Onko sinulla minäkään laista omatuntoa,otit isän ja äidin haudalla kynttilän.toivon että omatuntosi soimaa.Ei minulla tulisi mieleenkään varastaa haudalta kynttilää ja viedä sitten toisen haudalle.
Hautausmaan pitkäkyntinen
Anonyymi-ap
13486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Harakat ja varikset kantelevat myös kynttilöitä haudoilta.
En minä Harakan Timppa ja kaverini Variksen Sepe olleet näillä mailla lainkaan rötöksen sattuessa.
Eiköhän tässä pärjäillä!!
Se on kierrätys talous nykyään kova sana?!
Kerran joku seurakunnan työntekijä jostain pohjoisesta kertoi, että oli nähnyt kuinka varis oli lentänyt palavan kynttilän kanssa.
Rosvoaahan ne kyllä ihmisetkin lyhtyjä ja koristeita haudoilta. On se vaan halveksittavaa.
Mitäpä nuita ostamaan, ottaa vaan valammiiksi sytytetyn. Eipä tuolta allaalta kuulunna vastalaosseita. Kynttilä vae kepponen, haakjffhhhaaaa
Mikkelissä myös, sama ilmiö.Kynttilöitä varastettu.
Hautakynttiä on hankale sytyttää, siinä voi sormet palaa. Helpompi ottaa jo valmiiksi sytytetty?!
Mietippä miltä omaisesta tuntuu kun huomaa kynttilän varastetuksi kyllä siinä pahoittaa mielensä.
Ei taida kaikki kohdallaan kirjoittajalla että pitää olla valmiiksi sytytetty kynttilä.Ei varmaan ole ollut helppoa kynttilän sytyttäjälläkään.
Katselkaahan hyvät kanssaeläjät hautausmaalla,siellä on toisinaan kymmeniä hautakynttilöitä käytävillä ja varikset tappelee niistä kuka saa syödäkseen,ne ovat niitä varsinaisia pitkäkyntisiä,turha on kanssaeläjiä syytellä,kun käy hautausmaalla useammin,eriaikoina,niin huomaa vaikka mitä,kukatkin häipyy ainakin osittain ja niitä mussuttaa ne ystävämme rusakot.
Eläimiä ei voi asettaa syytteeseen, ne syövät vain elääkseen.
Tällainen valitus ilmenee aina ajoittain kuin luonnonvoima. Aiemmin näitä itkuvirsiä luettiin paikallislehdestä ja aina tuli selitys tapahtuneelle, eli varislinnuthan ne. Aina löytyy joku ymmärtämätön mummonryökäle, joka aloittaa nämä kukkien ja kynttilöiden varastamis-valitukset. Malliinsa on menny!