Minkälaisen kunnanjohtajan haluat?

Minkälaisen kunnanjohtajan haluat Ristijärvelle? Missä hänen pitää olla hyvä ja mitä hänen pitää haluta tehdä?
11254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eipä ole entinenkään lähtenyt ja irti sanominen on helvetin kallista.

Äänestä

Irtisanomaan ei kannata lähteä. Antaa hakea jos joskus valitaan jonnekin.
Kirkkonummella on isoja kauppoja jos hakisi näin alkuun joulumyyjäksi. Tai hyllyttäjäksi jos ei saa suutaan auki.

1Äänestä

Mielellään ei nuohoaja eikä keskustalainen.

1Äänestä
  • Minä kyllä voisin valita vaikka nuohoojaukon. Ristijärven mittakaavassa voisi olla oikein sopiva valinta. Pysyisi luultavasti paikallaan eikä muuttaisi ensimmäisen vastuksen takia Haaparantaan.

    Äänestä

Kyllähän Esko voisi uhrautua ja heittää pari vuotta keikkaa vielä syntymäkunnassa. Saataisiin valtakunnallista näkyvyyttä ja pari datakeskusta tuomaan verotuloja.

Äänestä

Onko Ristijärvellä yhtään kansainvälisen tason kaunotarta Eskolle ettei yökausia tartte katsella ruudun rakaa pyllyjä.

Äänestä
  • Tuulimyllyjä ja miesten pyllyjä ja Esko osaa sopeutua näihinkin haasteisiin.

    Äänestä

Mahdollisimman kaukaa sen pitää olla, vähintään maisteri ja mieluummin tohtori. Paikallisuus on pahasta. Mieluiten alle 30-vuotta ja nainen. Näillä ehdoilla saadaan kuntaan pysyvyyttä.t. Tohtori Toloskainen

Äänestä

"mitä hänen pitää haluta tehdä" Jumala varjelkoon meitä siltä tiedolta, että jonkun politiiseeraajan halut ryöpsähtää tietoisuutemme.

Äänestä

Se tummahiuksinen nainen. Näyttää muutenkin olevan mukana. Oliko sillä siteitä kuntaan. Kunnan isit hoi

Äänestä
  • Mitä sie tarkotat, ei oikein maalainen ymmärrät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minkälaisen kunnanjohtajan haluat Ristijärvelle? Missä hänen pitää olla hyvä ja mitä hänen pitää haluta tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu