Olisi hyvä, jos täällä kirjoittelevat olisivat uudestisyntyneet.
Tiituksen kirje:
3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
Tiituksen kirje:
3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
Vastaukset 18
Vanhimmat
Voisitko lopettaa tuon käännyttämisen, jokainen tekee omat valinnat.
Usko on henkilökohtainen asia.
0Aloittaja varmaan tarkoittaa ihmisiä kotka ovat ottaneet elämäänsä uskon ja elävät Raamatun kautta elämäänsä ja ottaneet sanan opiksi ohjaamaan elämää tavoitteena saavuttaa Jumalan armo.
Heitäkin varmaan löytyy mutta suurin ja aloitteellisin on ryhmä joka luulee saaneensa kokea Jumalan armon ja syyllistävät muita ja johdattavat harhaan. He kokevat saamansa armon kautta olevansa ne suuret apostolit joilla kuvittelevat olevan oikeuden syyllistää muita tuomiten ennalta ja toimivat sitten syyttäjinä maan päällä ja ja jakaen tuomioita jo etukäteen ihmisille joiden katsovat olevaan oikeutettu Jumalan kostoon väärien tekojen johdosta.
Saatana haluaa potista omansa ja nämä syyllistäjät pelaavat väärin kortein ymmärtämättä kenen pussiin pelaavat ja Jeesus jonka nimeen he rukoilevat on myös heidän tuomitsija, Tämän ymmärrys on heiltä kadonnut vaikka jakeiden kautta asiassa ei ole mitään epäselvää,
Heidän ilokseen tai tappiokseen jätän tämän todistamatta Raamatun jakeiden kautta käännöksen alkuperään viitaten koska heidän mukaan väitetyllä tavalla todistamalla todistuksesta puuttuu tunteen kautta tuleva tila mikä on tunne.
Syyllistämisen tunne on vapaan tahdon tuottama tila josta joko puuttuu rakkaus tai sitä ei ole ollenkaan. Silloin jäljellä ihmisestä on vain kuori joka ei ymmärrä mitä rakkaus on. Se on tila joka syyllistää muita vihan kautta. Rakkaus on korvattu vihalla niitä kohtaan jotka osaavat rakastaa.
Vihaamatta muita
Armossa on hyvä elää. Armo on Jumalan... ...ihmiselle
...
Raamatun mukaan uudesti syntymä EI OLE m"ovat ottaneet elämäänsä uskon ja elävät Raamatun kautta elämäänsä ja ottaneet sanan opiksi ohjaamaan elämää tavoitteena saavuttaa Jumalan armo".
Uudesti syntymä on uusi elämä ja uusi luomus ja Jumalan lapseus, jonka Jumala antaa Sanansa ja Pyhän Hengän kautta totisessa kääntymisessä uskon kautta Jeesuksen puoleen.
Lopulta ainut uskova taitaa olla tekoälyl
Luterilaisuus on keskiaikainen uskonto. Syntynsä alusta asti luterilaisilla on ollut valta sanoa, kenen uskonto on oikein ja kenen oppi väärä ja kenet he saavat tappaa väärän uskon ja väärän opin takia.
Yhä edelleen luterilaiset elävät keskiaikaisen uskontonsa mukaan. Yhä edelleen luterilaiset katsovat omistavansa lain takaaman vallan tuomita kenet tahansa väärän opin ja väärän uskon takia.
Näin on jos tekoäly samaa mieltä.
Varteenotettava epäily, että kyseessä muu herjaava lahko.
Uudestikastajalässytäjä vinkuu taas tuskaansa kuten aina
Olen toki.Kiitos Herralle, sillä en itse ynmärtälisöinyt ennen uuvestisyntymääni tarvitsevani uuvestisyntymää pelastautuloitujaallisoituneeksioituneeksieeksinenijeiseeksieni.
Vanhurskaasti, pyhästi, sinetöijysti, viimeiseen henken vetoisuuteni hetkellisyyteen vajeltavoivuusa, jos Herra suo, ja Herra varmaankin sen suo, kunhan vaan pysyn Jeesustiellä siitä pois poikkejamattojuujeksisuuvessa.
Tuoretta ranskalais kananmunaksikkuus,kurkkuisuus, juustoisuus,tomaattisuus, peselmarkariiniksukkuus patonkija maistelmoimaan suullaisellain syömäksisöimään alkajoimassa positiivisella makuisuusototuksen mielisyyvessä,
Selef Urge
Kannattaa tosiaam omista jutuista kysyä teköälyltä.
Eikä pettyä jos kertoo, että käsittämätöntä sittiä.
Uudestisyntynyt ihminen on kokenut tämän!
Heb10:16"Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
Mutta ei sellainen ala lain piirroista kankkaamaan eikä Paavalia herjaamaan.
Mitkä käskyt on kirjoitettu sydämeen?
Jokainen piirto on kirjoitettu.
Ei kai lakia muutoin voi kirjoittaa mihinkään.
Osaatko lain ulkoa: luetko sydäntäsi?
Olen ja luopunut sen jälkeen uskosta.
>>>>Olisi hyvä, jos täällä kirjoittelevat olisivat uudestisyntyneet.<<<
------------
Terve kristillisyys ei ole ilmaan huitomista vaan Jumalan Sanan neuvon mukaan ojentautumista.
TV7 esittämä suora lähetys "valtakunta rukoilee " ( "Valtakunta rukoilee---Porvoossa osa 4/5. Jeesus parantaa ja eheyttää") sunnuntain 1.10 tapahtumassa 11:00-13:00 n klo 12:40 eräs puhujista kertoili että aikoinaan venäjän tsaarin ja suomen välisestä tehdystä sopimuksesta . Nämä olivat nyt ( muka ) henkivalloissa murtaneet muinaisia sopimuksia ja mitätöineet ne ? Taisi olla "tuulimyllyjä "vastaan taistelusta eikä todellisesta Sanan pohjalle perustuvasta terveestä toiminnasta?
Ei kovin terveeltä vaikuta?
Muitakin epäterveitä asioita ilmeni em. selityksissä .Ehkä parempi pysyä kaukana em tapahtumista mikäli tahtoo kasvaa terveellä tavalla Kristuksen tuntemuksessa?
Ohjelma taitaa löytyä TV7 arkistosta, jossa puheen sisällön voi kuunnella, siis n. 12:40 eteenp.sunnuntai 1.10.
Ohjelman nimi
"Valtakunta rukoilee---Porvoossa osa 4/5. Jeesus parantaa ja eheyttää"
Room.9:18 Niin hän siis armahtaa, ketä tahtoo, ja paaduttaa, kenkä hän tahtoo. 2Moos.4:21 Ja Herra sanoi Mosekselle: katso, koska tulet Egyptiin jällensä, ettäs teet kaikki ne ihmeet Pharaon edessä, jotka minä olen antanut sinun kätees. Ja minä paadutan hänen sydämensä, ja ei hän päästä kansaa. Biblia (1776)
1Piet1:23 te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.