Olipa hyvä Matti Nikkilän kirjoitus Lounais-Lapissa.

Kirjoituksessa kerrotaan totuus Lapin kansanedustajien ja heidän puolueensa toiminnasta Länskan toimintojen lakkauttamiseen päätetyissä asioissa ja äänestyksissä. Käykääpä lukemassa vinkkinä tuleviin vaaleihin.
565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä on edelleen paljon leikattavaa, pitäisikö sitten leikata palveluista? Ei.

Mistä pitäisi leikata? Ainakin lääkärien palkoista tai mahdollisesti potkia epäpätevimmät poissa, sekä tutkia lääkäreistä tehtyjä valituksia muun kuin samaan ammattikuntaan kuuluvien joukosta.

Länskässä ainakin on lääkäreitä jotka tekevät terveistä yksilöistä paperilla sairaita, käyttävät valta asemaansa hyväkseen, vittuilevat potilaille päin näköä ja tutkintalautakunnat pitävät heidät puoliaan jos asiasta valitat.

Oman kokemukseni mukaan voit saada Laphan alueella palvelua missä lääkäri vittuilee ja toteaa "me viranomaiset pidetään yhtä" ja tahallisen virhediagnoosin mikä vaikuttaa sinuun lopun elämääsi. Myös tuossa ammattikunnassa tuntuu vallitsevan sääntö, että kollegan antamaa diagnoosia vastaan ei lähdetä toimimaan ja sitä kompataan.

"En usko että meillä suomessa tälläistä tapahtuisi koulutettujen lääkärien toimesta ja jos virhe tapahtuu se varmasti korjataan". Ei. Ja miten voin järkyttää sinun uskoasi lukija tähän järjestelmään. Mene omaan kanta.fi palveluusi ja lue viimeinen lääkärikäyntisi missä olet kertonut tilanteesi ja miten se on kirjattu ylös. Lääkärit harvemmin kunnioittaa potilaita ja se myös näkyy siinä, että sanomasi heille ei merkkaa käytännössä mitään, vaan kertomasi muokataan vastaamaan heidän lähintä käsitystään tilanteestasi ja tilanne on aika paha, jos heidän käsityksensä on väärä, lääkäri ei pidä sinusta tai olet suututtanut jonkin viranomaisen. Ainakin omalla kohdalla ja ihmisten joita olen kehottanut tarkistamaan vastaavatko heidän kertomansa lääkärien kirjauksia heistä 99% kirjauksista on suomeksi sanottuna päin vittua.

Suosittelen myös laskemaan tuota auktoriteettiuskovaisuutta terveydenhuollon suhteen, länskässä ja rovaniemen keskussairaalassa henkilökunnan taso on niin matala, että siellä työskentelee myös ei-suomalaisia

Äänestä
  • Eipä ole raponen taso Suomen taso sairaaloissa jos Länskä on todettu valtakunnan parhaaksi sairaalaksi. Itse olen saanut tosi hyvää palvelua ja hoitoa Länskässä. Jospa leikataan johtajien palkankorotuksista ja päättäjien kokouspalkkioista . Ja palkattaisiin joku vastaamaan Laphassa puhelimeen koska siellä pyydetään hoitamaan kaikki laskutus ja maksukattoasiat. Aina kun sinne soittaa niin on jonossa 10:nä. Ja sähköpostiin luvataan vastaamaan mahdollisimman pian joka tarkoitti kohdaltani puolitoista kuukautta.

    Äänestä

Lapha loppuu pian ja sitten alkaa erikoissairaanhoidon vähennys myös Rovaniemeltä. Tollot Rovaniemen kyläpoliitikot luuli Länskää kutistamalla pelastavansa jotain mutta toisin kävi

Äänestä
  • Vanha sananlasku Joka kuuseen kurkottaa , se katajaan kapsahtaa pitää paikkaansa.

    Äänestä

Tåsså näyttää hajoavan koko lapin polittinen kenttä. Paljon on lähtijöita valtuustoryhmistä ja Laphan valtuustosta. Tosi mielenkiintoiset vaalit tulossa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kirjoituksessa kerrotaan totuus Lapin kansanedustajien ja heidän puolueensa toiminnasta Länskan toimintojen lakkauttamiseen päätetyissä asioissa ja äänestyksissä. Käykääpä lukemassa vinkkinä tuleviin vaaleihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu