Juu, elikkäs ajattelin kirjoittaa tällaisen pienen postauksen liittyen rasismiin ja russofobiaan Venäjältä poismuuttaneita venäläisiä kohtaan.
Erityisesti keskityn tässä postauksessa tällaiseen kaveriin nimeltään Kasimir Piltti, a.k.a Hobitti. Suomalainen mies, joka on taistellut Ukrainassa vapaaehtoisena Ukrainan puolella, ja toimii kuulemma nykyään Ukrainan armeijassa kouluttajana.
Kouluttajan hommien ohella Hobitilla on kuitenkin myös sivuharrastus: vihamielinen somekampanjointi kaikkia venäläisiä kohtaan. Hobitin YouTube-tilin sisällöstä huokuu vahvaa tukea Ukrainalle, ja hänen Twitter-tilinsä postaukset koostuvat lähinnä vihamielisistä ja rasistisista kommenteista venäläisiä kohtaan. Kaveri käyttää sana "ryssä" niinkuin ei huomista olisi.
Hän ei kohdista vihaansa pelkästään Venäjän hallintoa tai Putinia kohtaan, vaan näyttää hyökkäävän ihan kaikkia venäläisiä kohtaan kansakuntana. Myös niitä, ketkä ovat lähteneet Venäjältä syystä tai toisesta, ja vastustavat sotaa Ukrainassa. Tästä esimerkkeinä mm. kun hän YouTuben puolella hyökkäsi hyvin henkilökohtaisesti Suomessa 4 vuotta asunutta venäläistä somevaikuttaja Ivan Kulenkoa kohtaan. Ivan on avoimesti kritisoinut Putinin hallintoa, ja omien sanojensa mukaan joutuisi Venäjällä vankilaan lausuntojensa vuoksi. Tämä ei kuitenkaan estänyt Hobittia haukkumasta häntä ryssäksi.
Toinen esimerkki on Hobitin jakama twiitti, jossa venäläinen kansalaisaktivisti kritisoi sitä kun erään Euroopassa asuneen venäläisen naisen autoa oli vandalisoitu maalaamalla spray-maalilla sanat "slava ukraini" auton kylkeen. Hobitti kommentoi tapausta seuraavasti: "En missään nimessä kannusta moiseen toimintaan! Vaan onpa hienoa, että uskalletaan osoittaa mieltä tärkeistä asioista kuten siitä, ettei ryssiä tulisi päästää EU:n alueelle!"
Niinkö, Hobitti? Myös ne venäläiset, ketkä eivät kannata Putinia tai sotaa Ukrainassa?
Mielestäni tällainen sokea russofobia ja viha ei palvele ketään muuta kuin Kremliä itseään. Varmaan on aikamoista mannaa Venäjän propagandalle kun venäläisiä vastaan kohdistetaan tuollaista vihaa heidän kansalaisuutensa vuoksi. Tällaiset Hobitin kaltaiset kiihkoilijat eivät juurikaan eroa niistä venäläisistä ketkä riemuitsevat ukrainalaisten tappamisesta. Aivan samanlaisia hirviöitä kaikki.
Ja ennenkuin joku alkaa haukkumaan Pietarin trolliksi, niin en tasan ole mikään botti. Olen ihan tuiki tavallinen suomalainen, joka vaan ei ole vihan vallassa.
Kiitos, olen puhunut.
Erityisesti keskityn tässä postauksessa tällaiseen kaveriin nimeltään Kasimir Piltti, a.k.a Hobitti. Suomalainen mies, joka on taistellut Ukrainassa vapaaehtoisena Ukrainan puolella, ja toimii kuulemma nykyään Ukrainan armeijassa kouluttajana.
Kouluttajan hommien ohella Hobitilla on kuitenkin myös sivuharrastus: vihamielinen somekampanjointi kaikkia venäläisiä kohtaan. Hobitin YouTube-tilin sisällöstä huokuu vahvaa tukea Ukrainalle, ja hänen Twitter-tilinsä postaukset koostuvat lähinnä vihamielisistä ja rasistisista kommenteista venäläisiä kohtaan. Kaveri käyttää sana "ryssä" niinkuin ei huomista olisi.
Hän ei kohdista vihaansa pelkästään Venäjän hallintoa tai Putinia kohtaan, vaan näyttää hyökkäävän ihan kaikkia venäläisiä kohtaan kansakuntana. Myös niitä, ketkä ovat lähteneet Venäjältä syystä tai toisesta, ja vastustavat sotaa Ukrainassa. Tästä esimerkkeinä mm. kun hän YouTuben puolella hyökkäsi hyvin henkilökohtaisesti Suomessa 4 vuotta asunutta venäläistä somevaikuttaja Ivan Kulenkoa kohtaan. Ivan on avoimesti kritisoinut Putinin hallintoa, ja omien sanojensa mukaan joutuisi Venäjällä vankilaan lausuntojensa vuoksi. Tämä ei kuitenkaan estänyt Hobittia haukkumasta häntä ryssäksi.
Toinen esimerkki on Hobitin jakama twiitti, jossa venäläinen kansalaisaktivisti kritisoi sitä kun erään Euroopassa asuneen venäläisen naisen autoa oli vandalisoitu maalaamalla spray-maalilla sanat "slava ukraini" auton kylkeen. Hobitti kommentoi tapausta seuraavasti: "En missään nimessä kannusta moiseen toimintaan! Vaan onpa hienoa, että uskalletaan osoittaa mieltä tärkeistä asioista kuten siitä, ettei ryssiä tulisi päästää EU:n alueelle!"
Niinkö, Hobitti? Myös ne venäläiset, ketkä eivät kannata Putinia tai sotaa Ukrainassa?
Mielestäni tällainen sokea russofobia ja viha ei palvele ketään muuta kuin Kremliä itseään. Varmaan on aikamoista mannaa Venäjän propagandalle kun venäläisiä vastaan kohdistetaan tuollaista vihaa heidän kansalaisuutensa vuoksi. Tällaiset Hobitin kaltaiset kiihkoilijat eivät juurikaan eroa niistä venäläisistä ketkä riemuitsevat ukrainalaisten tappamisesta. Aivan samanlaisia hirviöitä kaikki.
Ja ennenkuin joku alkaa haukkumaan Pietarin trolliksi, niin en tasan ole mikään botti. Olen ihan tuiki tavallinen suomalainen, joka vaan ei ole vihan vallassa.
Kiitos, olen puhunut.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Olet oikeassa!
Viime vuodet Suomessa on kirjoitettu lukematon määrä kommentteja, lausuntoja, mielipiteitä jne. eri medioihin. Niitä kaikkia yhdistää Venäjään ja venäläisiin kohdistuva rasistinen viha! Toisella tavalla sanottuna venäläisten epäinhimillistäminen ja jopa pitäminen alempi arvoisina ja sairaina tavalla tai toisella.
Miksi?
Suomi historiansa takia pelkää kuollakseen Venäjää. Nyt kuitenkin suomalaiset uskovat, että ovat NATO:n suojassa ja siksi uskaltavat suoltaa täysin ala-arvoista ja sivistymätöntä tekstiä. Muutoin Suomessa olisi koko kansalla turpa kiinni ja visusti.
Venäläisillä ihmisillä huolimatta heidän poliittisista mielipiteistään on samat arkiset asiat mielessä esim. Pitää hakea lapsi koulusta, ostaa ruokaa, siivota ja tiskata, mennä opiskelemaan tai töihin, pukeutua sään mukaan jne.
Entä jos venäläiset kansana käyttäytyisivät yhtä rumasti kuin suomalaiset?! Se tietäisi koko Suomen valtiollisen olemassaolon loppua ja valtavia kärsimyksiä suomalaisille.
Sitäkö te haluatte, niinkö??!! Miettikääpä nyt ilman asenteitanne!!!
Venäläiset on vaan venäläisiä ja eihän ne edes ole Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan vaan Puten lättiin ja rajat on kiinni ja pysyy ja hyvä niin Igori Pietarista
Sanopa tuo sama Venäjältä maanpakoon lähteneille venäläisille päin naamaa. Onko hienoa olla rasisti?
Perustavaa laatua oleva ongelma sinulla: Olet sivistymätön!!!
Lue monipuolisesti kirajallisuutta, erityisesti tieteellisiä kirjoja laajasti. Kun olet lukenut vähintään 100 sivua jokainen päivä ja vähintään viisi vuotta, niin voit taas avata sanaisen arkkusi, joka tällä hetkellä on erittäin rajoittunut ja asenteellinen.
Jos edustat koko väestön keskiarvoa, niin ei ole ihme, jos te vuosikymmenestä toiseen äänestätte valtaan idiootteja, jotka ovat kasvaneet perunakellarin pimeydessä näin kuvainnollisesti ilmaistuna.
Itse olen lukenut yli 2 miljoonaa sivua klassikoita ja tiedekirjoja.
Jos Putin hirtetään lyhtypylvääseen, niin vielä raaempi johtaja tulee valtaan. Sinulle parempi, että Putin pysyy vallassa!
Minkälainen suhde sinulla on Igoriin? Käytkö useinkin Pietarissa?!
Ap on sitten täälläkin puhunut, kuten monella muullakin palstalla. Ei siitä sen enempää.
En tiedä kehen AP:hen viittaat. Itse käyn missään keskustelupalstoilla hyvin harvoin lukemassa saatika kommentoimassa mitään. Nyt vaan tuli tarve puhua yllä mainitsemastani aiheesta.
T: tämän langan AP
Suomessa on monessa muussakin asiassa kahdet kortit käytössä ja media aivopesee ihmisiä monessa asiassa.
Täähän se ois.
Anonyymi-ap
2.11.2026 klo 11.31
Täähän se ois kaikkien hyvä tietää pelaan ryssän pelimerkkejä aamusta iltaan koska kukaan muu levitä propagandaa tällä palstalla minulle jopa maksetaan siitä haukun kaikki Suomen päättäjät koska vain minulla on päätä kertoa täyttä potaskaa muilla tätä ominaisuuttaa päästä löydy olen Mensan" älykkyystestin" läpäissyt olettehan nähneet 17 Psykiatria päätäni hoitanut 👍🤣👈
Onneksi olkoon! Olet tämän langan ensimmäinen trolli.
Pitäisikö Suomen päättäjiä kehua kun Suomi on muutamassa vuodessa ajettu melkein konkurssiin?
Meidän maa ja teidän lätti näin se vaan menee Igor Pietarista
Tajuatko sä mt-potilas, että keskustelet suomalaisten kanssa?
Vaan miksi venäläiset ovat natsi-rasisti-russoja jotka kieltävät ukrainalaisten olemassaolon. Miksi rasistiset venäläiset pitävät ukrainalaisia aivan olemattomina ihmisinä kuten saksalaiset pitivät toisia saksalaisia jotka olivat judeja.
Ettekö Te venäläiset voisi tunnustaa omat syntinne vetäytyen Ukrainasta niin silloin sota loppuu. Huhhahhei ja se sitten siitä. Niin no tietenkin venäläisten pitää suorittaa sotakorvaukset aikaansaamastaan tuhotyöstään - mokomatkin vandaalit sekä mongoolit.
Toinen trolli spotattu.
Kuukkeli-kuu ... putinisti !
Se on Venäjä joka haikailee imperiuminsa takaisin. Natsiaate on eräs tapa saada Tsaarin Venäjä takaisin. Venäjällä jos missä on massamurhattu kaikkein eniten ihmisiä koko maailmassa. Edes Natsitkaan eivät ole olleet niin suuria murhaajia kuin mitä ovat olleet venäläiset.
Ja millähän pappilan kusipäisen kirkonmiehen logiikalla minä olen putinisti? :D
Olenko ylistänyt Putinia millään tavalla täällä? En ole.
Te ootte kyllä mielenvikaista sakkia.
Just :D
Nyt vielä vähättelet natsienkin pahuutta. Te trollit ootte kyllä ihmiskunnan alinta pohjasakkaa.
Sekoitat nyt Leninin ja Stalinin Neuvostoliiton ja nyky Venäjän keskenään.
Mitä mieltä olet Azovin uusnatseista?
Ei tuossa ole mitään sekoittamista keskenään sillä sekä Lenin jotta myös Stalin ovat kumpaisetkin Putinin itoleita !
No kuukkeli-kuu olet putinisti sillä perusteella kun tuet venäläistä imperialismia.
Hieno kielioppi sulla.
Missä välissä muka olen tukenut venäläistä imperialismia? :D
Oletko aivokuollut?
Ainut asia mitä minä olen täällä sanonut on se, että on idioottimaista kohdistaa rasismia ja russofobiaa sotaa vastustavia venäläisiä kohtaan.
Joko trollaat tai olet totaalisen mielisairas.
Saksan natsit olivat vain vähän parempia kuin venäjän fasistit, joita välillä myös kommunisteiksi kutsuttiin. Ongelma on, ettei venäläiset ole koskaan joutuneet ja kyenneet käymään läpi häpeällistä historiaansa. Niinpä siellä fasismi elää ja voi hyvin yhä.
Natsit eivät olleet sen parempia kuin kommunistit. Viimeisestä pointista olen samaa mieltä, mutta en tiedä luonnehtisinko Putinin Venäjää fasistiseksi. Autoritääriseksi kyllä.
80-vuotta venäläiset ovat jaksaneet juhlia maailman suurimman joukkoraiskauksen vuosipäivää.
Tärkeää muistaa, että neuvostovenäjä oli toisen maailmansodan yksi kolmesta aloittajasta. Oli vain myöhstymisestä kiinni että Saksa ehti aluksi pidemmälle.
Hellan lettas sentään Sergei Pietarista
Fasismi tarkoittaa lyhyesti määriteltynä militanttia nationalismia, imperialismia. Mitäpä muuta nykyinen isovenäläisyys junarmeejoineen edustaa.
Oon kuule ihan Suomesta, vitun pelle. :D
En kiistä väitettäsi vääräksi.
Venäjän hallinnossa on tunnistettavia fasismin piirteitä, mutta fasismi on tarkemmin määritelty poliittinen aate kuin pelkkä autoritäärinen hallinto.
Täten ei voida olla yksimielisiä siitä, onko Putinin Venäjä suoraan fasistinen valtio.
Onkohan tuo aloittaja asunut koskaan naapurissaan rzä tai ollut tekemisissä semmoisen kanssa ja kuinka vaikeaa se on saada tajuamaan sivistyneen ihmisen käytännön tapoja , tuskimpa .
No en kuule ole asunut Venäjällä. Oletko sinä sitten?
Venäläiset ovat ihmisiä siinä missä mekin. Tottakai Venäjän nykyinen valtio on mätä ja sen yhteiskunta voi hyvin pahoin, mutta rasismi ja russofobia Venäjältä lähteneitä venäläisiä kohtaan ei paranna asiaa. Otetaan esimerkkinä Roman Abalin. Venäläinen kundi, kotoisin Chelyabinskista. Lähti Venäjältä vuonna 2022. Pyörittää YouTube-kanavaa nimeltä NFKRZ. Hyvin avoin ja aktiivinen Venäjän hallituksen kritisoija. Pitääkö hänetkin potkia ulos Portugalista vaan siksi, koska on venäläinen? Ole hyvä ja kerro minulle.
Yleistäminen on valitettavan helppoa ja ymmärrettävää. Vastuullinen venäläinen kantaakin rinnassaan esimerkiksi "Slava Ukrein"-pinssiä. Tällöin tietää ettei ryssittely ole sopivaa.
Ja kyllä olen ollut tekemisissä venäläisten kanssa. Heistä on vaihtelevia kokemuksia. Osa on ok, osa ei. Meillä oli samassa koulussa ala-asteelta lukioon saakka venäläinen, joka oli muuttanut vanhempiensa kanssa Suomeen ollessaan 6-vuotias. Osasi puhua hyvin suomea, tuli hyvin juttuun monen ihmisen kanssa, enkä muista kenenkään ryssitelleen häntä. Suoritti jopa asepalveluksen Puolustusvoimissa.
Negatiivisin kokemus on, kun alakerran naapurissa asui korona-aikaan pari liettuanvenäläistä, joilla oli viikonloppuisin tapana vetää kännit, ja riehua kämpässä. Saivat häädön 1,5 kuukauden sekoilun jälkeen.
Eli kyllä minulta venäläisistä löytyy kokemusta.
Olen työskennellyt paljon venläisten kanssa. Pitänyt joitain jopa ystävänä.
Viimeistään valloitussota tosiaan paljasti, ettei sivistyneiltä ja kansainvälistyneiltä vaikuttavilla venäläisillä ole oikeasti minkäänlaista moraalia ja käytöstapoja. Valitettavasti.
Samaa mieltä. Ja ymmärrän mitä haet takaa, mutta ei se Putinin tuomitseminen tai sodan vastustaminen mitään pinssiä vaadi. Minulle ainakin riittää se, ettei ole Ukrainassa Venäjän asevoimien asepuku päällä, eikä vastaavasti kannusta Venäjän asevoimia lännestä käsin.
Niinkö? Kerrotko vähän lisää?
Oletko venäjämielinen, jos sinulle pitää selittää mitä sana ystävä tarkoittaa. Se ei siis ole sama kuin orja tai alistettu.
Venäläiset ihmisiä?? Tuskin Venäläiset on vaan venäläisiä ja eihän ne edes ole Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan
En kuule ole. :D
Jos sinulla kerran on kokemuksia, että jopa kansainvälistyneet ja sivistyneet venäläiset ovat pahoja, niin toivoisin sinulta edes esimerkkejä.
Jaahas, ja sieltä yksi russofoobikko ilmoittautuu.
Rehellisyyden nimissä !
Venäläiset on suomen suurin ulkomaalis vähemmistö !
Joka tekee vähiten rikoksia tilastojen mukaan.
mm. Ukrainalaiset ja Ruotsalaiset ja Puolalaiset tekee yli 2 x enemmän ja lähiidän pedofiilit / raiskaajat ja huumekauppiaat on kärjessä.Tämä on tilastollinen totuus joka on kaikkien luettavissa.
Suuri venäläisenemmistö pilaa myös pienen vähemmistön maineen.
Olet oikeassa. Venäläisten itsensä lanseeraama käsite "hyödyllinen idiootti" kuvaa parhaiten venäjämyönteistä länkkäriä.
Trolli.
Nato-palstalla kiemurrellaan kun eivät uskalla myöntää tuota globalistien hanketta Ukrainaan liittyen. Kuinkas tässä ketjussa?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19599679/umv-lehti-ja-tampereen-sanomat-kirjoittaneet-ukrainan-vaestonvaihdosta
Turhaa höpinää. Ryssä täysin provosoimatta aloitti brutaalin valloitussodan. Mikään ei muuta tätä faktaa. Ei edes kymmenes selitys ja valhe kuten MH17 alasampumisessa.
Väärin. Ukrainassa puhkesi vuonna 2014 sisällissota, jonka toista osapuolta, venäjämielisiä Itä-Ukrainan separatisteja Venäjä ensin tuki aseellisesti ja rahallisesti, ennenkuin aloitti hyökkäyssodan vuonna 2022 eskaloiden sodan täysimittaiseksi. Arvon nyymillä on vissiin lyhyt muisti kun unohtuu vuosien 2014-2021 tapahtumat Ukrainassa.
Huomaa taas kuinka propaganda on sekoittanut ihmisten päät. MH17 lennon ampuivat alas Itä-Ukrainan separatistit, eivät venäläiset. Kyseisen lennon ei olisi tullut edes lentää Ukrainan ilmatilan yli. Ukrainan olisi pitänyt sulkea ilmatila lentoliikenteeltä. Tarkista ne faktat, poika.
Ja miten muka on turhaa höpinää väestönvaihdos Ukrainassa? Ukrainassa on järjetön väestökato ja alhainen syntyvyys, jota nyt yritetään näemmä paikata mamuilla. Ukraina on epäonnistunut valtio, olit mitä mieltä tahansa. Se on fakta. Turha sun on vinkua ja osoittaa syyttävää sormea yksinomaan itänaapuria päin.
Miksi et ota selvää mitä Ukrainassa tapahtui jo ennen vuotta 2014?
Muistamme kyllä. Venäjä vei aseistetut joukkonsa Ukrainaan jo 2014.
Oli toki Ukrainan rauhantahtoisuutta ja aikaansaamattomuuta ettei niitä lyöty verissäpäin takaisin.
Niin, Krimille. Joka muuten vallattiin melkein laukaustakaan ampumatta. Miksi? Koska sen asukkaat olivat enemmistöltään venäjämielisiä.
Oot kyllä aika yksinkertainen. Ymmärrätkö sinä että Ukrainan joukot olivat kiinni Donbassissa eikä resursseja riittänyt Krimin takaisin valtaamiseen?
Jokainen Venäläinen saattaa muotoutua riskiksi .
Höpöhöpö, monet Suomessa ja muualla asuvat venäläiset tosi mukavia moitteettomasti. Sitten on ne jotka ihannoi autoritääristä imperialismia Putinin perässä. Ja sitten on ne poloiset hyvän tahtoiset jotka on huijattu lihamyllyyn.
Millä perusteella?
Juuri näin!
Venäläisillä olisi ollut ja on mahdollisuus kaataa korruptoitunut fasistihallinto Kremlistä ja saattaa rikolliset vastuuseen. Vain tahtoa puuttuu kun on kiva kuvitella äitivenäjä suurvallaksi.
Ja Ukrainassa on rehellinen hallinto?
Milloin muka olisi ollut? Nyt sitä mahdollisuutta ei ainakaan ole. Ymmärrätkö sä, ettei vallankumouksia lähdetä ihan tuosta noin vaan tekemään? Putin ei ole mikään helppo kohde syrjäyttää tai listiä. Mutta tuskinpa sinun kaltaisesi uunot tätä miettivät.
Kiitos Putin! Venäjän kansa on takanasi kun tämän kaiken sallivat!
Ota lääkkees.
Tämäkin on rasismia ...ei me aleta teidän kans jääkiekkoa pelaamaan...
Jos Koulussa luokka tekis maahan muuttajaa kohtaan noin olisi koko luokka jälki istunnossa.
ei kai se suomeen tule , kai se nimensä muuttaa ???
sitähän aletaan metsästämään ?