sanoi Paavali, hänkin häntä tutkittuaan ja todettuaan että henki vielä pojassa pihisi.
Apostolien teot 20
7 Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka.
8 Ja monta lamppua oli palamassa yläsalissa, jossa me olimme koolla.
9 Niin eräs nuorukainen, nimeltä Eutykus, istui ikkunalla, ja kun Paavalin puhe kesti niin kauan, vaipui hän sikeään uneen ja putosi unen vallassa kolmannesta kerroksesta maahan; ja hänet nostettiin ylös kuolleena.
10 Mutta Paavali meni alas, heittäytyi hänen ylitsensä, kiersi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi: "Älkää hätäilkö, sillä hänessä on vielä henki".
11 Niin hän meni jälleen ylös, mursi leipää ja söi; ja hän puhui kauan heidän kanssansa, päivän koittoon asti, ja lähti sitten matkalle.
12 Ja he veivät pojan sieltä elävänä ja tulivat suuresti lohdutetuiksi.
13 Mutta me menimme edeltäpäin ja astuimme laivaan ja purjehdimme Assoon. Sieltä aioimme ottaa Paavalin laivaan, sillä hän oli niin määrännyt, aikoen itse kulkea maitse.
14 Ja kun hän yhtyi meihin Assossa, otimme hänet laivaan ja kuljimme Mityleneen.
15 Sieltä me purjehdimme ja saavuimme toisena päivänä Kion kohdalle; seuraavana päivänä laskimme Samoon ja tulimme sen jälkeisenä päivänä Miletoon.
- Mutta Paavali meni alas, heittäytyi hänen ylitsensä, kiersi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi: "Älkää hätäilkö, sillä hänessä on vielä henki"
- Mutta Paavali meni alas,
- heittäytyi hänen ylitsensä,
- kiersi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi:
- "Älkää hätäilkö, sillä hänessä on vielä henki"

Vastaukset 9
Vanhimmat
Henkiin takaisin herättämistä ei ole se, että toteaa jonkun muiden kuolleeksi luulleen ihmisen sittenkin yhä elävän!
Paavali siis EI KETÄÄN HENKIIN HERÄTTÄNYT!
Fariseus Saulus alias Paavali ei koskaan ketään henkiin herättänyt, vaan päinvastoin kuolemaan nukutti alkukristittyjä, kunnes keksi pistää pystyyn alkukristittyjen pakanakristittyseurakunnan.
"Apostolien teot, me jyrkästi tuomittiin...."
Tätäkö ja jaetta 12 tarkoitit?
Johanneksen ilmestys 20
11 Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ilm.+20:1&rnd=1793278505630
"jyrkästi" sanan olet siihen itse siinä tapauksessa lisännyt.
Eikä se myöskään ollut Apostolien teot, joten mitä kirjaa ja jaetta tarkoitit?
Paavali oli erikoistunut ja motivoitunut siihen hengen lähdettämiseen pois ihmisestä.
Ap. t. 26:10
Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.
Saa sitä uskoa vaikka jumalaan mutta ei sellaasta vaan ole.
Aloitus oli Paavalista, eikä siinä sanallakaan väitetty Paavalin olevan jumalan.
Muualta tuotu teksti sotii suomi 24 sääntöjä vastaan. Mitä aloittaja todistaa, osaa kopioida ja liittää. Luettavaksi muille, minäkin luin.
Paavali ei kuolleista herättänyt tuota poikaa vaan totesi vain että poika yhä elää.
Siinä on eroa että toteaako jonkun yhä elävän tai herättääkö tämän kuolleista.
Jeesus herätti kuolleista, Paavali ei herättänyt ketään kuolleista.
Tuo on uskovaisia harhaanjohtava jae ja joku voi sen uskoakin.