Valtion ylläpito tarjolla takakautta. työtön varastaa tarpeeksi paljon ,saa täyshoidon vankilassa. Taloudellisessa mielessä valtiolle taitaisi tulla edullisemmaksi palkata töihin kuin makuuttaa vankilassa.
Palkkatyön puute= köyhyys= mielenterveys=rikollisuus
Anonyymi-ap
22113
3Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ja koska työtä ei tulee valtion tukea maksaa enemmän
Mistä rahat? Ei ole mitään pohjatonta tiliä josta rahaa vain otetaan.
Niin outoa kuin se onkin raha ei tule tehdystä työstä, vaan juurikin se tyhjästä kirjataan juuri sillä hetkellä kun laina myönnetään. Lainaa maailmassa on ihan riittävästi nimittäin yli kolmekertaa se määrä mitä koko telluksen bkt on. Toimiihan se näinkin kun kukaan ei maksa lainojaan pois, kun kirjanpidollisesti 1 jälkeen voi olla rajattomasti nollia perässä.
Elämisen perusedellytys on tehdä työtä tarpeiden tyydyttämiseksi kuten muutkin eläimet tekevät. Ihminen, vaan ei omin nokkineen saa sitä elantoaan hankkia luonnon antimia hyödyntäen, koska lähes kaikkea tekemistä kontrolloidaan ja säädellään. Velka on yksi kontrollin väline ja pitää ihmisen systeemille nöyränä.
Pitänee siirtyä takaisin vaihtotalouteen, koska raha ei toimi enää vaihdannan luotettavana välineenä, jossa tuotteen valmistamiseen käytetty työaika määrittelee tuotteen vaihtoarvon.
Nykyisin tuotteesta saatetaan pyytää mitä vain riippumatta sen valmistamiseen käytetystä ajasta, mutta se aika on helppo laskea kun tunnetaan tuotantoketju siinä työskentelevät ihmiset ja tuotannon tulokset käytettyyn aikaan nähden, saadaan henkilötyövuodet. Risteily aluksella ne voivat olla 2000 vuotta, mutta esim. henkilöautolla 0,04 vuotta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että risteilyaluksen hankkimiseksi olisi työskenneltävä 2000 vuotta, kun henkilöauton saisi kahden viikon työllä.
Työtön voisi tehdä pimeitä töitäkin. Kyllä niitä aina jostain ilmaantuu kun vaan kyselee tutuilta.
On ikävää, että rikollisuus on niiden keinojen valikoimassa, joilla köyhyyteen valitut ovat joutuneet operoimaan. Jos olisi kansalaistyö eli vastikkeellinen sosiaaliturva, niin ihmiset voisivat itse tehdä, että elintarviketta olisi syötäväksi. Silloin jokainen ihminen voisi itse valita, onko mukana elintarvikkeiden virroissa?
Päihdeongelmaiset työttömät niitä rötöksiä tekee jahas mihin tuollainen palkataan.
Päihdeongelmaan ratkaisu on se, että jos on päihdehoidossa tai yhteiskunnan palveluissa, pitää olla samat säännöt kuin muillekin sairaille.
Eli toimia siten, että oireet ja haitat vähenevät. Ja, jos tätä ei noudata, ei hoidollekaan ole perustetta pitkässä juoksussa.
Päihteiden väärinkäyttäjälle kansalaistyö alussa voi olla paraneminen. On monia ihmisiä, jotka ovat jättäneet päihteet ja sitten aloittaneet työt.
Jos ruoka työstä on sääntö, on toki joitain ryhmiä, joille se voi asettaa erityisiä vaatimuksia, joita tulee huomioida. Mutta ruoka kaikille tekemättä, asettaa ongelmiin esim. ne ihmiset, jotka eivät tiedä miten ravintoa voi hankkia ilman töitä. Siksikin on parempi, että olisi olemassa vain yksi sääntö asiassa.
Itsestä se on kiinni haluaako irti päihteistä ja kyllähän näitä kuntoutumis paikkoja on.
Kyse on myös siitä mitä vaihtoehtoja on olemassa Jos saa tekemättä. on helpompi olla tekemättä.
Erilaisilla sairaudeksi määritellyillä asioilla on erilaisia seuraamuksia. Mutta niissä tulee pitää esillä sitä, että on olemassa vastuuntunto. Ja sitä, että siihen on kasvettava alkutilanteesta huolimatta.
Ja, jos paikat eivät auta on pohdittava sitä, miksi ne eivät tee sitä?Ihmiselle on annattava mahdollisuus valita, eikä pelkästään ajelehtia mukana.
Hyvinvointivaltio ei saa mahdollistaa pahoinvointia ylläpitäviä elintapoja.
>> "Jos saa tekemättä. on helpompi olla tekemättä."
Tuo on yksi ydinasioista. Tullaan takuulla myös kauempaa, tekemään ei yhtään mitään, jos sellainen mahdollisuus annetaan ja sillä pysyy helposti hengissä.
Kannattaa samalla pitää mielessä, että yrityksen tehtävä ei ole poistaa työttömyyttä, vaan tuottaa voittoja omistajille. Yritystoiminta ei ole mitään hyväntekeväisyyttä, vaan palkkaavat työntekijöitä vain, jos on tarve.
Kaikenlaista kannattaa pitää mielessä.
Aloittajalle ehdotus perusta itse firma ja palkkaat työntekijöitä ja maksat helvetinmoista palkkaa.Yksilön omalla vastuulla e on alkaako rikoksia tekeen niin miksei mene metsään poimiin marjoja sillon kun se aika on ja myy marjat ja saa rahaa laillisesti.
jos on hy vin lihaksikas ihminen niin ei tartte rahaa ollenkaan ruokaan elimistö voi syödä ne lihakset poiskin ensin tai jos on lihavakin niin elimistö vo iahmia lläskit pios ensin.
ja kääpiö on niin pieni että yksi kuivattu herne riittää vuodeksi ravinnoksi
köyhyys laihtuminen kun ei varaa ruokaan
Köyhyydestä johtuva liian vähäinen syöminen voi aiheuttaa tahatonta laihtumista, mutta se ei useinkaan ole terveellistä tai hallittua rasvanpolttoa, vaan johtaa herkästi lihasmassan menetykseen, väsymykseen ja kehon toimintahäiriöihin.
Mitä keholle tapahtuu, kun ruokaa on liian vähän?
• Lihaskato: Kun keho saa liian vähän energiaa ja proteiinia, se alkaa käyttää energiakseen paitsi rasvavarastoja myös lihaskudosta.
• Aineenvaihdunnan hidastuminen: Krooninen nälkä ja liian pieni kalorinsaanti voivat saada elimistön säästötilalle, jolloin jaksaminen romahtaa.
• Ravitsemuspuutokset: Halpa tai riittämätön ruoka on usein puutteellista vitamiinien, kivennäisaineiden ja laadukkaan proteiinin suhteen, mikä heikentää vastustuskykyä ja mielenterveyttä.
Mistä apua, jos rahat eivät riitä ruokaan?
Jos ruokaan ei ole tarpeeksi rahaa, apua ja tukea on saatavilla useista eri kanavista:
• Sosiaalitoimi: Voit olla yhteydessä oman hyvinvointialueesi sosiaalipalveluihin ja hakea täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea.
• Ruoka-apu: Paikalliset seurakunnat (kuten evankelisluterilainen kirkko tai katulähetys), Ruokavirasto tai järjestöt (kuten Sininauhaliitto tai Eloperäinen / paikalliset leipäjonot) jakavat ilmaista tai edullista ylijäämäruokaa. Sivustolta ruoka-apu.fi voi hakea lähimmät jakelupaikat.
• Diakoniatyö: Kirkkojen ja seurakuntien diakoniatyöntekijät voivat joskus tukea kiireellisessä ruokapulassa myös pika-avustuksilla tai maksusitoumuksilla kauppaan.
Jos haluat, voimme katsoa yhdessä:
• Millä paikkakunnalla olet (niin etsitään paikallista ruoka-apua)
• Mitä raaka-aineita kaapissa tällä hetkellä on (niin mietitään niistä mahdollisimman ravitseva ateria)
Moni on hiilihydraattien turvottama kun syö vaan makaronia ja leipää tosin kyllä kaikilla on varaa ostaa kaurapikahiutaleita kun on n, 40centtiä 500grm paketti.Kaljaan,käryyttämiseen,pelaamiseen köyhällä on varaa helvetin aasit.
Kun
Ay murskataan
alkaa työpaikkoja syntymään.
Kukaan ei voi taata ikuista työpaikkaa yhdellekkään kansalaiselle.
Ay- on kehityksen tulppa
Sdp tietysti samoin.
Näihin työttömyyden seurauksiin hallituksella on kai sitten rahaa, mutta ei työllisyyden hoitoon joka olisi paljon viisaampaa.
Demari ja viisaus eivät koskaan ole olleet samassa lauseessa.
Te olette PATATYHMIÄ.
Ja tiedätte sen itse kaikista parhaiten
Teillä ei ole mittään ratkaisua yhtään
mihinkään.
Siksi olemme valtiona nyt 98% velkainen
ja kohta konkurssissa.
Sdp äänestäjä nukkuu yönsä
Buster alumiiniveneen alla
ja joutilaat mamut on pakko palauttaa
SDP haluaa myös lisätä ulkomaisen työvoiman hankintaa työllisyyden parantamiseksi. Ei kiinnosta SDP:tä edes suomalaisten työttömien työllistäminen. Siinähän äänestätte tätä kusettajien maailmanmestaria eli demareita. Tulette pettymään kun huomaatte että te ette ole SDP:lle muuta kuin hyödyllisiä hyväksikäytettäviä vaaleissa. Kumpi lienee pahempi, oikeisto joka sentään ei edes peittele halveksivansa köyhiä vai SDP joka käyttää heikompien asemaa hyväksi.
Kyllähän Suomessa töitä on tietylle määrälle aina ollut.Aloita bussikuskin ommat ni saat tehdä 11tunnin päiviä eikä tarvi huilata välillä kun niin on järjestetty.
Nyt tarttis synnyttää, tilaisko kätilön vai putkimiehen?