Tiedättehän tapauksen: vanha mökinmummo tai -pappa kuolee aikanaan. Elämä soljunut sitä ennen pienissä ympyröissä, eletty vaatimattomasti ilman suuria eleitä tai touhuja.
Kun tällainen ihminen kuolee ja hänen lähipiirissään on ns. kirkollinen ihminen, ihan sama onko leipäpappi, kanttori tai diakonissa tai jokin muu vastaava, ja joku sukulainen erehtyy pyytämään tuollaisia järjestämään hautajaisia, meno on melkoistsa.
Kirkon ihmiset haluavat aina suureelliset maahanpanijaiset. Oli kyseessä maan hiljainen maahan pantava, sillä ei ole väliä tai hänen kuolinvuoteellaan kainosta pyynnöstä vaatimattomista hautajaisista.
Kirkon edustaja, eläkeläinen tai virassa oleva alkaa järjestää Suuria Hautajaisia. Ei meinaa mahtua edes seurakuntasaliin porukka, kun kutsu käy ihan kaikille "surijoille". Sitten tulee vähintäänkin ruoat ja täytekakut , isot kukkaseppeleet ääneen lausumattomana toiveena ja ne puheet ja lörpötykset seurakuntasalissa.
Harvoin olen tuntenut vainajan, josta pääsevät kertoilemaan vauhtiin päässeet tyypit. Henkilö on ihan vieras. Pahasta tehdään pyhimys, kelvottomasta mitä suurin lähimmäisenrakas. Mutta: se oikeasti vaatimaton, nöyrä ja hieno ihminen sivuutetaan.
Mietin usein, miten kirjallisesti ilmaista hyvissä ajoin näille hautajaisia ammatikseen värkkääville, että minusta ette ainakaan tee muuta tyyppiä kuin olen ja jos olen toivonut saada täysin hiljaiset hautajaiset, älkää tulko kymmenin joukoin itse tilaisuuteen.
Miksi ette käyneet silloin, kun hän oli keskuudessanne? Miksi ette kehuneet tai kiittäneet, jos oli siihen aihetta, silloin? Katumusko tuo ylistelyn hautakummun ylle? Miksi ette ojentaneet avustavaa kättä, kun hän hoiperteli rollaattorin kanssa kylätiellä tai miksi ette auttaneet lumenluonnissa, kun hänellä eivät voimat enää riittäneet? Tai miksi ette pyytäneet häntä kylään, kahville tai mukaan touhuihinne? Ette oikeasti välittäneet. Mutta sitten iskee jokin vimma, kun ihminen kuolee. Myöhäistä tosin katumus silloin, ja te sen tiedätte.
Mutta ne suureelliset menot ovat liikaa monelle. Eiköhän se Isä meidän riitä monelle haudalla ja Maasta olet tullut -värssy käy tiivistetyssä muodossa?
Pitäkää peijaiset henkiöille, jotka niitä jo eläissään rakastivat. Eivät kaikki sitä sirkusta halua ihan oikeasti yllensä ja loppusukulaisten riesaksi mokomaa näytelmää enää surun keskelle.
Kun tällainen ihminen kuolee ja hänen lähipiirissään on ns. kirkollinen ihminen, ihan sama onko leipäpappi, kanttori tai diakonissa tai jokin muu vastaava, ja joku sukulainen erehtyy pyytämään tuollaisia järjestämään hautajaisia, meno on melkoistsa.
Kirkon ihmiset haluavat aina suureelliset maahanpanijaiset. Oli kyseessä maan hiljainen maahan pantava, sillä ei ole väliä tai hänen kuolinvuoteellaan kainosta pyynnöstä vaatimattomista hautajaisista.
Kirkon edustaja, eläkeläinen tai virassa oleva alkaa järjestää Suuria Hautajaisia. Ei meinaa mahtua edes seurakuntasaliin porukka, kun kutsu käy ihan kaikille "surijoille". Sitten tulee vähintäänkin ruoat ja täytekakut , isot kukkaseppeleet ääneen lausumattomana toiveena ja ne puheet ja lörpötykset seurakuntasalissa.
Harvoin olen tuntenut vainajan, josta pääsevät kertoilemaan vauhtiin päässeet tyypit. Henkilö on ihan vieras. Pahasta tehdään pyhimys, kelvottomasta mitä suurin lähimmäisenrakas. Mutta: se oikeasti vaatimaton, nöyrä ja hieno ihminen sivuutetaan.
Mietin usein, miten kirjallisesti ilmaista hyvissä ajoin näille hautajaisia ammatikseen värkkääville, että minusta ette ainakaan tee muuta tyyppiä kuin olen ja jos olen toivonut saada täysin hiljaiset hautajaiset, älkää tulko kymmenin joukoin itse tilaisuuteen.
Miksi ette käyneet silloin, kun hän oli keskuudessanne? Miksi ette kehuneet tai kiittäneet, jos oli siihen aihetta, silloin? Katumusko tuo ylistelyn hautakummun ylle? Miksi ette ojentaneet avustavaa kättä, kun hän hoiperteli rollaattorin kanssa kylätiellä tai miksi ette auttaneet lumenluonnissa, kun hänellä eivät voimat enää riittäneet? Tai miksi ette pyytäneet häntä kylään, kahville tai mukaan touhuihinne? Ette oikeasti välittäneet. Mutta sitten iskee jokin vimma, kun ihminen kuolee. Myöhäistä tosin katumus silloin, ja te sen tiedätte.
Mutta ne suureelliset menot ovat liikaa monelle. Eiköhän se Isä meidän riitä monelle haudalla ja Maasta olet tullut -värssy käy tiivistetyssä muodossa?
Pitäkää peijaiset henkiöille, jotka niitä jo eläissään rakastivat. Eivät kaikki sitä sirkusta halua ihan oikeasti yllensä ja loppusukulaisten riesaksi mokomaa näytelmää enää surun keskelle.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oho, nyt olet kyllä aika vanhanaikaisissa hautajaisissa viettänyt aikaa.🤔
Tuollainen kertomus on nykyaikana ollutta ja mennyttä.🤭
Sanotaan näin: Helpompi/ halvempi on syntyä, kuin kuolla. Se on nimi vain kirjoihin, that it's.
Kun, kuolet: On perunkirjoitukset, arkku ⚰️ tai ruukku ⚱️, haudan kaivuu--> tuhkaus: ruukku vaihtoehto saat itse tehdä lapiolla kolon 1m
.🪦 <-- kivestä tulee maksettavaa jos ei sitten tuhkia paisko johonkin ja nimeä laita muoden joukkoon.
Mutta, suku saa päättää tai vainaja onko öykkäri hautajaiset vai hiljaiset vain omaiset läsnä.
Ts, kukin tavallaan ja rahahanat 💰🪙💸💸
maksaako itsensä kipeäksi vai mitä.🤔🤔
On mahdollista, lähiomaisten tehtävä hoitaa ja kunnioittaa vainajaa järjestämällä hänen tyyliset hautajaiset. Viimeinen palvelus poisnukkuneelle.
Oletko kenties katkera seurakunnan toiminnalle tai tekemättä jättämiselle🤔
Eihän se kuollut enää mitään tarvitse , ei kuule eikä näe vaikka kuinka " veisaatte" . Veisatkaa silloin kun hän e l ä ä ! Ja hänen kanssaan. Mutta tahtoo olla niin että iäkästä ei muisteta, ei kylässä käydä , mutta sitten tullaan tuomaan kukkia kun hän kuolee. Nykyään ei pidetä mitään hautajaisia kun suoratuhkaus on olemassa.
Tuhkaus on se viimeinen niitti, joka jakaa sukulaiset. Sitä pidetään jotenkin paheksuttavana tapana. Joku sanoi, että vain kommunistit tuhkataan.
Jos ei ole omaa tahtoa asiasta ilmennyt, moni tuhkaa vainajan. Niin minäkin tein. EI ollut enää kantajia riittävästi, joten ratkaisu oli aika helppo. Niin kävi vainajan veljellekin isossa kaupungissa. Lapsi laski uurnan maan poveen eikä valitusta ole kuulunut. Mitä nyt nuo taikauskoiset sukulaiset yhä paheksuvat.
Pitäisikö krematorioiden järjestää avoimia ovia useammin? Jäisi turhat spekulaatiot pois ja omin silmin näkisi prosessin. Siistiä touhua kuin se, että madot ja muut herkuttelevat vuositolkulla maan uumenissa.
Aivottomat uskovaiset luulee että ruumis ei maadu, vaan että se nousee sellaisenaan haudasta tuomiopäivänä. Siksi eivät haluaisi tuhkata raatoja. Vainajat kannattaisi pakastaa, kuten se turkulainen lääkäri teki vanhemmilleen.
Nämä asiat pitää sopia lähimpien kanssa kun on vielä oikeustoimikelpoinen. Minä kunnioitin isäni viimeistätahtoa, siunauksen ja tuhkiensirottelun osalta. Kaikki sukulaiset sitä vaatimattomuutta eivät ymmärtäneet alkuunkaan, heidän mielestään olisi pitänyt olla juuri ns. Ökyhautajaiset peijaisineen. Pisti sen verran vihaksi että kysyin muutamalta ovatko he kertoneet lapsilleen miten haluavat tulla haudatuksi. Siitä se vasta poru nousi. He ilmeisesti aikovat elää ikuisesti.
Hyvä havainto ja näkemys. Lähes kirkoton susipari kuoli lyhyen ajan sisällä. He sanoivat ääneen ajoissa ettei mitään suureellista, tuhkaus vain. Mutta se suvun kirkkopää kiilasi väliin ja järjesti peijaiset kaikkineen.
Toteutuiko vainajien tahto? Ei mielestäni. Elävät älkööt sotkeutuko näihin tahtoasioihin.
Onko kirkon henkilökunnalla jonkinlaiset keskinäiset kilpailut näissä hautaanpanemisissa? Kuka järjestää komeimmat, suurimmat pidot? Kilpailua kornilla tavalla?
Sitten tulee kukkaseppelasia. Kun oma vanhempani kuoli muutama vuosi sitten, jotkut kysyivät miten he voisivat muistaa. Sanoin, että älkää tuoko kukkia, vaan laittakaa ne euroset vainajan rakastamille kissoille.
Tässä tapauksessa fiksuimmat laittoivat kukkasrahat Vaasan kissayhdistykselle. Kissat taatusti tarvitsivat enemmän niitä euroja kuin hauta kukkasia, jotka nuupahtavat hetkessä muuten.
Kyselkää reippaasti omaisilta näissä asioissa. Mikä oli vainajaa lähellä oleva asia, yhdistys tai jokin muu taho. Sitten jätätte ne karmivat kukkaseppeleet ostamatta tai ostatte sen yhden ruusun, jos on ihan pakko.
Itse ratkaisin asian niin, että kun pöyhkeilevät sukulaset laskivat uurnahaudalle (todella pieni paikka) kalliita seppeleitä, laitoin itse lasisen joutsenen, johon pystyi sijoittamaan tuikun. Senkin löysin jostain. Ja arvatkaas mitä? Joutsen vartioi vanhempaani kaksi vuotta ehjänä. Kukkaset menivät kahdessa päivässä lakoon.
Kun käyn hoitamassa suvun hautoja, käytän hyödykseni luonnon kukkasia ja havuja sekä sen sellaisia. Kas tuolla isä kalasti, sieltäpä vien rannalta kauniin kiven haudalle, kas tuollapa äiti katseli pihan poikki, sieltäpä taitan kukkaset jne.
Mielikuvitusta kehiin. Älkää aina miettikö, mitä ne sukulaiset tai kyläläiset teistä oikein ajattelevat. Minä lakkasin tekemästä niin aikoja päiviä sitten ja elän tyytyväistä elämää ilman suorituspakkoa hautajaisista ja muista vakavista asioista.
Mitä ihmiset eniten katuvat kuolinvuoteellaan? Muiden pillien mukaan elämistä. Jäi oma elämä sivuun, kun suoritti muiden oletuksia ja arvoja.
Pienet hautajaiset yleistyköön enemmän. Ne ovat kauniimmat, jotenkin mahtipontisuus ja valehtelu vähemmistönä. Pienessä piirissä suuret valheelliset muistot eivät lyö niin paljon läpi kuin satojen ihmisten kemuissa. Oikeat ystävät muutamin lausein muistelevat, osin huumorillakin höystettynä, edesmennettä. Urut eivät pauhaa, kiusaantunut pappi ei kiemurtele alttarin kulmalla ja ei tarvitse pelätä etikettivirheitä, kuka menikään ensin sen kauhean seppeleen kanssa ääni väristen "kaipauksiaan" lurittelemaan.
Yksinkertaisuus on päivän sana. Pöyhkeys ja tekopyhyys romukoppaan. Ja kyllä siellä haudalla voi olla ihan pieni tuikkukin valtavien lyhtyjen seassa. Tuikkii se jonnekin, kertoo kaipauksesta. Ei siis tarvitse hävetä, kun naapurin hautakivessä on oikein lasiluukku lyhtyjä varten ja se pienenpieni tuikku toisella haudalla.
Ihanko totta?
Hyvä,kun hautajaisasioitakin otetaan esille. Isot hautajaiset on ok niille,jotka itselleen sellaiset haluaa. Tehkää siis kirjallinen toiveilmoitus läheisillenne,millaiset hautajaiset haluatte ja varautukaa niihin itse "pistämällä sukanvarteen",ei ainakaan läheiset joudu pulaan kustannuksista.Vaikka olen itse kertonut toiveistani läheisilleni,tein sen myös kirjallisena,paperia säilytän muitten tärkeitten papereitten joukossa,josta se sitten löytyy kun aikani on(toivottavasti ei vielä vuosikymmeniin..) Meidän suvussa on ollut isoja hautajaisia,osin vähän pienempiä ja yhdet tosi pienet olen ollut itsekin järjestämässä. Ja ne tosi pienet oli mielestäni kaikkein arvokkaimmat,lämpöisimmät ja tunteellisimmat ja kauneimmat. Itsekin haluan tuhkauksen ja haluan siunaustilaisuuteen ja muistotilaisuuteen kotiini vain kaikkein läheisimmät; puoliso ja lapset perheineen. Muulle suvulle olisi ilmoitettu siunauspäivä ja -aika ja he halutessaan voisivat pitää muistohetken omassa kodissaan,sytyttämällä kynttilä ja muistelemalla minua. Tämä tapa on vähän kuin jäänteitä korona-ajalta,mutta meillä se on ollut käytössä jo ennen koronaa.Olemme puolisoni kanssa tuollatavalla osallistuneet hautajaisiin "etänä" monesti,kun vainaja ei ole ollut ihan läheinen.Vainajan omaiset ovat ilahtuneet,että vaikka emme ole paikalla hautajaisissa,haluamme kunnioittaa poismenneen muistoa tällä uudella tavalla. On ollut sitten niitäkin hautajaisvieraita jotka myöhemmin ovat ihmetellen sanoneet,että oisitta tulleet hautajaisiin,oisitta tavannu paljon tuttuja. Tämä asia minua isoissa hautajaisissa hieman risookin: väkeä on paljon ja juttua löytyy,eikä keskustelun aiheena aina välttämättä ole poismennyt ja hänen muistelemisensa,vaan ihan muut asia ja omat kuulumiset. Räikein muistamani juttu vuosikymmenen takaa on,kun arkkua laskettiin hautaan,niin samaan aikaan lähistöllä joku isoon ääneen selosti toiselle lehmän poikimisesta! Ei ollut oikein fiksua . Mutta toivotaanpa pienten hautajaisten yleistyvän ja ehkäpä joku saa tästä vinkin ja ottaa käyttöön tämän,jo meillä käytössäolevan "etäsaattamisen"
Oletteko tehneet saman havainnon kuin mie?
- Suurimmat puheet ja suurimmat valheet tulevat vainajille, jotka eläissään olivat täysiä m-kkuja lähiomaisille.
Muistan serkkuni sanat kun hänen isänsä haudattiin, jälkikäteen siis serkku kertoi, miten kolme eri pappia oli valehdellut hautajaisissa minkä ehti.
Vainaja ehti eläissään sortaa aviovaimoaan, poikaansa vuosikymmeniä. Missä ne liperikaulukset olivat silloin? Auttamassa ja tukemassako?
Jää paska maku suuhun aikansa eläneistä kirkollisista hautajaisista, kun ne ovat pääosin valheista kudottuja näytelmiä. Liperiväen pitää päteä, keskenään vertailevat miten isoissa hautajaisissa he olivat toimitusta tekemässä, miten vaikutusvaltainen suku pyysi siunaamaan, vaikka rovasti oli jo eläkkeellä yms.yms.
Eipä ihme miten paljon sitten puhutaan paskaa siellä itse tilaisuudessa. Omaiset kiemurtelevat kovilla penkeillä ja odottavat näytelmän loppumista. Ehei. Rauhaa he eivät saa.
Joku haudattiin ja sitten alkoi piina. Miksi ei ollut kuolinilmoitusta lehdessä? Miksimiksimiksi?
Jokaisessa kappelissa tuonkin mummon kuolinhetki luettiin saarnastuolista ties kuinka monta viikkoa ja sitten se maratontilaisuus, jossa kaikki vuoden aikana kuolleet luetaan ääneen. Sinne kun pitäisi vielä etelässä asuvien sukulaisten kiirehtiä.
Ei ole mitään pakkoa laittaa sanomalehteen kuolinilmoitusta. Ei ole mitään pakkoa haudata arkussa, ei ole mitään pakkoa valehdella korvat punaisina. Pikimustasta ei tule valkoista kuulijoiden korvissa.
Säälittävää touhua. Voisi kehittää ja tehdä toisin, mutta ei valoa kajasta millään rintamalla.
Varokaa lesket "hyväntahtoisia" häärääjiä kuoleman tullessa tupaan. Joku alkaa järjestellä asioita puolestanne ja kohta ette ole missään ohjaksissa, kun Suuri Järjestelijä varaa ylisuuria tiloja, tilaa prameita arkkuja, mutta eipä maksa itse niitä kuluja.
Pitää sanoa ei kiitos ajoissa.
Vielä ehtii erota kirkosta.
Sitä saa mitä tulee, ei mitä tilaa.
Kun kilpailutamme teleoperaattoreita juuri nyt, niin miksipä ei myös kirkkoa? Riittävän moni kirkosta eroaja -määräaikaisesti tai toistaiseksi- saa pipit ja papit miettimään, pitäisikö joitain käytäntöjä uudistaa.
Kirkollisveron maksajat eivät saa juuri vastinetta vuosikymmeniä antamilleen roposille. Enemmän maksatte kuin saatte -periaate jyllää.
Kaihertaa sekin ikävä lieveilmiö Pohjanmaalla, nimittäin lestadiolaisuuden eri haarojen pappien ylivalta niin virkaatekevissä kuin eläkeläisten joukossa.
Vaikeaa heistä arpoa minkä sietäisi niissä pienissä hautajaisissa. Taikauskoiset sukulaiset pakottavat papin paikalle hautajaisiin, kirkottomat sukulaiset ynnäävät, mikä niistä papeista olisi vähemmän Jumalan terve -henkinen tyyppi.
Jos kirkkopeijaisiin asti edetään, ärsyttää kimeä-ääninen naiskanttori, joka laulaa niin korkealta asteikolta, ettei sanoista saa selvää eikä virteen voi yhtyä.
Joku tollo juristisukulainen hankki vanhempiensa muistotilaisuuteen maksullisen laulajan lurittamaan yhden kappaleen. Hinta silloista rahaa lähes 400 markkaa.
Leski kiroili summaa meille muille, mutta omalle kultajuristille ei hiiskunut halaistua sanaa.
Kuluja, kuluja. Niissä rämmitte seuraavat kuukaudet. Osa ottaa pankkilainan, jotta voisi peijaiset kustantaa muiden vedellessä naruja taustalla.
Oletteko huomanneet, miten kirkon ihmiset eivät kuluista piittaa? Kun aina tulee kirkollisvero kuin Manulle illallinen, saa surutta järjestää suuren luokan näytelmän. Siis jos suvussa on papillinen henkilö, joka alkaa järjestää toisen sukulaisen maahanpanijaisia.
Kulukatto hipoo taivasta. Varokaa hissukkasukulaiset ilmiötä. Koettu ja kärsitty kertoo kokemuksistaan.
MItäpä sitte?
Riippuu vainajan koosta…