Totuus julki

Ongelma on sellainen että näin erään henkilön suorittavan törkeitä tekoja, ja oli tullut
sukuun. Haureutta, ahneutta, varastamista, manipuloimista. Puuttui empatia täysin ja
tunto kokonaan.

Silloin kun oli vieraita tai joku tilaisuus, käyttäityi kuin maailman paras enkeli.
Mutta suljettujen ovien takana oli asia toinen. Helvetti.

Kun puhuin tästä vanhemmille minut tehtiin syyliseksi ja hulluksi, ja tämä henkilö
oli puhdas kuin enkeli.
Minun neuvo on, älkää luottako vanhimpiin sillä he ovat vain tavallisia ihmisiä
ja tuomitsevat väärin monta kertaa.

Minulla on 55 vuoden kokemus joten tiedän mistä puhun. Kaikki ei ole oikein sk:ssa.
Mutta kukapa sen oikaisee+
13114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jehovan todistajat nimiseen hörhölahkoon kuuluminen osoittaa että ei ole kaikki muumit laaksossa.

Äänestä
  • Valitettavasti näin.

    Äänestä

  • Kyllä ihmisessä on jotain vialla, jos kuuluu tuollaiseen uskontoon ja suosittelee sitä muillekin.

    Äänestä

11-vuotias Josefina katsoo arkana edessään seisovia iäkkäitä miehiä. Josefinan on kerrottava heille, mitä tapahtui, kun perheen tuttavamies käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen.

Josefinaa inhottaa, mutta hän vastaa kysymyksiin. Lopulta miehet antavat hänelle tylyn tuomion: Olet itse vietellyt sen miehen, etkä saa kertoa tästä kenellekään.

Josefinan kohtaamat kolme miestä oli Jehovan todistajien seurakunnan oikeuskomitea
Komitean kuulustelu oli nuorelle tytölle ahdistava ja nolo, mutta tunne muuttui lopulta järkytykseksi. Hänen kertomustaan ei uskottu.

– Kuitenkin he painottivat, että jos jotain olikin tapahtunut, kenellekään ei saanut kertoa. Ei poliisille, ei edes terveydenhoitajalle, vaikka oireilin koulussa pahasti.

Josefina Pakomaan nöyryytyksen huipentuma oli, että hänen käskettiin antaa miehelle anteeksi. Anteeksiannon osoituksena hänen piti tarjota miehelle kotonaan pullakahvit “koska maailmanlopun jälkeen tulevassa paratiisimaassa vanhoja ei muistella”.
https://yle.fi/a/3-10106328

Äänestä

Asia on tasan näin. Vanhimmat ovat nimenomaan se porukka, jota tulee varoa. He kertovat kaiken vaimolleen, jotka sitten juoruavat eteenpäin.

Äänestä

>>Minulla on 55 vuoden kokemus joten tiedän mistä puhun. Kaikki ei ole oikein sk:ssa.
Mutta kukapa sen oikaisee+<<

Sinä itse voit oikaista sen suoristamalla selkäsi, nousemalla ylös ja kävelemällä ulos.

Äänestä
  • Näin minäkin tein.

    Äänestä

Minäkin tunsin kerran erään törkeän jt. Hän varasti jos silmä vain vältti toisten hernevellipurkit ja Raapphousut. Ja kaiken kukkuraksi laski Peräilmaa vain yksinään, eikä jakanut sitä muille jt. Asiasta huomautettiin, mutta ei mitään vaikutusta. Kerran jopa jeesus ja pyhä henki kävi nuhtelemassa, mutta törkeä käytös jatkui entisellään.
Jeesus päätti antaa opetuksen törkimykselle. Sitten kerran, kun tämä törkimys laski yksinään hetekallaan nautiskellen Peräilmaa, niin turahti kakka Raappahousuun. Silloin hän -Irma-Kalevi nimeltään- tuli synnintuntoihinsa, ja muutti käytöstään. Nykyisin hän on seurakuntansa ahkerimpia Peräilman päästelijöitä. Ja aina auliisti jakamassa Peräilmaopastusta.

2Äänestä
  • Peräilman jakaminen on osoitus epäitsekkyydestä ja suuremmasta rakkaudesta seurakuntaa, Jeesusta ja jumalaa kohtaan.
    Kun Jeesus aikanaan saapuu tempaamaan seuraajansa, peräilman laskemistaito nousee tällöin arvoonsa. Tästä saa hyvät vauhdit tempaukseen, ettei jää puolitiehen ja putoa takaisin raappahousuihinsa.

    2Äänestä

"Sinä itse voit oikaista sen suoristamalla selkäsi, nousemalla ylös ja kävelemällä ulos." .... jt valtakunnansalista, srk:sta.

Joku saattaa epäröidä. Uskontojen uhrien tuki r.y. tarjoaa palveluja, keskustelumahdollisuuksia ja neuvoja. Lahkon jättäneen ei tarvitse jäädä yksin.
Jotkut neuvovat poishiipumista. Tutustuu poislähteneisiin, harventaa valtakunnansalikäyntejään, ja äkkiä tuntuukin luonnollislta lopettaa käynnit kokonaan, mieliala paranee päivä päivältä. Tulee muutakin ohjelmaa kuin maailmanlopun odottelu.

Äänestä

"Minun neuvo on, älkää luottako vanhimpiin sillä he ovat vain tavallisia ihmisiä
ja tuomitsevat väärin monta kertaa."

Vanhimmat ovat pelkkiä palkattomia "poliiseja", jotka huolehtivat järjestön sääntöjen noudattamisesta ja rikkojien rankaisemisesta.

Vanhinten kannattaa muistaa, että järjestö ei hetkeäkään epäröi heittää heitä bussin alle, jos järjestön etu niin vaatii. Jos seurakunnassa tapahtuu jotain, mistä järjestö voisi joutua esim. vahingonkorvausvastuuseen, järjestö tekee kaikkensa vierittääkseen syyn vanhimmille, vaikka nämä olisivat vain tehneet kuten käskettiin.

Vanhinten kannalta asetelma on pahasti vinoutunut: he kantavat vastuun, mutta eivät hyödy tästä mitään.

Äänestä
  • Joo. Vanhimpien joukossa on kaikenlaisia kaihdinasentajia viinakaupanmyyjiä,postimiehiä ja muita heikkolahjaisia toopeja. Vanhimpana olo sitten nostaa itsetuntoa. On edes jotain.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Joo. Vanhimpien joukossa on kaikenlaisia kaihdinasentajia viinakaupanmyyjiä,postimiehiä ja muita heikkolahjaisia toopeja. Vanhimpana olo sitten nostaa itsetuntoa. On edes jotain.

    Vanhimman ainoa "palkka" on ylemmyydentunne ja määräilemään pääseminen. Sekin riittää monille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ongelma on sellainen että näin erään henkilön suorittavan törkeitä tekoja, ja oli tullut
sukuun. Haureutta, ahneutta, varastamista, manipuloimista. Puuttui empatia täysin ja
tunto kokonaan.

Silloin kun oli vieraita tai joku tilaisuus, käyttäityi kuin maailman paras enkeli.
Mutta suljettujen ovien takana oli asia toinen. Helvetti.

Kun puhuin tästä vanhemmille minut tehtiin syyliseksi ja hulluksi, ja tämä henkilö
oli puhdas kuin enkeli.
Minun neuvo on, älkää luottako vanhimpiin sillä he ovat vain tavallisia ihmisiä
ja tuomitsevat väärin monta kertaa.

Minulla on 55 vuoden kokemus joten tiedän mistä puhun. Kaikki ei ole oikein sk:ssa.
Mutta kukapa sen oikaisee+

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu