Olen väsynyt olemaan yksin!

Ei siksi, ettei elämässä olisi mitään hyvää, vaan siksi, että olisi niin paljon sellaista, minkä haluaisi jakaa toisen kanssa. Päivisin sitä pärjää ja hymyilee, mutta hiljaisina iltoina huomaa, kuinka paljon kaipaisi naista viereen. Sellaista, jonka lähellä voisi olla oma itsensä, joka halaisi ilman syytä ja kysyisi, mitä minulle oikeasti kuuluu. En kaipaa täydellistä rakkautta. Kaipaan pieniä asioita, hyvän yön viestiä, käsi kädessä kulkemista ja tunnetta siitä, että joku odottaa minua kotiin. Että olisin jollekulle tärkeä, enkä vain mies, joka pärjää yksin. Joskus mietin, tuleeko vielä se päivä, jolloin joku nainen katsoo minua ja näkee miehen, jota hän on kaivannut elämäänsä. Minulla olisi vielä niin paljon rakkautta annettavana. Olen vain väsynyt siihen, ettei minulla ole ketään, jolle sen antaisin. ❤️

https://youtu.be/LZZKISZ63x0?si=-BHpSgbiVtf0i0zk

Yksinäiseltä mieheltä - Naiselle
12222
5Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kun paljon antaa... Kisu.

Äänestä

sumussa ja kivuissa vaan selviytymistä

Äänestä

Kuulostaa uhriutujalta

Äänestä

Luuseri odottaa. Tee jotain.

1Äänestä

Paremmin pärjäät ja olet onnellisempi ilman naista. Usko pois. Ei naisten kanssa voi jakaa mitään, ei kokemuksia eikä mielipiteitä. Eikä varsinkaan kannata paljastaa haavojaan ja heikkouksiaan koska niitä tullaan käyttämään sinua vastaan täysin häikäilemättömästi ristiriita tilanteessa.
Jos on pakko saada "naisen kosketusta", palkkaa sitä varten joku puoleksi tunniksi. Enempää lämpöä et tule saamaan ei maksulliselta joka tukee oikeasti loppupeleissä paljon kalliimmaksi.

3Äänestä
  • Tukee=tulee

    Äänestä

Samanlaisia haaveita on itsellänikin. Hetken aikaa ehdin jo luulla, että olin löytänyt sen kaipaamani onnen ja ihmisen, jonka kanssa jakaa elämää. Mutta niin helposti sen onnen voi myös menettää. Sen löytäminen on jo itsessään vaikeaa, mutta joskus vielä vaikeampaa tuntuu olevan saada se kestämään.

mustasusi

3Äänestä

Pelaa itsesi näännyksiin. Luuri käteen suosittelen. Kun ei mitään kuulu kaivatulle. Miks aikaani tuhlaan?

Äänestä

Olisi se ollut mukavaa jos olisi ollut edes jollakin tavalla tärkeä.
Mutta en ollut oikeasti mitään.
Edes ystävänä.

_Naiselta_rikotulta_

Äänestä

On naisiilakin tälläisiä tuntemuksia

3Äänestä

Kyllä miespuolisten ystävienkin kanssa voi halia. Ja he voivat auttaa monissa käytännön asioissa. Hankalampaa on sitten sen miehen kanssa, kun se alun kiimavaihe on ohi. Kun siinä se sitten on, eikä mihinkään meinaa lähteä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei siksi, ettei elämässä olisi mitään hyvää, vaan siksi, että olisi niin paljon sellaista, minkä haluaisi jakaa toisen kanssa. Päivisin sitä pärjää ja hymyilee, mutta hiljaisina iltoina huomaa, kuinka paljon kaipaisi naista viereen. Sellaista, jonka lähellä voisi olla oma itsensä, joka halaisi ilman syytä ja kysyisi, mitä minulle oikeasti kuuluu. En kaipaa täydellistä rakkautta. Kaipaan pieniä asioita, hyvän yön viestiä, käsi kädessä kulkemista ja tunnetta siitä, että joku odottaa minua kotiin. Että olisin jollekulle tärkeä, enkä vain mies, joka pärjää yksin. Joskus mietin, tuleeko vielä se päivä, jolloin joku nainen katsoo minua ja näkee miehen, jota hän on kaivannut elämäänsä. Minulla olisi vielä niin paljon rakkautta annettavana. Olen vain väsynyt siihen, ettei minulla ole ketään, jolle sen antaisin. ❤️

https://youtu.be/LZZKISZ63x0?si=-BHpSgbiVtf0i0zk

Yksinäiseltä mieheltä - Naiselle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu