Venäjällä rintamalla kuolleita jo enemmön kuin maailmansodassa.

Nuoriamiehiä ei enään ole ja nyt uudella liikekannallepanolla tavoitellaan nuoria naisia sotimaan kremlin homenokkaisten puolesta. Vanhuksetkaan eivät ole turvassa vaan jokaikistä kaivataan lannoitteeksi ukrainan pelloille.
Putin velj’miehineen on päättänyt taistella viimeiseen mieheen henkilökohtaisten etujensa puolesta. Melko lähellä onnistumista jo ovatkin, alkaa jononpää olla likeellä sen viimeisen miehen muodossa.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mutta kyllä ne yhden jääkiekko joukkueen saa kasaan, siitä huolimatta.

Äänestä

Aloittaja on omituinen höpöttäjä, Venäjää ei ollut tuolloin, jolloin kaatuneita oli tasan nolla. Neuvostoliitto menetti sodassa kaatuneina n. 8 miljoonaa sotilasta

Äänestä
  • Neuvostoliitto menetti sodassa liki 30 000 000 ihmistä.

    Äänestä

  • Ahaaaa…kyseessä siis täysin eri maa🤔

    Äänestä

Sotilastappiot: Virallinen luku on noin 8,7 miljoonaa, mutta riippumattomat tutkijat ja arkistotiedot arvioivat sotilaskuolemien määrän olevan 10,9–13,85 miljoonaa (mukaan lukien vankileireillä ja sairaaloissa menehtyneet).

Äänestä

Aloittaja täysin tietämätön asioista, kysy kavereiltasi paljon Hitlerin paska sakki tappoi Venäläisiä toisessa maailmansodassa, suurin osa siviilejä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nuoriamiehiä ei enään ole ja nyt uudella liikekannallepanolla tavoitellaan nuoria naisia sotimaan kremlin homenokkaisten puolesta. Vanhuksetkaan eivät ole turvassa vaan jokaikistä kaivataan lannoitteeksi ukrainan pelloille.
Putin velj’miehineen on päättänyt taistella viimeiseen mieheen henkilökohtaisten etujensa puolesta. Melko lähellä onnistumista jo ovatkin, alkaa jononpää olla likeellä sen viimeisen miehen muodossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu