Annetaan omakotitalo Eskolasta

Tulevaisuutta ei ole ja kyseinen ilmoitus on ensi vuonna todellisuutta. Pääkaupunkiseudulla on jo lähiöitä joihin taksit kieltäytyvät ajamasta. Eskolasta kirjoitetaan vastaavaa mutta ongelmat liittyvät siis asiakkaiden rahattomuuteen kun taas pääkaupungissa väkivaltaan tai huumeisiin. Eskolasta jonkun kyydin ottanut taksisuhari kertoi joutuneensa pesemään oksennusta ja rahattomien epäsiistien asiakkaiden tuoksuneen paskalle. Ei siis ole lainkaan epänormaalia että kylälle ei taksi tule kuin koulu tai kela kyyteihin.
22297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Viimeksi kun eskolasa kävin siellä oli jopa baari lieneekö vielä? Myös kauppa oli taitaa Seki olla jo suljettu?

Äänestä

Toholamppilainen kaveri tulee ja jatkaa juottolaa sekä järjestää jopa kuljetuksen näille kylän juopoille. Kerää myös sosiaaliavustukset näiltä avuttomilta mutta näinhän se toimi joskus aiemminkin Eskolassa.

1Äänestä

Onko Eskolassa vielä työelämässä olevia asukkaita?

Äänestä

Taksi ainakin ja muutama maatila muuten taitaa olla eläkeläisiä.

Äänestä
  • Suuri määrä alkoholisteja ja päihdeongelmaisia. Sinne ei poliisikaan eksy.

    Äänestä

Mielenkiintoinen avaus taas Eskolan taksiyrittäjän rouvalta ❕‼️

12Äänestä
  • Hän on aktiivinen täällä päivittäin

    4Äänestä

Rivitalon päätykolmiokin olisi tarjolla länsirannikolla.

Äänestä

Veisivät sen paloauton vain pois niin saisi edes poltettua myymättömiä taloja ja rahaa vakuutuksista. Eihän täällä asu kuin sairaita vanhuksia.

Äänestä
  • Ai siksi maksatte vielä vakuutusmaksuja

    9Äänestä

Pitääkö paikkaansa että Eskola on Suomen Monaco? Kukaan ei maksa veroja

11Äänestä
  • Ainakin yksi yrittäjäpariskunta on jättänyt verojansa maksamatta. ❕❕Vakuutukset jostakin syystä maksavat 🤔

    4Äänestä

Akkunatehdas maksaa kiinteistöveroa mutta muut tuotot menee Ruotsiin. Muutamia kymmeniä työelämässä olevia kylästä löytyy mutta suurin osa asukkaista nauttii erilaisia yhteiskunnan tukia eli voitaisiin huoletta liittää Sieviin jos huolivat.

Äänestä

Tuleeko baarin avajaisiin karaoke ja lakerimyynti?

Äänestä

Keskikaljalla ja korvikeaineilla sekä lääkkeillä saaneet eskolalaiset kylän tuohon jamaan. Talot lahoaa ja kukaan ei halua ostaa tai asua kylässä. Kaikki palvelut lähteneet ja näitä kirjoituksia kun lukee huomaa että myös henkisellä puolella pahoja häiriöitä asukkailla.

Äänestä
  • Aina kannattaa yrittää 😜

    5Äänestä

Kävin viime kesänä ja ainoatakaan avointa yritystä ei ollut. Palojätteet lojuivat kadulla ja rottia vilahteli rakennusten pihoilla. Miten tuolla voi joku vielä asua?

2Äänestä
  • Rotat viihtyvät ruskean puutalon luona kun niitä ei ole torjuttu

    4Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Rotat viihtyvät ruskean puutalon luona kun niitä ei ole torjuttu

    🐀🐀🐀🐀🐀🐀🐀🐀🐀🐀

    3Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Rotat viihtyvät ruskean puutalon luona kun niitä ei ole torjuttu

    Viihtyy ne sisälläkin näköjään

    Äänestä

Kuoleva kylä. Taksiyrittäjillä kuitenkin velaton uudistettu omakotitalo. Kyllä siellä kela kyytejä riittää.

Äänestä
  • 🤣🤣🤣😂t: 🐻

    3Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tulevaisuutta ei ole ja kyseinen ilmoitus on ensi vuonna todellisuutta. Pääkaupunkiseudulla on jo lähiöitä joihin taksit kieltäytyvät ajamasta. Eskolasta kirjoitetaan vastaavaa mutta ongelmat liittyvät siis asiakkaiden rahattomuuteen kun taas pääkaupungissa väkivaltaan tai huumeisiin. Eskolasta jonkun kyydin ottanut taksisuhari kertoi joutuneensa pesemään oksennusta ja rahattomien epäsiistien asiakkaiden tuoksuneen paskalle. Ei siis ole lainkaan epänormaalia että kylälle ei taksi tule kuin koulu tai kela kyyteihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu