tuhatta per vuosi.
Mitä väliä niillä menneisyyden satatonnisen tuloilla on, jos ne menot on kuitenkin ollu vielä moninkertaisesti suuremmat? 🤦♀️Ei sitä firmaa muuten konkurssiin ajettaisi, jos homma olisi ollut hanskassa!
Jälleen kerran. Mitä Sofia tähän kuuluu?
Sille on oma ketjunsa, mee sinne avautumaan.
Jos osaat lukea tai ymmärrät lukemasi tai haluat ymmärtää lukemasi niin tuo oli vastaus kun väitettiin että Stefun rahoilla olisi elellyt. Ja miten selität sen että Stefun firman liikevaihto oli vuosina 2016-2019 eli Martinan aikana yhteensä 16 miljoonaa ja voittoa tuli 1,5 tuhatta. Ja sitten vuodesta 2020 lähtien ei enää tehnyt edes tilinpäätöstä firmastaan ja nyt se onkin konkurssissa ja Stefulla on vielä kaiken lisäksi miljoonavelat, josta pelkkää verovelkaa yli miljoona.
Sofiahan aloitti "käärmeenä" Martinan kyljessä jo vuonna 2010 ja varmasti tuo Martinaa ja lähipiiriään vainoava on ollut asialla yhtä kauan.
Puhtaasti Stefun puitteissa loisi, älä edes yritä muuta selittää. Vai oisko Martina sun mielestä itse pystyny ostamaan ja ylläpitämään ”mun Hangon” plus muut luksuskämpät??
Miks ne ei menny malediivien merelle? marttiina ois voinu muistella parin vuoden takaisia kihlajaisiaan ja esitellä muhikselle paikkoja.
Sellaista se narsismi on.
Taas tappelette ja keskenänne ja tietenkin todellakin vanhoista asioista. Olisko tarpeen hankkia oma elämä ja lopettaa vanhat paskan jauhamiset siihen paikkaan ? Martina. Martina. Martina. Martina.
Helpottiko??
Entäs Sofia Belorf? Loisiko Sofia puhtaasti Stefun puitteissa?
Sofia loisi kokoajan kahden vuoden ajan Stefan Thermanin rahoilla. Siksi menikin Stefanin elämä piloille, yhtä juhlimista ja reissaamista ulkomailla. Entäs se huumeiden käyttö?
Oli muuten Stefanin luottokortti koko kahden vuoden ajan käytössä Sofialla. Juoksi viikottain kauneus hoidoissa ja vaatinut Stefanin maksaa sen ulosottoon menneet 30 000 euron velat. Ja oli maksanutkin ne velat. Kolme avoliittoa ja jokainen mies joutunut elättää suhteessa ja maksaa kaiken elämisen.
Hyvä, että muistat ottaa Sofian tasavertaisena vertailukumppanina Martinalle, sitähän ne nimittäin täysin ovatkin, kaksi marjaa samasta puusta. 👍
Kyllä täytyy sanoa, että Stefulla on ollut eläessään aivan käsittämättömän kummallinen naismaku. Kaksi samanlaista, yksinkertaista tyrkkyä peräjälkeen pyörimässä samoilla miljoonilla.
Ainut ero oli suhteessa. Martina kävi kokoajan töissä ja jokainen voi asiat tarkistaa verotiedoista Stefanilla ja Martinalla oli tytär, joten normaalia että lapsen äidille ostetaan lahjoja ja samoin matkoja ulkomaille.Sofia oli ainoastaan loinen koko suhteen ajan ja ei yhtään mitään muuta.
Turha rakentaa mitään tasoeroja näiden kahden naisen välille. Molemmat ratsasti samoilla rahoilla niin kauan kuin hana oli auki. Nyt kun Stefun miljoonat on pelkkää historiaa, toinen loinen etsii mahdollisesti uutta isäntää ja tämä ”työssäkäyvä” babysitter-yrittäjä pakenee tuoretta konkurssiaan Dubaihin 15 vuotta nuoremman pojan kanssa esittämään jotain teini-iän kuumaa romanssia. Samaa viihdesirkusta ne on molemmat alusta loppuun.
Martina ei edes lainannut Stefanilta rahaa velkoihinsa. Hän lainasi rahat äidiltään ja maksoi ne heti takaisin, saatuaan raha asiansa kuntoon. Turha edes verrata Sofia kullankaivajaa Martinaan. Sofia on ainoastaan luuseri ja elää edelleen ainoastaan miesten rahoilla.
Sofia on käyttänyt kelanrahoja väärin ja siitä on ollut kyllä mediassakin kirjoituksia Ei maksanut niitä kuitenkaan takaisin itse, vaan antoi mennä ulosottoon.
marttiina sitä(kin) tiliä ja koko tänhetkistä julkisuuskuvaa hallinnoi ja kuratoi alusta loppuun. Eihän se jätkäparka taida päästä edes p:lle ilman, et puhelin takavarikoidaan ja jokainen postaus tarkistetaan marttiinan Instagram-käsikirjoitukseen sopivaksi.
Juuri näinhän se oli! Eikä silloisessa triathlon-räpellyksessä ja ulkomaan leireillä pyöriessä kyllä paljon mitään läsnäolevaa äitiä lapselle näkynyt niinä vuosina. Eikä sitä kyllä näy nykyäänkään, kun prioriteetit on taas aivan muualla.
Tämä nykyinen meininkihän on suoraa jatkumoa sille samalle itsekkyydelle. Kesästä asti siellä kantoliinassa on roikkunut mukana tämä uusin aikuis-adoptiolapsi.
Joo, Martina ei tosiaan tainnut lainata Stefulta, vaan maksattaa yli sadantonnin yritysvelkansa ja verorästinsä suoraan meillä tavallisilla veronmaksajilla, kun Verohallinto laittoi loppukesästä firman konkurssiin tyhjän kassan takia! 😂
Martina on kuitenkin maksanut paljon veroja palkkatuloistaan, varmaan enemmän kuin monet täällä räkyttävät.
Totta kirjoitit. Martina on ikänsä maksanut veroja ja monena vuonna tulot olleet todella hyvät. Viimme vuonna ansiotulot olivat 133 703,26. On siitäkin maksettu kunnolla veroja.
Siis ai että ihminen saa olla vähän niin kuin ”osittain rehellinen”? Että jos on joskus maksanut veroja, niin se antaa automaattisesti vapaalipun jättää myöhemmin kymmenien tuhansien laskut ja verorästit hoitamatta ja vetää firma tietoisesti konkurssiin? Eiköhän meistä ihan jokainen maksa veroja suhteessa omiin tuloihinsa, ei se tee kenestäkään mitään pyhimystä, se on lakisääteinen velvollisuus tässä yhteiskunnassa. Se, mitä Martina teki, oli suoranainen maksujen ja lakisääteisten velvoitteiden laiminlyönti. Sekö on puolustajien mielestä ok??
Viimme vuonna konkurssiin meni 3909 yritystä. Joten ei ole helppoa yrittäjillä ainakaan Suomessa.
Yritätkö sä ihan oikeasti verrata Martinan tapausta niihin rehellisiin, vaikeassa suhdanteessa kaatuneisiin pienyrittäjiin, jotka tekee töitä niska limassa eivätkä silti pysty maksamaan laskujaan? Kyllä, Suomessa menee tuhansia yrityksiä konkurssiin, mutta siihen miten sinne päädytään, on aivan eri syyt.
Konkurssiin päädytään myös silloin, kun yrityksen kassa tyhjennetään täysin omiin huveihin ja ”luksukseen”, eikä lakisääteisiä velvoitteita, kuten veroja ja eläkemaksuja, enää hoideta. Martinan firman tulot ja kymmenien tuhansien liikevaihto olis riittäneet aivan hyvin normaaliin ja vakaaseen taviselämään. Mutta kun se ei tuolle muka-prinsessalle riitä, niin lopputulos on tässä.
Prinsessa ihan itse on tienannu ne rahat.
Tiedät siis näiden kaikkien 3909 ihmisen yritys tiedot. Että he ovat rehelsiä selkä limassa painavia henkilöitä?. Lopeta jankutus ja turhat pa*kan jauhamiset 💩.
👍👍👍
Kohujulkkis tienaa tiettyyn rajaan asti. Martinallahan ei ole uskottavuutta
Martina ajoi firman konkurssiin ettei 100 tonnin ottelupalkkiota tarvinut käyttää velkoihin. Enpä usko, että monella noista on ollut sama "tilaisuus"?
Mitä ihmettä 3 909 muun yrityksen konkurssit todistaa Martinan yrityksestä? Ei yhtään mitään. Muiden konkurssien määrä ei kerro sen yhtiön toiminnasta tai vapauta ketään vastuusta. Vai saako konkurssissa nykyään synninpäästön sillä perusteella, että tarpeeksi moni muukin meni nurin?
Sonja Aiellolle tuli 120 tuhannen mätkyt kun ei hoitanut verovelvoitteitaan. Kun puhuivat siitä podissa niin äitinsä sanoi että sinua oli neuvottu väärin ja vielä äitinsä sanoi että koski muitakin hyvinvointivalmentajia.
Ihan itse tienatut rahat, mutta myös yrityksen velvoitteet pitää hoitaa. Eikös se juuri ole sitä paljon puhuttua vastuullista yrittämistä? 😉
Martinalla oli verovelkaa vain vähän yli 30 tuhatta joten ei todellakaan mitään sataatuhatta.
Sulla on selkeästi yritystoiminta lähellä sydäntä. Oletko nykyinen vai entinen yrittäjä vai konkurssiin mennyt yrittäjä? Mutta sen verran pitäisi tietää että kaikki yritystoiminta ei ole samanlaista.
Ai että ”kaikki yritystoiminta ei ole samanlaista”? No ei todellakaan ole! Olen täysin samaa mieltä 😂 Kyllähän meistä jokainen tajuaa, että on olemassa kahdenlaista yrittämistä:
1. Se tylsä perusmalli, jossa rehelliset yrittäjät maksaa veronsa, hoitaa velvoitteensa ja elävät tulojensa mukaan.
2. Ja sitten on tämä Martinan lanseeraama ”Creative Baddie” -malli, jossa yritystoiminta on sitä, että nostetaan jättipalkkoja, ostellaan firman piikkiin mikä mieltä lämmittää (mieluiten mahd kallista) plus etelänlomia, jätetään yli 113 000 euron laskut Verottajalle ja rahoitusyhtiöille, ja lopuksi kun kassa kumisee tyhjyyttään, vetäydytään ”vastuullisena” takavasemmalle ja haetaan firma konkkaan.
Ja käytti palkkaansa semmoset 100 000e/vuosi. Niin miten paljon veroja mahtoikaan lopulta maksaa??
Turha vinkua muista firmoista, kun faktat ei huutamalla muutu! 😂 Tilastot nimittäin todistaa (vaikka sä et niistä tykkää), että valtaosa niistä 3909 konkurssista johtui täysin ulkoisista tekijöistä, kuten yleisestä lamasta, rakennusalan kriisistä ja asiakkaiden maksuvaikeuksista. Ne yrittäjät tekivät kaikkensa suhdanteita vastaan.
Martinan tapauksessa kyse taas oli puhtaasti siitä, että firman tulot olisi riittäneet tavalliseen elämään loistavasti, mutta oli pakkomielle esittää somessa jotain luksuspelleä, mitä ei ole koskaan ollutkaan eikä tule olemaan. Kassa tyhjennettiin jättipalkkoihin ja omiin kulisseihin, kunnes Verottaja vihelsi yli 113 000 euron velat konkurssiin. Toiset kaatuvat maailmantalouden, toiset oman ahneuden takia. Yritä ymmärtää tämä.
Martinan pitkäaikainen ja ehkä jopa vaarallinen? vainoaja on aivan liekeissä taas.
Jaaha,taas sinä vaaroja haluava. Tiedätkö, että kerrot vain itsestäsi noilla. Terapian paikka.
Mistä ja miksi se taas pölähtikään eetteriin monen päivän jälkeen?
Keränny voimia ja nyt sitten jaksaa. 😂
Ehkä oli taas kerran hoidossa ja ei näköjään ole auttanut hoidot ei ollenkaan.
Martinan suurin velkoja tosiaan verohallinto n. 36 000, mutta velkaa jäi myös Santanderille n. 25 000 ja Trystly Finance n. 8 500 ja WS Finance 5 000. Täällä joku hekumoi, kun Martina on maksanut henkilökohtaisesti veroja paljon. Sanotaan vaikka näin, että moni pienituloinen maksaa myös velkansa.
Mistä tiedät mitä jäi velkaa koska yritys omisti yli 20 tuhannen liikennevälineenkin, jonka jätit tuosta listasta mainitsematta. Joku väitti että olisi nostanut palkkaa 100 tuhatta vuodessa. Tuosta summasta menee noin 40 tuhatta veroihin vuodessa. Ei harrastanut laillista veronkiertoa kuten monet tekevät ja verottajalta jää suuria summia saamatta.
Sä jaksat vieläkin nolata itsesi! 😂 Ne firman tarkat luvut ja 113 000 euron velat on suoraan virallisesta konkurssipesän julkisesta selvityksestä, eli ne on kaikkien nähtävillä, etkö sä osaa lukea?
Verovelat oli 37.000
Oli 37 000- että vain sen verran? Sulla on kyllä erikoinen käsitys rahasta! Mietipä vähän: 37 000 euroa on pelkästään sitä lakisääteistä verovelkaa, jonka tämä ”ahkera ja vastuullinen yrittäjä” jätti kylmästi maksamatta valtiolle samalla kun nosti itselleen kovia jättipalkkoja somen luksuselämän rahoittamiseen.
Ja älä viitsi tahallasi unohtaa sitä kokonaiskuvaa: firman KOKONAISvelat siellä konkurssipesässä oli yli 113 000 euroa, kun kassa huusi täyttä tyhjyyttä. Ne kaikki verorästit ja rahoitusyhtiöiden laskut jäi suoraan meidän veronmaksajien kuitattavaksi, kun lappu lyötiin luukulle.
Niistä jättipalkoista on maksanut paljon veroja.
Toi logiikka on hyvin paljastavaa. Eihän sitä kaikkia velkoja, veroja, vakuutusmaksuja tarvitse maksaa, kun on jostain tulosta veroja maksanut. Toimiiko sullakin? Maksatko kaupassa vain osan tuotteista?
En tietenkään, Martina on kuitenkin maksanut paljon veroja, ei ole ollut yhteiskunnan elättinä.
Edelleen siis, jos jotain maksaa, voi jättää lakisääteiset maksut, verot jne osittain maksamatta. Löyhä on moraali sulla.
Ei tietenkään niin kannata tehdä, siksihän se yritys onkin konkassa. Martina on kuitenkin maksanut paljon veroja jättipalkoista, ei ole ollut mikään yhteiskunnan elätti.
Siis sä olet joko aivan uskomattoman yksinkertainen tai sitten sä provoilet täällä tahallasi, koska ei kukaan täysjärkinen voi mennä noin halpaan logiikkaan! 😂
Ei niillä aiemmin maksetuilla veroilla voi kuitata myöhempiä velkoja ja lakien laiminlyöntejä. Se, että nostaa itselleen jättipalkkoja silloinkin kun firma sakkaa, ja jättää lopulta kymmenien tuhansien verot muiden maksettavaksi, on puhdasta ahneutta. Ei vanhat verotiedot anna mitään vapaalippua jättää laskuja maksamatta. Onko kivaa olla kuin palvottavasi vai onko sun rooli provoilla ketjun jatkumon vuoksi?
Ei tietenkään voi kuitata, sanon vaan että Martina on maksanut paljon veroja jättipalkoistaan. Varmaan paljon enemmäin kuin sinä ja minä yhteensä.
Noniin, eihän meistä tietenkään kukaan voi varmuudella tietää, mitä kautta tai millaisilla hämärillä tavoilla kukin täällä omat tienestinsä ja elantonsa hankkii – se jääköön jokaisen omaksi asiaksi.
Mutta se peruste kaikelle keskustelulle on kuitenkin se, että toisin kuin joidenkin nimettömien kommentoijien tulot, Martinan yritystoiminnan luvut OVAT täysin julkista dataa. Ja ne faktat kertoo totuuden kieltä: yrityksen kassa imettiin tyhjäksi jättipalkoilla silloinkin, kun liikevaihto oli jo pitkään ollut rajussa laskussa. Samaan aikaan jätettiin lakisääteiset arvonlisäverot ja työnantajamaksut hoitamatta, kunnes Verohallinnon oli pakko viheltää peli poikki ja vetää yli 113 000 euron velat viralliseen konkurssiin. Se velkakasa jäi suoraan meidän rehellisten veronmaksajien kuitattavaksi.
Nämä luvut ja faktat tietenkin perustuu täyteen totuuteen, virallisiin asiakirjoihin ja puhtaaseen taloushallinnon ammattitaitoon. Sinne väliin kun ei noiden sun fanituksesi sokeat harhat ja epätoivoiset puolustelut vain yksinkertaisesti sovellu. Kestätkö tän totuuden??
Niin tehtiin ja jättipalkoista meni paljon veroa.
Selvä pyy, tästä teemastahan voitais vääntää vaikka koko yö, mutta huomiset todelliset velvollisuudet (juurikin tällaisten talous- ja lakiaiheiden parissa) kutsuvat jo! 🥱
Tämä sun kaltaisesi vähemmistö, toisinajattelijat ja tosiasioiden kiistäjät saa vapaasti länkyttää noita samoja lauseita kerta toisensa jälkeen, mutta se ei tule ikinä kumoamaan virallisia faktoja. Faktat kun perustuu sellaiseen älylliseen dokumentaatioon ja virallisiin konkurssiasiakirjoihin, joille tietty kansanosa on näköjään aina täysin immuuni.
Ja sehän on tietysti täysin hyväksyttävää ja jokaisen perustuslaillinen oikeus tässä maassa. Se, onko tuollainen sokea todellisuudenpako ja lukutaidottomuus enää pelkästään säälittävää vai jo lääketieteen puolelta arvioitavissa olevaa diagnostiikkaa, jääköön asiantuntijoiden ratkaistavaksi! Jatka sä rauhassa tuota jankutustasi, me muut siirrytään tosielämän velvollisuuksien pariin. Öitä!
Huomenta, tosiasiahan on se että niistä jättipalkoista on mennyt paljon veroa.😂
Olet harvinaisen tyhmä 🤣
Olihan yritys kerännyt omaisuutta vuosien aikana, jäi 20 000 liikenneväline🤣
Taidat olla sinäkin. 😂
Tottahan se on että isosta palkasta menee paljon veroa, siitähän tässä on kysymys.😊
Kohta Martina on vaihdevuosissa oleva 50v nainen jolla historiaa riittää. Muhis on lähtenyt nuoren muslimitytön lasten isäksi jo kauan sitten, eikä äijät enää jonota ovella. Muhis lienee pitkän mieshistorian rimanalitus.
Täydet pisteet ja kehut tästä kommentista!
Ps. Kun tuo 45 vuotta jo kolkuttelee ovella, niin kyllä niitä jonkinlaisia biologisia oireita taatusti jo on... Eikä tässä vaiheessa auta enää mikään somen manifestointi saati aikakone – nyt on nyt, ja ikä tekee tehtävänsä, pyristeli vastaan miten paljon tahansa!
Eiks se ole tärkeäintä kuitenkin, ettei nainen alistu avioliitossa olevien miesten alistamaksi patjoiksi ? Olen lukenut palstalta, että Sofia Belórfia on kutsuttu varattujen miesten kiertäväksi pupuksi.
Love in Dubai. Ah.. Häät tulossa? Vauva tulossa?
Ainakin kuhertelussa löytyy.
Onneksi olkoon 💗. Onko tuleva vauvasi ensimmäinen ?
Tässä nykyisessä vauvassa on ihan riittävästi ”hoitamista”.
Kukahan sen lapsen hoitaisi🙄
Oisko Martinalla vielä sen verran niitä kanveesiintyrmäysrahoja jäljellä että lopultakin korjauttais noi karseet roikkuvat silarinsa.
Eikös Martinan ja Eskon uusi keskustelunaihe ollut 40-kymppisen tuleminen äidiksi..huh huh.
Martina itse sanoi. Ei tee enää lapsia. Mites kun Sofia on kohta 40 vuotias. Onko se siis huh huh ?