Suomi ja Ruotsi , kuningaskunta

Hyvä se iltalehden juttu, siinä proffa vähän jännästi totesi kyllä. Tiesikö että kansanluonne tuosta vetää Herneet nenään, kenties. Jännä kun aikuiset ihmiset ajan kuluksi ylipäätään lukevat näitä. Monen työpäiväkinnkuulemma keskittyy, proffankinn
29156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Lundin yliopiston historian professori Dick Harrison sanoo, että Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin tulee yhdistyä Pohjoismaiden kuningaskunnaksi.

– Se, mitä meillä nyt on, ei kestä pitkällä aikavälillä, Harrison sanoo Göteborgs-Postenin haastattelussa. Aiheesta uutisoi myös Expressen.

Professorin mukaan demokraattisten maiden on keksittävä uusia tapoja selvitä, kun diktatuurit nousevat. Yhteinen valtio vahvistaisi sekä ulkopolitiikkaa että pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakenteita, Harrison argumentoi.

– On varmistettava, että työmarkkinat, terveydenhuolto, eläkkeet, vanhustenhoito ja koulutus synkronoidaan. Tässä hyödymme yhteistyöstä eniten.

Että tuommoinen on juttu. Eikö oo ihan hyvin kirjoitettu. Onhan tuossa totuudenkin siemen toki, mutta aika paljon olisi muuttamista valtiollisissa järjestelmissä, maasta toiseen. Kuka olisi kuningas ja miten tuo voisi ylipäätään käytännössä onnistua..

Äänestä
  • Miksi Suomi olisi osa tuota? Suomalaisillahan on täysin eri kielikin mitä noissa muissa maissa.

    Äänestä

Pääosa ihmisistä on yksinkertausta dorkaporukkaa joka ottaa mm. Tästä mallin. Voi voi. Mä silmät luon ylös taivaaseen ja yhteen käteni liitän. Tuo SE rla kädessä vessojen, Sua hartain mielin mä kiitän.

Äänestä

No, pitää googlata tuosta asiasta, vaikka sukunimellä ..miten käytännössä kuningaskunta olisi.. jos siitä päänsärkyä, niin ottaa puolikkaan panacodin, ei laita silakkaan sentään.

Äänestä

Nyt viikonloppuna voi kenottaa varmaan, ihan viikonlopun kunniaksi, joilla kenopäätä sen verran. Toki sattumaa, kuka kenossa voittaa, mutta ei kenopääkään haittaa, varsinkin jos miettii kenoa ja kuningaskuntaa siinä samalla.

Äänestä

Maiden yhtenäistyminen, erityisesti hallituksen yhtenäistyminen on se suunta mihin kehitys luullakseni vie, enkä usko että se on tietoisella tasolla vaan ikäänkuin sisäänrakennettu DNA:ssa.

One world government & new world order.

-Flammentöter

Äänestä
  • Tää, järkevät ihmiset koittavat yhtenäistää omat valtionsa suurempiin kollektiiveihin 🥰 jos viime vuosisadalla sen ajan persut eivät olisi estäneet näitä meidän luonnollisia sisäänrakennettuja tarpeitamme, olisimme olleet osa neuvostoliittoa ja täällä olisi nykyäänkin valtava venäläisvähemmistö kun suomalainen roskasakki olisi vaihdettu venäläisiin ja lähetetty siperiaan tai gulageille, kuten kävi sukupuuttoon kuolleille sukulaiskansoillemme itärajan takana 🥰

    Vaikka kaikilla ei ole samanlaisia tarpeita kuin meillä, esimerkiksi persuilla ja muilla natseilla ei ole alistumisen tarvetta ulkomaalaisten alaisuuteen, voidaan todeta toverit, että olemme onnistuneet alistamaan suomen eurostoliiton komentoon ja meitä hyvää vauhtia, ml. persuja pakkosekoitetaan vaikka väkisin yhdeksi monikulttuuriseksi väestöksi, eivätkä he voi kuin valittaa asiasta 🥰

    Kiittäkäämme myös sitä tahoa mikä on suunniteltu johtamaan euroopan uutta uljasta kansaa pakkosekoituksen tapahduttua, sillä mehän teemme tämän luonnollisesta, geneettisestä halustamme, emme minkään tahojen, varsinkaan meitä kohtaan vihamielisten tahojen, psykologisten operaatioiden kautta joilla ihmiset yksilöinä ja kansat kollektiiveina saadaan toimimaan oman edun vastaisesti 🥰🇮🇱🏳️‍🌈🏳️‍⚧️

    Äänestä

  • DNA:ssa tuntuu olevan kumma vimma tappaa erilaisuus, historia on täynnä esimerkkiä, esim. Ruandassa 1994 tapettiin noin miljoona väärän ideologian edustajaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tää, järkevät ihmiset koittavat yhtenäistää omat valtionsa suurempiin kollektiiveihin 🥰 jos viime vuosisadalla sen ajan persut eivät olisi estäneet näitä meidän luonnollisia sisäänrakennettuja tarpeitamme, olisimme olleet osa neuvostoliittoa ja täällä olisi nykyäänkin valtava venäläisvähemmistö kun suomalainen roskasakki olisi vaihdettu venäläisiin ja lähetetty siperiaan tai gulageille, kuten kävi sukupuuttoon kuolleille sukulaiskansoillemme itärajan takana 🥰

    Vaikka kaikilla ei ole samanlaisia tarpeita kuin meillä, esimerkiksi persuilla ja muilla natseilla ei ole alistumisen tarvetta ulkomaalaisten alaisuuteen, voidaan todeta toverit, että olemme onnistuneet alistamaan suomen eurostoliiton komentoon ja meitä hyvää vauhtia, ml. persuja pakkosekoitetaan vaikka väkisin yhdeksi monikulttuuriseksi väestöksi, eivätkä he voi kuin valittaa asiasta 🥰

    Kiittäkäämme myös sitä tahoa mikä on suunniteltu johtamaan euroopan uutta uljasta kansaa pakkosekoituksen tapahduttua, sillä mehän teemme tämän luonnollisesta, geneettisestä halustamme, emme minkään tahojen, varsinkaan meitä kohtaan vihamielisten tahojen, psykologisten operaatioiden kautta joilla ihmiset yksilöinä ja kansat kollektiiveina saadaan toimimaan oman edun vastaisesti 🥰🇮🇱🏳️‍🌈🏳️‍⚧️

    Suomi ei ole koskaan ollut varsinainen kuningaskunta, mutta se oli lähellä muuttua sellaiseksi vuonna 1918.

    Vuoden 1918 kuningaskuntahanke

    • Valinta: Suomen sisällissodan jälkeen, 9. lokakuuta 1918, eduskunta valitsi saksalaisen Hessenin prinssi Friedrich Karlin (Fredrik Kaarle) Suomen kuninkaaksi.
    • Tausta: Monarkiaa kannattanut porvarillinen enemmistö halusi sitoa Suomen tiiviisti Saksaan, turvata vakauden ja estää bolševismin leviämisen.
    • Kariutuminen: Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan marraskuussa 1918, ja keisari Vilhelm II luopui kruunusta. Friedrich Karl luopui Suomen kruunusta joulukuussa 1918 eikä koskaan matkustanut maahan.
    • Tasavalta: Suomesta tuli tasavalta, kun uusi tasavaltainen perustuslaki vahvistettiin heinäkuussa 1919 ja ensimmäiseksi presidentiksi valittiin K. J. Ståhlberg.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    DNA:ssa tuntuu olevan kumma vimma tappaa erilaisuus, historia on täynnä esimerkkiä, esim. Ruandassa 1994 tapettiin noin miljoona väärän ideologian edustajaa.

    Nuokin miljoona olisi voinut imuroida suomeen 🥰🇮🇱🏳️‍🌈🏳️‍⚧️

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Nuokin miljoona olisi voinut imuroida suomeen 🥰🇮🇱🏳️‍🌈🏳️‍⚧️

    Meinaatko snortata koko porukan kerralla, vai kohtuudella?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Meinaatko snortata koko porukan kerralla, vai kohtuudella?

    Ei meillä Sdp:ssä snorttailla mitään? Olemme perhekeskeisiä, kumppaneillemme uskollisia rehtejä yksilöitä 🇮🇱🏳️‍🌈🏳️‍⚧️🤤

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei meillä Sdp:ssä snorttailla mitään? Olemme perhekeskeisiä, kumppaneillemme uskollisia rehtejä yksilöitä 🇮🇱🏳️‍🌈🏳️‍⚧️🤤

    Koksut ja persut eivät jaa.

    Äänestä

Suomi saisi edustavan kuningasparin tynkkysestä puolisonsa kanssa.Sebastian Adolf Gamla Tynkä ensimmäinen.

1Äänestä
  • Vaihtoehtona myös Mauri Bensa ensimmäinen.

    1Äänestä

  • Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Kuningatar Alan😇

    1Äänestä

  • Voisi olla tsaarikin.Sepastian Rasputin Suuri.

    Äänestä

  • Menisi täydestä heimopäällikkönä Afrikassa.
    Sebbo Ananasakäämä ensimmäinen.

    Äänestä

Niin suppeasti ja äkkiä asioita saatetaan arvioida.

Äänestä

Joku jsks että mä haluan sun aivot ja oot Kingi. Saattaa olla, mitä tulee ajatteluun, toivotaan. Kuningaskunta, ajatuksena mahdoton.valtiolliset järjestelmät. Valtionhallinnolliset ohjausjärjestelmät ja organisaatioiden järjestyksert. Järjestämissuunnittelu. Perusopetus jne. Kaikki. Mitempä tuo kuningaskunta olisi millään mahdollista, vastaatko professori? Erikoislääkärikin voi yrittää,kiitän.

Äänestä

Voi hyvänen aika, herranisä. Kun ajatellaan maiden sijaintia, miten rautatieverkosto, miten käytännössä kaikki liikenne muutettaisiin kuningaskunnassa? Tämä kertakaikkiaan on ajatuksena aivan kauhea. Miten niin laajaa aluetta voitaisiin organisoida paremmaksi, ja miten ylipäätään tähän ajatteluun on tultu?

Äänestä

Minusta ajatus on hyvä, varsinkin kun näyttää siltä että EU ei tule kestämään äärioikeiston valtaannousua suurissa jäsenmaissa. EU:n sijaan voisi hyvin ajatella Pohjoismaista valtioliittoa tai jopa suoranaista liittovaltiota!

1Äänestä
  • Kyllä

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kyllä

    Jos on pöljä maa, niin ei siinä kuningaskunnat auta.

    Äänestä

Ja mikä kansanluonne...valitus alkaa esimerkiksi siitä, jos pyytää, että puhuisitteko ruotsia asiakaspalvelutilantaasssa, mikä on Suomen toinen kansalliskieli tai sitten toteaa, että kyllä on vaikuttanut valtiontalouteen se ja se, yritysmyynti, että ulkomaat on hoksanneet jo. Sitten tykätään kun kehutaan että kyllä se suomi sitten voitti jääkiekon. Ulkomaalaiset toteaa että Suomi on pieni maa. Niin onkin. Suomela ei olisi vara valitella maailmanmarkkinoilla tai arvostella kovinkaan ulkomaita silmenvenyttelykuvineen.

Äänestä

Suomessa aikuisväki on mitä on, monenlaista hyonovointista ääliötä on työelämässä, tulos on mikä on. Lapset ja nuoret voivat tämän sakin takia osin huonosti, puolet maamme vanhemmasta väestä kun on puolihulluja.

Äänestä
  • Var det en ny publi k, ellei hur, va var det. Va var det riktigt .

    Äänestä

Ja usein on muka kiire kaikkialla. Todellinen "aikaansaavuus" ns."hyöty" voi päivän aikana olla "nollaluikkaa",aika menee krapulasta toipumiseen , kun on niin vaikeeta kotona, ertä pitää kitata, tai muuhun turinointiin ja asiat sekoittuvat työssä toisiinsa. Asiat sekoittuvat toisiinsa. Sen ska svenska människor tänka att Barack bra, vi har en ny publiker.

Äänestä

Kuningaskunta ajatuksena on jotenkin "söde". Pitäisi vaan muuttaa kaikki valtuonhallintojen järjestelmät ja palvelut yhtenäistää samalle viivalle, elikkä diinä olisi urakkata. Kun ajatellaan kokonaisuutta, mitä maassa on, on hirveä määrä jokaisella sektorilla toimijoita. Sitten pitäisi varmaan purkaa eduskuntatalo ja rakentaa komea kuninkaanlinna, joka palvelisi kaikkia, tasavertaisesti. No tuo kuninkaanlinna oli sivuhuomautus. Silvia o Kaarle voisivat miettiä sitten sijaansa. Ja sitä olisiko tuo kuningaskunta millään parametrilla mitattuna nykypäivänä mahdollista. On yli sata vuotta siitä kun Suomi itsenäistyi. Aika on toki vähäsen muuttunna.Proffa on kyllä aiheen keksinyt, se on hyvä. Täytyy sanoa, että ihmisiä ollaan kaikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyvä se iltalehden juttu, siinä proffa vähän jännästi totesi kyllä. Tiesikö että kansanluonne tuosta vetää Herneet nenään, kenties. Jännä kun aikuiset ihmiset ajan kuluksi ylipäätään lukevat näitä. Monen työpäiväkinnkuulemma keskittyy, proffankinn

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu